Hurjana suunnitelmana oli alunperin pyöräillä Jyväskylästä Sodankylään keskelle yötöntä yötä ja hyttysten kitinää nauttimaan hienoista elokuvista. Ajanpuutteen, pyöräilyseuran puuttumisen ja ylimääräisen järjen takia matka kuitenkin hieman typistyi. Lopulliseen versioon sisältyi kahden päivän pyöräily Jyväskylästä Ouluun, jossa kulkuneuvo muuttui kauramoottorista bensahöröksi.
En ikävä kyllä ollut niin kova jätkä että olisin voinut lähteä matkaan ilman turhaa matkavarustuspainolastia pelkka visa taskussa. Visa jäi laatikkoon pölyttymään ja pakkasin mukaani aikamoisen lastin tavaraa. Tämän matkan survival-varustukseni oli seuraavanlainen:
10-vaihteinen tuttu ja turvalliseksi todettu Crescent-retkipyörä, joka ikänsä puolesta kuuluisi jo yläasteelle.
pieni pikapumppu keskitankoon kiinnitettynä
Kaksi juomapullotelinettä, joissa kaksi 0.75 litran juomapulloa. Kumpikin pullo täytetty vedelle matkaan lähtiessä koska mehuvarastoni oli sattumalta tyhjentynyt. Matkan aikana toisen pullon sisältö muuttui laimeaksi omenamehuksi.
Tarakalle usealla mustekalalla viriteltynä seuraavat roinat:
Läjästä tuli selkeästi liian iso ja pyärän painopiste nousi liian korkealle. Pystyasennossa polkeminen pisti koko pyörän pahasti tärisemään. Ei voinut kuitenkaan mitään koska pyörälaukkuni olivat hukassa. Pidän jostain syystä parempana korkeaa tavarakasaa pyöräilijän takana kuin turhia tuulentarraajia pyörän sivuilla.
Itse pyöräilijän vaatetus:
(Joo, kypärä puuttuu, tiedän tiedän, olen hyihyi ja huono esimerkki, älkää matkiko vaan käyttäkää te kypärää:)
Sitten varsinaiseen matkantekoon...
Lähdin reissuun tiistaiaamusta joskus klo0700-0730 välillä. Ensimmainen etappi oli Jkl-Äänekoski nelostietä pitkin. Matka oli kohtalaisen mäkistä ja olin ajavinani rauhaisaan tahtiin. Aamuliikenne oli hieman turhankin vilkasta. Muutama mukava järvi näkyi matkalla.
Perillä Äänekoskella n. klo09. Visiitti kauppaan josta mukaan tarttui 2 dl jugurttia, pari fazerin marjapiirakkaa yms. Pistelin aamiaisen poskeeni ja jatkoin matkaani nyt jo vertynein lihaksin kohti viitasaarta. Äänekoski-Viitasaari väli on erittäin mäkistä ja paikoin siis hyvinkin raskas väli. Taisin ahnehtia hieman liian suuren palan kerralla kun polkaisin koko välin yhdeltä istumalta (n. 60km). Kivoja maisemia kuitenkin piisasi ja aina ylämäen jälkeen alkoi jossain vaiheessa myös palkitseva alamäkikin :)
Viitasaarelle saavuin n. 1150. Kivan näköinen paikka järvien keskellä. Lounaan paikka. En muista ruokapaikan nimeä mutta se löytyi helposti torin kupeesta. Söin täyttävän annoksen lihamureketta. Leipä oli erityisen hyvää ja tuoretta. Viitasaaren eläkeläiset taisivat pitää kyseistä kuppilaa kokoontumispaikkanaan, ainakin heitä oli kahviaan särpimässä useita. Lekottelin ja sulattelin ruokaani kaikessa rauhassa ja kuuntelin vaarien jutustelua. Vaihdoin tuoreet nesteet juomapulloihini ja siirryin taas jatkamaan matkaani.
Seuraavana olikin 30km etappi Pihtiputaalle. Luultavasti matkan mäkisin osuus. Polkiessa taisi muuta kiroilun pihinäkin jo päästä eikä käynyt mielessä että voisin seuraavana päivänä vielä kaivata näitäkin nousuja. Pihtiputaalla taas tauon paikka. Kaupasta jälleen jugurttia ja pari fazerin marjapiirakkaa, appelsiini ja vähän suklaata. Söin eväänä Pihtiputaan hauskannäköisen kirjaston edessä olevalla penkillä ja seurailin kiinnostuneena kirjastoon kulkevia ihmisiä. Pihtiputaalta löytyy ihan nättejä lukemisesta tykkääviä tyttöjä :) Kyseisen kirjaston wc tuli myös testattua ja jälleen kerran tuoreet nesteet juomapulloihin.
Ensimmäisen pyöräilypäivän viimeinen etappi alkoi. Polkaisin kohti Pyhäsalmea. Alkumatkan kilometrien ehkä hiemankin turhan kova vauhti alkoi väsyttää lihaksia ja päätin että vaskikellolla pysähtymisen jälkeen alkaisin etsiä itselleni yöpaikkaa. Matka vaskikellolle oli hieman raskasta mutta onnistui kuitenkin ilman enempiä ongelmia. Mäet alkoivat jo selkeästi vähentyä keski-suomen jäädessä aina vain kauemmaksi. Vaskikellon hinnat ovat korkeat mutta silti päätin antaa periksi sokerinhimolleni ja ostin pullollisen cokista (ei ollut muuta limpparia isoissa pulloissa). Ostin myös iltalukemiseksi päivän iltalehden ja iltasanomat. Jonkin aikaa lekoteltuani, venyteltyäni ja ruokailtuani täytin jälleen juomapulloni raikkaalla vedellä ja jatkoin matkaani.
Tarkoitus oli heittää teltta pystyyn ensimmäiseen sopivannäköiseen metsään. Ikävä kyllä maasto oli lähestulkoon pelkkää suota tai sitten peltoa. Kärsämäki alkoi jo lähestyä uhkaavasti kunnes yhtäkkiä vierelleni ilmestyi sopivan kivannäköistä mäntymetsää jonne päätinkin sitten telttani pystyttää. Edellisestä talosta oli kulunut jo aikaa enkä viitsinyt lähteä edestäkäänpäin etsimään mahdollista metsänomistajaa joten majoittauduin törkeästi ilman lupaa :-P Hyttyset olivat innokkaasti mukana auttamassa teltan pystyttämistä mutta en kuitenkaan päästänyt yhtään naarasta yöseurakseni. Lueskelin ostamani lehdet ja söin hieman eväitä ennenkuin painoin pääni vaatteista kasatun tyynyn päälle. Liikenteen melu hieman häiritsi vaikka pystytin telttani 50m päähän tiestä mutta väsymys varmisti että sain kiinni unenpäästä.
Seuraavana aamuna herätyskello pirisi seitsemän aikoihin. Pistin kamat kasaan ja lastasin pyöräni samallatavalla kuin edellisenäkin päivänä. Matkavarustukseni roikkui pahasti pyörän vasemmalla puolella mutta pysyi kuitenkin paikallaan ja piti samalla huolen että autot ohittivat minut sopivan reilun matkan päästä :) Polkaisin kohti kärsämäkeä aamiaisen kuva silmiä sokaisten. Kärsämäki vaikutti kuitenkin tylsältä paikalta enkä pysähtynyt sen pitemmäksi aikaa vaan jatkoin matkaani Suomen keskipisteeseen saakka. Taisin olla liikenteessä kuitenkin turhan aikaisin kun keskipisteessa ei ollut vielä juurikaan elämää sinne saapuessani. Pidin pienen lepotauon ja jatkoin taas matkaani kohti pulkkilaa.
Pulkkilaan päästyäni olinkin jo hieman väsynyt ja pidin pitemmän tauon. Tein tutkimusretken paikalliseen siwaan jonka tuloksena lounastin pari lakkawiineriä, jugurttia, appelsiinin ja suklaata. Jälleen kerran juomavarasto tuoreeksi ja matka jatkui. Seuraava kohde oli Rantsila.
Matkan karmein ja raskain osuus oli edessä. Rantsilaan mentäessä joutuu polkemaan 15km pitkää suoraa tietä joka kulkee aivan keskellä peltoa. Ei sinänsä mitään pahaa mutta jos samalla sattuu tuulemaan sopivasti etuviistosta niin eteneminen on todellista jyystämistä. Hiki valuu, tuuli viuhuu korvissa mutta matka ei juurikaan etene. Usko meinasi loppua kesken suoran mutta hammasta purren sain kuin sainkin koko etapin loppuun. Rantsilassa väsyttikin huomattavasti. Tämä oli matkan ainut etappi jolloin keskinopeus putosi alle 20km/h. Lepotauko paikallisen kaupan edessä ja tätien auttaminen kaupan omituisesti toimivien automaattiovien kanssa piristi kummasti ja lähdin aivan uudesti latautuneena jatkamaan matkaani.
Mitä lähemmäksi Oulua matka kulki, sitä enemmän oli joka puolella pelkkaa suota ja sitä vähemmän mäkiä. Koko toisena pyöräilypäivänä matkalle osui vain yksi ja ainut mäki! Luultavasti oululaiset kutsuisivat vuoriksi niitä joita minä kutsun sanalla mäki... En haluaisi harrastaa suunnistusta oulun lähiseudulla ainakaan ilman täydellistä hyttysimmuniteettiä ja perverssiä rakkautta suomaastoa kohtaan.
Pieni tauko Temmeksen kohdalla jossa kohdistin tähtäimenä Tyrnävän kohdalle. Tarkoitus ei ollut ajaa suorinta reittiä Ouluun vaan koukata Muhoksen kautta. Ala-temmeksestä käännyinkin koilliseen kohti Tyrnävää ja Muhosta. Ensimmäistä kertaa koko matkan aikana pääsin nauttimaan myötätuulesta! Matkavauhti kohosi arviolta 30km/h paikkeille! Tyrnävällä pieni tankkaustauko ja edelleen myötätuulessa kohti Muhosta.
Muhokselle saavuin kello 16 paikkeilla. Kävin moikkaamassa ystävääni Hankkua, joka lähtee minun ja monen muun kanssa heinäkuussa polkemaan tandem-pyörillä Helsingistä Oulua kohti. Pääsinkin nyt ensimmäista kertaa eläissäni kokeilemaan tandemilla ajamista. Ihan hauska vempele :)
Muhokselta viimeinen etappi kohti Oulua. Vastatuuli oli tappava mutta matkaa ei ollut enää kuin 34km. Alkumatkan joutui polkemaan raskaan liikenteen vieressä mutta 20km kohdalla aloin seurata pyöräilijöiden opasteita. Aluksi mainiota asfaltoitua pyörätietä jolta sitten kulkuni ohjattiin jollekin ihmeelliselle kärrypolulle. Jos olisin tietänyt että joudun väistelemään lukemattomia kuoppia en olisi moiselle sivutielle lähtenyt vaan suosiolla olisin pysynyt tuulen kiusattavana isolla tiellä. No kuoppatie loppui aikanaan ja muuttui taas asfaltiksi ja välillä kunnolliseksi pieneksi hiekkatieksi. Aivan viimeiset kilometrit olivat hyvää pyörätietä joka kulki erittäin sievien asuinalueiden poikki. Eivät olleet ainakaan mitään köyhien ja kipeiden asuntoja... Jossakin vaiheessa pyörätielle olisi kaivannut lisää opasteita, ainakaan minä en uskaltanut jatkaa polkemista sokkona sen jälkeen kun pyörätie yhtäkkiä vain teki 90 asteen käännöksen ja erkani selkeästi seuraamastani tiestä. Siirryin takaisin isolle tielle ja poljin sitä kunnes vastaan tuli pyöräilykielto. Pomppasin pyörätielle jota pitkin mutkiteltuani ja pari kertaa edes takaisin sahattuani löysin itseni Oulun kisahallin edestä jossa minua odottikin jo upea vastaanottokomitea. Rine ja Zuza olivat tulleet minua vastaan. Enää muutaman kilometrin maisema- ja esittelypyöräily Oulun poikki ja saavuimmekin Rinen kotopihalle. Olin tämänkertaisen pyörämatkani päässä!
Matkaa kertyi kahtena päivänä arviolta 370km. Ekana päivänä reilu 200km ja toisena päivänä loput. Mittaria minulla ei ole joten tämä on täysin kartan ja viittojen mukaan arvioitu, luultavastikin alakanttiin. Matka ei loppujen lopuksi käynyt pahasti lihasten päälle. Aivan tavallista väsymistä esiintyi eikä mitään sen kummempaa. Mikään paikka ei ollut jumissa seuraavana päivänä vaikka en edes venytellyt mitenkään erityisemmin.
Majoittauduin Rinen ja hänen vanhempiensa luokse. Torstaina puolen päivän jälkeen pakkauduimme Heikkiksen autoon tavaroinemme ja lähdimme matkaamaan kohti Sodankylää. Seurueemme koostui neljästä henkilöstä: Heikkis, Tiina, Rine ja allekirjoittanut. Automatkamme taittui hauskasti vitsejä heitellessä ja Rinen stooreja kuunnellessa. Sodankylään saavuimme vajaa muutaman tauon, 400km ja 5 tunnin kuluttua. Leirintäalueella varasimme ensimmäiseksi yöksi käyttöömme mökin. Kaksi seuraava yötä oli tarkoitus majoittua telttaan. Ilta alkoi jo saapua mutta auringon laskemisesta ei voinut puhua. Ehdimme torstaina vielä yhteen leffaankin.
The Real McCoy (Pekka Lehto, 93 min) Elokuva tai "dokumenttin" joka kertoo Andy McCoysta aka Antti Hulkosta joka sattumalta on kotoisin aivan sodankylän vierestä, Pelkosenniemestä. Huumehoureinen hienosti kuvattu dokumentti josta ei ota aina oikein selvää mikä on totta ja mikä tarua. Tämä lienee ollut tarkoituskin. Andy on täysin elementissään joka puolelle lentelevänä raatokärpäsenä. Aivan mainio ja viihdyttävä tekele jonka olisi kyllä ehkä kuitenkin voinut tiivistää tunnin mittaiseksikin. Andy ei ole kolmevitoseksi kovinkaan hyvin säilynyt mutta vaimo taas sitäkin paremmin :) Andyn ainakin piti esiintyä elokuvan esityksen jälkeen festariklubilla mutta emme vaivautuneet paikalle tarkistamaan asiaa vaikka esiintyjiksi luvattiin myös Laika & the cosmonautsia. Ohjaaja, Andy McCoy ja hänen vaimonsa olivat paikalla.
Päädyimme fyysiseen ravintoon henkisen ravinnon ja korvien tuhoamisen sijaan. Kävimme kokeilemassa paikallista festariruokaa. Tuhosin Rinen kanssa puoliksi mahtavan kalapalleroaterian. Tiina kokeili savusiikaa, joka myös maistui mainiolle. Heikkis yritti yksinään ahtaa kalapallerosatsia siinä kuitenkaan täysin onnistumatta. Kävimme tutustumassa pikaisesti myös paikalliseen baarielämään. Tuntuu hieman siltä että Sodankyläläisiä voisi suoraan verrata johonkin teksasilaisiin redneckkeihin. Niinä parina iltana kun ehdimme seurata ravintolaeloa niin näimme usemman mustelman yms syntymisen. Vieressäni istui perjantaina yksi iso ei niin kovin leveä kolmikymppinen mies pukeutuneena farkkutakkiin ja -housuihin. Miehestä näki jo melkein päällepäin että järjen valo ei loista kovin kirkkaana. Parin kaljan jälkeen se viimeinenkin valo silmistä katosi ja tilalle ilmaantu riidanhaluisen apinan katse. Viskaistuaan tupakilla edessään istujaa selkään tämä ilmestys odotti mitä tahansa syytä että olisi päässyt heiluttamaan nyrkkejään. Onneksi kaverinsa olivat hieman paremmin järjissään ja saivat tämän pysytettyä paikallaan.
Hikinen yö mökissä. Ei mitään pervoa, vain pelkkää kuumuutta:) Makuupussit lähinnä täysin turhia. Rine taisi nauttia yöstään eniten -40 asteen lämpötilaan tarkoitetussa makuupussissaan :) Nukuimme aamulla pommiin. Kymmenen markkaa maksanut herätyskelloni hälytti vasta 0930 vaikka sen piti klo 09. Emme jaksaneet kiirehtiä ja missasimme ensimmäisen elokuvan. Kävimme syömässä pizzat.
Itämainen elegia (Sokurov, 43 min) Erittäin hienon näköinen ja upeasti videolle! kuvattu venäläinen taideteos. Ikävä kyllä myös hieman nukuttava huonosti nukutun yön jälkeen. Rauhallinen kertojan ääni ja kauniit hieman hämyisät kuvat pistivät nukkumatin pomppimaan silmien eteen. Hieno elokuva kuitenkin.
Elämää maassa (Sissako, 61min) Afrikkalainen elokuva jossa kuvattiin erään pienen kylän erittäin rauhallisesti soljuvaa elämää kaukana irti meidän teknologialla kyllästetystä maailmastamme. Ihmiset pyöräilevät ees taas tai vain makoilevt seinän vieressä liikkuen vain auringon valon tieltä. Kylässä on yksi puhelin jonka avulla yritetään tavoittaa ketä milloinkin ja hoitaa mitä erikoisimpia asioita. Erittäin mukavan ja paikoitellen hyvinkin huvittava elokuva joka saa takuulla hyvälle tuulella.
Tervetuloa (Retes, 102min) Hauska ja myös vakava elokuva, joka kertoo AIDSiin liittyvän tarinan. Tämä tarina sisältyy elokuvan sisällä kuvattavaan elokuvaan :) Elokuva elokuvan sisällä aiheuttaa kivoja pieniä ylläreitä ja piristystä AIDS-teeman aiheuttavan vakavuuden ja ajattelun lomaan. Ohjaaja oli paikalla naispääosaa esittäneen ja osittain elokuvan käsikirjoittaneen vaimonsa kanssa. Elokuvan esittämisessä oli pieniä vaikeuksia joten Retes ja Mika Kaurismäki huvittivat jutuillaan yleisöä parhaansa mukaan.
Omena(S.Makhmalbaf, 85min) Kuuluisan iranilais- vaiko irakilais en muista ohjaajan 17-vuotias tytär ohjasi tämän mielenkiintoisen dokumentin. Omena kertoo perheestä, jonka kaksi nuorta tytärtä ovat olleet 11 vuotta kotonaan lukkojen takana vanhan isänsä ja sokean äitinsä vahtimina. Tytöillä ei ole ollut mitään kosketusta ulkoiseen maailmaan. Naapurit kuitenkin kyllästyivät tyttöjen vankinapitämiseen ja kirjoittivat asiasta valituksen. Isä määrättiin vapauttamaan tytöt ja siitäkös sitten hankaluudet alkavat. Tytöillä ei ole mitään tajua ulkomaailman menosta, ostamisesta tms. Hiljalleen he kuitenkin oppivat maailman tavoille. Erityisen merkillepantavaa tässä elokuvassa ovat muutamat vahvat naishahmot joita ei odottaisi näkevänsä islamilaisessa maassa tehdyssä elokuvassa. Hieno dokumentti!
Seuraavaksi olikin vuorossa festivaalien yksi kohutuimpia esityksiä eli Juha Anssi Tikanmäen orkesterin säestämänä. Rine pinkaisi jonoon jo tuntia ennen esityksen alkua. En ollut itse menossa tätä elokuvaa katsomaan mutta koska minulla ei ollut kiirettä niin jonottelin Rinen seurana samalla kaupasta hamstraamiani eväitä syöden. Jono kasvoi hurjan sata metriä pitkäksi ja meitä viihdyttämään saapui yksi kumista tehty söpö tyttönen, yksi tyttö, joka antoi uuden merkityksen pitkille säärille ja näiden kahden lemmikki eli "pieni" feikki-tiikeri. Kumitytön venyttelyä ja mutkalle vääntäytymistä seurattuamme ja piruiltuamme alkoikin elokuvan alkamisaika lähestyä.
Savumerkkejä(Eyre, 89min) Muiden ollessa katsomassa Juhaa niin minä katsoin ensimmäistä täysin amerikan alkuperäisten asukkaiden tekemää elokuvaa. Savumerkkejä kertoo kahdesta reservaatista elävästä nuoresta intiaanimiehestä jotka lähtevät hakemaan toisen isän autoa tämän kuoltua jossakin pitkän matkan päässä. Elokuvassa vilahtaa paljon mm. Villistä pohjolasta tuttuja naamoja. Hyvin näytelty, ei niin kovin yllätyksellinen mutta kuitenkin ajatuksia herättävä tarina.
Toinen yö oli silkkaa tuskaa. Uni ei meinannut tulla silmään teltassa ja kun se lopulta tuli niin teltan vieressä alkoi jokin jumalaton piletys. Sain kunnollisen annoksen keskustelusta jossa jotain tyttöä kovasti houkuteltiin lähtemään kemijärvelle. Kovalla äänellää raikaavista stereoista ja amiskaasarinnysvääjätyyppisistä jutuista huolimatta tyttö ei tainnut lähteä mukaan mutta veivätpä minun yöuneni kuitenkin.
Lauantaiaamuna herätyskello toimikin jo paremmin. Reippaasti ylös ja hyödyntämään leirintäalueen siistejä suihkutiloja. Kymmeneltä olimmekin jo paikalla kuuntelemassa Costa-Gavrasia keskustelutilaisuudessa. Peter von Bagh ja Costa-Gavras keskustelivat kaikenlaista unettavaa :) Okei, oli välillä ihan mielenkiintoistakin mutta en voinut sille mitään että nukutti:)
Sotureita ja vankeja(Cozarinsky, 95min) Tarina argentiinassa olleiden ranskalaisten ja alkuperäisintiaaninen välisistä sotkuista. Ohjaajakin kävi paikalla valittelemassa kuin tämä oli ollut hänelle tuskallinen elokuva ja kuinka elokuva oli melkein jäänyt kokonaan julkistamatta. Ihan hyvä pätkä oli tämäkin.
Bennyn video (Haneke, 105min) Tämä oli hurrjan järkyttävä elokuva. Poika, joka eli aivan täysin vanhempiensa lahjoittamien kaikenlaisten mahdollisten videokameroiden yms ympäröimässä huoneessa ja katseli huvikseen Toxic Avengerin -tyylisiä väkivaltaisia elokuvia (on muutan hauska parodia supersankarielokuvista;), oli elokuvan pääosassa. Jotenkin poika sai houkuteltua kotiinsa nuoren tytön, joka muutaman käänteen jälkeen päätyi kuolleeksi. Poika murhasi tytön kylmäverisesti asian vakavuutta kunnolla ymmärtämättä maatilalta varastamallaan naulapyssyllä tms. Järkyttävimpiä olivat pojan vanhemmat jotka asian havaittuaan päättivät yrittää salata koko jutun. Hyvä leffa joka käsittelee aihettaan mielenkiintoisella tavalla.
Sokkotanssi (Ijäs, 85min) Jälleen hieno uusi suomalainen elokuva. Matti Ijäksen leffa kertoo parista nuoresta pojasta ja heidän vaiheistaan 60-luvun Suomessa. Hyvin näytelty, hauska ja oikein viihdyttävä elokuva. Vesa-Matti Loiri ja Pirkka-Pekka Petelius ovat heille oikein sopivissa rooleissa. Suosittelen.
Lauantai-ilta menikin sitten ruumiin ravintoa hankkiessa. Poropizza on ihan hyvää :) Loppuillasta menimme paikalliseen festariklubiin odottelemaan Laika & the cosmonautsin keikkaa. Onneksi tänne oli pääsymaksu niin pahimmat paikalliset cro-magnonit pysyivät poissa. Laika & cosmonauts oli ihan mainio vaikka soittivatkin aivan liian lujaa. Meikäläisen korvat taitavat soida vieläkin.
Sunnuntaiaamuna satoi vettä. Kasasimme pikaisesti telttamme märkyydestä huolimatta ja pompimme kohti Lapinsuu-elokuvateatteria.
Piiritetty (Bertolucci, 90min) Erittäin hieno elokuva joka ei turhia vuorosanoja kaivannut. Suurin osa elokuvasta on vain pelkkää päähenkilöiden seuraamista ilman jatkuvaa dialogia. Upeasti kuvattu elokuva jossa musiikilla on suuri painoarvo. Elokuva kertoo afrikkalaisesta naisesta joka opiskelee Italiassa lääkäriksi. Hän asuu erään pianistin suuressa asunnossa ja maksaa asumisensa siivoamalla. Naisen oma mies on jostakin syystä kotimaassa joutunut vangituksi. Elokuva keskittyy kuvaamaan pianistin ja naisen välisen suhteen kehittymistä suurimmaksi osaksi naisen näkökulmasta. Upea elokuva joka suhteessa.
LA Without a Map(Kaurismäki, 105min) Mika Kaurismäen "hollywood"-elokuva. Kertoo englantilaisesta hautausurakoitsijasta joka ihastuu amerikkalaiseen tyttöön joka poikkeaa matkallaan hänen kotipaikkakunnallaan. Mies lähtee hollywoodiin tytön perässä ja siitähän sitten sotkut alkavatkin. Englantilainen, joka ei oikein täysin ymmärrä sitä kuinka keinoja kaihtamatta ihmiset pyrkivät tähteyteen ja myös käyttävät hyödykseen tähteyttään hollywoodissa, saa aikaan paljon sotkua. Hauska elokuva. Peter von Baghin ja Mika Kaurismäen loppukeskustelu elokuvan jälkeen oli myös erittäin hauskaa seurattavaa;)
Kateissa (Costa-Gavras, 122min) Costa-Gavrasin Kateissa (Missing) lienee monelle jo entuudestaan tuttu. Hieman piinaavakin tarina argentiinan vallankumouksen jälkimainingeissa kadonneen amerikkalaisen etsimisestä. Hyvä elokuva erityisesti niille joita kiinnostavat poliittiset kiemurat. En ihmettelisi jos samanlaista menoa olisi tällä hetkellä jossakin Jugoslavian alueella...
Edessä ei ollutkaan sitten enää kuin köröttely takaisin Ouluun. Matkaan hukkaantui arviolta viitisen tuntia ja olimme perillä joskus klo22 jälkeen sunnuntai-iltana. Matka sujui kohtuu mukavasti vitsaillessamme ja suunnitellessamme seuraavan vuoden matkaamme sodankylään. Ensi vuonna dokumentoimme koko matkan videokameroilla ja leikkaamme kasaan aidon roadmovien joka toivon mukaan esitetään vuonna 2001 Sodankylässä :-) Illalla oulussa vielä hieman aikaa seurasimme karseaa TV-elokuvaa, joka oli huono versio Kubrickin Hohdosta. Tutustutin rinen internet movie databaseen ja moviecriticiin vielä ennen nukkumaan menoa. Maanantaiaamuna kamat taas pyörän tarakalle, kyyti linja-autoasemalle ja pyörä ja mies bussin kyytiin. Jyväskylässä olin klo1630 paikkeilla. Oli vaihteeksi hauskaa seurata tulomatkan reittiä autosta käsin:) Varsinkin Jyväskylää lähestyttäessä ylämäet näyttivät pelottavan suurilta:)
Tässä kaikki tällä kertaa. Lisää raportteja kesäseikkailuistani taas ens viikolla. Silloin vuorossa raportti Ahvenanmaalla vietetystä pyöräilyjuhannuksesta:)