Ursak 2016

Vuoden tauon jälkeen piti palata Ursak-seikkailukisan pariin koska edellisellä kerralla pääsi niin hienoihin paikkoihin. Tänä vuonna kisaparina oli Jari Pitkäkoski, joka pääsi ensimmäistä kertaa kokeilemaan seikkailu-urheilua.

Kisan voi katsoa uusintana gps-seurannasta

Suunnittelu

Järjestäjien toiminta ei ihan saa täysiä pisteitä. Jari meni ennen seitsemää tarjoamaan emitin nroa ym. järjestäjille mutta kukaan ei oikein tuntunut tietävän mistään mitään. Klo 07:00 alkoi karttojen jakaminen ja sehän ei toiminut alkuunkaan. Jono ei liikkunut yhtään minnekkään ja me saimme kartat vasta paljon puoli kahdeksan jälkeen! Ei mennyt nyt ihan niinkuin Strömsössä. Lisähankaluutta meille toi vaihtoalueen hankala pohja jossa ei saanut teltan kiiloja pysymään millään tavalla kiinni. Jotenkuten ne saatiin kiinni mutta aina välillä paha puuska kiskaisi teltan kumoon. Ennen lähtöä jumitettiin kiilat vielä kaikill varustelaatikoilla mutta nekään eivät riittäneet vaan teltta oli maaliin saapuessa taas nurin. Teltta oli muuten hyvä suunnittelupaikka, koska sisätiloja oli tälle määrälle osallistujia aivan liian vähän...

Prologi

Prologin kartta

Kisa lähti käyntiin prologilla jossa kouraan lätkäistiin suunnistuskartta, jossa karttaa näkyi vain "Karsu Ursak 2016" tekstin alta ja kaikki muu oli valkoista. Pasmat meni ihan sekaisin ja ensimmäisenä häröiltiin rastille, joka ei edes ollut kartassa ;) Hieman saatiin juonesta kiinni ja löysimme startin eteläpuolella olevalle rastille. Muut olivat tähän mennessä hakeneet jo ties kuinka monta rastia. Kuusi vapaavalintaista rastia piti hakea. Lähdimme nousemaan mäkeen tarkoituksena napata rasti rinteestä ja mäen päältä. Pieleen meni taas! Menimme rinteessä olleen rastin ohitse ja aivan liian pitkälle ja sitten oltiinkin jo mäen päällä olevalla rastilla. Hyvin alkaa. Tästä eteenpäin homma sujui vähän paremmin ja saatiin haettua tarpeellinen määrä rasteja. Fiksumpi olisi vain peesannut jotain parempaa joukkuetta... Hävisimme 10 minuuttia nopeimmalle joukkueelle!

RC Eemeli häröilee lähdössä
RC Eemeli juoksee rastista ohitse

Rullaluistelu

rullaluistelun alussa

Rullaluisteluun päästiin takaa-ajajan asemassa. Lähes kaikki muut olivat jo karanneet paremmin suoritetun prologin jälkeen. Onneksi rullaluistelu kulki iha kohtuudella eivätkä jalat kipeytyneet heti ekoilla metreillä. Rullaluistelureitti oli hyvä! Hyvää asfalttia eikä liian vaarallisia mäkiä. Sauvat olivat enemmän haitaksi kuin hyödyksi muutamaa harvaa ylämäkeä lukuunottamatta. Mielessä kävi ajatus, että voi kun tätäkin lajia olisi vähän käynyt harjoittelemassa niin vauhtia olisi irronnut paljon lisää... Suunnistaminen oli onneksi helppoa. Kärjellä oli hyvä vauhti päällä ja jäimme reilun 10 minuuttia lisää nopeimmille.

Joensuun kaupunkisuunnistus

Joensuun kaupunkisuunnistus

Joensuussa oli tarjolla kaupunkisuunnistusta. Rullaluistimet vaihdettiin lenkkareihin ja lähettiin metsästämään rasteja vapaassa järjestyksessä. Valitettavasti luin karttaa aivan väärinpäin ja lähdin "väärään" suuntaan. Onneksi Jarilla hoksottimet toimivat paremmin ja saatiin tilanne kohtuullisesti korjattu vaikka reitistä ei enää parasta mahollista tullutkaan. Helppoja rasteja ja sekalaista katukurvailua. Tossu ei varsinaisesti syönnillään ollut. Halti ja Örnit olivat nopeimpia ja me otimme tällä kertaa 7,5 minuuttia turpaamme. Onneksi ei oltu kisaamasssa liian tosissaan ;)

Rullaluistelu

Toinen rullaluistelu

Parin rastin kautta rullaluisteltiin lähes sama reitti takaisin Pärnävaaraan kuin tullessa. Nyt oli kuitenkin yksi reitinvalintavaihtoehto ja pelasimme varman päälle ja palasimme valtatien varressa olevaa hyväpintaista väylää pitkin. Kärki meni taas kovaa ja jätti meitä lähes 14 minuuttia lisää.

Swim-run

Yksi odotetuimpia osuuksia eli swim-run-osuus oli vuorossa seuraavana. Aika monella oli käytössä isoja patjoja mutta me emme halunneet niitä raahata mukana, koska tiedossa oli kuitenkin 18 kilometrin matka. Otimme pakolliseksi kellukkeeksi saferswimmer-kellukkeet joihin sai myös pakolliset varusteet turvaan kastumiselta. Ison patjan kanssa olisi säilynyt kuivempana mutta uintipätkät olivat sen verran lyhyitä, että uskoimme välttyvämme hypotermialta.

Ensimmäinen pulahdus oli se kylmin. Pieni kylmäshokki pisti vetämään henkeä pari kertaa mutta sitten vaan menoksi. Eihän se niin kylmää ollutkaan! Uinnin jälkeen ei mennyt kauaakaan kun tuuli ja onnekkaasti taivaalla välillä näkynyt aurinko kuivasivat. Juostessa lämpöä riitti muutenkin tarpeeksi eikä tarvinnut palella vaikka sukat, sortsit ja paita olivatkin kosteita.

Edellä meni hyvä setti muita joukkueita ja välillä heitä näimme vilaukselta varsinkin uintiosuuksilla. Karsun tytöt saatiin kiinni, kun tekivät pienen pummin väärälle polulle. Yö-rogaining saatiin 11. rastilla jo melkein kiinni ja lopullisesti ohi mentiin 13-14-rastivälillä, koska meidän reitinvalintamme oli selkeästi parempi. Tiekierto ei kannattanut vaan uintireitti oli nopeampi. Osa joukkueista otti tässä kohtaa sakkominuutteja koska oikaisi rantaan pihojen poikki. Onneksi emme sortuneet samaan vaikka Jari vähän moista meinasikin.

swimrun

Swim-run-osuus oli ihan mukava mutta olisi voinut vielä enemmän tarjota vaihtoehtoja. Nyt oli aika selkeä valinta juokseeko vai uiko. Ainoastaan rastiväli 13-14 tarjosi pientä päänvaivaa. Pärjäsimme myös nopeudessa uimapatjoja käyttäneille. Oma uintinopeus oli aika lähelle sama kuin patjailijoiden nopeus. Jari oli hieman hitaampi mutta ei merkittävästi. Halti pisteli tämänkin osuuden hurjaa vauhtia ja jäimme yli 25 minuuttia lisää.

Omia reitinvalintoja olisi voinut vetää reilusti suorempaan. Nyt turhaan kaarreltiin pitkin teitä ylimääräistä matkaa vaikka olisi kannattanut mennä suoraan hyviä kankaita pitkin.

Viimeisessä uinnissa Jari tipautta kartan kyydistä ja joutui palaamaan takaisin sitä hakemaan. Onneksi löytyi mutta aikaa meni muutama minuutti hukkaan.

Kiitokset Kimmolle ja Eijalle saferswimmer-kuivapussikellukkeiden lainasta!

Pyöräily

Pyöräily

Sitten päästiin pyöräilyn makuun. Pääasiassa teitä pitkin kurvailtiin jo swim-runissa käydylle rastille ja sieltä jatkettiin polku-tie-yhdistelmiä pitkin eteenpäin aina Outokumpuun saakka. Suunnistuksellisesti ei mitään vaikeaa vaikka yhdelle rastille mennessä vähän tipahdinkin kartalta mutta tämä oli onneksi nopeasti korjattu. Pyöräilyvauhti oli aika laiskaa. Ei meikäläisestä irtoa suuria nopeuksia. Tekosyynä voi käyttää 26-tuumaista "lastenpyörää" mutta kyllä se miehestä on kiinni. Yö-rogaining ajoi meidät aika nopeasti kiinni ja hypättiin mukaan samaan letkaan. Siinä sitten kuljettiinkin hetken aikaa ihan reipasta kyytiä. Outokummun kupeessa vähän tehtiin turhaa kiemurtelua, kun veturina toiminut Kaajan Jari tipahtikin yhtäkkiä kartalta. Kärkiporukat jaksoivat vääntää ketju kireänä 20 minuuttia nopeamman etappiajan kuin me.

Outokumpu

Kaivos

Outukumpu tarjoili kaivoserikoisuuksia. Ensimmäisenä tutkittiin kaivosmuseo josta piti bongata pari tiedonmurusta, että kykenisimme ratkaisemaan lopullisen arvoituksen. Löytyihän nämä tiedot kun vain viitsi lukea ;)

Keretin kaivostorni

Toisena kohteena oli euroopan korkein kaivostorni. Kauan sitten jo käytöstä poistunut ja ruostunut mutta vielä portaat kestivät seikkailijoiden kapuamisen huipulle. Ei ollut edes kovin pelottava ylöspäin mennessä. Alas tullessa hieman hirvitti korkeanpaikankammoista mutta hyvää siedätystä tuli taas. Tornin huipulta nähtiin kiikarilla, että lopullinen kohteemme olisi museoalueen keskellä nouseva torni.

Keretin torni

Vielä ennen viimeistä tornia piti käydä ikiwanhassa kaivostunnelissa etsimässä, että mikä tukkii tunnelin. Vesihän se siellä tuli vastaan. Tämä kertoi myös mitä piti lopullisessa arvoituksessa etsiä eli jotain vesistöä. Kapusimme torniin josta löytyi kartta. Kartan ja kompassin avulla etsimme oikean vesistön nimen ja tällä taikasanalla pääsi jatkamaan uudelle pyöräilyosuudelle :) Valitettavasti Yö-rogainingille kävi vähän huonosti ja kämmelsivät tämän tehtävän ja Tuomas joutui tekemään sakkotehtävän. Menetimme hyvät pyöräveturit mutta saimme tilalle 1LifeMixin hieman nikotellen liikkuvan joukkueen.

Pyöräily

Pyöräily

Nyt oli tarjolla teknisempää pyöräilyä. Kapeaa ja kivistä polkua sai ajella vähän pitempiä siivuja tai oikeastaan tunkata. Maastopyöräreenitkin ovat jääneet aivan liian vähille. Otti aikansa ennen kuin taas uskalsi ja osasi ajaa kivikossa. Jos olisi pari kertaa poikennut Laajavuoressa niin tämän osuuden tekniset pätkät olisivat menneet ihan rallatellen. Nyt ei ihan mennyt. Hienoa maastoa ja upeita harjuja tarjoiltiin :)

Paluupätkällä poikettiin vielä lyhyesti Outokummussa. Ajettiin myös pätkä vanhaa ratapohjaa. GPS-jäljistä päätellen kovin moni muu ei uskaltanut ratapohjalle vaikka se oli erittäin nopea reitti. Lopulta päädyttiin uimarannalle ja melontaosuuden alkuun...

Melonta

hirvittävä aallokko

Tuuli oli aivan hirvittävä. Järvellä kävi kova aallokko. Yli puolimetriset laineet löivät samantien kanoottiin vettä. Tähän asti kuivina säilyneet kengät ja jalat kastuivat heti melontaosuuden alussa. Normaalisti en näin pahaan aallokkoon menisi millään vesikulkupelillä. Tiesimme kuitenkin, että melontaosuus olisi pääasiassa joella. Kesti kuitenkin kauan, että kanootin sai selviytymään muutaman sadan metrin järvipätkästä. Tuuli ja aallokko oli niin kova, että kanootti ei meinannut liikkua millään sinne minne halusi. Lopulta pääsimme jokisuuhun ja siitä eteenpäin olikin helppoa mutta hidasta...

Melonta

Melontareeniä tarvittaisiin lisää. Mehän ehdimme tehdä yhden melontareenin edeltävänä maanantaina ja se oli samalla Jarin ensimmäinen kerta kanoottimelontaa :) Jaksoimme hyvin meloa mutta Jarin tehoista suuri osa meni kanootin ohjailuun ja vauhti jäi täten aika matalaksi. 1LifeMix tuli aika pian takaa ohi eikä kestänyt kauaa kun katosivat horisonttiin... Myötävirtaan kulkiessa pääsimme reilussa 1,5 tunnissa kauimmaiselle rastille. Rasti oli keskellä koskea hienossa vanhassa kivisillassa! Onneksi emme yrittäneet laskea koskea vaan jäimme ajoissa rantaan ja kävelimme rastille. Joku porukka oli laskenut kosken läpikin.

Paluupätkä vastavirtaan tuntui kestävän ikuisesti. Myös yö "pimeni". Olimme melomassa yön pimeimmät hetket klo 22 - 02 välillä. Lamppua ei kuitenkaan tarvinnut muuhun kuin kartan lukemiseen. Aivan loppumatkasta vastavirta oli kovimmillaan ja välillä sai ihan oikeasti tehdä töitä, että kanootti suostui kulkemaan eteenpäin. Lopullisen kuorrutuksen antoi järven aallokko. Toiveet siitä, että aallokko olisi tyyntynyt olivat olleet turhia. Rantaan asti selvisimme :)

Jalat olivat olleet litimärät koko melonnan ajan. Takki piti pitää päällä koko ajan. Lämpöä riitti meloessa juuri sopivasti eikä jalkoja ehtinyt paleltaa. Heti maihin pääsemisen jälkeen tilanne oli toinen. Kova tuuli ja märät kamppeet pistivät hytisemään. Vähän aikaa oli pakko tankata mutta sitten äkkiä jatkamaan matkaa fillareilla ja hakemaan uutta lämpöä.

Pyöräily

Nyt oli lyhyt pyöräily ja vain yksi rasti. Oli myös kiire, koska seuraavalla rastilla oleva quest uhkasi sulkeutua klo 03:00. Poikkesimme lintutornilla olleelle rastille ja ehdimme vielä mukavasti ennen sulkeutumisaikaa :)

Suunnistus

Suunnistus

Tarjolla oli suunnistusta. Jalassa oli vain pyöräilykengät... Miksi emme pakanneet lenkkareita mukaamme? Kuivat kengät olisivat olleet mukavat melonnankin jälkeen...

Onneksi suunnistus ja juokseminen lämmittää paremmin kuin pyöräily. Ei kovin kauaa tarvinnut metsässä tarpoa, kun lämpö nousi ja kamppeet alkoivat kuivaa eivätkä sukatkaan tuntuneet enää märiltä. Suunnistus lähti liikkeelle hieman nihkeästi koska pummasimme ekaa rastia. Rastin löydyttyä loppu sujuikin mallikkaasti. Pyöräilykengillä oli aika ikävä juosta mutta helpoilla tiepätkillä ja poluilla sai sitäkin tehtyä. Koko ajan piti hieman jännätä, että muljahtaako jäykkäpohjainen kenkä ja vääntää nilkan mutta onneksi mitään ei tapahtunut.

Pyöräily

Taas pyöräilyä! Rasteja oli ripoteltu nyt hieman etelämmäs ja meidät pakotettiin etsimään uusia reittejä Pärnävaaraan. Kohtuu suoraviivaisesti saattoi edetä. Yhdessä kohtaa kämmelsimme ja etenimme pienen pätkän valtatietä, joka oli kiellettyä. Tästä saimme aika mojovan tunnin aikasakon :-( Pientä häröilyä vielä reitille tulleella yllärirastilla mutta muuten löysimme Pärnävaaraan ihan hyvin. Suurin ongelma oli etenemisen hitaus ja myöhästyimme suunnistuksen aikarajasta...

Vaijeriliuku

Suunnistus

Myöhästymisestä huolimatta pääsimme kokeilemaan vaijeriliukua. Kankku ja kengät kastuivat mutta hauskaa oli :) Liuku oli yllättävän vauhdikas. Suunnistamaan emme kuitenkaan enää saaneet lähteä vaan piti jatkaa maastopyöräilyllä.

Pyöräily

Suunnistus

Olin jo aika kypsää miestä jatkamaan matkaa yhtään pidemmälle. Jari ei kuitenkaan antanut luovuttaa vaan pidimme pitkän tauon, tankkasimme järjestäjien tarjoamia vohveleita hillolla ja taas olimme valmiita matkaan.

Nyt oli hieman mutkittelevampaa reittiä tarjolla. Yhdessä välissä teimme pahan virheen ja tunkkasimme pyöriä metsän läpi aivan väärään suuntaan. Tässä hukkui rutkasti aikaa... Hävisimme nopeimmille heti osuuden alussa huonolla reitinvalinnalla ja laiskalla vauhdilla. Käytiin vielä katselemassa aallokkoa niemen kärjessä olleella rastilla. Täällä myös kuulimme, että viimeinen melontaosuus on peruttu! Tämä piristä mieltä, koska melonta ei hirveästi enää houkutellut. Sitten olikin tarjolla pitkä pätkä kangasmaastoa ja muutama mukava harjurasti. Ihan oikeaa polkua ja teknistäkin löytyi. Sitten sujahdus Pielisjoen varteen ja Joensuun keskustan kupeesta satamaan melontarastille... Yhtä rastia pummattiin etsimällä sitä liian aikaisessa vaiheessa. Pyörä kulki aika laiskasti ja hävittiin etapin helpolla loppuosuudella yli 25 minuuttia nopeimmille!?

Melonta

Kaikeksi onneksi toinen melonta oli peruttu kovan tuulen takia. Ei olisi yhtään enää huvittanut lähteä vesille. Ensimmäinen osuus oli ollut jo ihan tarpeeksi ja taisi olla myös ylipitkä...

Viimeinen pyöräily

Viimeinen pyöräilyetappi oli käytännössä vain paluu Pärnävaaralle. Viimeisenä koukkuna oli tarjolla rasti lintutornissa keskellä rantahetteikköä ja pitkospuuhelvettiä. Taisimme tehdä pienoisen virheen koska "ajoimme" koko pitkospuupätkän läpi. Tai siis välillä ajoimme ja välillä talutimme ja välillä uitimme jalkoja vedessä. Pitkokset eivät olleet aivan priimakunnossa. Nopeampi olisi ollut käydä lyhyestä edestakaisin ja jatkaa sen jälkeen parempaa paanaa pitkin kohti Pärnävaaraa.

Viimeisellä rastilla Karsun tytöt yllättivät meidät ja painoivat vilkku päällä vasemmalta ohi :) Oikeasti meikäläinen sähläsi emitin kanssa ja Jari pummasi oikean polkuristeyksen ja tytöt pääsivät sen takia karkuun. Selvisimme kuitenkin maaliin!

Analyysia

GPS-seurannasta poimitut väliajat ovat kaikkien tutkittavissa taulukkolaskentamuodossa.

Eniten petrattavaa on melonnassa ja pyöräilyssä. Melonnassa hävisimme nopeimmille yli tunnin. Pyöräilyosuuksilla tappiota tuli yli kaksi tuntia. Rullaluistelussakin hävisimme peräti 25 minuuttia. Tähän päälle sähläämiset prologissa ja Joensuun kaupunkisuunnistuksessa niin eipä ihme, että kärki karkasi. Myös vaihto/taukoajoissa jäimme nopeimmille yli 1,5 tuntia. Rastien leimaamisessa hävittiin aina hieman, koska emittiä piti kaivella taskusta. Emit oli kyllä remmin päässä kiinni mutta emitin oma lenksu oli niin löysä, että ei uskaltanut luottaa. Ois pitänyt teipata/nitoa kiinni. Ei vaan ehditty hienosäätä, koska aamun aikataulu oli niin tiukka.

PrologiVaihtoRullaluistelu 1Quest JoensuuRullaluistelu 2VaihtoSwimrunVaihtoMTBVaihtoKaivos QuestVaihtoMTBVaihtoMelontaVaihtoMTBVaihtoQuest SoramonttuVaihtoMTBVaihtoQuest Suppa + suunnistusVaihtoMTBMTB
1LifeMix00:18:4800:02:3900:53:2100:41:3301:02:5100:06:3902:40:4700:18:2702:09:2700:07:3601:18:0900:11:3602:15:1800:13:1803:18:0300:12:3000:37:0300:07:4801:16:5700:10:3001:16:18
Avanti Adventure 100:17:5700:02:3000:46:3000:38:3600:55:0900:06:3902:44:1800:09:0001:45:4201:41:4202:00:4200:05:3903:10:1800:10:4800:33:1800:04:3001:08:2100:02:4202:19:2700:08:4801:10:39
Avanti Adventure 200:18:2700:02:2100:47:5100:36:3500:56:0000:05:3302:38:1500:08:1801:52:4200:06:5701:18:0300:15:2702:07:0900:05:0903:33:0900:07:0000:31:2400:04:3901:33:3300:05:0001:48:54
Free Adventure00:18:0600:00:0000:44:5400:32:4500:52:0300:02:5702:29:2100:08:1801:52:5100:03:5101:17:4300:20:1502:10:3900:03:3003:06:3900:06:2700:28:0600:04:4801:15:1500:04:1801:02:2100:11:5703:28:2700:12:2702:40:0901:03:09
HC Mehtimäkeläinen00:29:0600:04:5700:53:0300:39:4201:11:1800:11:3903:22:3300:39:1202:28:5702:01:0903:06:1200:13:3000:41:3300:09:2701:49:4200:10:5701:28:36
Hiilto Life00:19:1800:02:3000:47:5100:38:5400:58:5100:03:0002:45:5700:19:1802:00:0000:02:3901:20:1200:06:4802:05:5400:06:0003:11:5700:06:3000:36:3300:02:3001:04:0000:03:3901:09:3900:16:0304:36:2700:16:3603:10:1801:10:18
Karsu Adventure00:18:3600:00:0000:54:0000:38:0601:08:2700:08:1803:16:3300:21:5702:11:1800:05:3001:22:4100:20:1802:50:0900:14:18
Karsu.Fi00:16:4800:02:4800:53:1200:39:1501:07:5700:07:0003:06:1200:25:4502:09:0000:04:0001:27:0900:13:0802:45:2700:09:3004:09:1800:08:3900:35:0601:30:3000:48:3003:21:0501:02:30
LUP adventure00:20:5700:06:4801:00:0300:52:4201:15:3900:13:2703:39:5404:45:45
Oxalis00:24:0600:01:2101:05:3900:47:2101:16:0900:04:0903:03:4400:14:1802:01:0000:04:0001:27:2400:14:4802:42:0000:14:4503:30:3600:11:3900:37:0301:18:2700:07:3000:10:0003:18:5401:27:48
Palju.Eu00:14:2700:00:0000:46:0300:33:5400:52:4200:03:0902:27:5700:04:2701:49:5400:01:4801:15:4400:05:0002:05:1800:04:3903:10:1000:06:3900:28:3300:03:3001:07:3900:02:3901:05:5100:39:5304:11:3900:11:0902:52:3901:11:00
RC Eemeli00:24:3600:01:3900:54:5100:38:3601:05:5700:07:0902:37:1500:20:5702:03:0000:05:4801:17:3500:13:3902:12:0900:12:3603:56:2100:14:0900:29:4500:05:1801:12:5700:04:0001:17:4800:05:5700:47:1203:21:1501:14:00
Sonni Adventure00:29:0600:01:0001:06:0900:59:0001:12:5700:13:3003:43:0300:24:2702:30:5502:59:5100:16:2100:34:0900:07:0001:26:4500:10:3001:38:2700:45:30
Team 1Life00:17:4500:03:0000:46:3300:38:0301:01:5100:06:0002:33:4500:12:4802:01:0900:00:0001:31:0500:08:3602:16:4800:06:4803:32:4500:11:0900:33:0301:35:4500:05:2101:06:5700:05:30
Team Halti Adventure 200:16:4800:01:5700:43:5400:31:0600:52:5100:04:3902:11:3600:06:5101:41:5100:05:3901:07:1100:06:1801:47:3300:05:0002:52:5100:09:5700:27:1500:04:3000:50:2100:04:2100:58:3900:27:1503:10:0900:31:2702:32:5401:05:18
Team Kandersteg00:21:1500:00:3900:52:0300:36:1201:01:3000:03:4202:24:0600:11:2701:48:3300:05:5701:18:3600:16:0901:57:3000:06:3902:57:0000:08:0900:27:0600:03:1800:59:3000:04:3001:06:0800:20:2703:17:3900:10:3602:29:1501:05:30
Telemark Team örn00:15:3600:02:2100:45:2100:31:1500:54:5100:04:3002:44:1200:08:3001:57:2100:03:3001:19:2500:07:0002:17:3600:06:1803:08:4800:06:5100:35:3900:03:2701:27:1500:03:4501:25:3300:23:3902:16:39
Vaarojen Maraton00:25:0600:00:0000:54:5100:38:3601:06:0900:02:0902:38:3300:08:5702:08:0000:04:0901:18:3600:06:3002:14:1500:08:0903:21:2700:12:2700:32:3600:07:27
Väsyneet Isät00:18:3600:03:0000:49:4200:38:3300:59:3000:03:0002:50:2700:14:57
Yö-rogaining00:17:5700:00:0000:54:4200:38:2401:04:4800:08:1802:54:2100:19:2701:55:4200:07:4801:22:1600:22:4502:25:4800:08:4803:34:2400:12:0000:32:2400:07:2700:47:33
Yön Mustat Ritarit00:20:5700:01:0001:00:3900:53:3001:14:4800:06:3902:59:3000:15:0902:14:4500:05:2101:24:1400:13:1803:30:3600:13:1804:09:1800:04:21
Keskiarvo00:20:1200:01:5600:52:2600:40:0801:03:2700:06:1702:51:0400:28:2902:02:1300:04:4001:23:5000:12:3602:24:4700:08:3003:25:1200:09:5700:32:5900:05:2401:15:2400:05:3301:22:1400:19:1903:30:1000:23:3002:58:1901:10:01
Nopein00:14:2700:00:0000:43:5400:31:0600:52:0300:02:0902:11:3600:04:2701:41:5100:00:0001:07:1100:05:0001:47:3300:03:3002:52:5100:04:2100:27:0600:02:3000:47:3300:02:3900:58:3900:05:3002:16:3900:10:0002:29:1501:02:30
Hitain00:29:0600:06:4801:06:0900:59:0001:16:0900:13:3003:43:0304:45:4502:30:5500:07:4802:01:0900:22:4503:30:3600:14:4504:09:1800:16:2100:41:3300:09:2701:49:4200:10:5702:19:2700:45:3004:36:2700:48:3003:21:1501:27:48

Palautetta

Tapahtumassa selkeetä plussaa olivat ainakin seuraavat asiat:

  • Prologin kartta oli hauska :)
  • Swim-run oli myös hyvä! Lisää näitä. Tosin olisi voinut tarjota enemmän reittivaihtoehtoja
  • Hyvät ja selkeät kartat
  • Kaivosseikkailu oli hyvä!
  • Paljon hienoa kangasmaastoa :)
  • Rullaluisteluosuus oli lajiin sopivassa maastossa eikä liian vaarallinen. Sauvat olivat turhat ja hyvä rullaluistelija olisi päässyt osuudella helposti karkuun.

Miinusta tulee seuraavista:

  • Huonosti toiminut materiaalien jako
  • Seikkailukisojen perisynti eli vain yksi kartta eikä karttaa jokaiselle kisaajalle...
  • Kartat voisi painaa vedenpitävälle paperille niin voitaisiin unohtaa aikaa vievä kontaktimuovittelu. Esim. Xeroxin Nevertear on hyvin kestävä paperi eikä mene miksikään uitettaessa.
  • Huoltolaatikko olisi toiminut paremmin melontaosuuden vaihtopaikalla kuin Outokummussa
  • Liikaa tiepyöräilyä ja liian vähän polkuja
  • Maasto oli selvästi tylsempää kuin pari vuotta sitten
  • Cut-off-ajat olivat liian tiukat. Edes voittajat eivät olisi ehtineet maaliin arvioidussa 24 tunnissa jos viimeinenkin melonta olisi ollut mukana. Maksimiajassa maaliin olisi ehtinyt enintään neljä joukkuetta.
  • Melonnan järvipätkä oli kovassa aallokossa liian vaarallinen. Melontaosuus oli myös kilometrin ilmoitettua pitempi.

Valokuvia

Tulokset

Tulokset (PDF)

Extreme-sarja

1. Team Halti Adventure 2: Petri Forsman ja Mikko Sakala 22:58
2. Team Kandersteg: Laura Petäjämäki ja Pekka Teivaanmäki 24:13
3. Free Adventure: Tuomas Säily ja Juhani Tolonen 24:55
4. Palju.eu: Joni Haataja ja Vesa-Pekka Jurvelin 25:35
5. HiiltoLife: Teho Peetsu ja Johanna Yrjänheikki 27:21
6. Avanti Adventure 1: Kristo Halme ja Janne Kortelainen 27:31
7. RC Eemeli: Jari Pitkäkoski ja Tommi Lahtonen 26:26 (vajaa reitti)
8. Oxalis: Juha Pikkarainen ja Johanna Pikkarainen 24:49 (vajaa reitti)
9. Karsu.fi: Krista Joona ja Kaisa Pesonen 25:25 (vajaa reitti)
10. LUP Adventure: Mika Jormanainen ja Tomi Rissanen 27:40 (vajaa reitti)
11. Telemark Team Ørn: Mikko Ylinen ja Henri Arjanne 20:41 (DNF)
12. Team 1Life: Janne Lämsä ja Jukka Maaninka 20:51 (DNF)
13. Avanti Adventure 2: Mikko Rantahakala ja Mika Salo 18:58 (DNF)
14. 1Life Mix: Ulla Silventoinen ja Matti Hokkanen 19:33 (DNF)
15. YÖ-Rogaining: Jari Kaaja ja Tuomas  Sovijärvi 17:49 (DNF)
16. Vaarojen Maraton: O-P Holttinen ja Kati Vehmas 18:07 (DNF)
17. Yön mustat ritarit: Lauri Österman ja Ilkka Toiviainen 19:56 (DNF)
18. Sonni Adventure: Henri Tervo ja Harri  Vaarala 20:04 (DNF)
19. HC Mehtimäkeläinen: Sami Hirvonen ja Jarkko Turunen 20:10 (DNF)
20. Karsu Adventure: Olli Korkeakoski ja Jaakko Leppänen 15:27 (DNF)
21. Väsyneet Isät: Jussi Mäkelä ja Tuomo Erola 19:42 (DNF)
http://hazor.iki.fi/2016/ursak/
© Tommi Lahtonen ()https://hazor.iki.fi/
2016-06-16 21:14:35