Lyhyesti lisäkuulumia. Seuraavan raportin ajasta ei ole tietoa, koska jätämme tämä hostellin ja aucklandin huomenna eikä ole mitään käsitystä siitä tunnetaanko täällä nettiä tämän kaupungin ulkopuolella :) Tämä päivä alkoi jo aamuvarhaiella klo06 aikoihin kun en jetlagin takia saanut nukuttua pidempään. No, pääsipähän ainakin koneelle. Aamu oli viileä. yöllä oli ollut vain 12 astetta lämmintä eikä sisälläkään ollut kuin ehkä 18 lämmintä yön jälkeen ja jokaisesta raosta vetää. Täällä ei ymmärretä eristyksen päälle... Mikakin heräsi lopulta ja lähdimme aamulenkille yhdeksän aikoihin. Auckland on ihan mukavaa lenkkeilyseutua. Puistoja piisaa. Kovahko liikenne haittaa aina välillä juoksemista ja meikäläiseen liikenteeseen tottunut katsoo joka kerta tietä ylittäessään väärään suuntaan... Mäkiä riittää! Yleensä myös erittäin jyrkkiä mäkiä. Kova tuuli viilentää välillä jopa epämukavan paljon. 18 asteen lämpö voi yhtäkkiä tuntua reilusti alle 10 asteelta. Aamulenkillä pieni viileys oli paikallaan sillä täällä on tällä hetkellä uv-säteilyä pahin mahdollinen määrä. UV-varoituksessa oli kaikki hanat punaisella. Minä en tainnut vielä kärähtää mutta keemin naama osoitti iltapäivällä punoituksen merkkejä. Punaa ja monta muutakin väriä näimme juoksulenkillä kulkiessamme erittäin komean ruusupuiston poikki. Muistinhan jo aiemmin mainita, että täällä on myös upeita puita ;) Aamulenkin jälkeen lähdimme asioille. Ensin erehdyimme luulemaan rautatieasemaksi rakennusta jonka katossa lukee komeasti "railway station". Sisällä lukee seinällä suuresti "This is not the railway station":) kyseessä oli vanha asema, joka oli jonkinsortin majoituspaikkana nykyään. Uusi asemakin löytyi vähän matkan päästä vaikkakaan sitä ei mitenkään assemaksi olisi tunnistanut koska raiteitakaan ei näy missään. kaikki kulkee maan alla. Poikkesimme erittäin jännittävään kiinalaiseen ruokakauppaan. Ihmettelimme pitkän tovin kaikkia omituistakin omituisempia kiinalaisia ruokatarpeita. Mukaan tarttui läjä retkikäyttöön sopivia nuudeliaterioita sekä pelkkiä nuudeleita ja kuivattuja kasviksia (joiden joukossa oli myös kuivattu muna...)... Saas nähä miten noilla elää. Kokeilimme myös coconut limpparia ja green grass juicea. green grass oli parempaa vaikka ei nuoresta kookoksesta thety juoma pahaakaan ollut. Muutamia muitakin juomia tuli kokeiltua mutta en nyt muista niiden nimiä. Harmi sillä nämä muut olivat niitä parhaita, itseasiassa loiitavia juomia. Keem voinee myöhemmin muistuttaa, että mitä ne olivat. Guavamehua ja litsimehua olivat kuulemma sanoo asiantuntija tuosta vierestä. Guovamehu oli varsinkin kylmänä erinomaista ja litsimehu todellista herkkua. Kurkimme lisää paikallisten retkeilyliikkeiden tarjontaa mutta mitään kathmandua parempaa ei löytynyt. Ostimme kathmandusta kaasua, joka tällä kertaa myös toimii meikäläisen polttimen kanssa eikä siis käy kuten espanjassa jossa keittimestä eio llut mitään hyötyä. taikasana on EN417 joka tarkoittaa, primuksen polttimoiden kanssa yhteensopivaa kaasupulloa. Ostin myös hellehatun ja retkipyyhkeen. vertailukohteena kotimaisille hinnoille: kaasu maksoi n. 5 euroa 450 gramman pullo. hellehattu taisi olla myös n. 5 euroa ja jäiköhän retkipyyhkeelle hintaa sama mokoma. HALPAA. Jäin vielä kuolaamaan merinovillapaitoja. Moinen pitää hankkia viikon päästä kun palaamme aucklandiin ja kathmandun jouluale lienee vielä käynnissä. Itämainen päivämme jatkui syömisellä food galleryssa jossa on paljon erilaisia pieniä tiskejä joilta saa ostaa esim. intialaista, indonesialaista, sushia, kiinalaista, vietnamilaista, purilaisia jne. Mainio paikka ja mainiota vietnamilaista ruokaa. Päivän tärkein askare oli polkupyörävuorkaamo josta piti hankkia meille pyörät jotta pääsemme huomenna matkaamaan kohti pohjoista. Vuokraamon yläkerrassa oli monta huoneellista täynnä ties minkälaisia pyöriä. Pitkällisen pohdinnan jälkeen valitsimme TANDEMIN! Huomenna alkaa siis todellinen seikkailu kun pääsemme kokeilemaan vasemmanpuoleista liikennettä tandemilla. Jyrkät ylämäet pelottavat jo etukateen mutta eiköhän niistä jotenkin selvitä. Tulee ainakin hyvää treeniä hiihtokautta ajatellen ;) HKuljemme huomenna junalla pois aucklandin ruuhkista ja hyppäämme pyörän selkään vähän rauhallisemmalla seudulla. Pitäkää peukkua, että selviämme ehjinä. Vielä illan ratoksi kävimme "iltapalalla" läheisessä burger-paikassa. Yritin tilata vain pienen burgerin mutta tilaamani fuel-burgeri oli kuitenkin sitä kokoluokkaa että se jäi odottamaan aamua. Iltanälän nimittäin hoiti satsi makeita kumara-perunoita. Kumara on jokin piakallinen erikoisuus. Minä en normaalisti siedä paistettuja perunoita mutta nämä kumarat olivat ihan hyviä. burgeri oli kuitenkin liikaa sekä minulle että mikalle. Lieneeköhän Mikan englannissa jotain korjaamista koska hän kyllä yritti tilata tofu-burgerin mutta sais fuel-burgerin. Tämä erhe on ehkä ymmärrettävissä mutta mitenkäs aiemmin päivällä tapahtunut kahvitilaus jossa mika pyysi saada short-kahvin mutta saikin longin... Huomenna siis kohti pohjoista ja mahdollisesti yöpyminen jossain keskellä metikköä. NEtissä taas seuraavan kerran viimeistään viikon päästä kun palaamme Aucklandiin. Miksi Suomessa ei puhuta asioista niiden oikeilla nimillä. Postilaatikossa pitäisi lukea "no junk mail" kuten täällä :) -- Tommi Lahtonen, hazor@iki.fi, , IRC:Hazor The first thing I do in the morning is brush my teeth and sharpen my tongue.