Dolomiitit kesäkuu 2018

• Kuinka päästä Dolomiiteille?
• Alta Via 1 -vaellusreitti
• Lago di Braies - Fanes
• Fanes - Cinque Torri
• Cinque Torri - Rifugio Venezia
• Rifugio Venezia - Rifugio Coldai
• Rifugio Coldai - Rifugio Tissi
• Rifugio Tissi - Passo Duran
• San Sebastiano ja Tamer Grande
• Passo Duran - Rifugio Fontana
• Rifugio Fontana - Longarone
• Ferrata Kaiserjäger + Lagazuoin tunnelit
• Ferrata Formenton
• Ferrata Strobel
• Päivämatkat
• Varusteet
  • Varustelistauksia

Vietin kesäkuun lopun seikkailemalla Dolomiittien Alta Via 1 -vaellusreitillä ja Cortina d'Ampezzon alueen Via Ferrata -reiteillä.

Kuinka päästä Dolomiiteille?

Tässä lyhyt ohje siitä kuinka Dolomiiteille pääsee ja mitä varusteita siellä tarvitsee.

• Mieti etukäteen mitä haluat tehdä. Haluatko vaeltaa jonkin reitin vai tehdä päiväretkiä? Jos haluat päiväretkeillä niin varaa majoitus mieleisestäsi paikasta. Cortina on hyvä tukikohta mutta kallein paikka majoittua. Mikä tahansa pienempi kylä käy hyvin majapaikaksi kunhan Dolomitibusin yhteydet kulkevat.

  Jos haluat vaeltaa Alta Via 1 -reitin niin lue reittikuvaus ja tarkastele reitti kartalla

• Lennä Venetsiaan
• Osta etukäteen netistä lippu Cortina Expressin/Flixbussin tai ATVOn bussiin, jotka kulkevat suoraan Venetsian lentokentältä Cortinaan. Nämä bussit lähtevät eri paikasta lentokentältä, kuin kaikki paikallisbussit.
• Osta Cortinasta tarvitsemasi vaelluskartat. Tabaccon kartat ovat tarkimmat ja parhaat, mutta myös Kompassin kartoilla selviää pääreiteillä. Voit myös tilata kartat etukäteen esim. Amazonista. Tabaccon kartat maksavat Italiassa 8,5 euroa / kpl. Kompassin sivulla voi myös selailla online-karttaa, jossa näkyvät vaellusreitit. Kompassilta saa myös kännykkään oman kartta-applikaation. Ihan pelkällä reittikuvauksella ei reitille kannata lähteä vaikka opasteita hyvin onkin. Ota kartta vähintäänkin kännykkään esim. valokuvaamalla kartoista oleelliset palat.
• Tarkista Dolomitibussin aikataulut. Tosin näihinkään ei aina voi täysin luottaa... Dolomitibussilla pääset kulkemaan ristiin rastiin Dolomiittien alueella. Jos kuljet pitempiä matkoja niin voit joutua vaihtamaan bussia. Pidä kartta lähellä, kun tutkit Dolomitibussin aikatauluja, niin saat jonkinlaisen käsityksen siitä missä bussia pitää vaihtaa.
• Tarkista varustelistaus
• Tutki päivämatkoja

Alta Via 1 -vaellusreitti

Vietin ekan yön Cortinassa. Parempi valinta olisi ollut mennä Toblachiin (Dobbiacco) tai Lago di Braiesiin asti ekaksi yöksi. Siellä olisi todennäköisesti ollut halvempaa ja olisi myös ehtinyt aamulla aikaisempaan bussiin. Cortina oli puoliksi kiinni eli vain osa ravintoloista oli auki ja kaikki olivat kalliita. Halvin ravintola on suoraan bussiaseman edessä, mutta sinne oli myös hirveä ryysis. Cortinassa hyppäsin seuraavana aamuna bussiin, joka toi Toblachiin. Siellä hetken odottelu ja vaihdoin bussiin, joka kulki suoraan Lago di Braiesille eli vaellusreitin alkuun. Bussi tuli melkein täyteen turisteja.

Lago di Braies - Fanes

Lago di Braies on erittäin hieno järvi mahtavien vuorten syleilyssä. On ehdottomasti päiväretken arvoinen paikka. Järven voi kiertää polkua pitkin. Läheisille vuorille nousee useita eri reittejä. Järven rannassa on myös hotelli. Rannalla oli menossa jonkun tv-sarjan tai elokuvan kuvaussessio.

Kävelin järven rantaa seurailevaa polkua ja ohitin samalla kaikki muut bussista samalle reitille lähteneet. Sauvakävelijä voittaa sauvattomat helposti. En jaksanut ekassa risteyksessä lukea karttaa ja lähdin ulkomuistista oikealle. Polku nousi, kunnes päädyin aukealle ison talon kupeeseen. Avasin kartan ja rupesin ihmettelemään missä olen. Reitti haarautui talon vierellä. Kylteissä oli ihan vääriä nimiä. Olin pummannut! Tais jäädä pummailu päälle Jukolassa 😊 En jaksanu palata. Tarjolla oli oikeaan suuntaan kulkeva vaihtoehtoinen polku, joten jatkoin sitä. Heti talon jälkeen meinasin erehtyä väärälle polkuhaaralle, jota ei ollut kartassa. GPS:ssä ollut kartta pelasti. Tiukkaa nousua riittikin pitkäksi aikaa. Puuttomalla alueella nappasin kiinni pari kävelijää ja joku äijä kantoi myös fillaria samaa 800 metrin nousua ylös. Kuumaa piisasi heti, jos aurinko näkyy pilven takaa. Ihan kivat maisemat 2331 metrin korkeudessa.

Alamäki eteni vauhdikkaasti. Ensin pienempää polkua ja lopuksi tietä pitkin Sennes Huttelle asti. Täällä taisi olla tarjolla hieno latauspiste sähköpyöräilijöille. Sitten olikin hieno maisemapaikka, jota piti aika pitkään kuvata. Alamäki jatkui ja jatkui muuttuen lopulta törkeän jyrkäksi juuri ennen Rifugio Pederuun saapumista. Pederu oli hienossa paikassa vuorten keskellä.

Majapaikaksi suunniteltu Fanes oli ylhäällä joten vaihteeksi piti kavuta. Ensin Pederun pihalehmien välistä ja sitten aina vain jyrkempään nousevaa polkua pitkin. Aivan vieressä kulki myös tie, jota pitkin olisi voinut myös kulkea, mutta polku oli kiinnostavampi. Lopulta polku yhtyi tiehen, jota seuraillen kuljettiin viimeiset metrit Rifugio Fanesiin asti. Fanesissa oli hyvin tilaa majoittua. Sain myös ensimmäisen Rifugiossa tarjotun päivällisen. Vielä tässä vaiheessa en tiennyt, että menu on jokaisessa Rifugiossa lähes samanlainen :) Alkuruuaksi oli pastaa ja pääruuaksi tilasin Polentaa with Sausage. Paikallinen "makkara" oli enemmän jauhelihapihvi, kuin makkara, mutta ihan makoisa.

Fanes - Cinque Torri

Aamiaisen eli ison jugurtti+mysli-lautasen, vaalean leivän + marmeladin ja croissanttien jälkeen oli hyvä lähteä liikkeelle pian aamuseitsemän jälkeen. Sääennuste oli lupaillut sadetta iltapäiväksi, joten piti olla ajoissa liikkeellä. Sää oli hieman viileämpi, kuin edellispäivänä. Seisoskella ei kauaa tarennut, mutta kävellessä tuli äkkiä kuuma. Polku tai oikeastaan tie jatkui ylämäkeen. Hienossa laaksossa vuorten välissä sai kulkea kunnes vastaan tuli risteys. Pari ponia naposteli ruohoa risteyksen tuntumassa. Toinen tuli kerjäämään rapsutuksia tai makupaloja :)

Reitti jatku ylämäkeen kohti jyrkkiä seinämiä. Ylös taaperrusta riitti kunnes oltiin lähes 2500 metrissä. Maisemat viereiseen laaksoon olivat muikeat. Harjanteelta aukesi hieno maisema toiselle puolelle. Pienenä plänttinä alhaalla näkyi Lagazuoisee eli pieni järvi. Sinne piti pudottautua jyrkkää ja mutkittelevaa polkua pitkin. Tässä sain myös kiinni ryhmän edellä kulkevia englantia puhuvia vaeltajia. Olivat sen verran hitaita jyrkällä ja teknisellä polulla, että en jäänyt pitemmäksi aikaa turisemaan vaan karkasin horisonttiin. Polku kulki hienosti jyrkän seinämän juurella. Järvi kierrettiin ja siirryttiin taas nousuvaihteelle. Mitä ylemmäksi noustaan sitä hankalakulkuisemmaksi polku yleensä muuttuu joko isojen kivien, irtokivien tai jyrkkyyden takia.

Forcella Lagazuoissa oli valinnan paikka. Käynkö Rifugio Lagazuoilla eli kapuan ylimääräiset 200 metriä vai jatkanko suoraan matkaa. Sää näytti edelleen hyvältä ja kellokin oli vasta vähän. Lähdin käväisemään huipulla. Päiväretkeläisiä parveili polulla vastaan. Polku oli osittain lumen peitossa. Ylhäältä oli kieltämättä huikeat maisemat.

Takaisin alas samaan risteykseen. Matka jatkui kohti Col de Boisia. Alta via 1 -reitillä on tämän jälkeen useita eri vaihtoehtoisia reittejä Cinque Torriin. Valitsin lyhimmän, koska pilvet alkoivat näyttää jo uhkaavilta. Samalla pääsin myös Lavaredo Ultratrailin reitille. Reittimerkkejä oli tiputeltu sinne tänne. Seurailin itse polkua, mutta juoksureitti jatkoi enemmän tietä pitkin. Juoksijoiden jalkoja haluttiin näköjään säästellä jyrkässä alamäessä.

Tien ylityksen jälkeen edessä oli vielä nousu Cinque Torrin kupeeseen. Cinque torri eli viisi tornia on viiden erikoisen kivimöykyn kokoelma. Näiden vieressä on ensimmäisen maailmansodan aikaan taisteltu. Vanhoja juoksuhautoja ja muita sotarakenteita on edelleen nähtävissä ja niitä on myös entisöity. Rifugio Scoiattolissa oli hirveä ruuhka. Hissi toi päiväretkeläisiä paikalle. Scoiattolin majoituspaikat olivat myös täynnä. Jatkoin matkaa juoksuhautapolkujen kautta kohti Rifugio Cinque Torria, joka olisi kivimassiivien toisella puolella. Samantien iski niskaan raekuuro. Suojauduin sateelta juoksuhaudasta löytyneeseen pieneen luolaan parin turistin kanssa. Kuuro ei kauaa kestänyt. Pienen kävelyn jälkeen olin perillä Rifugio Cinque Torrissa, jossa oli myös majoitustilaa. Ostin paikan dormista, mutta pääsin silti yksinäni omaan huoneeseen. Loppupäivä meni istuskellessa, karttoja selaillessa ja jutellessa samaan rifugioon saapuneen mukavan jenkkipariskunnan kanssa.

Päivällinen oli samaa sorttia kuin edellisessäkin paikassa. Tällä kertaa valitsin juustoversion. Sain eteeni kasan polentaa ja kaksi suurta könttiä kovaa juustoa :-O Olipas erikoista, mutta juusto oli hyvää.

Cinque Torri - Rifugio Venezia

Aamiainen oli suuripiirtein samanlainen kuin edellisessä paikassa, mutta croissantit puuttuivat. Samaa punaista greippimehua tarjottiin juotavaksi.

Kuvittelin, että aamulla lähtiessäni olisi kylmä. Takki piti riisua 100 metrin matkan jälkeen. Ilma oli viileä, mutta aurinko lämmitti tulisesti yhdessä ylämäen kanssa. Nousin ylös Rifugio Averaulle asti. Tästä oli vielä hippunen nousua jäljelle Nuvolaun huipulle 2574 metriin. Huipulla oli myös Rifugio Nuvolau. Nuvolaun päältä oli komeat maisemat.

Nuvolausta eteenpäin reitillä oli pari Via Ferrataa eli kaapelivarmistettuja paikkoja. Nämä eivät vaatineet vielä kiipeilyä eivätkä oikeaa ferrata -varustusta eli kiipeilyvaljaita ja ferrata-kiinnityssettiä. Ensimmäinen oli vain jyrkkä harjanne, jossa kaapelista sai mukavasti tukea. Harjanteella oli myös lyhyet tikapuut. Seuraavaksi oli pätkä kivistä polkua, kunnes tuli toinen ja hieman hankalampi ferrata. Tässäkään ei ollut suurempaa putoamisen pelkoa, mutta paikka oli jyrkkä ja hankalakulkuinen, joten kaapelista ja pienistä tikkaista oli apua.

Lavaredo ultratrailin reitti kiersi vuoren helpompaa polkua pitkin. Oma reitti oli ferratojen lisäksi aika teknistä kivikkoa. Passo Giaun kohdalla Lavaredon reitti oli ihan täyttä rollaattoripaanaa 😂 Giausta eteenpäin polku jatkuu helppona ja kulkee paljon mukavan vihreällä alueella. Forcella Ambrizzolaa ennen on vain pari jyrkähköä, mutta lyhyttä nousua. Ambrizzolassa kisareitti kääntyy pohjoiseen ja alamäkeen kohti Cortinaa. Ei siis vaikuttanut kisareitti kovin vaativalta.

Oma reitti jatkui kohti etelää. Ohitin samasta paikasta aamulla ennen minua lähteneen jenkkikaksikon. He olivat skipannneet Nuvolaun ja tulleet alkumatkan helpompaa polkua pitkin. Ensimmäistä kertaa jouduin myös nopeampien ohittamaksi! Takaa hölkkäsi kolme slovakialaista juoksuliiviheeboa. Ylämäessä pääsin vielä kuittaamaan ohituksen. Eihän pojat ilman sauvoja pärjänneet edes isoreppuiselle sauvakävelijälle 😁 Polku oli helppoa ja melko tasaista ja juoksukolmikko pääsi karkuun.

Rif Citta di Fiumen jälkeen lähdin ylittämään Pelmon massiivia. Piti myös tehdä yksi Tommioiko, kun löysin hyvän polun, jota ei ollut kartoissa 😄 Polku nro 480 otti luulot pois. "Polku" nousi lähes pystysuoraan kivistä ränniä pitkin. Irtokiveä riitti. Nelivedolla piti edetä koko ajan. Jos ei olisi ollut sauvoja, niin tukea olisi pitänyt hakea käsillä suoraan kivistä. Polulla oli myös lyhyt ferrata-pätkä sileähköllä avokalliolla. Tämä nousi kuivalla kelillä helpommin sauvoen kuin kaapeliin tukeutuen.

Polku saapuu Val d'Arciaan, joka on kivinen ja vielä tähän aikaan myös luminen laakso. Perällä odottaa Forcella Val d'Arcia, jonka jälkeen pääsee laskeutumaan alas. Polku on hyvin kivinen ja katoaa välillä kokonaan. Paikotellen metriset lumikaistaleet katkaisevat polun. Persmäkeä ei kannata laskea, koska jyrkkyyttä on liikaa. Aivan perällä nousu vain jyrkkenee. Irtokiveä on kaikkialla. Vastaan tulee pariskunta kahden koiran kera. Heillä on vaikeuksia jyrkässä ja helposti vyöryvässä rinteessä. Yritän varoittaa, että ei kannata koirien kanssa mennä kulkemaani polkua. Yhteistä kieltä ei löydy. Kartan ja sanojen easy ja bad ja käsimerkkien avulla viesti menee perille. Laaksoon on kartassa merkitty helpompikin reitti, jota neuvon heitä käyttämään. Toivottavasti selvisivät.

Harjanteelta on komea maisema. Laskeutuminen näyttää helvetin jyrkältä. "Polku" kiemurtelee irtokiviä täynnä olevassa rinteessä. Välillä polku häviää. Aina jossain näkyy reittimerkkejä, joita kohden valun, vyöryn, kävelen tai loikin sen mukaan mitä rinteessä jalan alle sattuu. Polku siirtyy aivan jyrkänteen reunalle. Muutamissa kohdissa on kaapeliakin tarjolla tueksi. Toisella puolella kivinen seinä ja toisella puolella satoja metrejä tippuva jyrkkä rinne ja jossain tässä välissä myös poluntapainen kulku-ura. Hieno reitti ja myös jännittävä, joidenkin mielestä varmasti pelottava. Aivan lopun sai taiteilla kuulalaakerisorarinnettä pitkin. Rifugio Venezia näkyi jo kauas. Hyvä päivä oli paketissa jo puoli neljän aikoihin. Rifugiolla tapasin slovakkikolmikon oluttuopit kädessä. He olivat tulleet helpompaa kiertoreittiä ja aikoivat jatkaa vielä Cortinaan. Samaan dormiin ilmestyi vähän myöhemmin poikakaksikko, jotka olivat tulleet perässä saman vaikean reitin. Myös jenkkipariskunta selvisi lopulta muutamaa tuntia myöhemmin paikalle.

Ainii. Löysin polulta jonkun kalsarit 😂

Rifugio Venezia - Rifugio Coldai

Aamiaisen jälkeen lähdin matkaan aikomuksena tehdä vähän ketunlenkkiä. Christoph oli tulossa seuraavana päivänä Suomesta mukaan. Olin juuri nyt saapumassa tien kohdalle Passo Staulanzaan eikä kannattanut tänään kulkea kovin kauas tiestä. Matkan varrella oli lehmiä laitumella ja olisi ollut myös dinosauruksen jalanjälki, mutta jätin tämän sivupiston tekemättä. Passo Staulanzassa vastaan tuli suomalaisperhe, jotka olivat lähdössä katsomaan edellämainittua dinosauruksen jalanjälkiä. Jatkoin Staulanzassa pidetyn pienen evästauon jälkeen sivureitille, joka nousi viereisen Monte Crotin (2169 m) huipulle. Huipulle oli menossa myös muutama päiväretkeilijä. Aivan huipulla höpötti joku radioamatööri mikrofoniinsa. Vieressä jökötti korkea antenni. Kaikenlaista sitä vuorten laelta löytyy :-D Jatkoin huipulta matkaa länteen kohti Forcella Pecolia. Polku oli vähän kuljettu ja meinasi paikotellen kasvaa umpeen. Polun varrelta löytyi Dolomiti Extreme Trailin reittimerkkejä!

Forcella Pecolissa pääsi tielle. Heti tuli vastaan päiväretkeileviä mummoja ja muutama sähköpyöräilijä. Pienen kiemuran jälkeen pääsin nousemaan kohti Rifugio Coldaita. Coldaille nouseva polku oli täynnä päiväretkeilijöitä. Ihmisvirta oli lähes katkeamaton molempiin suuntiin. Perillä Rifugiolla yritin kysyä yösijaa, mutta eivät ehtineet palvella, koska olivat täystyöllistettyjä lounasta ym. popsivien päiväretkeilijöiden kanssa. Lounasta oli tarjolla klo 14 asti. Aika pian kahden jälkeen paikka hiljeni lähes kokonaan. Tilaa riitti. Pääsin aivan yksikseni 13 henkilön dormiin. Ajattelin, että eiköhän tänne muitakin tule, mutta ei tullut! Muissa huoneissa ja dormeissa riitti kuitenkin vipinää, kuten myös päivällisellä, jonka söin yhdessä amerikkalaispariskunnan kanssa. Yhdessä ihmettelimme italialaisten aiheuttamaa kovaa metakkaa :-D

Rifugio Coldai - Rifugio Tissi

Seuraava päivä oli käytännössä lepopäivä. Odottelin Coldalilla koko päivän Christophia. Oisin voinut jonkun lähikiemurankin yrittää kulkea, mutta olivat sen verran pitkiä, että en viitsinyt lähteä rehkimään, kun Christophin saapumisaikakin oli avoin. Päivä meni leppoisasti päiväretkeilijöiden toimia seuraillessa. Edellispäivänä nähty suomalaisperhekin ilmestyi Coldaille :)

Christoph onnistui hyvin bussi+liftaus-kyytiyhdistelmässään ja saapui perille iltapäivällä. Jatkoimme samantien matkaa kohti rifugio Tissiä. Ensin nousimme Lago di Coldaille, jonka takia päiväretkeilijät olivat täällä parveilleet. Olihan se ihan kaunis pieni lampi hiekkarantoineen. Järveltä oli enää lyhyt matka ja hieman nousua niin saavuimme Rifugio Tissille, jolla on mahdollista nähdä dolomiittien komein auringonlasku. Valitettavasti sää oli niin pilvinen, että mitään ei Rifugiolta illalla näkynyt.

Rifugio Tissi - Passo Duran

Hieman "savuinen" sää tänään. En tiiä mitä ihmettä italialaiset käryttivät, mutta ei kotona koskaan tämmösiä tuprauksia osu reitille 😉😆 Jotenkin onnistuvat tuottamaan vetistä savua täällä, mutta ei kirvele silmiä, kuten kotimainen nuotiokatku 😂 Aurinko näkyi vain vilauksina, koska vierellä oli melkein koko ajan Civettan jättiseinämä. Kuulemma dolomiittien korkein jyrkänne. Päivä oli aika helppo. Pitkästä aikaa sai kulkea myös metsäpoluilla.

Passo Duranissa on kaksi rifugiota joista majoituimme ensimmäiseen eli Rifugio Passo Duraniin. Tämä oli ensimmäinen rifugio jossa oli ilmainen suihku eikä lämpimän veden määrää säännöstelty! Rifugio oli muutenkin koko reissun edullisin. Ilta kului rattoisasti lounaspöydässä kolmen irlantilaismiehen ja yhden saksalaistytön seurassa. Irlantilaiset jaksoivat koko illan ajan vääntää Polentavitsejä :-D

San Sebastiano ja Tamer Grande

Emme jatkaneet suoraan virallista Alta via 1:stä pitkin vaan päätimme kiertää Cima Nord di S. Sebastianon. Alkumatkasta kuljimme metsäpolkua pitkin. Pidimme tauon erittäin viihtyisällä bivakilla, joka on suurinpiirtein sama asia, kuin meikäläiset autiotuvat. Maisemat olivat ylempänä taas mahottoman upeat. Yritimme myös valloittaa Grande Tamerin (2547 m), mutta viimeiset 20 metriä olivat liian pahat ilman kiipeilyvarusteita. Nousureitti Grande Tamerille oli luokitukseltaan difficult mountain climbing, jonka kyllä huomasi. Ei sovi korkeita paikkoja kammoaville. Nelivetonousua, lunta, kapeaa "polkua" jyrkänteiden reunalla ja koko ajan jalan alla valuvia ja vieriviä kiviä. Kuvista ei valitettavasti saa mitään käsitystä oikeasta jyrkkyydestä. Voit huoletta kuvitella kaiken tuplasti jyrkemmäksi, kuin miltä kuvissa näyttää.

Alastullessa kuljimme myös pienen via ferrata -osuuden, mutta ilman valjaita. Aikaa kului korkeuksissa seikkailuun niin paljon, että palasimme yöksi Passo Duraniin emmekä jatkaneet reittiä eteenpäin.

Passo Duran - Rifugio Fontana

Viimeinen päivä Alta Via 1:llä. Aivan mahottomia maisemia oli tarjolla. Aivan alku kuljettiin tietä ja metsäisiä polkuja pitkin. Loppumatkasta nousimma kohti Monte Talvenaa. Tämä nousupätkä tarjoaa ehkä koko Alta via 1 -reitin komeimmat maisemat. Vastaavasti lasku Rifugio Fontanalle on koko reitin pisimpiä ja haastavimpia laskeutumisia.

Ehdimme Rifugio Fontanalle juuri sopivasti ennen illan sadekuuroja. Täällä oli tupa täynnä porukkaa ja lisää valui koko illan ajan.

Rifugio Fontana - Longarone

Aikamme Alta via 1 -reitillä päättyi. Emme lähteneet enää viimeiselle etapille vaan otimme oman reitin kohti Longaronea, josta oli tarkoitus päästä bussilla Cortinan suuntaan. Alkumatka oli jyrkkää ja hienoa metsäpolkua, joka seurailia jyrkkärinteisen laakson pohjalla kulkevaa jokea. Lopulta pääsimme tielle, jossa saimme myös kiinni edellä samaan suuntaan lähteneen ranskalaisperheen. Jatkoimme eri reittiä kuin ranskalaiset eli otimme sisäkurvin nousumetrejä pelkäämättä. Valitettavasti emme löytäneet haluamaamme polkua, joka olisi vienyt alas kohti Longaronea. Piti tehdä hieman umpimetsäoikoa. Tämä oli onneksi helppoa, koska metsä oli helppokulkuista eikä rinne ollut liian jyrkkä. Useimmissa paikoissa vastaava oiko olisi ollut mahdoton rinteen jyrkkyyden takia.

Lopulta pääsimme myös Longaroneen. Löysimme myös bussiaseman, jonne samaan aikaan saapui myös ranskalaisperhe. Heillä oli ollut selvästi parempi reitti, kuin meillä. Ei mennyt kauaakaan, kun ATVOn bussi paineli ohi pysähtymättä. Kyseinen bussi pysähtyy vain jos siihen on ostanut lipun etukäteen netistä, mutta eihän meillä sellaisia ollut, kun emme olleet ihan varmoja ehdimmekö bussiin. Onneksi Dolomitibus lähti aivan pian oikeaan suuntaan. Bussi vei meidä Tai di Cadoreen asti, jossa piti vaihtaa toiseen bussiin, joka vei Cortinaan asti.

Cortinassa seurueeseemme liittyi Helena, joka oli tullut ATVOn bussilla Venetsiasta. Kävimme syömässä ja hakemassa avaimet seuraavaan majapaikkaan. Meillä oli seuraaviksi päiviksi varattuna kämppä Pocolista, joka sijaitsee autotietä pitkin 5 km päässä Cortinasta. Kävellen matkaa on 3 km, mutta pelkkää ylämäkeä. Suhautimme bussilla Pocoliin majoittumaan.

Ferrata Kaiserjäger + Lagazuoin tunnelit

Dolomitibus kulkee Pocolin ohi monta kertaa päivässä kohti Passo Falzaregoa. Tarkoitus oli lähteä Passo Falzaregosta kokeilemaan Ferrata Kaiserjägeriä. Ensimmäisenä tarvitsimme kaikille Via Ferrata -varusteet. Hölkkäsin aamulenkkinä 3 km alamäkeen Cortinan keskustaan vuokraamaan meille varusteet. Toiseen suuntaan kuljin bussilla, jonka kyytiin myös Christoph ja Helena hyppäsivät Pocolin kohdalla. Mutkaisella tiellä matka eteni hitaasti. Pyöräilijöitä oli tiellä paljon ja bussi joutui heidän takiaan köröttelemään.

Passo Falzarego oli selvästi maantiepyöräilijöiden suosima paikka. Pyöriä oli ravintolan edessä iso liuta. Pyöräilijöitä myös tuli ja meni ohitse jatkuvasti. Päiväretkeilijöitä oli myös paljon. Osa lähti meidän tavoin ferrata-reitille, osa helpommalle polulle ja osa otti gondolihissin suoraan Lagazuoin huipulle.

Kaiserjäger alkaa tavallisena polkuna, kunnes saavutaan pienelle terässillalle. Samalla alkavat vaijerit. Reitti ei kuitenkaan ole erityisen jyrkkä, pelottava tai vaikea. Christoph ja Helena pukivat päälle varmistukset, mutta minä etenin ihan pelkällä käsivaralla kaapelista tukea ottaen. Huipulle päästiin aika helpolla. Lagazuoin päältä on erinomaiset maisemat sekä Cortinan suuntaan, että muualle.

Poikkesimme välipalalle Rifugio Lagazuoihin. Porukkaa oli hirvittävästi. Paluumatkan teimme Lagazuoin tunnelin kautta. Tunnelit on kaivettu ensimmäisen maailmansodan aikaan, jolloin Itävallan ja Italian välinen raja kulki tällä alueella. Tunnelikin on periaatteessa via ferrata, koska siellä on jyrkkää, liukasta, pimeää ja vaarallista. Varmistuskaapeli on tarjolla kaikissa jyrkissä paikoissa. Käytännössä reitistä selviää jos päässä on kypärä ja otsalamppu. Kädellä voi ottaa tuen kaapelista. Pään kolhii kattoon aivan varmasti, jos ei käytä kypärää. Välillä tunneleista on aukkoja ulos.

Ferrata Formenton

Edellispäivän ferrata oli niin helppo, että päätimme uskaltaa vähän vaikeammalle. Kohteeksi otettiin Ferrata Formenton, joka kulkee parin yli 3200 metrisen huipun välissä Cortinan länsipuolella. Kävelimme ensin hissiasemalle, jotta ei tarvitsisi nousta kävellen koko 1500 nousumetriä. Hieman oli yhteyspolku hakusessa, mutta löysimme perille, saimme hissiliput ja saimme kyydin Tofana di Mezzon huipun vieressä olevalle hissiasemalle.

Korkeutta oli yli 3000 metriä. Nopea nousu yli 1500 metriä korkeamme vaikutti sen verran hapen määrään, että hissistä nousemisen jälkeen pisti pieni portaikko vähäsen puuskuttamaan. Hetken päästä tätä ei enää huomannut. Pidimme evästauon kahvilassa ennen ferratalle lähtöä.

Ylhäällä oli lunta! Reitti alkaa laskeutumisella Tofana di Messon luoteispuolelle hyvin jyrkkää rinnettä pitkin. Alku meni ihan ok, mutta sitten rupesi väkeä lappaamaan vastaan. Olivat joutuneet kääntymään jyrkän lumilaikun kohdalla takaisin! Jatkoimme kuitenkin matkaa. Pitihä se itse päästä katsomaan oliko kohta niin paha vai ei. Saavuimme lumilaikulle, joka oli hyvin jyrkässä kohdassa. Kaapeli oli hautautunut lumen alle. Varmoja jalansijoja ei ollut. Näytti hieman pahalta. Juuri, kun olin aikeissa yrittää päästä laikusta yli niin takaa paikalle saapui paremmin varustautunut seurua. Ryhmä saksalaisia vuoristopelastajia oli noussut huipulle vaikean ferratan kautta ja oli nyt aikeissa laskeutua tätä kautta alas. Lupasivat auttaa meidät turvallisesti yli lumilaikusta. Kiinnittäydyimme saksalaisiin, jotka hakun avulla varmistivat, että lumilaikussa ei pääse lipsahtamaan alas. Kiitin avusta. Saksalaiset jatkoivat laakson pohjalla olevaa jäistä järveä kohti. Porukan johtaja vitsaili, että menevät järveen pesulle. Ei ollut uskoa korviaan, kun kerroin suomalaisten avantouintiharrastuksesta :-D

Jyrkän ja kapean harjanteen jälkeen reitti kääntyy nousuun kohti Tofana di Dentroa (3238 m). Kohta meitä vastaan tuli kaksikko. Yllätys, he olivat Suomesta :-D Toisella puolella oli kuulemma reilusti lunta, mutta olivat silti päässeet tähän saakka. Päätimme jatkaa lumesta huolimatta. Huipulta oli makeat maisemat joka suuntaan! Dolomiiteilla ei juuri tämän korkeampia huippuja ole. Korkein kohta on Marmoladan huippu (3343 m).

Ferrata loppui huipulle. Alas piti tulla pohjoiseen kulkevaa harjannetta seuraillen. Pohjoispuolella on aina enemmän lunta kuin eteläpuolella ja niin myös tällä kerralla. Koko harjanne oli paksun lumikerroksen peitossa. Onneksi lumeen oli jo vähän tampattu jalanjälkiä eikä lumi ollut jäistä. Jyrkkyttä oli sen verran, että persliuku ei olisi ollut terveellistä. Pääsimme ehjinä alas lumettomalle alueelle. Polku jatkui melko jännittävänä kapean harjanteen kautta ja pitkin pystysuoraan seinämään. Jostain sieltä vaan aina löytyi polunlevyinen kulkuväylä.

Sitä mukaa kun pääsimme loivemmalle rinteelle niin rinne muuttui myös soraisemmaksi. Jalkojen alla oli koko ajan pyörivää kuulalaakerisoraa kaikkialla paitti eniten kuljetulla polku-uralla. Päivä kääntyi jo iltaan, mutta ohitimme hissilinjan puolivälissä olevan aseman. Viimeisen jyrkän rinteen jälkeen bongailimme murmeleita metsän laitamilta.

Viimeinen pätkä kuljettiin pitkin hiekkatietä ja polkua kunnes pääsimme Pocolin Sport Hotellille. Paikka vaikutti hieman kuolleelta, mutta hikisestä olemuksestamme huolimatta saimme ruokalistat ja myös ruokaa :-) Jostain syystä meille hieman naureskeltiin, kun lähdimme vielä pimeän tultua jatkamaan matkaa. Omalle kämpälle oli enää muutama sata metriä. Päivä oli hyvin pitkä, mutta hengissä selvittiin :-)

Ferrata Strobel

Viimeisen päivän ohjelmassa oli vielä yksi via ferrata -reitti. Siirryimme bussilla Cortinaan jossa vaihdoimme toiseen bussiin, joka vei meidät Fiamesiin eli vähän matkaa Cortinan pohjoispuolelle. Jotain hämminkiä oli lipun ostamisessa. Vissiin se olisi pitänyt ostaa etukäteen eikä tästä bussista. Fiamesista lähtee polku nousemaan kohti Punta della Crocea. Polkua pitkin edetään kunnes saavutaan jyrkän seinämän juurelle, josta varsinainen ferrata alkaa.

Tämä olikin ihan oikea via ferrata! Jos edellispäivien reitit olivat olleet aika helppoja niin nyt piisasi jyrkkyyttä. Strobelilla on useampi aivan pystysuora osuus. Parhaimmissa paikoissa on eteneminen oikeasti aika jännittävää, koska ympärillä näkyy vain satojen metrien pudotusta! Mitään erikoisen teknistä kiipeilyä ei vaadittu. Riitti, kun osasi etsiä jalalleen sopivan paikan ja vähän vetää itseään käsillä ylös. Tiukinta oli pitää polla kasassa. Muutama muukin ryhmä nousi samaa reittiä.

Huipulta oli taas komeat maisemat Cortinan laaksoon. Alastulo oli helpompi tavallista polkua pitkin. Jyrkimmässä kohdassa oli kovasti irtohiekkaa, jota pitkin pystyi alamäkeen etenemään hyvää loikkaa. Samalla sai kengät täyteen hiekkaa ja soraa. Kengät piti tyhjentää useampaan kertaan. Nyt olisi säärystimistä ollut hyötyä. Loppumatka päästiin kulkemaan metsän puolella. Viimeinen ponnistus tehtiin nousemalla polkuja pitkin Cortinasta Pocoliin kämpälle.

Reissu oli nyt paketissa paluumatkaa vaille. Kotimatka hoitui seuraavana päivänä näppärästi kulkemalla bussilla suoraan Cortinasta Venetsian lentokentälle. Lentokin kulki ajoissa. Ainut ongelma tuli Suomessa, koska lentokentältä kulkeva juna olikin peruttu emmekä Christophin kanssa ehtineet suunniteltuun junaan. Pääsimme kuitenkin vähän myöhässä Lahteen ja sieltä ajettiin loppumatka kotiin Christophin autolla.

Päivämatkat

Kuljetut reitit gpx-tiedostona

Päivä	Elapsed time	Moving time	Stopped time	Avg speed	Nousumetrit	Laskumetrit	Matka km	Etappi
2018-06-20	07:40:29	04:11:55	03:28:34	4,6	1583	878	19,4	Lago di Braies – Fanes
2018-06-21	07:08:05	05:36:59	01:31:06	4,5	1483	1437	25,2	Fanes – Cinque Torri
2018-06-22	07:22:48	05:20:43	02:02:05	4,2	1540	1779	22,3	Cinque Torri – Venezia
2018-06-23	05:07:56	04:09:05	00:58:51	4,5	1203	984	18,6	Venezia –Coldai
2018-06-24	01:39:53	01:21:19	00:18:34	3,5	433	321	4,8	Coldal – Tissi
2018-06-25	06:13:16	04:39:10	01:34:06	4	819	1456	18,7	Tissi – Passo Duran
2018-06-26	07:27:45	04:36:56	02:50:49	3,3	1252	1239	15,2	Passo Duran – Passo Duran
2018-06-27	06:38:45	04:41:52	01:56:53	3,9	1221	1203	18,1	Passo Duran – Fontana
2018-06-28	03:36:37	03:16:48	00:19:49	5	311	1487	16,5	Fontana – Longarone
2018-06-29	06:28:54	02:34:23	03:54:31	3,3	730	714	8,5	Ferrata Kaiserjäger + Lagazuoin tunnelit
2018-06-30	12:16:23	05:57:29	06:18:54	3,8	592	2352	22,6	Ferrata Formenton
2018-07-01	07:58:41	04:24:43	03:33:58	3,6	1333	1066	16	Ferrata Strobel

Varusteet

*-merkittyjä ei tarvittu reissussa

Koko lasti painoi parhaimmillaan noin 10 kiloa eli aivan liikaa. Via Ferrata -setti painaa yksinään reilun kilon. Vaatteiden määrästä voi tinkiä. Kartat painoivat myös paljon. Ne kannattaa ennemmin skannata. Tärkeimmistä kohdista voi ottaa kevyt kopiot paperille. Elektroniikka painoi liikaa.

Reppu	Osprey Exos 36, n. 1 kg
Kännykkä	Samsung A5
Juomapullot	2*0,5 l Ultimate Direction
Otsalamppu + vara-akut	Armytek Tiara C1 pro
Avaruuslakana		*
Pilli	repussa	*
Ensiapusetti	laastaria, sideharso, urheiluteippiä etc.	*
Eväät	Karkkipussi, Gifflar-pullapussi, turkinpippureita, jotain patukoita
Vedenpitävä hupullinen takki	Marmot Minimus	*
Vaellushousut, jotka saa lyhennettyä sortseiksi	Columbia
Buff	tavallinen buff, merinobuff ja buff-pipo	*
Lierihattu tai ainakin lippis	molemmat
Inov-8 merinohoodie	254 g
tuulitakki
vedenpitävät sormikkaat	parit erilaiset sormikkaat. vedenpitävyys hoituu tarvittaessa kertakäyttöhanskoilla	*
vedenpitävät housut	Marmot Minimus housut	*
Passi
Aurinkolasit
Aurinkovoide	50 spf, vajaa 100 ml
trikoot, jotka toimivat tarvittaessa myös välihousuina	Suunnistustrikoot, ohuet
Alushousut, merino	3 kpl
Pitkähihainen paita	merinohoodie korvaa tämän. Bonuksena matkaan lähti kevyt fleece-takki
Lenkkarit	Inov-8 x-claw
T-paita	kaksi kappaletta + yksi retkeilijän kauluspaita	yhtä paitaa käytettiin vain paluupäivänä eli kaksi paitaa riittää
Muovipussit kenkiin sadekelin varalle		*
vaellussauvat	300 g hiilikuituiset, Swix Sonic pro trail carbon
vaseliini	ihan vähän
käteistä	300 euroa	Riitti juuri ja juuri
Visa
Matkaliput	kännykässä / verkossa. Bussilippu tulostettu
GPS-laite + vara-akut	Garmin 62st, 4 kpl AA-akkuja varalla
Varavirtalähde	250 g. 4*2600 mAh	*
Kamera + vara-akut
Laturi gepsin akuille	usbiin sopiva aa/aaa-laturi. Lataa aina kahta akkua kerralla
Kännykän laturi	usb-laturi + piuha
Kameran laturi	laturi + virtajohto
Pakkauspussit vaatteille ja muille tavaroille. Vedenpitävät. Rinkalle sadesuoja		Sadesuojaa ei tarvittu
Via ferrata varustus: kiipeilyvaljaat, via ferrata-setti, kypärä, kevyt työsormikkaat
Lusikka ja veitsi		*
Hammasharja + tahna
Pesuaine	pikkupurtilot
Pyyhe	keinokuituinen retkipyyhe, 210 g
Makuupussilakana	Silkkiä, 120 g. fleece-versio oli tuplat painavampi
Vaihtosukkia	3 paria	Yksi sukkapari hajos. Pitkät sukat jäivät käyttämättä
Vedenpuhdistin	steripen	*
WC-paperi	yksi rulla	*
Kartat	5 krt tabacco.	Olisi pärjännyt ilmankin pelkällä gepsillä, mutta olivat silti käyttökelpoiset
Kompassi	rannekompassi	*
reittiopas	hiking in dolomites

Painoja

Elektroniikka	1,5	kg
huoltotarpeet	0,9	kg
vaatteet	2,0	kg
paperit	0,92	kg
kiipeilyvermeet	1,2	kg

Varustelistauksia

• Juoksuvaellusvarusteet
• UTMB pakolliset varusteet
• Ultralight trail running packing list