24h-hiihto

Vuosi 2006 alkoi reippaasti kahteen 24h-hiihtoon osallistumisella. RC Eemeli keräsi joukkueen sekä Lempäälän 24h-hiihtoon että jo edellisinä vuosina tutuksi tulleeseen Kurun 24h-hiihtoon.

Lempäälä 24h-hiihto 13-14.1.2006

Kävimme ensimmäistä mutta tuskin viimeistä kertaa hiihtämässä Lempäälän 24h-hiihdossa. Lempäälän kuntotapahtuma eroaa hieman aikaisemmista sillä Lempäälässä on tapana hiihtää aina n. tunnin osuus per hiihtäjä eikä kiitää yhtä kierrosta kerrallaan. Pitkät osuudet varmistuvat jo sillä että numerolappua on vain yksi per joukkue ja lapun vaihtaminen on hidas operaatio.

Kiptoo rekrysi kasaan osallistujat Eemeleistä ja monesta tutusta ja tuntemattomasta epäeemelistä. Jyväskylästä tapahtumaan osallistuivat minä, Mjev, Anu ja Renoo. Tunnin hiihtovuorot jaettiin niin että kenenkään ei tarvinnut olla hiihtopaikalla ylimääräistä aikaa. Alkuvuorot menivät Tampereelta tulleille hiihtäjille ja viimeiset kuusi tuntia jäivät minun, Mjevin ja Anun harteille. Kaksi tuntia kullekin mutta tunti kerrallaan hiihdettynä.

Varsinainen hiihto oli jännitystä täynnä koska hiihdimme hyvin tasaista tahtia Varalan maratonklubin joukkueen kanssa. Tarkemmin tapahtumat on kuvattu RC Eemelin tiedotteessa: RC Eemeli Lempäälän 24h-hiihdon ykkönen.

Lempäälän 24h-hiihto oli oikein mukava tapahtuma. Hiihtäjiä oli runsaasti paikalla eikä kukaan hiihtänyt liikaa hampaat irvessä vaikka välillä pientä kilpailumieltä löytyikin. Pitkät hiihto-osuudet tekevät Lempäälän tapahtumasta selvästi toisenlaisen kuin Kurun ja Vierumäen 24h-hiihdoista.

Kuru 24h-hiihto 28-29.1.2006

voittoisa eemelijoukkue

Kurun kisaan osallistuttiin jo kolmatta kertaa peräkkäin. Tällä kertaa oli myös puolustettavana viime vuonna saavutettu kuntosarjan voitto. Joukkueen kasaamisessa oli kuitenkin ongelmia. Liekö Lempäälän kisa vienyt parhaat hiihtomehut eemeleistä ja vakiovahvistuksista?

Lopulta kasassa oli seitsemän hiihtäjää: minä, Mjev, Renoo, Timo, Jaska, Keem ja Skeema. Kolme viimeksimainittua oli tulossa kuitenkin vain ensimmäisen kahdeksan. Renoo ja Timo olivat tulossa vasta lauantai-iltana joten ainoat jotka aikoivat olla paikalla koko 24 tuntia olivat minä ja Mjev.

Kisa aloitettiin kauniissa säässä muutaman asteen pakkasessa. Suksi luisti erittäin hyvin ja kiisin aloitusosuuden eemelien ennätysaikaan 5min 50 sekuntia. Hieman kyllä kylmäsi ensimmäisen kierroksen jälkeen sillä onnistuin saamaan alaselkäni hieman kipeäksi. Onneksi kipu ei haitannut hiihtoa mutta kummitteli selässä melkein koko lauantaipäivän ajan aina taukojen aikana. Mjev aloitti yhtälailla reippaasti ja samaa tahtia jatkoivat Keem, Jaska ja Skeema. Samaa tahtia aloittivat tutut kilpakumppanit Ikurin vire ja His-sukseen. Team Ceza kiihdytti kilpasarjan kärjessä tutun hurjaa vauhtiaan.

Alkukierrokset hiihdätettiin Keemiä, Jaskaa ja Skeemaa hieman enemmän kuin minua ja Mjeviä. Meidänhän oli tarkoitus jaksaa hiihtää koko 24 tuntia. Jaska oli erinomaisessa iskussa ja tykitti jatkuvasti reilusti nopeampia kierroksia kuin edellisvuonna. Skeema lykki perinteisellä tyylillä reippaasti ja Keemikin hiihti kierroksia mallikkaasti sairastelustaan huolimattta.

Hitaasti mutta varmasti Ikuri ja His-Sukseen karkasivat eemelijoukkueelta. Skeeman perinteinen hiihtotapa antoi suoraan pientä etua vastustajille, Keemin vauhtikestävyys ei ollut entisellään ja Jaskankin polvi alkoi pettää. Myös keli muuttui kosteammaksi ja tahmeammaksi lämpötilan kohotessa hieman plussan puolelle. Onneksi Timo saapui paikalle klo18 tienoilla ja toi joukkueeseen uutta hiihtovoimaa.

Eemelien kierrosnopeus oli heikoimmillaan klo19 aikoihin jolloin Jaska, Keem ja Skeema kolmikko hiihtivät viimeiset osuutensa. Puoli kymmeneen saakka jouduimme raatamaan kolmeen mieheen kunnes Renoo saapui paikalle. Kolmesta hiihtäjästä huolimatta joukkueen vauhti parani ja saimme kirittyä His-Sukseen-joukkueen etumatkaa kiinni. Yritimme hiihtää kahden kierroksen taktiikalla jotta saisimme hieman pidemmät lepotauot.

Iltakymmenen tienoilla keli oli hitaimmillaan. Suksien uudelleen voiteleminen ja harjaaminen auttoivat selvästi ja hiihtonopeus parani hieman. Ilma oli myös kylmenemässä joten oli vain ajan kysymys milloin lumi kylmeni taas pakkasen puolelle. Kahden kierroksen hiihtotaktiikka meinasi käydä koko joukkueen kohtaloksi. Toinen kierros oli aina selvästi ensimmäistä hitaampi ja kahdesta kierroksesta palautuminen oli paljon hitaampaa kuin yhdestä vaikka aikaa olikin enemmän.

Puolen yön aikaan olimme jo valmiita heittämään pyyhkeen kehään. Tällä menolla ei selvästikään olisi tarpeeksi voimia His-Sukseen-poppoon kyydissä roikkumiseen. Heillä oli käytössään sentään kuusi hiihtäjää joilla jaksoi paljon paremmin kahden kierroksen taktiikkaa. Teimme kuitenkin selvän muutoksen taktiikkaan ja siirryimme hiihtämään yhtä kierrosta per mies. Tulosta alkoikin syntyä. Yhden kierroksen jaksoi hyvin vääntää lujaa ja palautuminenkin tapahtui tarpeeksi nopeasti. Uusi taktiikka säästi aikaa 10-30s per kierros hiihtäjästä riippuen.

Järjestimme yön aikaan kaikille hiihtäjille muutaman pitemmän lepotauon jolloin saattoi syödä hieman reilummin tai peräti ummistaa silmänsä hetkeksi. Pisimmillään tauko oli n. 1.5h. Yhden miehen taukoillessa muut kolme hiihtivät vuorotellen. Uusi hiihtotaktiikka toimi hyvin ja saimme hitaasti mutta varmasti jätettyä His-Sukseen-ryhmää. Saavutimme välillä Myös Ikurin virettä mutta heidän etumatkansa oli muutama kierros.

Hyvää fiilistä piti yllä Varalan yksinäisen ahertajan seuraaminen. Varalan joukkueessa oli niin vähän hiihtäjiä että yksi mies joutui yön tunteina hiihtämään monta tuntia. Ei hyytynyt hymy eikä vauhti Varalan mieheltä missään vaiheessa :)

Eemelijoukkiolla oli välillä hymyily tiukassa aamuyön väsyttävinä hetkinä. Kaikesta huolimatta jaksoimme puurtaa tasaiseen tahtiin kierroksia. Aamupäivällä kierrosnopeudet eivät olleet pudonneet kuin 15-20s yön parhaisiin tunteihin verrattuna. Todellinen diesel-vaihde oli siis löytynyt. His-Sukseen kiihdytti vauhtiaan viimeisinä tunteina koko ajan mutta ei parhaimmillaankaan päässyt eemeleitä lujempaa.

Lopultakin kello lähestyi kahtatoista ja kierrokset loppuaan. Renoo esitteli viimeisillä kiekoilla iskukykyään ja nakutti nopeimmat kierrosaikansa. Timo jatkoi tasaisen tappavasti ja Mjev hyytymispelostaan huolimatta iski viimeisellä kierroksellaan reilusti nopeimman kierroksensa moneen tuntiin. Minäkin sain puserrettua viimeisellä kierroksella vielä vajaan puoli minuuttia nopeamman kierroksen kuin mihin oli jo ehtinyt tottua.

Lopputuloksena yllätyksellisen hieno 198 kierrosta eli viisi kierrosta enemmän kuin edellisvuonna. His-Sukseen jäi neljän kierroksen päähän taakse ja Ikurin vire sai kokoon 201 kierrosta. Team Ceza teki uuden ennätyksen 240 kierroksellaan.

http://hazor.iki.fi/2006/24h-hiihto/
© Tommi Lahtonen ()<http://hazor.iki.fi/>
2014-08-06 13:37:30