Kitusen taival 14.-16.5.2010

Poikkesin Lennun kanssa viikonloppuretkelle Kitusen taipaleelle, joka on osa Pirkan taivalta ja kulkee Virroilta Ähtäriin. Vähän piti matkaa lyhentää joten aloitimme Kotalan kylältä. Opasteita oli jonkinverran mutta silti eksyimme reitiltä. Ei ollut mitenkään parhaita etappeja Pirkan taipaleelta mutta löytyihän tältäkin reitiltä hyvät paikkansa :)

Monen kosken kautta päädyimme Kuusikosken laavulle yöksi. Matkalla bongattiin kalamiehiä, maalaismaisemaa, majavan varoitusläiskäykset, sähkölinjaa seuraileva tukossa oleva polku ja laavulta läjä nuoria mukavia kalastajia iltaa istumassa. Paikoitellen reitti on oikein hyvin merkitty ja taas toisaalla todella surkeasti. Ilman karttaa ei ole mitään toiveita pysyä reitillä.

Toinen ja pitkä päivä. Ensin rymyttiin tulvivaa jokirantaa seuraillen kohti pohjoista ja päästiin lopulta sillalle ja tiepätkälle. Sitten löytyikin mukavaa maalaismaisemaa Salmenkylästä. Kokinkodalla kävi onnettomuus ja rinkka tipahti penkiltä maahan ja samassa sai gepsi niin pahan kolhun, että antenni hajosi eikä sen koommin ole satelliitteja löytänyt :-( Noh, jatkoimme kartan ja opasteiden varassa.

Korpikirjastossa tutustuttiin Havukka-ahon ajattelijaan ja putkinotkoon ja ties mihin suuruuksiin. Sitten rämmittiin taas sähkölinjaa pitkin. Odotukset olivat suuret koska tulossa piti olla taukopaikka. No löytyihän se ja oli peräti nuotiopaikka ja puitakin. Ainut vain, että paikkaa tuskin oli käytetty tahi huollettu vuosiin. Nuotiorinki kasvoi ties mitä kasveja ja puut olivat homeessa. Ihme, että koko paikkaa edes erotti metsän keskeltä. noh, tauko piettiin ja matka jatkui.

Välillä tietä, välillä polkua ja taas lopulta sähkölinjaa. Lopulta saavuttiin Kivijärvelle jossa mahdollisesti olisi ollut vanha tukkijätkien kämppä jonkun retkikertomuksen mukaan. Ainut mahdollinen kämppä näytti olevan uusiokäytössä. Hieman piti lenkkeillä sinne sun tänne ja etsiä telttapaikkaa koska kaikkialla oli hirmuisen kivikkoista. Bongasin jotain karhun jäljiltä näyttävääkin. Hieman pohjoisempaa löytyi mukava pieni järvi jonka rannalla oli sen verran tasaisempaa, että telttalaavun sai viriteltyä eikä tarvinnut nukkua kivi tahi käpy selän alla. Pitkä päivä mutta lopulta ohi. Lennun jalat on kovilla.

Viimeisenä päivänä talsittiin eläinpuistoon ja junaseisakkeelle. Matkalle osui vähän hiekkakuoppia ja paljon mäntykangasta ja vähän järviä ja pari sisiliskoa ja hieno koivukuva ja salmen ylitys veneellä ja golf-kenttää ja vanhaa metsittynyttä rautatietä ja kiinnimenevä eläinpuisto ja jätskiä ja olutta hotelli Mesikämmenessä.

Maisemiltaan Kitusen taival ei ole kovin kummoinen. Parhaita paloja ovat alkumatkan kosket ja näiltä tienoilta löytyy myös parhaat palvelut eli monta kotaa ja laavu ja nuotiopaikkoja. Pihlajavedeltä pohjoiseen reitti on selvästi ränsistyneempi ja jätetty ilman hoitoa. Taukopaikkoja ei ole tai jos on niin ovat metsittymässä. Aivan Ähtärin nurkalla on taas hieman kivampaa paikkaa ja löytyy hiekkapohjaista kangasta eli ihan mukavia paikkoja telttailla. Moksunsalmen ylitys oli mukavaa vaihtelua ja sitä edeltävä koivukuja oli kiva ja paranee vielä paljon kunhan ehtii kasvaa.

Kotalan bussipysäkki

Kotalan bussipysäkki

Kituskoski kota

Kituskoski kota

Vehmaskoski kota

Vehmaskoski kota

Torni

Torni

Kuusikoski laavu

Kuusikoski laavu

Kuusikoski

Kuusikoski

Vähälampi silta

Vähälampi silta

Salmenkylässä

Salmenkylässä

Jätinsaha

Jätinsaha

Pirkan taival kokinkota opaste

Pirkan taival kokinkota opaste

Kokinkota

Kokinkota

Etsi nuotiopaikka

Etsi nuotiopaikka

kyy

kyy

ikiwanha kyltti

ikiwanha kyltti

telttalaavu

telttalaavu

leiripaikka

leiripaikka

Sisilisko

Sisilisko

Moksunsalmen ylityspaikka

Moksunsalmen ylityspaikka

Eläinpuiston junapysäkki

Eläinpuiston junapysäkki

http://hazor.iki.fi/2010/kitusen_taival/
© Tommi Lahtonen ()<https://hazor.iki.fi/>
2014-08-06 12:30:22