Harrastukset

hazor koheltaa koriksessa
hazor pinkoo

Kaikenlaisen opintojen ja työn mukanaan tuoman bittinysväyksen lisäksi on pakko harrastaa jotain aivan muutakin. Olenkin päätynyt upottamaan suuren osan energiastani erilaisiin liikunnallisiin aktiviteetteihin. Olen jo jonkin aikaa kierrellyt kokeilemassa erilaisia kestävyysurheilutapahtumia ja juossut useita ultrajuoksuja, osallistunut seikkailukisoihan ja rogainingeihin. Suomea ja muutakin maailmaa on tullut tutkailtua pyöräillen ja vaeltaen. Näistä retkistä ja koitoksista olen yrittänyt parhaani mukaan kirjoittaa matkakertomuksia.

Viime vuosina olen urheillut paljon urheiluseura RC Eemelin riveissä ja Jyväskylä Trail Runnersissa. Toimin aktiivisesti myös Suomen retkiluistelijoissa, Suunta Jyväskylässä ja Jyväskylän pyöräilyseurassa.

Järjestän ja ratamestaroin MaastoMahti Ry:ssä erilaisia urheilutapahtumia:

Herkuttelua tulee usein harrastettua korttipelin parissa. Pelaankin säännöllisen epäsäännöllisesti Canastaa.

hazor sählää

Minut tunnistaa monessa paikassa Hazor-nicknamesta, johon liittyy oma historiansa. Beyond Force liittyy oleellisesti Hazor-nimen alkuperään.

hazor tarjoilee banaanicurrya suoraan paistinpannulta

in english

lahto ( 2022-07-16 10:03:22 )

Tuolla oli IDO-59 paskannettu tukkoon, mahtava kokemus

http://hazor.iki.fi/harrastukset.fi.html
© Tommi Lahtonen ()<https://hazor.iki.fi/>
2021-07-25 23:30:11