Abisko, Lyngen ja Tunturisuunnistus 2007

Edellisvuoden Ruotsin tunturisuunnistuksesta innostuneena päätin kokeilla myös suomalaisversiota. Vuoden 2007 tunturisuunnistus järjestettiin Kilpisjärvellä. Osallistuin pisimpään eli H21A-sarjaan yhdessä Aleksi Aaltosen kanssa. Kilpisjärvelle asti ei kuitenkaan viitsinyt vääntäytyä pelkän suunnistuksen takia vaan järjestin samalla vaivalla reilun viikon retkeilykeikan Abiskon, Lyngenin ja Kilpisjärven maastoissa. Mukana reissussa oli mahtava yhdentoista hengen retkue: Aleksi, Anne, 2*Anu, 2*Elina, Emilia, Karo, Sara, Tuomo ja tietty meikäläinen ite.

Reissuun voi tutustua joko lukemalla tämän matkakertomuksen, tutkimalla karttaa tai katsoa valokuvia. Myös reissuvideo on tulossa...

Jyväskylä - Abisko 5-6.8.2007

Starttasimme Jyväskylästä sunnuntaina puolen päivän jälkeen kohti pohjoista. Alkumatka sujui rauhallisesti ja kommelluksitta jos tiellä piipahtaneita poroja ei lasketa...

Jaksoimme ajella Pelloon saakka josta kurvasimme rajan yli Ruotsin puolelle. Ruotsissa leiriydyimme tien vieressä kulkeneelle vanhalle tiepohjalle. Yöunta eivät häirinneet muut kuin yksi yön aikana leirissä käväissyt hirvi. AAmusella jatkoimme matkaa Pajalan ja Junosuandon kautta Kiirunaan jossa pysähdyimme tankkaamaan autoja, nostamaan pankkiautomaatista ruotsin kruunuja ja ostamaan evästä. Coopista tarttui matkaan aimo läjä rieskoja sun muuta syötävää.

Kovin pitkää matkaa ei Kiirunasta tarvinnut ajaa kun maisemat komistuivat. Tornionjärvi ja sen reunaa kiertävät tunturit oli upeampi näky kuin muistinkaan. Abiskoon saavuimme vihdoin iltapäivällä ja päädyimme Abiskon turistiasemalle. Kiskurihinnasta huolimatta majoituimme turistiaseman leirintäalueelle. Telttapaikat oli ujuteltu tunturikoivikon sekaan, sööttiä.

Njulla 6.8.2007

Tuomo ja taustalla Lapporten

Tankkauksen jälkeen lähdimme vielä lyhyelle iltaretkelle. Aikomus oli kiivetä Abiskon nurkalla olevan Njulla-tunturin laella. Oman karttani mukaan ylös kulki polku, joka lähtisi aivan läheltä. Siirryimme Abiskojåkkan varteen Kungsledenin alkupisteelle josta löytyis myös kartta. Paikallinen kartta vihjaisi, että Njullaa kohti pääsisi myös Kungsledenin reitiltä joten lähdimme seuraamaan reitti. Aivan lyhyen matkan päässä pääsimme ihastelemaan erittäin komeaa koskea. Valitettavasti lähtöpaikassa ollut kartta huijasi eikä kungsledeniltä päässyt Abiskojåkan ylitse vaan jouduimme pienen ketunlenkin jälkeen palaamaan samaa reittiä takaisin.

torneträsk torniojärvi

Reitin oikea alkupiste löytyi lasketteluhissille menevän tien varrelta heti Abiskojåkkan toiselta puolelta. Rihtoniiran ylityksen jälkeen polku haarautui ja ylös mäkeen suuntavaa polku kulki kohti njullaa. Nousu olikin melkoisen jyrkkä ja rankka ja letkamme pääsi nousussa venähtämään. Välillä piti muistaa pysähtyä ja ihailla taaksemme aukeavaa upeaa maisemaa. Kapuaminen söi sen verran aikaa ja voimia että päätimme olla kiipeämättä aivan njullan huipulle saakka. Riitti että pääsimme hieman loivempaan avotunturiin saakka ihailemaan näkymiä. Alaspäin lähdimme toista reittiä, joka seuraili hiihtohissiä.

GPS-laitteen mukaan olimme liikkeessä n. 2:40 ja matkaa kertyi 9,7km.

njulla korkeuskäyrä

Björkliden - Loktacohkka 7.8.2007

poro maisemapaikalla

Seuraavana aamuna ajoimme autoilla muutaman kilometrin päähän Björklideniin. Autot jäivät hotellin parkkipaikalle ja ryhmämme lähti marssimaan kohti länttä ja Loktacohkkan reilun 1400 metrin korkeudessa olevaa huippua. Alkumatkasta paanaa pitkin olisi mahtunut kulkemaan vaikka rekalla. Lieneekö Björklidenin golf-kentällä niin paljon käyttäjiä, että vaativat leveän kulkuväylän... Heti golf-kentän jälkeen komeasti kuohuvan Rakkasjohkan korkeaa koskea. Reitti haarautui kahtia: oikeanpuoleinen haara jatkoi matkaansa kohti kraatterijärveä ja me käännyimme vasemmalle, pienemmälle haaralle, ja jatkoimme Rakkasjohkan suuntaisesti.

Torneträsk siintää taustalla

Polku ei kulkenut aivan karttaan merkittyä reittiä mutta kuitenkin oikeaan suuntaan. Viitassa oli mainittu määränpääksi Låktatjåkkastugan, joka on Ruotsin korkeimmalla sijaitseva tupa ja sijaitsee aivan Loktacohkkan kyljessä. Pienen ylängön jälkeen jouduimme vääntämään ylös ensimmäistä jyrkähköä ylämäkeä. Maisemat olivat jo tässä vaiheessa aivan erinomaiset. Nousun toisella puolella meitä odotti isompi ylänkö jolta löytyi myös muutama pieni lampi. Pidimme ansaitun tauon lammen rannalla ja vilvoittelimme jalkoja kylmässä vedessä. Emilian kengät olivat onnistuneet hankaamaan ihon auki akillisjänteen kohdalta jo tässä vaiheessa matkaa. Pienen ensiavun jälkeen matka kuitenkin jatkui mallikkaasti.

Poikkesimme polulta hieman ennen seuraavaa jyrkempää nousua. Jatkoimme matkaa edelleen kohti huippua mutta tunturin pohjoisrinteen puolella josta saattoi ihastella alhaalla näkyvää järvien paljoutta. Viimeinen kapuaminen huipulle saakka tehtiin hieman mutkitellen loivempia reittejä hakien ja välillä lumella liukastellen mutta kuitenkin pysytellen pääasiassa pohjoisella maisemarinteellä. Lopulta koko ryhmä pääsi ylös 1400 metrin korkeuteen nauttimaan huipputuulen hivelystä. Huipulta pystyi ihastelemaan etelässä näkyvää tunturipaljoutta tai pohjoisen jokilaaksoa ja sen takaa näkyviä tuntureita. Paikka oli komea ja pakollinen ryhmäpotrettikin saatiin otettua.

Alaspäin lähdettiin loivinta reittiä. Parissa paikassa saimme nautiskella lumella tallustelusta. Suuntasimme lyhintä reittiä pitkin takaisin polulle. Lepon, Annen ja Elinan jalat eivät hirveän hyvää tykänneet alamäkeen kävelystä. Koipien niskottelusta huolimatta ryhmämme kulkeutui kohti Björklideniä. Välillä taukoiltiin ja nautittiin eväistä. Kamerat napsivat kuvia lähes tauotta. Perille hotellin pihaankin pääsimme kaikki ehjin nahoin.

Ajoimme pikaisesti takaisin leirintäalueelle, kävimme suihkussa ja kokkasimme tukevan myöhäisen lounaan. Emme viitsineet maksaa seuraavasta yöstä korkeaa leirintämaksua joten pakkasimme teltat läjään ja ajoimme autoilla vähän matkaa Norjaa kohti. Melko tarkkaan Loktacohkkan pohjoispuolelta lähti vaellusreitti kohti pohjoista ja samassa paikassa oli sopivasti autoille parkkipaikka. Leiriydyimme 100m päähän tiestä aivan kauniin joen vierelle.

GPS-laitteen mukaan olimme päivän retkellä liikkeessä n. 5:25 ja matkaa kertyi 19,1km.

björkliden korkeuskäyrä

Elvevollen, Lyngen 8.8.2007

Seuraavana aamuna jatkoimme autoilua Norjan puolelle. Ihmettelimme keskelle kivikkoa rakennettuja norjalaismökkejä, nurmikkoa kasvavia kattoja ja Björnfjelletissä olevaa isoa peikkoa. Kauaa ei tarvinnut alamäkeä lasketella kun saavuimme meren tasalle vuonon rantaan.

Kulkumme suuntautui vuonoja ja vuorien välisiä solia mukaillen kohti pohjoista ja Lyngenin niemimaata. Matkalla pysähdyimme tutkailemaan norjalaisen ruokakaupan tarjoomuksia. Kalapullat jäivät tällä kertaa ostamatta mutta ehkä seuraavalla reissulla. Pullat olisivat saattaneet joutua väärään kurkkuun sillä sen verran komeaa oli norjalainen vuonomaisema.

Iltapäivällä saavuimme vihdoin Lyngeniin ja Elvevolleniin. Pienen tuumailun, kurvailun ja etsiskelyn jälkeen köröttelimme pientä hiekkatietä pitkin syvemmälle Elvevollenin jokilaaksoon. Köröttelyn varrelle osui pari paikallista pollea joista toinen oli kuulemma Norjan vuonohevonen. Vähän matkaa suljetun portin takaa löytyikin mainio leiripaikka johon parkkeerasimme.

Telttojen pystytyksen, elbailun ja jatsin pelailun jälkeen lähdimme vielä pienelle iltakävelylle. Edellinen raskas ja pitkä päivä väsytti porukkaa sen verran, että useimmat päättivät kävellä vain vuonon rantaan merta ihmettelemään. Lepo esitti retkiemännälle vienon toiveen, että seuraavan päivän varalta voisi innokkaimmista polttaa turhat menohalut pois. Rymyryhmä johon kuuluivat Aleksi, Elina, Karo ja Tommi suuntasikin kulkunsa ylämäkeen.

lyngenin vuono MiddasFjelletiltä katsottuna

Rymyryhmä käveli Elvevollenin "keskustan" läpi ja ryhtyi nousemaan Middasfjelletiä ylöspäin. Mäki oli kaikkea muuta kuin loiva ja paikoitellen piti käyttää nelivetoa ja väistellä pystysuoria jyrkänteitä. Hiki virtasi mutta myös maisemat paranivat sitä mukaa kun korkeutta kertyi. Lopulta rymyryhmä pääsi kunnolliselle maisemapaikalle korkeiden jyrkänteiden päälle ja pystyi ihastelemaan Lyngenin vuonoa ilta-auringon kauniissa valossa.

Alaspäin kulkeminen ei ollut yhtään sen helpompaa kuin kapuaminenkaan. Yritys valita hieman loivempi alastuloreitti epäonnistui surkeasti ja ryhmä päätyi useaan kertaan tappavan korkeiden pystysuorien jyrkänteiden kohdalle ja joutui kiertelemään niitä väistääkseen. Esteistä huolimatta rymynelikko selviytyi ehjänä takaisin tielle ja leiripaikalle. Paluumatkalla pysähdyttiin paijaamaan tien varrella majailevia hevosia.

GPS-laitteen mukaan rymyryhmä oli liikkeessä n. 1:35 ja matkaa kertyi 6,2km.

Middasfjelletin korkeuskäyrä

Dalvatnan ja Riidavárri, Lyngen 9.8.2007

Dalvatnan ja Elina

Torstaiaamuna lähdettiin nousemaan kohti Dalvatnan-järviä ja sieltä edelleen Riidavárrin huippua. Alkumatka saatiin kulkea leveää paanaa pitkin, joka pian jyrkkeni melkoisesti noustessaan kohti järviä. Dalvatnan-laakso oli erittäin kaunis paikka. Pysähdyimme järven rannalla olevalle kalliolle lepäilemään ja ihailemaan kauempana edessä näkyvää jäätikköä. Matkan jatkumista hidasti risteilyemännän runosuonen jäätyminen.

peiliheijastus Dalvatnan pinnasta

Nousimme ylemmälle järvelle katsomaan edellistäkin kauniimpaa maisemaa sillä jäätikkö peilaantui kauniisti järven tyyneen peilipintaan. Poistuimme polulta ja suuntasimme enemmän ylöspäin tavoitteena nousta tarpeeksi korkealle ihastelemaan Lyngenin vuonoa. Tunturikoivikkoryteikössä suunta hieman katosi ja nousimme turhankin jyrkkää reittiä. Ryhmä myös hieman hajosi pusikon siimeksessä ja osa nousi suoraan jyrkkää rinnettä ylös ja toiset kiersivät loivemman avotunturin kautta.

aleksi ja vastarannan vuoret

Nautimme maisemista ja eväistä vuonon yläpuolella. Kamerat kävivät tulikuumina. Valitettavasti taivas vetäytyi koko ajan pilvisemmäksi ja uhkaavammaksi. Kurvattuamme Riidavárrin ylitse ihastelemaan takana nousevia vuoria ja jäätikköä saimme niskaamme ensimmäiset sadepisarat. Ei mennyt kauaa kun tihku muuttui oikeaksi sateeksi ja takeille tuli käyttöä. Liukastelimme kosteaa ja jyrkkää rinnettä pitkin alaspäin. Jouduimme ennen polulle päätymistä seikkailemaan tunturikoivikon seassakin mutta tämä koivikko oli paljon mukavampi kuin ahdas pusikko jonka läpi olimme kiivenneet ylöspäin tullessa.

jäätikkö ja Imajávri lähestyy

Polku löytyi vähän ennen Dalvatnia. Samalla näimme myös yhden norjalaiskulkijan pujahtavan polulla edellämme. Tuuli yltyi laaksossa melkein myrskyksi ja piiskasi sateen läpi vettähylkivistä vaatteista. Lämpötila oli onneksi kohtuullisen korkea joten palella ei kenenkään tarvinnut. Porukka hajaantui nopeampiin ja hitaampiin ohittaessamme Dalvatnin järviä. Päästyämme leveämmälle paanalle saimme myös kiinni edellä kulkeneen norjalaissedän, joka oli jatkamassa matkaansa polkupyörän ja peräkärryn kanssa. Yrityksemme harrastaa smalltalkia epäonnistuivat, koska yhteistä kieltä ei löytynyt.

Pääsimme lopulta autoille vaihtamaan kuivaa vaatetta yllemme. Keli ei houkuttanut ruuanlaiton pariin joten päätimme jatkaa matkaa autoilla kohti seuraavia retkikohteita. Lepo tarkisti seuraavan päivän sääennusteen joka lupasi entisestään surkeampaa keliä. Tarkoituksenamme oli ollut käydä joko valloittamassa Halti Norjan puolelta tai kävellä Reisan jokilaaksossa katsomaan Mollisfossenin vesiputousta. Huono sääennuste ei kuitenkaan houkutellut jäämään Norjaan. Soitin Kilpisjärvelle ja kysyin olisiko viikonlopuksi varaamani mökki käytettävissä jo nyt. Vastaus oli onneksemme kyllä ja saatoimme suunnata autot kohti Kilpisjärveä ja kuivempia olosuhteita.

Keli parani sitä mukaa kun saimme etäisyyttä ja korkeutta merenpintaan nähden. Kilpisjärvellä oli enää lähinnä pilvistä saavuttuamme Saanan majalle ja vuokramökkimme pihalle. Loppuilta kuluikin rattoisasti ruokailun ja saunomisen parissa.

GPS-laitteen mukaan olimme liikkeessä n. 3:12 ja matkaa kertyi 10,3km.

Dalvatnan ja Riidavarrin korkeuskäyrä

Tunturisuunnistuksen harjoittelurata, Kilpisjärvi 10.8.2007

Perjantaina minä ja Aleksi kävimme tunturisuunnistuksen kisakansliassa hakemassa kilpailunumerot ja kilpailuinfon. Ostimme samalla harjoittelukartat Salmivaaraan laaditulle harjoitteluradalle. Muu ryhmä lähti kiertämään ja valloittamaan Saanatunturia.

Juoksimme Aleksin kanssa harjoitteluradan läpi. Ensimmäinen rasti löytyi helposti mutta toista rastia pummasimme pahasti. Jostain syystä ajauduimme rastista liikaa vasemmalle ja haimme rastia myös liian aikaisin. Seuraavat rastit löytyivät ongelmitta. Pientä tuntumaa tunturimaastoon saimme Salmivaaralle ja avotunturiin noustessamme.

GPS-laitteen mukaan aikaa harjoitusrataan kului 1:35 ja matkaa kertyi 7,2km. Radan pituus linnuntietä oli 5km.

Korkeuskäyrä ja sykekäyrä

Tunturisuunnistusharjoittelun korkeuskäyrä

Tunturisuunnistusharjoittelun sykekäyrä

Karo kirjoittaa seuraavasti muun porukan perjantaiseikkailusta:

Perjantaiaamu koitti pilvisenä ja sateen mahdollisuus oli ilmiselvä. Tommin ja Aleksin keskittyessä tunturisuunnistuksen viimeiseen harjoitteluun kiintorasteilla me loput toista polvivaivaista Elinaa lukuun ottamatta lähdimme Saanan lähiympäristöön. Jo automatkalla retkeilykeskuksen parkkipaikoille alkoi tihkua vettä. Elina ja Anne olivat saaneet tarpeeksi viimeiltapäiväisestä sateessa rämpimisestä ja heidän aikomuksenaan oli kastua vähemmän kuin loppuporukan. Elina ja Anne lähtivät kävelemään takaisin mökille, olihan matka riittävä reippaalle happihyppelyllä (8 km) mutta ei läpimärälle kastumiselle. Innokkaimmat maisemien ihailijat lähtivät puolestaan kiertämään Saanaa.

Toinen Anuista totesi loppuporukan menon liian vauhdikkaaksi ja päätti säästää aikaisempien päivien jyrkkien nousujen ja laskujen rasittamaa polveaan menemällä omaa reittiään. Jäljelle jäänyt viisikko ymmärsi kääntyä tässä vaiheessa. Saanaa myötäpäivää menemällä ei päästy vastapäivään kulkevalle reitille, jonka aloituspaikka oli hieman hakusessa. Aloituspaikalta edettyämme reippaan kävelyn nostama hiki alkoi virrata runsaana ja tihkusade loppui. Jotkut pitivät silti uskollisesti kiinni sadevaatteistaan, ja hikoilivat sitäkin enemmän.

Saanajärvellä tuuli alkoi puhaltaa rajusti, ja paljastuipa Kilpisjärven erikoisuus kaikessa komeudessaan: nilkkoja koetteleva kivikko. Vaelluskengillä on onneksi muitakin hyviä ominaisuuksia kuin vedenpitävyys eikä kivikko tuottanut ongelmia. Saanajärven päässä odotti autiotupa, jonka vieraskirjan merkinnän muistetaan porukan keskuudessa vielä pitkään. Erään seurueen koira oli juossut jyrkännettä kohti, pudonnut ja kadonnut! Omistaja oli jättänyt puhelinnumeronsa, jos joku sattuisi koiran löytämään. Traagisella tarinalla oli kuitenkin onnellinen loppu: koira löytyi yhtä merkillisesti kuin katosikin, ja vieläpä puunoksasta. Olipa joku laitettu alullekin samaisessa tuvassa, ja samainen sikiönalku oli tullut sitten vierailemaan paikassa nimenomaisesta syystä ja jättänyt merkinnän vieraskirjaan.

Karon tyhmän uhma sai sytykettä tuvassa, ja suomalaisittain vaatimaton Saana-nyppylä oli valloitettava jyrkännettä hivellen. Onneksi Karon reppuun oli sattunut mukaan EA-laukku pehmustamaan pudotusta. Muut ymmärsivät kiertää jyrkänteen. Karon vaikeudet alkoivat luotisuoran jyrkänteen kohdalla, joka oli ainoastaan miehen mittainen, konkreettisesti. Karo teki mielessään yhteenlaskuja ja ymmärsi lapsen lailla, miksi karttaan oli jyrkänne erikseen kuvattu. Jyrkänteestä sattumoisin löytyi kohta, josta pääsi kuin pääsikin ylös eikä Karon tarvinnut kokeilla luustonsa lujuusominaisuuksia.

Karon seikkaillessa muut olivat jo edenneet pidemmälle huippua kohti. Huipulla koitti jälleennäkeminen, mutta takkia repivä tuuli ajoi nopeasti viisikon huipulta pois. Onneksi ei ollut sen kylmempi, 15 asteessa sen kovuinen tuuli vastasi ties monia miinusasteita; varmasti kylmimpiä paikkoja Suomessa. Rappusille, joita ainakin Karo oli pilkannut aiemmin ("kuka muu sellaisia käyttäisi kuin liikuntarajoitteiset"), tuli kova kiire. Porukka hajaantui ja ensimmäiset, tutun tyttökolmikon kaksi jäsentä olivat jo kaukana edellä. Portaitten 747 askelmaa mentiin loikkien alaspäin, vaikka tuuli ei enää huipulta laskeuduttaessa vaivannut. Autoilla kiirehdittiin lopulta saunan lämpöön.

Tunturisuunnistus 1. päivä, Kilpisjärvi 11.8.2007

Tunturisuunnistuksen startti oli lauantaina klo13. Lähtöpaikka oli vähän matkaa tulliasemalta Norjan suuntaan ja jo aivan avotunturissa. Yhteislähdössä koko suunnistajalauma ampaisi samaan aikaan matkaan ja minä ja Aleksi olimme eturivissä numerolla 1. Lähdimme peesaamaan ensimmäisellä rastivälillä kovempia parivaljakkoja ja olimmekin ensimmäisellä rastilla aivan tuntumassa.

Toinen rasti sijaitsi tunturikoivikossa valtatien toisella puolella. Edelleen peesailimme muuta ryhmää tienylitykseen saakka. Loppupätkä mentiin vähän pienemmällä miehityksellä ja rasti löytyi ongelmitta.

Seuraavana olivat vuorossa perhoshajontalenkit joilla ratamestari yritti hajottaa porukkaa ja taisi myös onnistua tavoitteessaan... Pummasimme heti ensimmäistä hajontarastiamme (31). Kiersimme aivan liikaa oikealle jo hieman rastin nro 81 suuntaan. Pienen pähkäilyn jälkeen pääsimme oikeaan suuntaan ja puron ylitse. Rastinotto meni kuitenkin hieman pieleen ja etsimme rastia liikaa lännestä. Nelosrasti (37) piti olla aivan helppo mutta eipäs ollutkaan. Ajauduimme liikaa oikealle ja taas meni aikaa hukkaan. Edellisillan reenit 1:10000 kartalla eivät mitenkään helpottaneet sopeutumista kisassa käytettyyn 1:30000 karttaan johon ei ollutkaan merkattu kaikkia pieniä kumpareita yms. Paluu keskusrastille sujui ihan mallikkaasti.

Vauhtiin päästyämme jatkoimme hyvin sujuvaa pummaamista. Kuutosrastin (35) lähestyminen sujui aivan mainiosti mutta aukon loputtua kurvasimme tällä kertaa aivan liikaa vasemmalle ja päädyimme lähes seiskarastille (33) saakka! Vähän aikaa kului ihmettelyyn ja pällistelyyn ennen kuin Aleksi tajusi missä olemme ja peruutimme kuutosrastille. Seiskarasti löytyikin nyt helposti, kun reitti oli jo tuttu. Kokoomarasti löytyi taas helposti mutta ainainen suon ylitys ja jyrkän mäen päälle kapuaminen alkoi jo hieman kyllästyttää.

Ysirasti (81) ja kymppi (36) löytyivät hienosti ja vauhdikkaasti. Taisimme tehdä parhaan rastivälisijoituksen ysirastille mennessämme. tällä kertaa paluu kokoomarastille ei sujunut parhaalla tavalla. Ensin käytimme aikaa tankkaamiseen ja juomapullojen täyttämiseen. Aleksilta hukkui yhdestä juomapullosta korkki puroon. Harrastimme jälleen pientä ylimääräistä mutkittelyä mutta pääsimme lopulta viimeistä kertaa kokoomarastille. Olisi pitänyt palata samaa reittiä kuin tulimme eli melkein ysirastin kautta eikä tunkea väkisten tunturikoivikon kautta.

Aikaa oli tässä vaiheessa hujahtanut jo lähes kaksi tuntia. Kärjestä olimme jääneet jo 45 minuuttia. Nyt vasta oli vuorossa oikea tunturisuunnistaminen ja päivän pisin rastiväli. Vähän aikaa pohdittuamme päätimme valita yksinkertaisen mutta hieman pitemmän reitin Norjan kautta. Suoralla reitillä olisi tullut turhan paljon nousua. Alkureitinvalinta ei ollut parhaita mahdollisia vaan seurailimme harjannetta valtatielle asti. Ilmeisesti nopeinta olisi ollut juosta suoraan Korrijärvelle ja sieltä tielle. Pääsimme kuitenkin tielle ja siitä edelleen hiekkatielle ja kohti Norjaa.

Käytimme hiekkatiellä juoksemisen hyödyksemme ja tankkasimme samalla. Valitettavasti alkuvauhti oli ollut hieman liian reipasta Aleksille. Rastivälin puolimatkassa Aleksilta loppui koivista vääntö ja vauhti pisti jo pahasti puuskuttamaan. Ei auttanut kuin hiljentää tahtia ja jatkaa tankkausta. Saimme hiekkatiellä kiinni jossain toisessa sarjassa kisanneen naisparin. Tietä tuntui jatkuvan loputtomasti mutta vihdoin ja viimein "pääsimme" todelliseen nousuun. Hitaasti kävellen nousimme tunturin rinnettä pitkin kohta 12. rastia. Rasti löytyi ongelmitta ja samalla paikalla oli myös juottoasema.

Nousua riitti myös seuraavalle rastille. Ensimmäiseksi piti kavuta tunturin päälle. Juoksusta ei voinut juurikaan puhua vaan taivalsimme ylämäkeä kävellen. Huipulla olevan järven nurkalla olimme vielä hyvin suunnassa mutta sitten Tommi harhautui vetämään liikaa vasemmalle ja päädyimme reitiltä sivuun ja aivan väärän joen päähän. Harharetkeen ei kuitenkaan mahdottomia aikoja kulunut vaan pääsimme takaisin kartalle ja suuntasimme kohti rastia. Rasti näkyikin jo kauas rinteeseen eikä enempää pummaamista tarvinnut tehdä.

Väsyneinä meinasimme harhautua seuraavalla rastivälillä nousemaan turhaan polkua pitkin ylämäkeen. Käyrää seuraamalla oli kuitenkin nopea edetä ja rastikin löytyi moitteetta. Vielä oli edessä muutama rastiväli. Saanajärven rantaa seuraillen juoksimme ja tallustimme kohti seuraavaa rastia. Aleksi väänsi sisukkaasti eteenpäin vaikka voimat olivat lopussa ja jalkojen lihakset kovilla. Itselläni ei ollut suurempia ongelmia vaikka tottakai monen tunnin suunnistus jo vaati veronsa. Tämäkin rasti löytyi pummaamatta ja helposti.

Enää jäljellä kaksi viimeistä rastia ennen maalia. Seuraava rastiväli oli suurimmaksi osaksi polkua ja alamäkeä ja kulkikin mukavan kevyesti. Melkein innostuimme ottamaan loppukiriä mutta meinasin heti vauhtia nostettaessa kompuroida kivissä eikä Aleksinkaan puhina vauhdista parantunut joten piti pitää pää kylmänä ja varmistaa että pää säilyy ehjänä maaliin saakka. Nro 16 löytyi ilman ihmeellisyyksiä joten enää viimeinen rasti ja maaliviitoitus. Viimeinen rastiväli alkoi mukavasti vaikka kuljimmekin pari käyrää tarvittavaa alempana. Ensimmäinen polku löytyi hienosti. Valitettavasti etenemisemme stoppasi hieman ennen viimeistä rastia ja maaliviitoitusta jokeen jotai ei ollut merkitty karttaan! Pitkään pohdimme ja pähkäilimme että missä ihmeessä olemme kun toista polkuakaan emme olleet ylittäneet. Lopulta jatkoimme eteenpäin eikä mennyt kuin hetki niin olimme maaliviitoituksella ja polulla jota oli helppo seurata viimeiselle rastille.

Maalissa oli yllättävänkin riehakas vastaanotto :) Saimme kuulla että muita pareja oli edelleen maastossa joten pelkoa viimeiseksi jäämisestä ei tässä vaiheessa ollut. Tarkistuksessa oli jotain ihmeellistä sählinkiä mutta kaikesta huolimatta oikeat rastit löytyivät emittiemme syövereistä eikä tarkistusliuskoja tarvittu.

Heti maaliin päästyämme aloitimme hurjan tankkauksen. Reilut 5h kestänyt urakka oli hoidettu suolakeksien, kuivatun banaanin, dexalin glukoositablettien ja kendal mint caken voimalla.

Muu ryhmä oli käyttänyt päivänsä kolmen valtakunnan rajapyykillä käymiseen. Osa oli jopa nauttinut laivamatkasta.

Iltaohjelma sisälsi vuoron perään lihashuoltoa ja syömistä. Emilia hieroi Aleksin pohkeet kuntoon ja vastavuoroisesti Aleksi yritti hieroa Emilian hartiat. Ainakin sivusta seurattuna Aleksin hieromisyritys vaikutti aika epätoivoiselta vaikka Anu ja Sara antoivatkin paljon erittäin hyviä vinkkejä ja ohjeita. Samassa syssyssä olikin sitten lähes koko porukka nauttimassa (kärsimässä?) hartiahieronnasta. Viimeinen silaus seuraavaa päivää varten hoitui kun minä ja Aleksi hieroimme vielä toistemme jalkaterät. Ainakin Aleksin jalat olivat hyvin turvoksissa päivän kisasta ja myös yksi kohtalokas isovarpaan kynsi oli irronnut.

GPS-laitteen mukaan aikaa kului 5:02 ja matkaa kertyi 35,4km. Ilmoitettu radan pituus oli 27,9km.

Korkeuskäyrä ja sykekäyrä

Tunturisuunnistuksen 1. päivän korkeuskäyrä

Tunturisuunnistuksen 1. päivän sykekäyrä

Tunturisuunnistus 2. päivä, Kilpisjärvi 12.8.2007

Toisena päivänä pääsimme aloittamaan yhteislähdön eturivistä. Evästys olis tismalleen sama kuin ensimmäisenä päivänä mutta aavistuksen reilumpi. Tällä kertaa aloitimme maltillisempaan tahtiin kuin ensimmäisenä päivänä vaikka ensimmäisellä rastivälillä mentiinkin porukan mukana kohtuullisen lujaa. Ensimmäinen rasti löytyi helposti vaikka osuimmekin viereiseen notkoon. Toinen rastiväli olikin jo oikeaa tunturisuunnistusta. Suunnitelmamme oli kiertää nousu ja kulkea avotunturialueen reunaa mutta erehdyimme kuitenkin nousemaan ylemmäs kuin alunperin piti. Vältimme kuitenkin korkeimmat paikat ja pysyimme ihan hyvin muiden vauhdissa.

Kolmas rastiväli oli melkein kuin toisinto edellisesti mutta pitempi ja nyt oli tarjolla myös polkua reitin loppuosasta. Päätimme taas vältellä suoraa reittiä ja turhaa nousua ja kurvasimme oikean kautta polulle. Sen verran taisi tulla ylimääräistä kiertoa että loivempi reitti ei enää riittänyt kompensoimaan mutta edelleen pysyimme näköetäisyydellä muista ryhmistä.

Neljännelle rastille ei ollut muita vaihtoehtoa kuin kulkea Ailakkavaaran ylitse. Ensimmäinen reilu puoli kilometriä oli koko kisan jyrkin nousu. Vielä tässä vaiheessa meillä oli näköyhteys kahteen edellä menevään pariin. Päästyämme jyrkän osuuden päälle muut olivat jo kirmanneet karkuun. Ilman vaikeuksia juoksimme Ailakkavaaran yli ja laskeuduimme alas seuraavalle rastille.

Nyt oli taas mahdollista tehdä reitinvalinta. Saattoi joko mennä suoraan tai kiertää pohjoisen kautta loivempaa reittiä. Päädyimme loivempaan reittiin mutta ei tainnut meillä jalka nousta enää tarpeeksi hyvin vaan lisää eroa tuli muihin. Aleksin edellispäivänä hajonnut varvas oli tuskallisen kivulias. Aleksi joutui säestämään etenemistämme koko ajan pahenevalla kiroilulla ja sadattelulla. Samalla rastilla oli myös juomapiste.

Ratamestari selvästi tykkäsi kiusata suunnistajia ja pakotti kulkemaan toistamiseen Ailakkavaaran ylitse. Mitään reittivaihtoehtoja ei ollut vaan suoraan viivaa pitkin täytyi edetä. Rasti löytyi taas helposti.

Kuutosrastilta seiskalle oli vaihteeksi lyhyt väli ja kulki tunturikoivikon puolella. Reitinvalintaan ei juuri ollut vaihtoehtoja tälläkään kerralla. Rastinotossa oli pientä haparointia ja hukkasimme aivan turhaan monta minuuttia maaston haravointiin vaikka olimme alunperin aivan oikeassa kohdassa. Rasti oli vain piilotettu rinteen eri puolelle mitä luulimme. Tämä laskettaneen toisen päivän ensimmäiseksi pieneksi pummiksi.

Vielä täytyi jaksaa kolmannen kerran Ailakkavaaran rinteitä. Suora reitti olisi pakottanut nousemaan taas monen monta käyrää. Pyrimme säästymään ylimääräiseltä nousulta ja kiersimme tunturin vasenta laitaa. Valitettavasti rinne oli niin jyrkkä että siinä eteneminen oli hankalaa ja hidasta. Minun oikea pakaralihakseni antoi pieniä vihjeitä siitä, että toispuoleinen kulkeminen saisi jo riittää. Aleksi nappasi kertaalleen oksan silmäänsä mutta onneksi näkö säilyi. Kaarsimme lopulta vaaran sivuitse ja pääsimme pohjoispuolella kulkevalle polulle. Jatkoimme suoraa linjaa pitkin kohti rastia ensin joen yli ja toisen polun ylitse. Tässä vaiheessa kartan epätarkka mittakaava teki meille tepposet ja jotenkin onnistuimme ylittämään seuraavankin polun jota pitkin olisi pitänyt kulkea rastillemme. Bongasimme toiseen rataan kuuluvan hajontarastin mutta emme tajunneet, että se sijaitsi lammella, jonka pohjoispuolelta hakemamme polku kulki. Luulimme lampea vesikuopaksi, joka oli etelämpänä. Jatkoimme edelleen pohjoiseen seuraavalle polulle jonka kuvittelimme vievän rastille. Onneksi Aleksi huomasi kauas siintävän rastin, joka näkyi eteläpuolellamme. Hetken aikaa pohdittuamme totesimme, että kaikki ei nyt sovi kartalle kuten pitäisi ja rasti on pakko käydä tarkistamassa. Olihan se meidän rastimme ja tässä vaiheessa tajusimme olleemme pohjoisemmalla polulla. Tällä rastivälillä tulikin tappiota yli 20 minuuttia. Osa menneepi hitaan etenemisemme piikkiin ja loput rastinotossa tapahtuneeseen haparointiin. Tulihan se päivän toinen pieni pummikin tehtyä.

Päivän viimeinen pitkä rastiväli oli aikas raskasta tarvontaa kanervikon ja kivikkojen keskeltä. Juomarastikin oli jo poistettu. Mihinkähän lienee ollut niin kiire huoltojoukoilla etteivät jaksaneet meitä odottaa... Poroaita alitettiin kierähtämällä alta. Minäkin onnistuin laukaisemaan rakon toiseen jalkapohjaani. Kipu ei ainakaan nopeuttanut matkaa... Rastinotto oli helppoa joen ylityksen jälkeen. Enää ei olisi ylämäkeä!

Toiseksi viimeinen rasti oli suoraan etelässä edelliseltä. Pompimme alamäkeen sen mitä jaksoimme, kurvasimme vesikuopan vierestä suoraa linjaa pitkin ja päädyimme hieman vesikuopan oikealle puolelle josta rastinotto sujuikin helposti

Viimeinen rastiväli otettiin varmuudella ja maltilla ja siltikin harhauduimme hieman oikealle. Vähän ylemää katsottuna rastin vieressä ollut suo näytti kivikolta ja turhaan vähän oikealta. Viimeisellä rastilla odotteli jo huolestunutta väkeä jotka kaipasivat vielä meitäkin hitaampaa paria. Viitoitus maaliin oli yhtä tuskaa kummallekkin. Aleksin varvas oli tulessa ja minäkin onnistuin saamaan juuri loppuviivoituksella kivuliaan rakon toiseenkin jalkapohjaani. Tuskat kuorrutettuna kivisellä polulla pitivät huolen siitä että hirveästi ei hymyilyttänyt ennen aivan viimeistä suoraa. Maalissa meitä jo odottivatkin Anu, Emilia ja Sara ja saivat ikuistettua videolle loppusuoran linkkaamisemme.

Paljon kului aikaa kumpanakin päivänä mutta ihan kivaa oli :-) Vähän turhan kivikkoinen on kilpisjärven seutu jos vertaa Ruotsin tunturisuunnistuksiin. Ensimmäisen päivän tunturikoivikossa pyörinyt perhoshajonta ei myöskään saa meikäläisen kannatusta. Hajonta on ihan ok mutta senkin olisi voinut sijoittaa avotunturiin. Pusikossa ja suossa rämpiminen ei vastaa minun kuvaani tunturisuunnistuksesta. Pitkille rastiväleille pitäisi saada vähän enemmän mahdollisuuksia muihinkin reitinvalintoihin kuin joko suoraan tai vähän kiertäen. Kaikesta huolimatta tunturisuunnistusta voi suositella kaikille suunnistuksen ystäville. Tärkeintä on valita matka / sarja omaan kuntoonsa sopivaksi. Pisimmälle matkalle ei ihan kaikkien kannata lähteä... Pahemmilta vaivoilta säilyin tänä vuonna. Rakot paranevat nopeasti. Ainoastaan oikea perslihas kiukuttelee vielä muutama päivä kisan jälkeen. Lienee ottanut sen verran nokkiinsa, että on lievästi tulehtunut ja vaatii lisälepoa.

Ensi vuonna lienee vuoro kokeilla Ruotsin kolmipäiväistä kisaa toistamiseen vai pitäisikö ahnehtia molemmat kisat...

Virallisen ajanoton mukaan aikaa kului 6:14 ja matkaa kertyi GPS-laitteen ja oman arvion mukaan vähintään 35km. GPS:stä loppui akku n. 25km kohdalla. Ilmoitettu radan pituus oli 29,5km.

Korkeuskäyrä ja sykekäyrä

Tunturisuunnistuksen 2. päivän korkeuskäyrä

Tunturisuunnistuksen 2. päivän sykekäyrä

Tunturisuunnistuksen tulokset

Reitit

Tunturisuunnistusta ennen tehtyjä retkiä, tunturisuunnistuksen harjoitteluradan reittiä ja varsinaisia tunturisuunnistusreittejä voit katsella joko google mapsin tai google earthin avulla:

http://hazor.iki.fi/2007/tunturisuunnistus/
© Tommi Lahtonen ()<http://hazor.iki.fi/>
2014-08-06 13:37:30