Tyhjä Joukko RY:n hallitukseen kuuluvat:
Varajäsenet:
Koko hallitukselle voi lähettää sähköpostia osoitteeseen hallitus@tyhjajoukko.org.
Hallituksen tehtävänä on järjestää kaksi sääntömääräistä vuosikokousta, eli kevät- ja syyskokoukset.
Lisäksi hallitus valmistelee tarvittavat paperit vuosikokouksia varten, mm. talousarvion,
toimintasuunnitelman ja toimintakertomuksen.
Hallituksen kokoukset ovat avoimia kaikille TJ:n jäsenille. Kokouksista pyritään
tiedottamaan tj-listalla.
Hallitus kokoustaa aina kun on tarpeen, yleensä puheenjohtajan kutsumana.
Päätösvaltaisessa hallituksen kokouksessa
on paikalla puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja plus vähintään kolme hallituksen jäsentä tai varajäsentä.
TJ saa tuloja jäsenmaksuista ja pelivuorojen pelimaksuista. Rahat käytetään kokonaisuudessaan yhdistyksen toimintaan.
TJ:n suurin menoerä on vakiovuorot. Vuosittainen yhteenlaskettu summa on noin 500 euroa. Muita menoja aiheutuu puulaakien osallistumismaksuista ja vuosikokousten tilavuokrista.
TJ:llä on yksi tilinumero ja siis yksi tili.