Finlandia marathon 15.9.2007

Yli vuosikymmenen tauon jälkeen oli mahdollisuus juosta maraton Jyväskylässä enkä aikonut tätä mahdollisuutta kotiseutumaraan jättää käyttämättä. Kesän juoksutreenit olivat sujuneet erinomaisesti sillä kuukausittaiset kilometrimäärät olivat ennätyksellisiä ja pitkiä lenkkejäkin oli takana erittäin monta. Mihinkään oikeiden juoksijoiden 200km viikkomääriin ei tietystikkään ollut asiaa mutta 250-300km kuukausimäärät ovat meikäläiselle paljon.

Kisapäiväksi oli koko viikon ennustettu sadetta ja siltä keli myös kisa-aamuna näytti. Olotila oli kisa-aamuna melkoisen surkea. Nenä vuoti räkää solkenaan ja otsalohkoa jomotti. Olotila oli selvän flunssainen. Mittasin leposykkeen joka oli ihan alhainen. Mittasin myös ruumiinlämmön joka oli täysin normaali. Pitkällisen vatvomisen jälkeen päätin lähteä juoksemaan.

Ensimmäistä kertaa elämässäni siirryin maraton lähtöpaikalle polkupyörällä. Samaa matkaa kortesuolta tuli myös ensimmäistä maratonjuoksuaan yrittävä Wide kaverinsa ja huoltajansa kera. Pyörät oli hyvä parkkeerata matkakeskuksen nurkalle ja kävellä kävelysiltaa pitkin lähtöpaikalle Paviljonkin nurkalle. Fanittamaan saapunut Keem otti huostaansa vaihtovaatteita joita mahdollisesti tarvitsisin kisan aikana. Tavarasäilytys oli hienosti aivan lähtöpaikan nurkalla. Myös 3h alitusta hakemaan lähtevä Mjev löytyi pian paikalta. Lämmittelimme hetken sisätiloissa ennen kuin siirryimme harmaaseen ulkoilmaan odottamaan lähtölaukausta. Lähtöpaikalla oli selvät opasteet eri loppuaikoja tavoitteleville. Alle 3h tavoittelevia ei tuntunut löytyvän kuin minä ja Mjev! Pieni sadekuuro iski kisaajien kiusaksi vielä ennen lähtöä. Sadetta pelkäämättä olin pukenut päälleni sortsit ja kilpahiihtopuvun yläosan jonka alle olin laittanut kevyen teknisen reikäpaidan.

Starttipistooli pamahti ja pääsin starttaamaan aivan etummaisena. Ehdin johtaa joukkoa muutaman mutkan verran kunnes vierelle ja kärkeen ilmestyi jo Lumperon Hölkästä tuttu Jari Kuhno. Vaihdoimme pari sanaa ja Kuhno paineli vakuuttavan vauhdikkaalla tavalla karkuun. Tällä kertaa en innostunut peesaamaan kuten Lumperon Hölkän alkumatkalla pari viikkoa aikaisemmin. Tiesin, että kaveri on kovassa kunnossa hänen juostuaan Lumperon mäkisellä reitillä puolimaratonin alle 1:18. Ei mennyt kauaan kun Kuhnon jälkeen vetojuhdaksi ilmestyi uusi mies. Vauhti oli melko lujaa eli hieman alle 4min/km mutta tästä huolimatta otin hyödyn irti vetojuhdasta ja peesasin rantaraitin pohjoisosan pahasti vastatuulisen pätkän. Vauhti oli kuitenkin reilusti kovempaa mitä olin ajatellut juosta joten hölläsin vähän tahtia ja annoin kaverin karata. Syke ei ollut tässäkään vauhdissa käynyt pelottavan korkealla mutta yli 160 kuitenkin.

Kovin pitkää minun ei tarvinnut yksikseni juosta kun takaa rinnalle ilmestyivät Mjev ja Vesa Taiveaho, joka oli aiemmin juossut Keemin kanssa samalla maratonilla. Kolmistaan jatkoimme tasaista tahtia. Forerunner kertoi keskivauhdiksi n. 4:05/km. Matka kulki ihan mukavasti eikä sääkään ollut hassumpi. Juostessa oli oikeastaan liiankin kuuma ja jätin Kuokkalan sillan kohdalla lippalakkini ja käsineeni Jarin hoiviin, thanks! Rantaraitin eteläpäässä reitti poikkesi hetkeksi tekemään pienen edestakaisen lisälenkin. Tämän lenkin kohdalla meidät sai kiinni pari takaa tullutta kaveria joista toinen säntäsi vetojuhdaksi. Pysyin helposti peesissä mukana ja vauhtikin vaikutti sopivalta. Ensimmäisen geelin nautin 11km jälkeen vähän ennen Mattilanniemen juottopaikkaa. Mahakin pysyi mainiosti kurissa. Ei mitään murinoita tai rutinoita paitsi aina juottopaikan jälkeen piti röyhtäillä veden mukana nielaistut ilmat pois. Tässä vaiheessa oli pohkeissa selvästi havaittavissa alkavaa jumia. Pelotti ajatella kuinka pahalta viimeinen kierros tuntuisi jos pohkeet jo nyt tässä vaiheessa alkavat muuttua puupökkelöiksi. Missä oli vuosi sitten Kauniston maratonilla koettu pohkeiden jumiutumattomuus!?

Hyvän vetoavun turvin ensimmäinen kierros kulki aivan suunniteltua vauhtia eli reilusti alle tunnissa. Rantaraitin pohjoisosan paha vastatuuliosuus kulki myös mainiosti leveän selän takana suojassa. Viherlandian juottopisteellä oli aika nauttia seuraava geeli. Nousu sillalle kulki tälläkin kertaa ilman ongelmia. Sillan jälkeen olevassa alamäessä juoksu rullasi vielä mukavasti ja nousin vetojuhdan rinnalle. Tämän jälkeen vetojuhdan vauhti alkoikin hiipua ja jouduin itse tekemään töitä. Nopeus oli tähän mennessä ollut mainiot 4:04/km. Vähän ennen puolimatkaa forerunner armotta esitti kuinka kuljetun matkan keskinopeus putosi ensin 4:05:een ja sitten 4:06:een. Saman saattoi todentaa myös seuraamalla sykettä, joka ei enää liikkunut 160 lähistöllä vaan lähempänä 155. Pakko oli ryhtyä itse tekemään töitä kun vetojuhtana toiminut kaveri putosi kyydistä eikä kolmantena pyöräny ollut Artokaan oikein tuntunut jaksavan pitää vauhtia yllä.

Kaksi kierrosta täyttyi ja jouduin juoksemaan itsekseni jos ei lasketa kierroksella kiinni juostuja maratoonareita. Ehdin mukavasti kolmannelle kierrokselle ennen kuin Paviljongin edestä laskettiin tuhat puolimaratonin ja 12km juoksijaa liikkeelle. Aikakin oli aivan sitä mitä pitkin eli nelisen minuuttia alle kahden tunnin. Tällä tahdilla 2:54 loppuaika olisi aivan saavutettavissa. Nyt sain kokea rantaraitin vastatuulen täydellä teholla. Jumissa olevat pohkeet ja vastaan kovasti tökkivä tuuli hidastivat vauhtia selkeästi. Olin selvästi tippumassa tavoitevauhdistani ja juokseminen oli hyvin tuskaista.

Nautin viimeisen geelini Viherlandian kohdalla. Edessä oli koko ajan enemmän ja enemmän kierroksella kiinnijuostuja maratoonareita. Viimeinenkin kerta reitin pahimmalla ylämäellä kulki ihan kohtuullisesti. Reidethän toimivat aivan täysillä ja vain pohkeet yrittivät iskeä kapuloita vauhtirattaisiini. Vauhti oli kuitenkin selvästi hidastunut. Syke ei enää noussut juurikaan 155 ylitse koska jalat eivät yksinkertaisesti antaneet mahdollisuutta kulkea lujempaa vaikka hapenoton puolella varaa olisi riittänyt. Vikaa on kyllä myös juoksijan päässä kun ei saa itsestään irti kunnollista vääntöä "pienen" tuskan takia. Toisaalta jos olisin kovasti yrittänyt pinnistää olisin ehkä saanut pohkeet kramppiin ja matka olisi loppunut siihen paikkaan.

Viimeisten kilometrien ratoksi osui vielä oikea paha sadekuuro, joka kasteli jokaisen ihan kauttaaltaan. Sukat ja kengät olivat jo pitkään olleet litimärät lätäköissä juoksemisen takia. Nyt olivat myös paita ja sortsit aivan märät. Jalat onneksi pysyivät vielä jonkin verran lämpiminä juoksun voimasta. Pieneksi helpotukseksi sain Jarilta lippalakkini takaisin Kuokkalan sillan kohdalla. Valitettavasti juoksu pysyi täytenä tuskana. Rentoudesta ja vauhdista ei voinut juurikaan puhua kun vaivalloisesti siirtelin pökkelöpohkeita eteenpäin. Koko alkukisan ajan olin keikkunut kilpailussa kolmannen sijan tienoilla mutta nyt tällä viimeisellä kierroksella oli pakko päästää kaksi takaa tulevaa ohitseni. Kuljetun matkan keskimääräinen kilometrinopeus putosi koko ajan kiihtyvällä vauhdilla ja lähestyi pelottavasti rajaa, jonka jälkeen 3h alitus jäisi jälleen kerran haaveeksi. Pohkeiden tuska oli niin kova että en mitenkään saanut psyykattua itseäni nopeampaan vauhtiin. Keeminkään kannustus ei saanut mieheen lisää vauhtia.

Viimeisten kilometrien tuskaa korosti kaiken varustuksen märkyys ja sitä myöten jäseniin hiipivä kylmyys. Pieni juoksun aikana kertynyt nestehukka ja energioiden vähyys saivat koko yläruumiin menemään täydelliseen horrokseen. Tunne oli tismalleen samanlainen mitä tapahtuu kun istuu vaikkapa jalkansa päällä eikä verenkierto jalkaan toimi kunnolla. Samankaltainen pistely hiipi käsiin ja kasvoihin. Kylmettyvä ja energiavajaudesta kärsivä kroppa ryhtyi säästämään sieltä mistä kykeni jotta jalat saataisiin pidettyä liikkeellä. Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt olla ainakin yksi geeli enemmän. Viimeistä kertaa Mattilanniemeä ohittaessa olisi geelin tuomalle pienelle energialisälle ollut käyttöä. Painoi se matka muidenkin jaloissa sillä vaikka vauhtini oli pudonnut dramaattisesti niin takaa ei tullut ketään muita ohitse eikä viimeksi minut ohittanut juoksijakaan päässyt pariakymmentä metriä kauemmas karkuun.

Mattilanniemen juottopisteen jälkeen reitillä oli enemmän ruuhkaa sillä puolimaratonia ja 12km:ia juoksevat oikaisivat Ylistön sillan kautta suoraan Mattilanniemeen. Varsinaista vetoapua näistä ei kuitenkaan ollut koska vauhti oli hieman liian hidas. Kolmen tunnin rajan alittaminen tuntui hetki hetkeltä hankalammalta. Onneksi hyvä alkuvauhti antoi vielä mahdollisuuden jos vain jotenkin pääsisin maaliin yhtään enempää hidastumatta. Juoksin horroksessa jo lähes pk-vauhtia (keskisyke 148) Jyväskylän satamaan saakka. Kilometrit 36:stä 41:een olivat selvästi koko kisani hitaimmat. Sataman kohdalla yritin Keemin kannustuksesta hieman lisätä vauhtia. Hyvä alku hyytyi kuitenkin samantien ja palasin entiseen tuskalliseen taivallukseen.

Pian Kuokkalan sillan alituksen jälkeen yritin viimeistä kertaa pelastaa itseni vielä alle kolmen tunnin. Lisäsin väkisten juoksufrekvenssiä ja yritin parhaani olla välittämättä pohjekivuista. Pituutta en askeleeseen saanut mutta juoksun muuttaminen vauhdikkaaksi kipitykseksi tuntui kuitenkin nostavan nopeutta. Hujahdin hetkessä ohi pitkään edessä kulkeneesta toisesta maratoonarista ja isosta liudasta lyhyemmän matkan juoksijoita. En pysähtynyt enää viimeisellä juottopaikalla vaan tavoittelin vain ja ainoastaan maalia. Väänsin ja väänsin jalkoja eteenpäin ja pääsin lopulta kääntymään maaliin johtavalle reitille. Pienen kumpareen jälkeen koin erittäin tuskaisan lyhyen alamäen ennen kääntymistä Paviljonkia kohti. Vähän matkaa edessäni kulki juoksija. Hämärästi kuvittelin, että voisiko tässä olla minut aiemmin ohittanut maratoonari. Yritin kaikkeni saadakseni edellemenevän juoksijan kiinni. Jalat huusivat tuskasta mutta saavutin edelläkulkijaa. Loppusuora aukeni ja maali näkyi. Väänsin väkipakolla itseni ohitse ja ylitin maaliviivan ajassa 2:59:01! Ohittamani juoksija ei ollut maratoonari vaan 12km matkan juoksija.

Hoipertelin maalipaikalla ja yritin kestää pohkeiden tuskia. Hetken aikaa hengähdettyäni vilkaisin taakseni ja näin kuinka Lutakon rannassa ohittamani maratoonari saapui maaliin ja onnistui myös alittamaan kolmen tunnin rajan 17 sekunnilla. Jos en olisi ottanut loppukiriä olisin ehkä juuri ja juuri päässyt muutamalla sekunnilla alle kolmen tunnin. Yllättävää että onnistuin pökkelökoivilla tekemään viimeisellä kilometrillä näinkin suuren eron.

Tommi maalissa
Tommi maalissa
Tommi ja Kari maalissa

Tavoite on nyt saavutettu! Jo 1999 yritin ensimmäistä kertaa alittaa 3h rajan maratonilla ja nyt se vihdoin onnistui. Mikään nappijuoksu ei tästä tullut mutta kaikesta huolimatta tavoite täyttyi. Sen verran jäi hampaankoloon, että jos tästä vielä innostun maratoonia juoksemaan niin aika pitää painaa lähemmäs 2:50 kuin kolme tuntia. Keskisyke oli pari pykälää matalampi kuin vuosi sitten edellisellä ennätysmaratonilla. Seuraavaksi täytyy tutkia treenikirjanpitoa ja miettiä miksi pohkeet menivät näin pahasti jökkiin kun vuosi sitten ei ollut mitään ongelmia pohkeiden kanssa.

Lopputuloksissa olin koko porukan neljänneksi nopein ja yleisen sarjan kolmas. Kovaa aloittanut kärki hyytyi myös hieman loppumatkasta eikä kulkenut toista puoliskoa sen kovempaa kuin minä ensimmäistä. Myös kakkoseksi sijoittunut hiipui matkan toisella puoliskolla viitisen minuuttia. Tästä voitaneen päätellä, että paha sade hyydytti muitakin. Lähes kaikki muutkin kärkimenijät näyttävät hyytyneen viitisen minuuttia toisella puoliskolla.

Ihan putkeen ei mennyt juoksu kaikilla tutuillakaan. Mjevin juoksun pilasivat mahavaivat, Inzaghi ajautui lievään hypotermiaan ja menetti tajuntansa 30km tienoilla, Ipuna kylmettyi myös niin pahoin että joutui keskeyttämään puolimaransa. Wide juoksi maltilla ja selvitti ensimmäisen maratoninsa. Edelliskesänä HCM:llä Widen kohtalona oli ollut keskeyttää. Melk taisi olla ensimmäistä kertaa starttiviivalla ja heti meni hienosti puolimara alle kahden tunnin!

Palautteena Finlandia maratonin järjestelyistä voisi sanoa, että kaikki toimi ihan mukavasti. Juottopaikoista voisi kylläkin olla mainoskyltti 0.5-1km ennen juottopaikkaa. Suihkutiloja voisi myös järjestää lähemmäs tai priorisoida/järjestellä niin, että maratoonarit käyttäisivät lähimpiä ja lyhyemmän matkaa juosseet menisivät tuoreemmilla jaloilla vähän kauemmas. Kotiin postitettu kilpailuohje oli turhankin hieno mutta ehkä se oli kustannettu mainosten voimin. Pahin virhe kilpailujen järjestelyissä on laittaa lyhyemmän matkan juoksijat maratoonarien jalkoihin. Ne jotka juoksivat vähän yli 3h vauhtia kärsivät varmasti eteensä rynnänneestä 1400 juoksijan sumpusta. Itse ehdin alta pois mutta suurin osa taisi jäädä ruuhkaan.

Palautuminen sujuu hitaasti. Kisan jälkeisenä päivänä pohkeet ovat edelleen pahasti jumissa ja myös hartioista löytyy jumia mikä on minulle erittäin poikkeuksellista. Luultavasti kastuminen ja kylmyys sai vetämään yläkroppaa sen verran suppuun, että hartiat ottivat vähän nokkiinsa. Yö tuli nukuttua hieman kehnosti pyöriskellen. Pohkeita kivisti sen verran pahasti ettei tienny millaisella mutkalla olisi ollut parasta nukkua.

Keskisyke: 154

Maksimisyke: 171 (loppusuoralla)

Sykekäyrä ja kilometrinopeudet

Aikaisemmat maratonit

Linkkejä

http://hazor.iki.fi/2007/finlandia_maraton/
© Tommi Lahtonen ()<http://hazor.iki.fi/>
2014-08-06 13:37:30