Peuran polku 2-5.11.2007

Vaellus Peuranpolulla, Salamajärven kansallispuistossa Kinnulassa 2.-5.11.2007. Mukana olivat Karo S., Tommi L. Sini E. ja HeidiK

• 1. päivä Salamajärvi - Pinkerinkangas/ Sääksjärvi 19 km
• 2. päivä. Sääksjärvi - Pyydyskoski 15 km
• 3. päivä Pyydyskoski - Salamajärvi 19 km

Tienviitta: "Salamajärvi 20 km". Vaellusseurueemme on kutistunut neljään. Anne ja Tanja ovat sairaana (tai fiksuja) ja Emilialla on sunnuntaina jääkiekkomatsi. Kello on 8.30, ilma viileä ja kostea, sataa kuuroina. Marraskuinen maaseutu on oikein kotoisaa katsella Fiatin ikkunoista.

Oli kylymä, ainakin aamuisin. Kävellessä lämpeää kyllä. Hiljaista. "Sosiaalisimmat tapaukset taisivat jäädä kotiin", sanoi Karo, eikun Tommi.

Sinin polvi kipeytyi toisena päivänä. Alamäissä tuntui kipua, joka paheni kunnes otettiin käyttöön Heidin pirunpunaiset kävelysauvat, joihin tukeutua.

Kolmantena päivänä, Sysilammen kämpältä, löysimme merkkejä sivistyksestä: Arvion Villen ja Mastolan Soilen puumerkit vieraskirjassa. "Tulin, näin, derivoin", kirjoitti Ville.

Matkalla bongattiin:

• peuran papanoita
• pakastettuja suppilovahveroita, kantarelli ja tatti
• pesäpallomaila (toim. huom. jonkun itse veistämä)
• joutsenaura
• raastinrautamörönkarkotin
• jääkukkia
• palokoroja
• "vähäsen" pitkospuita
• ainakin yksi suo
• talven ensimmäinen kuura
• "erämies" glitter-efektillä
• kolme lintutornia, 0 lintubongausta, mutta monta venytystä
• EI YHTÄÄN kännykkähavaintoa
• halaavia puta, ikihonkia
• maailman suurin pökkelökääpä
• viivasuoria ojia
• puhelias bussikuski vapaalla
• pirstoutunut parkkikiekko
• Jänkä
• pilkkopimeää metsää tuntikaupalla
• ei yhtään hirvikärpästä

Sunnuntaina auto löytyi vielä paikaltaan ja seurue lähti toiveikkaana kohti lämmintä suihkua. Mutta pitkälle ei päästy kun auto pimeni keskelle pimeää tietä. Apua ei löytynyt auton manuaalista, ei sähkömekaanikkokaverilta eikä vastaan tulleelta autoilijalta. Meidät johdatettiin kuitenkin lähimmän kylän, Mustamaan, harrastelija-korjaajan tallille. Vaikka vikaa ei löytynytkään, itsekseen mutiseva setä tarjosi meille rantatalonsa yösijaksi. Jäimme odottamaan valoisaa kamiinalla lämpiävään mökkiin, pehmeille patjoille ja vatkasimme valkosuklaa-moussea iltapalaksi.

Suomalainen jähmeä vieraanvaraisuus on koskettavaa.

Aamulla autoa pakatessa isäntä huuteli vielä kahville. Eihän sitä sopinut kieltäytyä, kun pannullinen oli jo keitetty. Siinä sitten kerrattiin elämää 7-henkisellä Mustamaan kylällä. Liikaa ei väkeä kuulemma kylällä pyöri. Taisimme jäädä ainakin joulukortin verran velkaa. Ehkä laulunkin.