Syntymäpäiväjuhlat 27.1.2001

Taas on tullut vuosi lisää allekirjoittaneelle ja tätä olisi tarkoitus juhlistaa jo perinteiseen tyyliin naamiaispileillä! :) Ikävuosia on nyt koossa hurjat 28kpl! Aiemmin vuosina 1998, 1999 ja 2000 on naamioiduttu milloin miksikin. Tänä vuonna on taas uusi teema.


Pyjamapileet!

Tänä vuonna toivomuksena olisi, että kaikki pukeutuisivat jonkinlaiseen yö- tai uniasuun. Kaikilta löytynee enemmän tai vähemmän mairittelevia nukkumisasusteita kaappien perukoilta joten aiheen ei pitäisi ainakaan olla liian vaikea :) Jos on saanut tyttö/poikaystävältä joskus oikein herttaisen tai seksikkään yöpuvun tai -asusteen niin nyt on vihdoinkin mahdollista esitellä sitä luvallisesti muillekin ;-) Myös aamutakki on tarpeeksi lähellä yötä ja yöasua kelvatakseen puvuksi jos muuta ei keksi :) Aihetta saa vapaasti soveltaa oman mielikuvituksen mukaan!

Vinkkilinkkejä

Lahjat

Älkää turhaan hankkiko mitään lahjoja. Sijoittakaa rahat ennemmin asuunne ja siihen, että yleensä vääntäydytte paikalle! :) Lahjan voi korvata halaamalla päivänsankaria vähän pitempään :)

Tarjoilu

Yritän parhaani mukaan vääntää kasaan kunnon täytekakun/täytekakkuja joista riittää varmasti ainakin ajoissa paikalle saapuneille ;) Koska meikäläisen juomamaku ei kovin hyvin keskivertovieraan kanssa sovi yksiin niin juomat kannattaa jokaisen hankkia itse.

Ilmoittautuminen

Jos olet tulossa niin mielellään ilmoittaudu minulle etukäteen niin osaan jotenkin edes henkisesti valmistautua väkiryntäykseen tai -katoon :). Ilmoittautuminen onnistuu helpoiten lähettämällä sähköpostia osoitteeseen hazor@iki.fi.

Aika

Lauantai 27.1.2001 klo 18.00 alkaen. Loppuaika on määrittelemätön :)

Paikka

Taitoniekantie 9 (Jyväskylässä ;). Lillukka-niminen piletila joka sijaitsee suoraan ravintola Rentukan alapuolella Kortepohjan ylioppilaskylässä. Autolla tultaessa ei tarvitse kuin seurata viittoja Laajavuoreen niin löytää myös Kortepohjaan.
Jyväskylän opaskartta

Musiikki

Raahatkaa mukananne mieleistänne bilemusiikkia tai joudutte kärsimään minun "punaviinimusiikki"-levyistäni ;D

Ohjelma

Pileisiin ei ole suunniteltu sen ihmeellisempiä ohjelmanumeroita kuin yleistä seurustelua, syömistä ja paikallaolijoiden hienojan pukujen pällistelyä. Jos kuitenkin omistat jonkun kivan seurapelin niin ota ihmeessä mukaan! Pileiden tapahtumat taltioidaan toivottavasti digitaalisella still-kameralla ja tavallisella videokameralla ;-)

Majoitus

Kaikille kauempaa tuleville järjestyy makuupussimajoitus:) (Tuokaa omat makuupussinne:)

Kulkuyhteydet

Jyväskylään pääsee bussilla, junalla tai lentsikalla (Tikkakoski). Kimppakyyditys jonkun autolla on tietysti aika kätsyä. Jos kaipaatte kyytiä niin laittakaa minulle postia niin koitan "parittaa" samasta suunnasta tulijoita yhteen.

Keskustasta kestää vajaa puolisen tuntia jos kävelee kortepohjaan. Olen piirtänyt kävelyreitin opaskarttaan sinisellä viivalla. Samasta kartasta löytyy merkittynä rautatieasema, bussiasema yms.

Myös bussilla pääsee:
Keskusta-Kortepohja
Kortepohja-Keskusta

Aikaisempia syntymäpäiväjuhlia

26-vuotissynttäripileet
27-vuotissynttäripileet

Yhteystiedot

Hazor (hazor@iki.fi)
puh. 050-5836044 tai 014-607778

Naamiaisasuliikkeitä


http://www.iki.fi/hazor/synttarit2001/
Tommi Lahtonen ()<URL: http://www.iki.fi/hazor/>