Tyhjä Joukko ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2007 Vuosi 2007 on Tyhjä Joukko ry:n kahdeksas toimintavuosi. Jäsenmäärää yritetään kasvattaa edellisten vuosien tapaan. Toiminnan tarkoitus Toiminnan tarkoituksena on edistää yhdistyksen jäsenien henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys harjoittaa monipuolisesti liikuntaa, osallistuu kilpailutoimintaan sekä järjestää jäsenilleen muuta vaihtelevaa virkistystoimintaa. Toiminta-alueet Vakiovuorot Kevätkokous nimittää vastuulliset henkilöt hakemaan vakiovuoroja kesälle ja tulevalle talvikaudelle. Sählyä varten yritetään syksystä alkaen saada yksi viikoittainen vuoro, Jyväskylän kaupungin liikunta- tai koulutoimen kautta sekä yksi viikottainen vuoro yliopistolta. Kesäksi haetaan yksi vuoro yliopistolta. Lentistä pelataan Kortepohjan kirkon vuorolla. Kesällä lentistä pelataan ulkona joko Kortepohjan kentällä tai Tuomiojärven rantakentillä sään mukaan. Koripallolle haetaan yhteinen alayhdistysvyoro skitsolentiksen kanssa yliopistolta. Jalkapalloa pelataan kesällä ulkona ja muina vuodenaikoina sisätiloissa futsalina. Sulkapallosähköpostilista pidetään toiminnassa. Retkeily Edellisten vuosien hyvien kokemustan pohjalta yritetään järjestää useampia päiväretkiä tai vaelluksia. Vähintään yksi päiväretki keväällä / alkukesästä, varsinainen vaellus kesällä ja syksyllä ruskaretki. Kokoustoiminta Hallitus kokoontuu ensimmäisen kerran heti vuodenvaihteen jälkeen järjestäytyäkseen ja sopiakseen tulevasta toiminnastaan. Lisäksi kokoonnutaan ainakin ennen kevät- ja syyskokouksia. Hallitus kutsuu koolle kevät- ja syyskokoukset, joissa käsitellään sääntömääräiset asiat. Kokoukset järjestetään jonkun mielenkiintoisemman aiheen oheistoimintana, esim. syöntijuhlien, videoillan, peli-illan tms. ohessa. Kilpailutoiminta Tulevana vuonna Tyhjä Joukko ry:n joukkue pyrkii osallistumaan Jyväskylän yliopiston järjestämiin sähly-, lentis- ja korispuulaakeihin sekasarjoissa. Lisäksi osallistutaan yösählyyn ja mahdollisesti muihin urheilutapahtumiiin ja kilpailuihin. Virkistystoiminta Tavoitteena on, että entistä useampi jäsen innostuisi pelaamisen ohella myös muusta yhdistyksen järjestämästä toiminnasta. Tavoitteeseen päästään tiedottamalla tulevista tapahtumista ajoissa ja selvästi ja järjestämällä mahdollisimman monipuolista virkistystoimintaa. Yhdistyksen virkistystoimintaan kuuluu juhlapäivien vietto, kuten uudenvuoden ja vapun juhlinta. Lisäksi huhti- toukokuussa järjestetään kauden päättäjäiset ja ennen joululomia pidetään pikkujoulut. Kesällä tehdään retki kesäteatteriin, viikonlopun mökkireissu johonkin lähimaastoon. Lisäksi järjestetään muita tempauksia ja illanistujaisia, kuten esimerkiksi Trivial Pursuit -ilta, jätskipileet ja retki Pandan tehtaalle. Muu toiminta Kevättalvella 2007 yritetään järjestää hiihto/lasketteluretki Lappiin. Kesällä tehdään mahdollisesti pyöräretki Keski-Suomessa tai vaikka vähän kauemmaksikin. Kesällä järjestetään jo parina vuotena ollut seitsenottelu.