Hämeenlinnan kaupunkimaraton 24.7.2004
Maratonvideo 46M
Osallistuin RC Eemelin muiden jäsenten kanssa hämeenlinnan kaupunkimaratoniin 24.7.2004. Kisa toimi samalla osana RC Eemeli cup-kilpailua. Päätavoitteenani tällä maratonilla oli vihdoinkin alittaa 3h. Kisan kulusta kertoo myös RC Eemelin lehdistötiedote Huikeaa draamaa Hamptonissa ja Keemin tarina Hampton hopeamitalistin silmin.
Kaupunkimaratonin lähtöpaikalle löytäminen ei ollut ulkopaikkakuntalaisille ilman karttaa aivan helppoa. Mitään opasteita ei pääteiltä löytynyt eikä tapahtuman www-sivuillakaan ollut kunnon opastusta. Vain pieni pala karttaa juuri lähtöpaikan ympäristöstä.
Sää oli kaunis. Taivaalla leijui pilvenhattaraa siellä täällä ja välillä onnistuivat pilvet peittämään auringonkin. Lämpötila oli auringon paistaessa vähän turhan korkea mutta varjoissa ja pilvien peittäessä auringon juoksusää oli ihan siedettävä.
Lähtölaukaus kajahti klo15. Pinkaisin matkaan samaa kyytiä Keemin kanssa aikomuksena juosta tasaisesti 3h vauhtia koko maratonin ajan. Samaan vauhtiin olisi huolittu myös puolimaratonille startannut mjev ja koko maratonille startannut kiptoo mutta kadotimme heidät lähtörytäkässä.
Ensimmäinen kilometri taitettiin ylinopeasti aikaan 3:59. Löysäsimme hieman vauhtia ja ei aikaakaan kun kilometrit alkoivat kulkea n. 4:15 vauhdilla. Matka eteni mukavasti kaunista reittiä seuraillen.
Juomapaikoilla en uskaltanut huonojen maratonmahakokemusten takia juoda kuin vettä. Nesteytys näytti toimivan ihan hyvin eikä tarvinnut kokea aikaisemmin Forssassa kärsittyä hölskyvää mahaa josta nesteet eivät imeydy.
Etenimme Keemin kanssa tasatahtia ja tarkasti aikataulun mukaan. Ensimmäiset 7km meni mukavasti alle 30 minuutissa ja 14km kohdalla aika näytti vähän reilu 59 minuuttia. Kiptoosta ei näkynyt jälkeäkään mutta Mjevin saavutimme 15km kohdalla. Mjev oli aloittanut turhankin reippaasti eikä jaksanut jatkaa meidän vauhtiamme vaan hissukseen jäi jälkeen.
Puolimatkassa olimme hyvin aikataulussa n. 1:29 ajassa. Matka oli tähän saakka kulkenut ihan mukavasti mutta nyt alkoi meikäläisen ruumiissa esiintyä pieniä vihjeitä siitä että aivan tätä tahtia ei jaksaisi loppuun asti. Kellotimme 28km kohdalla edelleen tarkasti aikataulussa olevan ajan vajaa kaksi tuntia. Vähän tämän jälkeen minun piti kuitenkin todeta Keemille että hiilihydraatit taitavat olla meikän kropasta aivan finito enkä kykene enää jatkamaan viimeistä kolmannesta samaa tahtia. Keem jatkoi tasaista vauhtia ja meikäläinen alkoi hissukseen jäädä jälkeen. Patrikin ilmoittamien väliaikojen mukaan Kiptoo olisi vain minuutin päässä takana.
Seuraava väli oli aikamoista tuskaa juottopaikkaa odotella. Luulen, että maratonmahan riskilläkin minun olisi pitänyt alkumatkasta juoda myös dexalia ja syödä muutama geeli kuten Keem oli tehnyt. Kropasta ei löytynyt enää yhtään voimaa vaan matkaa piti jatkaa hitaasti pelkällä rasvanpolttotahdilla. Seuraavalla juomapaikalla söin kaiken uhallakin yhden dexalin geelin ja join vettä päälle. Kaikeksi onneksi maha sieti tämän mutta ikävä kyllä vauhti ei kuitenkaan kohonnut. Olisi pitänyt syödä aiemmin, nyt oli jo liian myöhäistä. Kykenen kuitenkin vaivalloisesti taapertaen jatkamaan eteenpäin.
Keemistä ei näkynyt enää jälkeäkään mutta 37km jälkeen Kiptoo pyrähti rinnalle. Kaikesta päätellen matka painoi myös Kiptoon jaloissa koska vasta nyt 9km simahtamiseni jälkeen hän sai minut kiinni. Vaihdoimme muutaman sanan ja Kiptoo jatkoi eteenpäin hieman meikää reippaammalla tahdilla. Ei ollut minkäänlaista voimareserviä yrittää pysyä Kiptoon kyydissä.
Viimeiset kilometrit olivat tuskaisimpia juoksukilometrejä mitä olen koskaan kokenut. Voimat olivat aivan loppu mutta kävelemäänkään en suostunut. Hissukseen väkeä lappoi takaa ohitse mutta aina välillä joku ohittaneista hiipui kävelyyn ja pääsin taas hissuttelemaan ohitse. Energian puute ahdisti eniten käsiä ja kasvoja. Käsissä ja kasvoissa oli samanlainen tunne kuin esim. puutuneessa jalassa oleva pistely. Ruumis luultavasti jätti muut ääriosat vähemmälle energialle ja syötti kaiken sen vähän mitä löytyi niin jalkoihin jotta matka vielä etenisi. Hieman samanlainen tunne oli viimeks Finlandia maastopyöräilyssä jossa alkoi myös silmissä viirata.
Viimeisellä juottopaikalla yritin dexalin ja appelsiinin avulla kerätä kasaan sen verran energiaa että jaksaisin viimeiset metrit. Ei mennyt kauakaan kun koin yllätyksen. Kävelyaskelia ottava keem ilmestyi viereeni vaikka olin ollut varma että keem olisi ollut jo maalissa. Keemin kohtaloksi oli tullut paha kramppi. Kiptoo oli myös päässyt hiipimään Keemin ohitse tämän huomaamatta. Minä ehdin paikalle juuri kun Keem alkoi päästä krampin jälkeen liikkeelle.
Ei ollut meikäläisellä voimia vastata edes kramppaantuneen Keemin vauhtiin. Hämärän rajamailla horjuin viimeistä kilometriä eteenpäin vähän matkaa Keemin perässä. Keem joutui vielä pariin otteeseen kävelemään mutta en silti saanut häntä kiinni. Kaikeksi onneksi jaksoin kuitenkin maaliin asti!
Maalissa join heti useita lasillisia nesteitä ja söin banaanipaloja. En kuitenkaan kyennyt itse kuorimaan banaanipaloja koska sormet tärisivät niin pahasti vaan jouduin pyytämään mjeviltä apua. Naama oli myös niin vähällä energialla etten pystynyt kunnolla edes puhumaan. Puhe meni entistäkin pahemmaksi sössötykseksi. Reidet ja pohkeet olivat tyypilliseen tapaansa jumissa. Järjestäjien puolesta oli tarjolla myös erinomaista lihasoppaa jonka syömisen jälkeen voimat riittivät suihkuun siirtymiseen.
Päivän kuntoon nähden aivan hyvä suoritus! Aika jätti loppukolmanneksen hyytymisen takia hieman toivomisen varaa mutta tuloksena oli kuitenkin komea ennätys! Voisi kuvitella että olisin pystynyt kolmen tunnin alitukseen jos energiatankkauksen saisi kohdalleen koska jalat kuitenkin toimivat ihan mukavasti. Tavoittelemista jäi siis edelleen tuleville maratoneille. Harjoittelua pitänee korjata ainakin pidentämällä pitkiä lenkkejä yli 2.5h mittaisiksi koska näyttäisi meikäläisen hiilihydraattien piisaaminen riittävän juuri kahteen tuntiin. Vai piisaavatko nuo juuri siksi että olen tottunut 2h pitkiin lenkkeihin? Vauhtikestävyyttä voisi myös edelleen kehittää jos se samalla tehostaisi rasvojen käyttöä juoksupolttoaineena. Lisäksi näyttäisi aivan välttämättömältä opetella tankkaamaan energiaa maratonin aikana maratonmahan uhallakin.
Mietittäväksi jää myös kesäkuun lopussa tehdyn pyöräretken vaikutus juoksukuntoon. Subjektiivisten omien tuntemusten perusteella juoksukunto oli kesäkuussa ennen pyöräilyä parempi kuin heinäkuun aikana. Kesäkuuussa tehdyt treenit ja kovat testijuoksut kulkivat erittäin hyvin verrattuna heinäkuun vastaaviin. mm. tuomiojärven lenkissä (12,5km) oli kesäkuun ja heinäkuun testeissä eroa peräti neljä minuuttia.
Viikkoa myöhemmin
Palautuminen näyttää sujuneen yllättävän hyvin. Heti maratonin jälkeen seuraavana aamuna oli lähtö kohti Kebnekaisea viikon vaellukselle. Pohkeet ja reidet iskivät vastaan ensimmäisinä vaelluspäivinä mutta siitäkin huolimatta vaellus onnistui yli odotusten. Nyt reilu viikko maratonin jälkeen ja vaelluksen loputtua ei jaloissa ole havaittavissa mitään maratonkipuja vaan vain normaalia väsymystä rankan viikon jälkeen.
Tulevien maratonien varalle löytyy luettavaksi myös alkuvuoden aikana toteuttamani treeniohjelma.