Täydellistä umpihankihiihtosauvaa etsimässä: Swix mountain extreme ja Åsnes Ingstad

Päivitys 2023: Åsnesin sauvan sommassa on suunnitteluvirhe: Sauvan keinokuituremmit ovat yhtä yhtenäistä remmiä, joka yhdistyy samman alapuolella. Remmi olisi muuten ihan kestävää, mutta yhdistymiskohdissa kangasta on vain hyvin kapealla alueella. Juuri tämän kapean alueen kohdalta olen nyt hajottanut kaksi sompaa. Samaa on käynyt tutuillekin.

Päivityksiä 2021 sivun lopussa: Sauva katkesi ja piti korjata. Piti hankkia myös säädettävät umpihankisauvat, jotka sopivat sekä lumikenkäilyyn, että retkihiihtoon.

Monta vuotta olen kokeillut ja etsinyt täydellistä umpihankihiihtosauvaa tai metsäsauvaa tai hankisauvaa. Miksi sitä kukakin haluaa kutsua. Kaikissa testaamissani on aina ollut jotakin pielessä. Hyvän sauvan pitäisi täyttää seuraavat vaatimukset:

Tyypillinen markettien myymä umpihankisauva on löysä, aivan liian löysä. Oikeisiin kilpahiihtosauvoihin tottuneelta palaa käämit, jos joutuu lykkimään sauvalla, joka taipuu kaarelle, ja hukkaa puolet työntövoimasta. Luotto näin vetelän sauvan kestolle on myös huono. Halvat ja vetelät sauvat eivät ole myöskään keveitä.

Halvoissa sauvoissa on myös muovikahvat, jotka ovat kylmiä kovalla pakkasella. Remmit ovat myös vähän mitä sattuu. Toisaalta, joskus halvimmissa sauvoissa on perinteinen remmi, eikä moderni tarranauhaviritys. Tarranauhat eivät kelpaa hiihtovaeltaessa, koska niitä on hidas irrotella ja tarranauhat väsyvät eivätkä lopulta pidä. Tavallinen remmi on hyvä, mutta sen olisi syytä olla tarpeeksi suuri, jotta iso ja lämmin rukkanenkin mahtuu.

Markettisauvoissa on tarpeeksi suuret sommat. Valitettavasti niiden materiaalina on lähes aina jäykkä ja huono muovi. Sompa kyllä kantaa pehmeässä lumessa, mutta kun siirrytään kovalle alustalle esim. tuulen kovettamaan avotunturiin, niin ollaan ongelmissa. Jyrkässä rinteessä kovalla voimalla työntäessä sauva kääntyy jyrkkään kulmaan. Liian jäykkä sompa ottaa kiinni rinteeseen ja kampeaa piikin ylös rinteestä juuri kriittisellä hetkellä. Tämä on äärettömän ärsyttävää! Ahkion kanssa ylämäkeen puskiessa ei kaipaa sitä, että sauvan ote lipsuu rinteestä. Tarpeeksi kauan tätä samaa jatkaessa muovisen somman ulkokehää kiinnipitävät muovipalat menevät myös poikki.

Olen testannut myös kalliimpia sauvoja mutta niistäkään ei ole hyviä kokemuksia. Sompien kanssa on samoja ongelmia kuin halvoissa. Eräissä sauvoissa oli poikkeuksellisen hyvä piikki, joka puri erittäin hyvin jäähän ja sauva toimi auttavasti jopa jääsauvana, kunhan unohti sen keveyden. Valitettavasti tämän piikin sain poikki tavallisella ladulla hiihtäessä. Sauva oli myös turhan löysä ja sompa oli huono.

Yhdet kohtuulliset sauvat askartelin yhdistämällä moderniin putkeen 80-luvulta olevan hyvän somman. Valitettavasti moderni putki ja vanha sompa eivät sovi suoraan yhteen. Piti liimailla mukaan pätkä vanhaa putkea. Tuloksena on kohtuullinen sauva, mutta sauvan alaosasta tuli liian painava ylimääräisen putken pätkän takia. Näiden sauvojen suurin ongelma on piikin ja somman liian pieni välimatka. Piikki on siis liian lyhyt. Vanhan somman paras puoli on, että se ei ole symmetrinen, joten kampeamisilmiötä ei tapahdu.

Kokoontaitettaviakin on tullut kokeiltua mutta nekään eivät oikeasti kestä kunnon vääntöä. Ahkiota kiskoessa ylämäkeen kohdistuu sauvaan huomattavasti kovempi vääntö ja voima, kuin normaalisti tasamaalla hiihdettäessä. Pahimmissa paikoissa väännetään koko kropan voimalla askel kerrallaan "tasatahtia". Varasauvana kokoontaitettavakin voisi toimia, mutta pääsauvana en sellaiseen luottaisi. Tässä on varmasti paljon merkitystä sauvassa käytetyllä lukitussysteemillä. Sauvaputken sisällä olevat kiertämällä kiristettävät systeemit eivät kestä kovaa painoa. Ulkoiset ovat parempia ja tukevampia.

Swix Mountain Extreme

Joulukuussa 2018 sain testattavaksi Swixin valmistamat Mountain Extreme -umpihankisauvat. Sauvat ovat erittäin kalliit, mutta vihdoinkin näyttäisi siltä, että on löytynyt oikeasti käyttökelpoinen sauva!

Niin paljon tykästyin näihin sauvoihin, että hankin nämä itselleni. Umpihankihiihtokilometrejä onkin kertynyt tälle talvelle enemmän kuin ladulla hiihdettyjä. Toivottavasti nämä sauvat palvelevat pitkään :-)

Ostin sauvan reilut 5 cm pitempänä, kuin normaali perinteisen hiihtosauvan pituus. Pidän sauvasta kiinni tavallista alempaa. Pitkä remmi mahdollistaa hyvän otteen myös alempaa. Ylimääräinen mitta on todella pehmeän hangen varalta, kuten talvella 2021 on ollut. Sauva uppoaa leveästä sommasta huolimatta syvälle ja uppoamista voi kompensoida ylimittaisella sauvalla.

Päivitys 2021

Pitemmän aikaa Swixin mountain extreme -sauvoja käytettyäni olen huomannut, että nämäkään sauvat eivät ole täydelliset:

Sauva lumikenkäilyyn sekä hiihtoon

Yksi vaihtoehto on hankkia sauvat joiden pituutta voi säätää. Näissä säädettävissä sauvoissa hävitään painossa verrattuna kiinteisiin. Lisäksi kestävyys on aina vähän kyseenalaisempi, kun sauvassa on pituussäätö ja sen takia yksi heikompi kohta. Aika paljon näitä maailmalla kuitenkin käyttävät, että eiköhän nämä meilläkin kestä, jos säätökohdan kiristyssysteemi on tarpeeksi jämäkkä eli jonkinlainen sauvan ulkopuolinen lukitus.

Säädettävät sauvat piti vähän aikaa sitten laittaa tilaukseen, kun piti seuralle hankkia lumikengät ja niille myös sopivat sauvat. Ajatuksena oli hankkia sauvat joita voisi tarvittaessa käyttää myös umpihangessa hiihtäessä tai hiihtovaelluksella. Ongelmaksi tuli taas tuo tarpeeksi kantavan somman löytäminen. Swixillä on Sonic-sarjan sauvoihih käyttökelpoinen sompa, jonka halkaisija on n. 12 cm eli tämä on sama sompa kuin mountain extreme -sauvassa. Åsnesin sompa on halkaisijaltaan 10,5 cm. Lekin iso sompa on 9,5 cm. Lekin sommasta ei oikein löytynyt kunnon infoa netistä, että onko se kuinka jäykkä ja huono kovalla pinnalla. Black Diamondin sompa ei vakuuttanut.

Pitkän kaivelun jälkeen päädyin siihen tulokseen, että Swixin Sonic -sarjan sauvat olisivat käypiä:

Åsnesilla on myös aivan vastaanvalaisia säädettäviä sauvoja useaa mallia, mutta tosiaan åsnesin sompa on vähän pienempi. Mikään ei tietenkään estä vaihtamasta näihin Swixin sonic-kärkeä ja siihen swixin suurempaa sompaa. Swixin kärki näyttää kierteineen aivan samanlaiselta, kuin monen muun valmistajan kävelysauvakärjet.

Eri valmistajien sompaviritykset ovat hankalia, koska niistä ei aina löydy kunnolla tietoja. Swixin sonic -kärjessä on kuitenkin kierteet. Sonic-kärkeen laitettavissa sommissa ei ole kierteitä vaan sommat kiristetään erillisellä mutterilla. Åsnesin kärjessä on myös kierteet, jotka näyttävät kuvien perusteella hyvin samanlaisilta kuin Swixin kierteet. Sama sompa saattaisi siis sopia, kun vain hankkii kiristysmutterin. Åsnesin sauvaan sopii ainakin OAC:n umpihankisompa suoraan (kokeiltu). OAC:n sompa on käyttökelvottoman jäykkä koville alustoille. Sama OAC:n sompa sopii myös Black Diamondin sauvaan. Samat sommat sopivat myös Lekin sauvaan. Onko näissä sompakierteissä jokin yleinen standardi?

Myös monella muulla valmistajalla on vastaavanlaisia säädettäviä sauvoja. Ei-pohjoismaisilla valmistajilla ei kuitenkaan tunnu olevan tarjolla meikäläisille kelpaavia sompia. Sauvoihin voi kuitenkin lähes aina vaihtaa kärjen ja uuden somman. Jos kierteet ovat sopivat, voi asentaa suoraan toisen valmistajan somman.

Leki Helicon lite

Seurahankinnaksi helmikuussa 2021 päätyi lopulta Leki Helicon lite, koska Swixin ja Åsnesin sauvoja oli huonosti saatavilla. Lekin sauva oli myös huomattavasti halvempi (60 euroa vs 100 euroa).

Lekin sauvat saapuivat maaliskuun (2021) alussa. Sauvat vaikuttavat erittäin päteviltä. Kiristyssysteemi on laadukkaan ja kestävän oloinen. Tiukkuutta saa helposti itse säädettyä rullaa pyörittämällä ja varsinainen lukitus tapahtuu vivulla.

Sauvat on nyt myös testattu ja toimiviksi todettu. Aavistuksen ovat löysät verrattuna kunnollisiin hiilikuituputkiin, mutta ihan käyttökelpoiset. Löysyyden huomaa oikeasti hiihtäessä. Taaperrusvauhdissa ei havaitse. Kahva ei ole muotoilunsa takia paras hiihtämiseen, mutta ei kuitenkaan alkanut hiertää tai haitata ensimmäisessä kokeilussa. Sompa toimi hyvin. Ei kammennut kärkeä irti jyrkässäkään nousussa. Myös pitoa riitti koppuraisella kohvajääpinnalla.

Sauvojen maksimipituus näytti aluksi, että voisi olla jopa vähän enemmän kuin luvattu 145 cm, kun vertasin 155 cm mittaisiin Swixeihin. Kaivoin mittanauhan esille ja tuloksena olikin yllätyksiä:

Lekin sompa on hyvin joustava. Pinta-ala vastaa hyvin Åsnesin umpihankisompaa. Käytännössä ei ole vielä ehditty kokeilla toimivuutta. Sompa on niin joustava, että sen ei uskoisi kovin pahasti kampeavan kärkeä ylös kovalla vinolla alustalla.

Sompa on kärjessä kiinni kierteillä, jotka ovat yhteensopivat ainakin Åsnesin, OAC:n ja Black Diamondin sompien kanssa. Kaikkia näitä on kokeiltu ristiin. Pieniä merkityksettömiä eroja on. Esim. Åsnesin sompa jää Lekin sauvassa hieman keikkumaan ylös alas, koska ei ole rungoltaan yhtä korkea kuin Lekin oma sompa.

Åsnesin (oranssi) kärki vs Lekin kärki

Åsnesin (oranssi) kärki vs Lekin kärki

Lekin sompa vs Åsnesin sompa (oranssi)

Lekin sompa vs Åsnesin sompa (oranssi)

Lekin sompa vs Åsnesin sompa (oranssi)

Lekin sompa vs Åsnesin sompa (oranssi)

Vasemmalta lukien: Åsnesin sauva ja Lekin sompa, Lekin sauva ja OAC:n sompa, Lekin sauva ja Åsnesin sompa

Vasemmalta lukien: Åsnesin sauva ja Lekin sompa, Lekin sauva ja OAC:n sompa, Lekin sauva ja Åsnesin sompa

N. 220 grammaa (+-20 g tarkkuudella) mittasin painoksi omalle swixin mountain extreme -sauvalle 155 cm mittaisena. Lekin Helicon lite -sauvalla (max. 145 cm) on painoksi luvattu 267 g ja itse mittasin 240 g(+-20 g). Ero on todella pieni varsinkin kun jälkimmäinen on jatkettava alumiinisauva ja ensimmäinen on kiinteä hiilikuitusauva. Sen verran näitä painoja kannattaa tuijotella, että ei ihan raskainta sauvaa hanki. Painon noustessa yli 300 gramman alkaa se jo tuntua.

EsaN ( 2021-03-12 10:12:24 )

Kiitos, samoja asioita, mutta enempi "harrastelija"-pohjalta olen useasti pähkäillyt. Mikä on mielipiteesi SA-sauvojen putken materiaalista umpihankisauvoiksi? Siis saisin siitä vertailukohtaa, koska omat sauvat on niistä askareltu

Tommi L ( 2021-03-13 18:10:00 )

Minulla ei ole kokemusta SA-sauvoista joten en oikein osaa sanoa. Jos vaan putken jäykkyys on riittävä, en näkisi ongelmaksi käyttää mitä tahansa putkea. Jos putki tuntuu siltä, että se ei lykätessä jousta yhtään, niin jäykkyys riittää. Jos sauva tuntuu notkuvan, niin voimaa menee hukkaan. Lekin sauvat ovat vähän notkuvat, mutta kyllä niilläkin umpihangessa ihan mukavasti sivakoi.

http://hazor.iki.fi/2018/umpihankisauvat/
© Tommi Lahtonen ()https://hazor.iki.fi/
2023-12-22 20:03:18