The Really Ruthless Raja 2019

Täällä sitä taas ollaan. Jo kolmatta kertaa hiihtämässä Suomen pisintä laturetkeä. Tällä kertaa samassa juoruletkassa olivat mukana myös Antti, Mika ja Paavo. Sää oli niin kylmä ja lumi niin nahkeaa, että tuloksena oli todella Really Ruthless Raja. Noin 160 km hiihtoon meni aikaa peräti 23 tuntia.

Varusteet

Pakkasta oli luvassa paljon joten vaatettakin piti varata hieman tavallista enemmän.

Käyttämättä jääneiden varusteiden vieressä lukee sana "turha". Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että näitä varusteita ei kannattaisi pitää matkassa mukana. Jos olisi joutunut jäämään reitin varrelle niin vaatetta olisi tarvinnut enemmän, kuin mitä minulla oli mukana!

Hossa

Tänä vuonna lähtö oli Hossan luontokeskuksesta. Bussi Suomussalmelta saapui paikalle reilu tunti ennen lähtöä. Saimme järjestäjiltä numerolaput ja gps-laitteet. Loppuaika kuluikin sotameikkiä tehdessä. Kinesioteippi suojaa erinomaisesta pakkasen puremilta. Teippasimme kasvot tarkasti. Myös juomapullot ehdittiin täyttää kiehuvalla vedellä.

Klo 08:00 oli lähtö. Valoa oli juuri riittävästi eikä otsalamppua tarvittu. Luontokeskuksella oli pakkasta 27,5 astetta. Varsinainen lähtöpaikka oli hieman alempana järvellä, jossa oli vielä hieman kylmempää. Kaikki eivät ehtineet järvelle klo 08 mennessä joten letka venähti heti pitkäksi. Kimmo karkasi kärkeen. Meidän ryhmämme aloitti hieman maltillisemmin. Reitti nousi heti korkealle harjulle, josta oli mukava katsella kirkastuvaa taivasta. Sama harju oli tuttu paikka viime syksyn Lost in Kainuu -seikkailukisasta. Ilma ei tuntunut yhtään liian kylmältä, mutta luisto oli huono.

Harjulta laskeuduttiiin Poikkeusjärvelle. Nyt oli kylmä. Kankussa ja reisissä tuntui pureva kylmyys. Pakkasta oli kuulemma matalimmillaan ollut 31 astetta. Todennäköisesti juuri tällä järviosuudella oli näin kylmä. Hieman mietitytti, että joutuuko tässä vielä lisäämään vaatetta. Sormet, varpaat ja naama tarkenivat kuitenkin aivan hyvin.

Järveltä poistumisen jälkeen reitti myös hissukseen nousi ylemmäs. Mies lämpeni ja myös ilma hieman lämpeni. Kylmyys katosi kankusta ja reisistä. Ensimmäiseen 10 kilometriin kului aikaa yli tunti. Tästä oli tulossa pitkä keikka. Kotikatsomoille tarjoiltiin pian tämän jälkeen gpsseurannassa lisähupia, koska ohitimme melkoisella nimellä paiskatun Syönvittusensuon.

Annelta hajosi suksesta side. Teippikorjaus ei kestänyt. Paavolta löytyi onneksi nippuside. Minä annoin varanippusiteen ja teippirullan. Uudet sukset olisivat tarjolla vasta Arolassa! Annella kävi kuitenkin hurja mäihä. Reitti tuli ainoalle auratulle tielle ennen Arolaa ja huoltoauto odotteli siellä! Skinit alle ja Anne jatkoi hyvää vauhtia.

Toinen kymppi eteni Annen auttamisesta ja yhdestä tankkaustauosta huolimatta melkein yhtä nopeasti kuin ensimmäinen. Paavon kanssa hiihdeltiin hieman lujempaa vauhtia niin saimme taas Mikan ja Antin kiinni. Pyrimme pitämään huoltotaukoja aina 10 km kilometritolppien jälkeen. Anne nappasi meidät kiinni. Lähdin hetkeksi Annen mukaan juoruamaan, mutta jouduin heti veturin hommiin. Latu oli nahkea. Ensimmäisenä oli selvästi raskaampaa hiihtää vaikka edellä oli mennyt jo pari muutakin hiihtäjää. Siirryin suosiolla peesin puolelle hidastelemaan ja odottelemaan poikia. Paavo ilmestyikin pian kantaan.

Palosen partiomaja

Saavuimme Palosen majalle, joka on rajavartioston kämppä. Täällä oli hyvä pitää pieni tauko ja odotella koko ryhmä kasaan. Tuvassa oli liian kuuma! Anne ja muut hiihtäjät jatkoivat nopeasti matkaa, mutta meikäläiset viipyilivät.

Matka jatkui. Mika karkasi edellä. Nyt pysähtelin aina välillä valokuvaamaan. Vähän videotakin sai kuvattua, mutta kamera hyytyi aina nopeasti pakkaseen. Varsinkin alamäessä kamera hyytyi heti. Mäet olivat pääasiassa lyhyitä. Luistossa ei edelleenkään ollut kehumista. Letkamme vähän hajoili matkalla. Arolaan saavuimme Paavon kanssa samaan aikaan. Mika ja Antti tulivat hieman perässä. Aikaa oli kulunut reilut 5,5 tuntia ja matkaa kertynyt noin 49 km. Hidasta.

Arola

Arolassa oli pöytä koreana. Rieskaleivät maistuivat taivaallisilta. Ihan tarjoiltiin helmiä sioille. Tauko venähti pitkäksi. Anne oli ollut nopea ja piti vartin tauon. Meillä meni mässätessä 38 minuuttia. Matka jatkui vasta klo 14 jälkeen. Viime vuonna nopeimmat olivat tähän aikaan jo Martinselkosessa. Kimmo oli vasta vajaassa 60 kilometrissä. Keli oli hidas.

Me ehdimme 60 kilometriin vasta puoli neljän jälkeen. Valoisa aika oli käymässä vähiin. Ei ollut enää mitään mahdollisuuksia ehtiä Martinselkoseen ilman otsalamppuja, koska tiedossa oli vielä 13 kilometrin sakkolenkki. Mikan kyynärpää oli kipeä. Mika päätti oikaista suoraan Martinselkoseen ja lopettaa hiihdon sinne. Me muut jatkoimme sakkolenkille. Vajaan 70 km kohdalla piti kaivaa otsalamput esiin. Kello oli noin 16:50.

Vauhti ei juuri pimeässä muuttunut. Luisto oli edelleen yhtä huono. Hieman harmittaa, että Martinselkosen kaikkia hienoimpia metsiä ei ehditty nähdä valoisassa. Martinselkoseen saavuimme vasta klo 18:30. Aikaa oli mennyt paljon enemmän kuin etukäteen osasin arvata.

Martinselkonen

Martinselkosessa päästiin käsiksi dropbageihin. Muut taisivat vaihdella kuivia paitoja ym., mutta minulla ei ollut tähän tarvetta. Riitti, että hieman kuivatin patterin päällä hiihtohanskoja. Toiseen kantapäähän piti laittaa teippaus, koska mono tuntui hiertävän ja iho olikin jo vähän punainen. Lohisoppa oli hyvää. Piti syödä kaksi lautasellista :-) Päähän laitoin nyt hieman tehokkaamman otsalampun. Pikkutuikku sai jäädä reppuun varalampuksi. Taukomme kesti lähes tunnin.

Sorvojan Jukka liittyi letkaamme Martinselkosessa Mikan tilalle. Alkumatka Martinselkosesta on huonollakin kelillä vauhdikas, koska alamäkeä riittää aina Ala-Karttimojärvelle asti. Tämän jälkeen saatiinkin taas kiroilla enemmän ja vähemmän tahmaista latua. Aukeilla paikoilla luisti aina huonommin. Päivällä saman ladun olivat hiihtäneet 78 km osallistujat, mutta eipä se juuri luistossa tuntunut. Metsäisillä osuuksilla suksi luisti hieman paremmin. Antilla kulku ei ollut niin hyvää kuin meillä muilla. Saimme vähän väliä pysähdellä odottelemaan Anttia. Lämpötila oli taas tippumassa, koska kovin kauaa ei tarennut seisoskella. Hiihtäessä tarkeni oikein hyvin. Ennusteen lupaamaa tuultakaan ei ollut.

Sata kilometria tuli täyteen hieman ennen iltakymppiä. Kokonaisaika siis vajaat 14 tuntia. Letkamme hajosi tämän tauon aikana. Antti oli sen verran perässä, että Jukka ja Paavo eivät tarenneet seisoskella tauolla tarpeeksi kauaa vaan karkasivat edelle. Minä yritin Anttia odotella, mutta en myöskään tarennut. Jostain ihmeen syystä luisto parani huomattavasti metsäautotielle päästyäni. Olisipa luistanut edes näin hyvin ensimmäisen satasen aikana niin olisimme olleet tunteja nopeampia. Kivijärvellä oli taas hieman tahmeampaa, mutta ei silti ollenkaan huonoin mahdollinen luisto. Nyt horisontissa näkyi myös edelle lähteneitä. Meidän ryhmämme oli viimeinen, joka kiersi Martinselkosta edeltävän lisälenkin. Muut oikaisivat ja osa heistä ehti lähteä edellemme Martinselkosesta. Nyt olivat nämä selät edessä.

Järven ylityksen jälkeen sain ryhmän kiinni, mutta jouduin odottelemaan Paavoa. Jukka ei tarennut seisoskella vaan jatkoi edellä omaa vauhtiaan. Pääsimme tielle jossa oli huoltohenkilöstöä moottorikelkan kanssa kyttäämässä, että kuinka meillä menee. Antilla ei kulkenut. Kivijärvellä oma vauhti oli 9-10 km/h ja Antilla vain 6-7 km/h. Saimme Paavon kanssa edellä menevän ryhmän taas kiinni 110 km kohdalla. Nyt kaivoimme taukotakit esiin repusta ja jäimme odottamaan Anttia.

Hieman piti odotellessa hiihdellä ees sun taas, että pysyi lämpimänä. Vartin odottelun jälkeen myös Antti saapui paikalle. Miehen voimissa ei ollut vikaa, mutta suksi ei vaan kulkenut tämän kovempaa. Jätimme Paavon kanssa toppatakit päälle ja pistimme Antin letkan kärkeen.

Puras

Puraksessa odottivat huoltoautot. Edellämenevistä joutui pari henkilöä keskeyttämään kylmettymisen takia. Pidimme pienen tauon ja matka jatkui. Ritosuon jälkeen saimme jo ties kuinka monetta kertaa kiinni edellä kulkeneet. Matkamittariin tuli 130 km. Alamäkeä! Viimeinen vitonen ennen Raatteen porttia on mukavasti alamäkivoittoista. klo 02:38 saavuimme Raatteen porttiin. Sorvojan Jukka teki samalla sieltä lähtöä.

Raatteen portti

Raatteen portissa saatiin vähän voileipiä ja muuta syötävää. Voileivät maistuivat aika heikosti. Eivät pärjänneet Arolan luksusleiville. Paavon jalassa oli jänne tulehtunut ja matka päättyisi tähän. Paavo ehti jo 65 km potea kipeää jalkaa. Minä ja Antti olimme ainoat, jotka vielä jatkoimme matkaa. Takaamme tullut viimeinen kaksio päätti myös keskeyttää Raatteen porttiin.

Tauko kesti noin 40 minuuttia. Vähän matkaa piti kävellä ison tien varteen, että pääsimme taas ladulle. Antti toimi veturina ja minä potkin omilla suksillani koko ajan kannoille. Kuulemma loppu pätkä kestäisi 2,5 tuntia. Ainakin sen verran siihen oli mennyt päivällä tämän etapin hiihtäneellä herrasmiehellä. Antilla ei ihan noin lujaa suksi kulkenut, mutta koko ajan edettiin. Saatoin välillä jopa ottaa toppatakin pois päältä. gpsseurannasta näkyy kuinka Tommi jojoilee peesissä eli pysähtyy välillä vähentämään vaatetta.

Viimeiselle etapilla osuu muutama hieno harju. Näitä mennään välillä ylös ja alas ja pätkiä harjanteiden päällä. Välillä laskeudutaan järvelle josta taas noustaan jyrkästi ylös. Jos on päästänyt voimansa vähiin niin näissä loppujyrkissä saa kyllä helposti tiristettyä viimeiset rippeet jaksamisestaan.

Näimme sähkölinjan! Näimme talon, jossa oli valot! Sivistys lähestyi itärajan jäädessä koko ajan taaemmas. Viimeisellä kympillä saimme maistaa myös talvituulen hyväilyä. Hyrrrr. Onneksi tuuli ilmestyi kiusaksi vasta nyt. Muutamissa paikoissa etenimme tuulen kannalta huonoon suuntaan ja puhuri pääsi pussaamaan leukapieliä. Kylmältä tuntui.

Vielä muutama asfalttitien ylitys. Sitten laskeuduimme viimeisen alamäen Kiantajärven jäälle. Reitin varrella oli varoituksia aika pienistäkin alamäistä. Tästä viimeisestä mäestä varoituskyltti puuttui vaikka nyt sille olisi ollut tarvetta. Kelkkareitti tarjoili hyvää kumparelaskua. Jalkojen reaktiokyky ei enää ollut ihan parhaimmillaan, mutta pystyssä pysyimme.

Kiantajärvellä tuuli puhalsi sivumyötäisestä. Emme paleltuneet. Viimeiset kilometrit kulkivat ihan mukavasti, koska järvellä ollut latu ei ollut aivan niin nihkeä kuin yleensä. Vielä tien alitus ja viimeiset metrit niin saavuimme Kiannon kuohujen eteen maaliin! Aikaa kului muutamaa minuuttia vaille 23 tuntia (22:57).

Suomussalmi

Maalissa saimme hyvää soppaa. Ruokahalu oli kuitenkin hieman kateissa. Saunaankin olisi päästy, mutta päätimme raahautua suoraan majapaikkaan ajan säästämiseksi. Mika oli maalissa vastassa ja auttoi meitä raahaamaan kaikki nyssäkät majapaikalle. Olimme molemmat hyvävoimaisia, mutta unisia. Reissu ei ollut raskas, mutta pitkäksihän tuo venähti!