NUTS Karhunkierros 2018

Karhunkierroksen tuplamatka 164 km on nyt selvitetty! :-)

Hienon hiihtotalven ja parin onnistuneen pitkän juoksulenkin jälkeen päätin lähteä vielä kerran yrittämään Karhunkierroksen perusmatkan ( 160 km ) selättämistä. Kaksi vuotta sitten yritys oli ollut hyvä ja vauhtikin mainiota, mutta polven kipeytyminen katkaisi matkan. Viime vuonna juoksu ei jostain syystä sujunut ollenkaan ja matka jäi kesken jo Oulangassa. Edellisvuosien valmistautuminen oli juoksumäärien suhteen ollut hyvää eli pitkiä vähintään maratonin lenkkejä oli aina alla 6-7 kappaletta. Tänä vuonna ei ehtinyt kuin kaksi pitkää lenkkiä. Juoksu kuitenkin tuntui huhtikuussa hyvältä. Jalat eivät olleet moksiskaan Salpausrogainingin kuuden tunnin matkasta. Fillari- ja kintturogainingin maastoissa tehty kuuma seitsemän tunnin rymylenkki sujui myös mainiosti. Edes lenkin loppumatkan pitkä tiepätkä ei saanut jalkoja juntturaan.

Hankin viimetipassa lipun 50 km matkalle, korotin sen 80 km matkaan ja tein Antin kanssa vaihtokaupan 160 km tiketistä. Piia oli usein puhunut siitä kuinka haluaisi kokeilla myös perusmatkaa. Vähän suostuttelua ja Piiakin vaihtoi pikamatkan perusmatkaan. Nyt oli tiketti ja matkaseurakin tiedossa :) Majoitus ja kyyti oli jo aiemmin hankittu, koska olin luvannut lähteä Rukalle vähintään kannustus- ja huoltojoukkoihin.

Varusteet olivat samat kuin aiempinakin vuosina. Liivinä Ultimate Directionin vanha liivi. Jalkaan lidlin juoksusortsit ja intersportin saumattomat kalsarit. Sukkina toimivat luotettavat Lidlin lyhyet vaellussukat. Paidaksi otin hihattoman sprinttisuunnistuspaidan. Päähän vielä hikinauha. Kenkiin tuli muutos. Laitoin jalkaan Inov-8 X-Claw-polkujuoksutossut, joilla en ollut juossut vielä yhtään pitkää lenkkiä. Lisäksi mukaan lähtivät uudet Swixin carbon pro trail -sauvat.

Evääksi tein perussatsin mustikkageeliä. Lisäksi pakkasin marmeladia ja irtokarkkeja, sipsejä ja hätävaraksi turkinpippureita ja suolarakeita. Dropbageihin tuli vaihtosetit kaikkia edellämainittuja. Lisäksi pakkasin dropbageihin pullaa, vohvelipaketin ja viinirypäleitä. Juomapulloja varten oli elektrolyyttitabletteja.

Repussa olivat myös kaikki pakolliset varusteet. Takkina oli Montanen minimus smock. Bonuksena mukana oli myös urheiluteippiä, vaseliinia ja wc-paperia.

Viimeisen pitkän seitsemän tunnin lenkin juoksin 11 päivää ennen kisapäivää. Edeltävän viikon ohjelmassa oli vain kevyttä kävelyretkeilyä Isojärven kansallispuistossa ja kolme päivää ennen kisapäivää tehty vauhtileikittely Hietasyrjänkankaan kuntorasteilla.

Reissuun lähdettiin Vesan, Samin ja Heikin kanssa jo keskiviikkona. Vesan mökillä Muhoksella nautittiin parhainta mahdollista hirvenlihasoppaa ja koisattiin eka yö. Torstaina siirryimme Rukalta vuokrattuun mökkiin aivan kisakeskuksen kupeeseen. Viimeinen tankkaus hoidettiin mässäämällä iltapalaksi pannukakkua, vadelmahilloa ja jäätelöä :) Sanavalinta on ehkä hieman väärä, koska ultramatkoille ei kannata tankata. Mitään ähkyöveriä ei siis vedetty.

Kisapäivä

Perjantaiaamuna herätyskello soi 07:30. Muut pojat jatkoivat kuorsaamista. Minä laitoin puurokattilan liedelle. Puuroa odotellessa söin pari sämpylää. Kahdeksaan mennessä mahassa oli myös lautasellinen kaurapuuroa ja mehukeittoa. Aamiaisen ja lähtöhetken välillä söin enää vain pari viinirypälettä.

Aamu oli viileä. Edellinen yö oli jopa kylmä. Aurinko kuitenkin paistoi ja lämmitti ilmaa nopeasti. Klo 11 jälkeen lähtöpaikalla oli jo niin lämmin, että hihattomassa tarkeni odotella.

Tommi Lahtonen
Tommi Lahtonen
Tommi Lahtonen nousussa
Tommi Lahtonen polulla

Lähtöhetki oli perjantaina klo 12. Joukkio lähti liikkeellä ihan maltillista vauhtia. Edes aivan kärjessä ei hötkyilty ensimmäiseen nousuun. Minulla ja Piialla oli sauvat heti alusta käytössä. Alkumatkan kovat nousut syövät helposti jaloista voimia. Myös reisi- tai pohjejökin riski on suuri. Sauvomalla säästää merkittävästi jalkoja sekä nousuissa että laskuissa. Alkupätkä mentiin Saaran kanssa samaa tahtia. Alamäissä pompottelin itseäni sauvojen varassa alaspäin ja vältin reisillä jarruttamista. Konttaisen huoltoon saavuimme hyvävoimaisina reilun 57 minuutin jälkeen.

Sauvominen jatkui vielä Konttaisen ja sitä seuraavan mäen päälle. Sauvat laitettiin reppuun ja jatkettiin juoksuvaihteella sopivasti takaa ohi tulleen Miran peesissä. Vattuvaaran jälkeen reitti muuttuu helpoksi ja nopeaksi. Miran peesissä roikuttiin vielä jonkinaikaa. Piialla ei kuitenkaan ollut paras päivä ja jouduimme hölläämään vauhtia. Ilman suurempia ongelmia saavuimme basecampin huoltoon reilun kolmen tunnin juoksemisen jälkeen.

Basecampista eteenpäin matka jatkui helppoa pienen karhunkierroksen rollaattoripaanaa pitkin. Keli oli aika lämmin. Juomista kului. Kitkajoen varresta piti ammentaa pulloihin lisää vettä. Samalla ohitettiin ensimmäinen raatokin. Vauhti hidastui Kitkajoen hankalakulkuisilla poluilla kävelyksi. Lyhyitä helpompia pätkiä juostiinm mutta muuten pääasiassa kävelimme.

Pitkän nousupätkän jälkeen pääsimme Jussin kämpälle. Juomat olivat taas lopussa ja piti täyttää pullot järvestä. Jaana ajoi meidät tässä kohtaa kiinni ja lähti pitämään hyvää kulkuvauhtia. Peesissä roikkumalla sai mukavasti vetoapua. Vettä piti taas tankata seuraavasta isosta purosta.

Oulankajoen varressa polku muuttuu vauhtipaanaksi. Siirryin vetojuhdaksi. Tossu oli syönnillään eikä mennyt kauaa, kun ohittelimme väkeä. Yllättäen myös Jani tuli vastaan selkä edellä :-( Mahavaivojen takia Janin matka oli hidastunut rämminnäksi. Yritimme Jania tsempata jaksamaan huoltoon asti. Pitkä tauko voisi vielä saada pakin toimimaan. Hyvävoimaisina saavuimme Oulangan huoltoon reilun 7,5 tunnin juoksun jälkeen. Piia vaihtoi kengät kevyempiin. Minä täydensin eväsvarastoja. Söimme huollon tarjoiluja ihan reilusti.

Oulangasta reitti jatkuu helppokulkuisena ja tasaisena. Yritin pitää yllä hyvää vauhtia, mutta Piialla oli selvästi jalkojen kanssa ongelmia. Luovuttamismieliala oli myös Piian kiusana. Taivalkönkään tienoilla polku muuttuu taas juurakkoisemmaksi. Pienellä pakottamisella Piiakin vielä suostui juoksemaan helppoja osuuksia, mutta pitkät pätkät käveltiin. Emme käyttäneet sauvoja apuna, vaikka olisi ilman muuta pitänyt. Perjantai-ilta tarjoili komeaa laskevan auringon valoa. Illalla ja yöllä juokseminen on perusmatkan parasta antia :)

Jossain vaiheessa kärki juoksi vastaan kovaa vauhtia. Hyvältä näytti :) Paljon muitakin ehti tulla vastaan ennen kuin pääsimme Hautajärven huoltoon. Saara juoksi vastaan kauheaa vauhtia. Nooan meno näytti myös oikein hyvältä. Juhallakin näytti vielä tässä vaiheessa kulkevan hyvin. Lopulta saavuimme puolimatkan krouviin 12,5 tunnin retkeilyn jälkeen.

Piia oli tässä vaiheessa maansa myynyt. Taivuttelu ei auttanut vaan jumisten reisien takia Piia joutui jättämään leikin kesken Hautajärvellä. Jouduin jatkamaan matkaa karhunruuaksi ihan itsekseni. Ensimmäisenä kuitenkin eväsvarastojen täydennys dropbagista. Söin myös lautasellisen puuroa. Puurotarjoilu oli kyllä vähän onneton, koska puuro piti itse kasailla pikapuuroaineksista. Jotain velliä sain aikaiseksi. Saisiko ensi vuodelle ihan kunnollista puuroa pöytään? Ei väsyneenä huvita läträillä pikapuuropussien. Kuulemma Saarioisten roiskeläppiäkin olisi ollut tarjolla, mutta eivät houkuttaneet. Satsumat, vihreät kuulat, suklaa, limppari ja sipsit tekivät kauppansa. Tauko venähti yli 20 minuuttiin.

Paluumatka

Kaksi vuotta sitten jalat olivat aivan pökkelöt Hautajärveltä lähdettäessä. Juoksemaan ei pystynyt metriäkään ennen kuin sai kävelemällä jalat verryteltyä auki. Tänä vuonna tilanne oli aivan eri. Jalat olivat vielä ihan freesit. Lähdin luukuttamaan reipasta tahtia. Ei mennyt kuin hetki, kun Jani saapui vastaan! Sitkeä sissi oli mahavaivoista huolimatta taistellut itsensä puolimatkaan asti :)

Olin huollossa lisännyt hihattoman päälle t-paidan ja käteen sormikkaat. Jouduin pakkaamaan molemmat reppuun, koska niiden kanssa juokseminen oli aivan liian lämmintä touhua. Yö oli viileä, mutta ei liian kylmä. Notkoissa ja muilla matalalla olevilla alueilla oli selvästi viileämpää kuin ylempänä, mutta missään ei tarvinnut liikkuessa palella.

Juoksin hyvää vauhtia vähän matkaa kunnes huomasin, että Hautajärven huollossa tankkaamani limppari pyrkii ylös. Vatsassa oli liikaa kaasua. Ei auttanut kuin vaihtaa sauvakävelyyn. Polku olisi ollut aika helppoa juosta, mutta maha ei sitä sallinut. Seuraavat reilu pari tuntia kuluivat pelkästään sauvakävellessä. Takaa tuli porukkaa ohi kunnes Oulangan könkään jälkeen uskalsin lähteä juoksuvauhtiin mukaan. Jalka toimi edelleen hyvin ja mahan kaasutilannekin oli nyt parempi.

Nurmen Mikan vetovauhti riitti Taivalkönkäälle asti. Helppokulkuisella kankaalla ei enää vauhtia irronnut, mutta en uskaltanut itsekään lähteä vetojuhdaksi. Kivisen Matti ilmestyi yhtäkkiä kovaa kyytiä takaa. Matti oli saanut jostain hurjan boostin ja eteni vauhdikkaasti. Hyppäsin Matin kyytiin. Vauhti oli kovaa, mutta helpolla ja hyvällä polulla oli mukava juosta. Jaksamisenkaan kanssa ei ollut ongelmia. Viileä yö sopii minulle. Matin kanssa lennettiin samaa tahtia Oulangan huoltoon asti.

En huollossa yhtään hosunut mutta silti muilla tuntui kestävän kauemmin. Huikkasin Matille, että lähden menemään, nappaappa kohta taas kiinni. Oma tossu oli hyvin syönnillään. Oulankajoen varsi on pääasiassa erittäin helppokulkuista. Päästelin menemään ihan reipasta kyytiä. Kellokin lähestyi jo aamukuutta. Aurinko porotti, mutta ei onneksi ollut vielä kovin kuuma. Nappasin helposti juostavalla osuudella monta selkää kiinni. Näytti siltä, että aika monella matka painoi jo koivissa eikä juokseminen ollut kovin helponnäköistä.

Lopulta Oulankajoen varresta lähdetään nousemaan ylös kohti Jussin kämppää. Polku muuttuu kivikkoisemmaksi ja teknisemmäksi. Taisin jo tässä vaiheessa tuntea jalkapohjissa, jalkaterien syrjissä ja varsinkin juuriin potkituissa keskimmäisissä varpaissa rakot. Aina silloin tällöin jokin näistä kirpaisi ikävästi jaloissa. Tasaisella juokseminen oli helppoa ja kevyttä, mutta teknisemmällä polulla olisi tarvinnut vetoapua. En oikein saanut itseäni komennettua juoksemaan vaan tyydyin sauvakävelemään koko teknisemmän pätkän. Tulipahan jaloille vaihtelua. Samalla sain säästettyä jalkoja loppumatkan nousuihin.

Oulanka-Basecamp-välillä on aina juomavedestä pulaa. Niin myös tällä kerralla. Päivä lämpeni koko ajan. Kulmakkovaaran päällä huomasin, että nyt alkaa oikeasti heikottaa. Pysähdyin, istahdin pitkospuulle ja tankkasin kunnolla. Join kaiken veden. Söin. Matka jatkui taas. Otin lisää vettä Kulmakkojärvestä.

Jussinkämpän jälkeen ohitin Henry Aallon, jolla taisi olla ongelmia syömisen kanssa ja hän paraikaa soitti järjestäjille. Kysymykseen, onko kaikki ok, tuli peukkua, joten oma matka jatkui. Seuraavana Kitkajoen varressa tuli selkä edellä vastaan Jani Lehtola, jolla myös oli ruuan kanssa imeytymisongelmia. Mahtoiko lämmin sää ja kova auringonpaiste aiheuttaa ongelmia näin monelle? Janilta löytyi myös sauvat ja hän lähtikin hetkeksi roikkumaan peesiin. Ei mennyt kauaa, kun Jan Holmström tuli vastaan. Hieman ihmettelin, että onko oma vauhti muka näin hyvää vai onko oikeasti näin moni hyytynyt. Ei mennyt kuin hetki ja yllätyksekseni myös Nooa laahusti edessä jalkavaivaisena :-\ Sama ongelma, jonka olin itse kokenut kaksi vuotta aiemmin, oli nyt iskenyt Nooan polveen ja edessä oli keskeytys. Aivan Nooan edessä laahusti vielä Jukka Johansson ja myös jalkavaivaisena. Ei auttanut kuin koputtaa puupäätä ja olla kiitollinen siitä, että oma kroppa oli vielä ehjä.

Pienellä karhunkierroksella sai taas vähän lisää vauhtia koneeseen. Sorastettu rollaattoripaana oli helppoa juosta. Pienetkin nousut otin kuitenkin varman päälle ja sauvakävellen. Sauvat olivat olleet tässä vaiheessa kädessä melkein koko matkan Hautajärveltä asti. Hieman tuntui kyynärpäissä kivikossa ja muulla kovalla alustalla sauvominen. Sauvojen antama lisävauhti oli kuitenkin aivan selkeä.

Jyrävän jälkeen takaa kuului huuto "Tommi!". Ulla oli sattumalta retkeilemässä pienellä karhunkierroksella ja huomasi minut. Sain Ullasta juttuseuraa Basecampin huoltoon. Kiitos Ulla seurasta ja avusta huollossa! En tälläkään kertaa hosunut huollossa vaan rauhassa tankkasin ja istuin hetken. Basecampissa tarjoiltu juomavesi oli todella pahanmakuista.

Nyt oli edessä helppoa polkua. Pistin tossua toisen eteen ja hölkkäsin kaikki muut pätkät paitsi teknisemmät ja ylämäet. Kiimakankaalla sain kiinni Juhan, jolla oli pahoja ongelmia jalkojen kanssa. Juokseminen ei vaan enää sujunut. Hetken aikaa menimme yhtämatkaa. Juha päätti yrittää pienellä levolla vielä yrittää ladata jalkoihinsa puhtia. Valitettavasti tulosten perusteella ei näytä onnistuneen :-\ Hölkkäilin ja sauvakävelin kohtuureippaasti Vattuvaaran jyrkkään nousuun asti. Ehkä olisi kannattanut juosta vähän enemmänkin, mutta sen verran matka jo painoi koivissa, että pää halusi pitää vauhdin reippaasti mukavuusalueen puolella.

Vattuvaaralta Konttaisiin pääsikin maistelemaan taas oikeita ylämäkiä. Sauvoille oli käyttöä lähes koko ajan. Sauvat olivat paikallaan myös alamäessä. Reidet eivät olleet enää vetreimmillään joten sauvoilla kannatti keventää alamäissä jalkoihin kohdistuvaa painetta. Olen sitä mieltä, että reitin tiukimmat nousut ovat juuri tällä välillä. Konttaisista eteenpäin on enää kaksi oikeasti jyrkkää mäkeä eli nousu heti Konttaisten huollon jälkeen ja aivan viimeinen nousu Rukatunturille. Aika kauan tuntui kestävän matka Konttaisten huoltoon, mutta juomista ja evästä riitti.

Konttaisen huollossa oli hyvä palvelu. Ketään muita kisaajia ei ollut samaan aikaan paikalla. Huoltoväki myös kommentoi tähän tapaan: "Sinäpä näytät hyväkuntoiseltä, kun tulee juttuakin. Ei nämä aiemmat ole juuri jaksaneet puhua". Oma vastaukseni oli: "Jaa-a, enpä tiiä mitä ne muut ovat matkalla puuhanneet :-D". Oma olo oli oikeasti aivan hyvä. Piia, Jani ja Ismo ilmestyivät myös paikalle tsemppaamaan. Hekin väittivät, että näytin hyvävoimaiselta. Kai se piti jo tuossa vaiheessa uskoa :-D Söin, join, juorusin ja istuskelin hetken.

Viimeinen etappi oli edessä. Tullessa siihen oli mennyt aikaa vain 57 minuuttia. Oli tiedossa, että tähän suuntaan tämä oli raskaampi etappi eli nousua oli enemmän. Mietin, että meneeköhän tähän kaksi tuntia vai selviäisinkö 1,5 tunnilla. Sauvoin reippaasti mäkeä ylös. Ensimmäiset nousut ja laskut ovat hankalia kivisyyden takia. Nousut olivat helpompia kuin laskut. Laskuissa jaloissa olevat rakot ja jo aavistuksen kipeät etureidet iskivät hanttiin. Onneksi sauvoilla sai taas avitettua alastuloa. Rakot olivat ne ehkä kaikista ikävin vaiva tällä osuudella. Terävien ja kulmikkaiden kivien päällä pomppiminen ei ole mukavaa silloin kun rakot nipistelevät. Laskuosuudet piti siis mennä varovaisesti. Huipulla oli myös hyvin kova tuuli.

Jossain välissä takaa kuului hihkaisu ja tsemppaushuuto. Oulangasta lähteneen 53 km kärki sieltä tuli lentäen ohi. Mainiota vetoapua olisi ollut tarjolla, mutta valitettavasti ei tällä kerralla kelvannut :-D Valtavaaralle nousemisen jälkeen reitti muuttuu rollaattoripaanaksi. Kaikki loivemmat pätkät hölkkäsin kevyesti. Jyrkimmissä kohdissa on edelleen kivikkoa ja ne pitiki ottaa varovasti.

Piti myös antaa doping-näyte pusikkoon. Ajattelin, että hyvä homma, jos pissittää niin nestettä on kropassa tarpeeksi. Näyte oli kuitenkin pahasti positiivinen, joten samantien kittasin pullollisen vettä naamaan ennen matkan jatkamista. Hassua, koska olo ei ollut yhtään nestehukkainen.

Viimeinen yllätys ilmestyi eteen vähän ennen viimeistä jyrkkää nousua. Alkumatkalla hienoa vauhtia pitänyt Mira rämpi eteenpäin reisijökin kourissa. Enpä olisi uskonut, että vielä saisin Miran kiinni. Matkaa ei ollut onneksi enää paljon jäljellä ja aikaa oli niin paljon, että maaliin ehtisi vaikka kontaten. Melkein samalla hetkellä takaa ilmestyi myös 53 km kakkonen ja kolmonen. Ihan en ehtinyt poikien peesiin viimeiseen nousuun :-D Sauvojen kanssa olisi voinut hetken aikaa haastaa. Viimeinen nousu oli aika pitkä mutta hyvän pohjan ansiosta helppo nousta.

Maalissa!

Huipulla oli helppo hymyillä. Sain vielä viimeiset kannustukset ennen kuin käännyin alaspäin kohti loppusuoraa. Rakot ja etureisien pieni kipeys eivät haitanneet juurikaan vaan pystyin rennolla askeleella juoksemaan koko helpon loppupätkän aina maalisuoralle saakka. Maalissa! Jihuu! Loppuaika: 27 h 22 minuuttia

Tommi Lahtonen maalissa
Tommi Lahtonen maalissa
Tommi Lahtonen maalissa

Karhunkierroksen "mörkö" on nyt selätetty. Jo kaksi vuotta sitten olin aivan varma, että selviän tästä reitistä ja matkasta. Eihän tämä ole kuin hieman pitempi, kuin pisimmät reissut mitä on esim. rogainingeissa juostu. Polvivaiva pilasi tämän yrityksen. Viime vuonna oli vikaa enemmän pääpuolella. Maaliin olisi kaikki mahdollisuudet ollut vaikka juoksu oli aivan onnetonta. Tänä vuonna olisi "helposti" mennyt paljon pitempikin matka.

Maaliintulon jälkeen olin aivan reippaalla mielellä. Koivetkin toimivat hyvin. Ei tarvinnut ryömiä soppakupin äärelle vaan jaksoin hyvin hakea sen itse. Pitkän matkan rasitukset tuntuivat lähinnä rakkojen muodossa ja jalkojen jäykistymisenä istuessa. Aina ylösnousemisen jälkeen joutui muutaman askeleen könkkäämään, että sai jalkojen lihakset taas vetreiksi. Ei ollut mitään tietoa perinteisestä maratonjökistä, jossa käveleminen ei meinaa onnistua ollenkaan. Popsin pari kupillista soppaa. Valitettavasti en muistanut juoda tarpeeksi. Illan kuluessa ja vielä seuraavana aamunakin suu kuivui koko ajan. Nestehukka oli kropassa pitkään läsnä.

Analyysia ja ajatuksia

Palaute järjestäjälle

Kiitos

Linkkejä

Huoltoajat

Huoltoajat yhteenlaskettuina ilman Oulangan huoltoja. Oulangasta ei ole huollosta saatavilla käytettyä aikaa. Sen voisi laskea GPSseurannan tiedoista, mutta ei nyt taida jaksaa.

Huoltoajat yhteensä
Antti Itkonen00:14:04
Heikki Siivari00:14:52
Jarkko Aspegren00:16:41
Ossi Kokkonen00:19:04
Jaakko Eskelinen00:19:32
Juha Jumisko00:21:52
Adam Hetmanski00:22:12
Tuomas Maisala00:22:24
Jukka Sirén00:28:02
Andreas Norrgård00:28:05
Tom Olsson00:28:51
Pontus Backlund00:30:19
Mika Nurmi00:32:05
Jeremy Palmer00:32:41
Mika Leppälä00:33:55
Antti Näreaho00:34:27
Kari Karhula00:38:31
Juha Karppinen00:39:01
Sven Liivand00:43:28
Tommi Lahtonen00:46:46
Mika Issakainen00:47:57
Petri Welling00:48:57
Jan Holmström00:52:12
Pasi Pirhonen00:52:39
Antti Rönkkö00:53:40
Jani Lehtola00:54:20
Mikko Kosunen00:54:34
Pasi Rinne00:55:53
Aki Ikäheimo00:59:06
Franck Bugianesi00:59:06
Samuli Teittinen01:01:00
Gennady Karasev01:07:02
Tony Karppinen01:08:22
Jyrki Leskelä01:08:54
Petri Nukarinen01:09:13
Juha-Pekka Kovero01:09:17
Jyrki Askeli01:11:58
Harri Paalijärvi01:12:55
Simo Pätäri01:14:32
Teemu Halttunen01:15:48
Jari Kiiski01:16:08
Visa-Pekka Larivaara01:16:09
undefined01:17:20
Iikka Sainio01:21:01
Marko Sarkkinen01:23:35
Jani Ahonen01:24:24
Matti Kivinen01:25:21
Jukka Johansson01:31:28
Antti Lepo01:34:04
Hannu Lempinen01:41:52
Timo Ketola01:45:55
Antti Varis02:01:43
Mikko Nybacka03:37:39
Antti BeltNaN:NaN:NaN

Väliajat

1. Start
Adam Hetmanski00:00:03
Antti Itkonen00:00:03
Petri Welling00:00:03
Jarkko Aspegren00:00:04
Juha Jumisko00:00:04
Jukka Johansson00:00:04
Ossi Kokkonen00:00:04
Sven Liivand00:00:04
Andreas Norrgård00:00:05
Antti Rönkkö00:00:05
Heikki Siivari00:00:05
Jaakko Eskelinen00:00:05
Aki Ikäheimo00:00:06
Matti Kivinen00:00:06
Mika Leppälä00:00:06
Pontus Backlund00:00:06
Tommi Lahtonen00:00:06
Jyrki Leskelä00:00:07
Tom Olsson00:00:07
Tuomas Maisala00:00:07
Franck Bugianesi00:00:08
Jeremy Palmer00:00:08
Mika Nurmi00:00:08
Mikko Kosunen00:00:08
Teemu Halttunen00:00:08
Jan Holmström00:00:09
Jyrki Askeli00:00:09
Petri Nukarinen00:00:09
Tony Karppinen00:00:09
Antti Varis00:00:10
Jani Ahonen00:00:10
Samuli Teittinen00:00:10
Antti Näreaho00:00:11
Juha-Pekka Kovero00:00:11
Pasi Pirhonen00:00:11
Antti Lepo00:00:12
Jukka Sirén00:00:12
Jani Lehtola00:00:13
Jari Kiiski00:00:13
Juha Karppinen00:00:13
Marko Sarkkinen00:00:13
Mikko Nybacka00:00:13
Pasi Rinne00:00:13
Visa-Pekka Larivaara00:00:13
Antti Belt00:00:14
Harri Paalijärvi00:00:14
undefined00:00:14
Kari Karhula00:00:14
Simo Pätäri00:00:15
undefined00:00:15
Timo Ketola00:00:15
Hannu Lempinen00:00:16
Iikka Sainio00:00:16
Mika Issakainen00:00:16
Gennady Karasev00:00:17
2. Konttainen sisään/In
Hannu Lempinen00:36:38
Antti Itkonen00:50:39
Heikki Siivari00:50:48
Jaakko Eskelinen00:52:13
Juha Jumisko00:52:43
Adam Hetmanski00:53:43
Jukka Johansson00:53:53
Sven Liivand00:54:26
Ossi Kokkonen00:54:48
Gennady Karasev00:55:12
Antti Rönkkö00:55:13
Tom Olsson00:55:20
Mika Leppälä00:55:22
Franck Bugianesi00:55:32
Jeremy Palmer00:55:44
Jarkko Aspegren00:56:21
Tommi Lahtonen00:57:21
Jani Lehtola00:57:30
Pontus Backlund00:57:36
Tuomas Maisala00:57:59
Tony Karppinen00:58:12
Antti Varis00:58:20
Andreas Norrgård00:58:23
Matti Kivinen00:58:23
Teemu Halttunen00:58:23
Jari Kiiski00:58:54
Aki Ikäheimo01:00:39
Mikko Nybacka01:02:02
undefined01:02:05
Mikko Kosunen01:02:10
Jyrki Leskelä01:02:11
Mika Nurmi01:02:11
Jani Ahonen01:05:34
Jan Holmström01:05:37
Juha Karppinen01:05:39
Antti Näreaho01:06:01
Juha-Pekka Kovero01:07:45
Simo Pätäri01:08:44
Antti Lepo01:09:40
Pasi Pirhonen01:09:40
Iikka Sainio01:09:42
Pasi Rinne01:09:42
Mika Issakainen01:09:45
Kari Karhula01:09:46
Jyrki Askeli01:09:47
Samuli Teittinen01:12:33
Visa-Pekka Larivaara01:12:35
Marko Sarkkinen01:12:37
Petri Welling01:12:40
Petri Nukarinen01:12:45
undefined01:12:47
Harri Paalijärvi01:12:48
Timo Ketola01:12:50
Jukka Sirén01:13:13
Antti Belt01:13:21
3. Konttainen ulos/Out
Adam Hetmanski00:00:17
Sven Liivand00:00:27
Jeremy Palmer00:00:43
Jukka Johansson00:00:45
Antti Itkonen00:00:47
Ossi Kokkonen00:00:48
Juha Jumisko00:00:51
Petri Nukarinen00:00:52
Jarkko Aspegren00:00:53
Tuomas Maisala00:00:53
Pasi Rinne00:00:59
Franck Bugianesi00:01:01
undefined00:01:02
Jani Lehtola00:01:04
Mika Nurmi00:01:05
Heikki Siivari00:01:07
Antti Näreaho00:01:09
Andreas Norrgård00:01:10
Mikko Kosunen00:01:11
Jari Kiiski00:01:12
Jaakko Eskelinen00:01:16
Jyrki Askeli00:01:18
Tom Olsson00:01:18
Juha Karppinen00:01:19
Juha-Pekka Kovero00:01:20
Mikko Nybacka00:01:23
Simo Pätäri00:01:30
Matti Kivinen00:01:31
Pasi Pirhonen00:01:31
Iikka Sainio00:01:32
Kari Karhula00:01:32
Antti Lepo00:01:33
Antti Varis00:01:37
Jukka Sirén00:01:43
Pontus Backlund00:01:45
Tony Karppinen00:01:48
Mika Issakainen00:01:51
Mika Leppälä00:01:54
Petri Welling00:01:57
Antti Belt00:02:06
Teemu Halttunen00:02:31
Samuli Teittinen00:02:32
Gennady Karasev00:02:35
Jan Holmström00:02:37
Jani Ahonen00:02:50
Visa-Pekka Larivaara00:02:55
Tommi Lahtonen00:02:56
Timo Ketola00:03:00
Jyrki Leskelä00:03:06
undefined00:03:23
Marko Sarkkinen00:03:40
Harri Paalijärvi00:03:41
Aki Ikäheimo00:04:42
Antti Rönkkö00:30:21
Hannu Lempinen00:41:44
4. Basecamp sisään/In
Jaakko Eskelinen01:39:40
Antti Itkonen01:41:25
Juha Jumisko01:46:45
Heikki Siivari01:48:24
Tuomas Maisala01:50:34
Ossi Kokkonen01:54:46
Antti Rönkkö01:54:56
Jukka Johansson01:55:42
Pontus Backlund01:57:18
Jeremy Palmer01:58:20
Jani Lehtola01:58:26
Gennady Karasev01:58:51
Adam Hetmanski01:59:12
Mika Leppälä01:59:24
Jarkko Aspegren01:59:25
Tom Olsson02:00:33
Andreas Norrgård02:02:03
Franck Bugianesi02:02:23
Antti Varis02:02:52
Tony Karppinen02:02:54
Sven Liivand02:02:56
Teemu Halttunen02:03:59
Matti Kivinen02:04:58
undefined02:06:38
Tommi Lahtonen02:06:44
Jari Kiiski02:06:54
Simo Pätäri02:12:25
Antti Näreaho02:13:08
Juha Karppinen02:13:16
Aki Ikäheimo02:13:24
Juha-Pekka Kovero02:14:13
Petri Nukarinen02:15:41
Jan Holmström02:18:30
Mika Nurmi02:18:38
Jyrki Leskelä02:19:01
Jani Ahonen02:20:17
Mikko Kosunen02:22:15
Antti Lepo02:22:48
Pasi Pirhonen02:22:51
Petri Welling02:22:58
Jyrki Askeli02:23:03
Jukka Sirén02:24:45
Harri Paalijärvi02:25:27
Samuli Teittinen02:25:42
undefined02:25:45
Pasi Rinne02:26:52
Mika Issakainen02:27:59
Kari Karhula02:29:20
Marko Sarkkinen02:31:15
Visa-Pekka Larivaara02:31:57
Iikka Sainio02:34:29
Hannu Lempinen02:36:38
Timo Ketola02:38:07
Antti Belt02:39:02
Mikko Nybacka23:09:07
5. Basecamp ulos/Out
Juha Jumisko00:01:18
Heikki Siivari00:01:34
Ossi Kokkonen00:01:39
Antti Itkonen00:01:52
Jarkko Aspegren00:01:55
Jukka Johansson00:02:00
Jaakko Eskelinen00:02:06
Antti Varis00:02:08
Andreas Norrgård00:02:09
Mika Leppälä00:02:10
Adam Hetmanski00:02:11
Pontus Backlund00:02:13
Antti Rönkkö00:02:19
Tuomas Maisala00:02:47
undefined00:03:11
Jeremy Palmer00:03:12
Petri Nukarinen00:03:24
Gennady Karasev00:03:27
Antti Näreaho00:03:38
Jani Lehtola00:03:39
Sven Liivand00:03:44
Juha Karppinen00:03:45
Franck Bugianesi00:03:54
Mika Nurmi00:04:04
Jukka Sirén00:04:09
Petri Welling00:04:10
Mikko Kosunen00:04:19
Tom Olsson00:04:19
Tony Karppinen00:04:28
Simo Pätäri00:04:55
Jani Ahonen00:05:02
Jari Kiiski00:05:04
Tommi Lahtonen00:05:08
Pasi Rinne00:05:20
Mika Issakainen00:05:23
Harri Paalijärvi00:05:32
Pasi Pirhonen00:05:32
Antti Lepo00:05:33
undefined00:05:34
Iikka Sainio00:05:42
Kari Karhula00:05:44
Jyrki Leskelä00:05:50
Juha-Pekka Kovero00:06:38
Teemu Halttunen00:07:15
Matti Kivinen00:07:17
Jyrki Askeli00:08:20
Jan Holmström00:08:21
Hannu Lempinen00:08:50
Marko Sarkkinen00:08:52
Visa-Pekka Larivaara00:09:01
Aki Ikäheimo00:09:02
Samuli Teittinen00:10:11
Timo Ketola00:11:18
Antti Belt00:11:41
Mikko Nybacka03:04:36
6. OulankaP
Jaakko Eskelinen03:23:17
Antti Itkonen03:23:41
Tuomas Maisala03:28:27
Heikki Siivari03:32:06
Juha Jumisko03:34:08
Ossi Kokkonen03:45:46
Gennady Karasev03:56:13
Antti Rönkkö03:58:10
Antti Varis04:01:05
Mika Leppälä04:03:13
Pontus Backlund04:03:30
Jukka Johansson04:06:47
Jarkko Aspegren04:08:34
Jeremy Palmer04:14:28
Andreas Norrgård04:16:08
Tom Olsson04:19:29
Matti Kivinen04:20:44
Tony Karppinen04:21:04
Jan Holmström04:24:02
Tommi Lahtonen04:27:11
Simo Pätäri04:29:37
Franck Bugianesi04:32:14
Mikko Nybacka04:33:00
Sven Liivand04:35:05
Jani Lehtola04:35:52
undefined04:37:11
Adam Hetmanski04:39:04
Jani Ahonen04:40:54
Jukka Sirén04:47:34
Aki Ikäheimo04:47:36
Teemu Halttunen04:49:30
Juha-Pekka Kovero04:51:18
Mika Nurmi04:51:39
Visa-Pekka Larivaara04:53:52
Marko Sarkkinen04:53:57
Petri Nukarinen04:55:58
Juha Karppinen04:56:55
undefined05:00:48
Harri Paalijärvi05:00:50
Jyrki Askeli05:01:11
Pasi Rinne05:01:50
Antti Lepo05:02:09
Jari Kiiski05:08:41
Samuli Teittinen05:12:51
Mika Issakainen05:13:24
Hannu Lempinen05:17:06
Kari Karhula05:18:35
Mikko Kosunen05:20:33
Antti Näreaho05:20:43
Petri Welling05:23:20
Antti Belt05:25:40
Timo Ketola05:33:09
Pasi Pirhonen05:33:25
Iikka Sainio05:35:36
Jyrki Leskelä05:45:43
7. HautajärviIn
Antti Itkonen03:15:54
Jaakko Eskelinen03:16:11
Tuomas Maisala03:16:48
Heikki Siivari03:23:31
Ossi Kokkonen03:32:53
Antti Rönkkö03:49:57
Jarkko Aspegren03:50:37
Jukka Johansson03:54:17
Mika Leppälä03:54:33
Jeremy Palmer03:57:37
Pontus Backlund03:57:43
Tom Olsson03:59:40
Andreas Norrgård04:00:47
Gennady Karasev04:01:37
Juha Jumisko04:09:56
Jani Lehtola04:10:42
Sven Liivand04:11:33
Jukka Sirén04:15:18
Jan Holmström04:16:08
Antti Varis04:18:22
Mikko Nybacka04:18:39
Aki Ikäheimo04:25:16
Jani Ahonen04:25:46
Tony Karppinen04:27:53
Teemu Halttunen04:29:40
Simo Pätäri04:31:36
Antti Näreaho04:32:37
Adam Hetmanski04:34:42
Petri Nukarinen04:34:50
Matti Kivinen04:35:35
Mika Nurmi04:42:08
Franck Bugianesi04:46:21
Juha-Pekka Kovero04:47:06
Marko Sarkkinen04:54:38
Visa-Pekka Larivaara04:54:38
Juha Karppinen04:56:22
Tommi Lahtonen04:58:39
Pasi Rinne04:59:33
Petri Welling05:04:05
Mika Issakainen05:09:25
Harri Paalijärvi05:13:49
undefined05:13:49
Jyrki Askeli05:17:51
Jari Kiiski05:24:33
Antti Lepo05:26:11
Antti Belt05:27:26
Kari Karhula05:41:13
Iikka Sainio05:42:01
Samuli Teittinen05:42:24
Hannu Lempinen05:43:13
Jyrki Leskelä05:48:06
Pasi Pirhonen05:50:07
Timo Ketola05:51:20
Mikko Kosunen05:53:58
undefinedNaN:NaN:NaN
8. HautajärviOut
Tuomas Maisala00:05:55
Heikki Siivari00:06:05
Antti Itkonen00:06:31
Jarkko Aspegren00:08:02
Jaakko Eskelinen00:09:36
Antti Rönkkö00:10:01
Jeremy Palmer00:10:37
Ossi Kokkonen00:11:02
Tom Olsson00:11:30
Jukka Sirén00:11:45
Andreas Norrgård00:12:50
Adam Hetmanski00:13:39
Juha Jumisko00:14:55
Pontus Backlund00:16:08
Mika Nurmi00:18:06
Mikko Nybacka00:18:23
Mika Leppälä00:18:42
Antti Näreaho00:18:45
Juha Karppinen00:18:49
Kari Karhula00:20:44
Tommi Lahtonen00:20:55
Jan Holmström00:22:01
Mika Issakainen00:22:22
Sven Liivand00:24:18
Jani Lehtola00:25:45
Jani Ahonen00:27:29
Petri Welling00:28:16
Aki Ikäheimo00:28:41
Samuli Teittinen00:28:43
Pasi Rinne00:29:45
Hannu Lempinen00:32:32
Tony Karppinen00:32:49
Mikko Kosunen00:34:44
Pasi Pirhonen00:37:59
Juha-Pekka Kovero00:38:45
Jyrki Askeli00:39:45
Jyrki Leskelä00:40:43
Gennady Karasev00:42:49
Petri Nukarinen00:45:09
Harri Paalijärvi00:45:46
undefined00:45:50
Teemu Halttunen00:47:08
Simo Pätäri00:47:31
Jukka Johansson00:47:32
Franck Bugianesi00:47:36
Iikka Sainio00:48:53
Matti Kivinen00:51:40
Visa-Pekka Larivaara00:52:06
Marko Sarkkinen00:52:07
Antti Lepo00:55:19
Jari Kiiski00:56:03
Timo Ketola00:58:01
Antti Belt01:00:19
Antti Varis01:43:17
9. Oulanka
Jaakko Eskelinen03:13:36
Antti Itkonen03:14:48
Juha Jumisko03:33:39
Heikki Siivari03:40:48
Tuomas Maisala03:40:56
Jarkko Aspegren04:02:08
Pontus Backlund04:03:26
Andreas Norrgård04:06:18
Tom Olsson04:07:13
Ossi Kokkonen04:11:15
Mika Leppälä04:16:46
Jeremy Palmer04:18:15
Antti Rönkkö04:19:23
Adam Hetmanski04:24:02
Sven Liivand04:24:11
Jukka Sirén04:34:20
Jan Holmström04:36:52
Juha-Pekka Kovero04:37:17
Mika Nurmi04:37:46
Juha Karppinen04:39:46
Aki Ikäheimo04:43:03
Jani Lehtola04:43:59
Franck Bugianesi04:46:35
Tommi Lahtonen04:46:53
Jukka Johansson04:47:39
Jani Ahonen04:51:32
Matti Kivinen04:54:34
Mikko Nybacka04:56:50
Tony Karppinen04:58:17
Marko Sarkkinen05:10:24
Visa-Pekka Larivaara05:10:28
Petri Nukarinen05:11:05
Timo Ketola05:12:00
Mika Issakainen05:13:16
Jyrki Askeli05:24:15
Petri Welling05:30:49
Antti Näreaho05:31:54
Jari Kiiski05:32:21
Antti Lepo05:33:12
Pasi Rinne05:34:14
Hannu Lempinen05:42:36
Gennady Karasev05:46:45
undefined05:54:04
Harri Paalijärvi05:54:06
Pasi Pirhonen05:56:46
Jyrki Leskelä05:57:24
Antti Belt05:59:55
Simo Pätäri06:00:47
Samuli Teittinen06:02:28
Kari Karhula06:09:46
Iikka Sainio06:18:24
Teemu Halttunen06:38:38
Antti Varis06:39:51
Mikko KosunenNaN:NaN:NaN
10. Basecamp sisään/In
Jaakko Eskelinen04:03:52
Antti Itkonen04:06:13
Juha Jumisko04:08:58
Heikki Siivari04:58:50
Jeremy Palmer05:00:58
Tuomas Maisala05:06:13
Tommi Lahtonen05:11:20
Jarkko Aspegren05:14:57
Ossi Kokkonen05:15:39
Andreas Norrgård05:16:14
Tom Olsson05:16:49
Pontus Backlund05:22:36
Aki Ikäheimo05:24:52
Sven Liivand05:28:46
Antti Rönkkö05:38:01
Mika Leppälä05:46:22
Franck Bugianesi05:47:54
Jukka Sirén05:51:00
Tony Karppinen05:54:27
Mika Nurmi06:01:58
Marko Sarkkinen06:08:18
Juha Karppinen06:09:23
Jan Holmström06:10:19
Mika Issakainen06:12:18
Adam Hetmanski06:13:01
Mikko Nybacka06:13:44
Matti Kivinen06:15:47
Gennady Karasev06:20:10
Pasi Rinne06:21:29
Visa-Pekka Larivaara06:21:31
Juha-Pekka Kovero06:22:29
Jari Kiiski06:25:21
Jani Lehtola06:28:13
Jyrki Askeli06:32:58
Timo Ketola06:33:15
undefined06:39:01
Harri Paalijärvi06:39:25
Iikka Sainio06:39:26
Petri Welling06:48:29
Teemu Halttunen06:55:48
Petri Nukarinen06:56:19
Pasi Pirhonen06:57:28
Antti Belt06:59:07
Jani Ahonen07:00:46
Hannu Lempinen07:01:27
Jukka Johansson07:03:13
Antti Lepo07:04:23
Antti Varis07:07:46
Kari Karhula07:15:38
Antti Näreaho07:16:28
Jyrki Leskelä07:16:43
Samuli Teittinen07:20:39
Simo Pätäri07:36:15
Mikko KosunenNaN:NaN:NaN
11. Basecamp ulos/Out
Antti Belt0-2:55:52
Juha Jumisko00:02:32
Heikki Siivari00:02:33
Jarkko Aspegren00:03:12
Pasi Pirhonen00:03:43
Ossi Kokkonen00:03:56
Antti Itkonen00:04:02
Jaakko Eskelinen00:04:04
Adam Hetmanski00:04:25
Juha Karppinen00:04:46
Jukka Sirén00:04:58
Franck Bugianesi00:05:10
Mika Nurmi00:06:04
Antti Näreaho00:06:22
Jari Kiiski00:06:24
Mika Leppälä00:06:25
Antti Rönkkö00:06:30
Petri Welling00:06:39
Tom Olsson00:06:42
Andreas Norrgård00:06:55
Tommi Lahtonen00:07:42
Sven Liivand00:07:46
Visa-Pekka Larivaara00:07:46
Pontus Backlund00:07:48
Simo Pätäri00:08:16
Antti Varis00:08:27
Mikko Kosunen00:09:05
Jyrki Leskelä00:09:33
Harri Paalijärvi00:09:36
Kari Karhula00:09:43
Mikko Nybacka00:09:47
undefined00:10:00
Gennady Karasev00:10:57
Tuomas Maisala00:11:01
Aki Ikäheimo00:11:47
Jan Holmström00:11:57
Marko Sarkkinen00:12:33
Mika Issakainen00:12:34
Petri Nukarinen00:12:50
Matti Kivinen00:13:38
Jeremy Palmer00:13:52
Samuli Teittinen00:13:57
Juha-Pekka Kovero00:14:34
Jyrki Askeli00:15:09
Hannu Lempinen00:15:38
Jani Lehtola00:15:39
Pasi Rinne00:16:23
Teemu Halttunen00:18:01
Timo Ketola00:19:33
Iikka Sainio00:20:15
Antti Lepo00:22:00
Tony Karppinen00:22:40
Jani Ahonen00:27:43
Jukka Johansson00:29:37
12. Konttainen sisään/In
Antti Itkonen02:15:23
Juha Jumisko02:18:47
Heikki Siivari02:24:54
Jaakko Eskelinen02:27:28
Tommi Lahtonen02:52:03
Ossi Kokkonen02:57:02
Andreas Norrgård02:58:20
Tom Olsson02:58:20
Jeremy Palmer02:59:07
Gennady Karasev02:59:52
Franck Bugianesi03:00:42
Jarkko Aspegren03:05:18
Antti Lepo03:07:06
Sven Liivand03:10:19
Pontus Backlund03:14:00
Mika Nurmi03:14:53
Aki Ikäheimo03:16:14
Antti Varis03:24:02
Mikko Nybacka03:24:30
Jani Lehtola03:24:55
Timo Ketola03:30:05
Mikko Kosunen03:30:25
Tony Karppinen03:34:06
Adam Hetmanski03:35:06
Jukka Sirén03:35:38
Iikka Sainio03:35:50
Marko Sarkkinen03:35:57
Mika Issakainen03:36:35
Visa-Pekka Larivaara03:40:06
Jyrki Leskelä03:43:18
Mika Leppälä03:43:26
Antti Rönkkö03:43:40
Juha-Pekka Kovero03:44:01
Jari Kiiski03:45:05
Harri Paalijärvi03:47:00
undefined03:47:01
Hannu Lempinen03:47:55
Jyrki Askeli03:49:01
Pasi Rinne03:51:20
Matti Kivinen03:52:03
Petri Nukarinen03:52:36
Jani Ahonen03:53:26
Simo Pätäri03:54:58
Petri Welling03:55:05
Juha Karppinen03:56:44
Samuli Teittinen03:59:54
Antti Näreaho04:00:23
Jan Holmström04:00:28
Kari Karhula04:05:05
Tuomas Maisala04:05:06
Pasi Pirhonen04:07:38
Teemu Halttunen04:11:47
Jukka Johansson04:36:32
Antti Belt29:23:43
13. Konttainen ulos/out
Kari Karhula00:00:48
Antti Itkonen00:00:52
Teemu Halttunen00:00:53
Franck Bugianesi00:01:25
Ossi Kokkonen00:01:39
Adam Hetmanski00:01:40
Tuomas Maisala00:01:48
Juha Jumisko00:02:16
Pontus Backlund00:02:25
Jaakko Eskelinen00:02:30
Jarkko Aspegren00:02:39
Mika Nurmi00:02:46
Hannu Lempinen00:03:08
Pasi Rinne00:03:26
Mikko Nybacka00:03:30
Heikki Siivari00:03:33
Pasi Pirhonen00:03:54
Jeremy Palmer00:04:17
Visa-Pekka Larivaara00:04:21
Antti Rönkkö00:04:29
Antti Näreaho00:04:33
Iikka Sainio00:04:39
Mika Leppälä00:04:44
Aki Ikäheimo00:04:54
Andreas Norrgård00:05:01
Tom Olsson00:05:02
Mikko Kosunen00:05:15
Jukka Sirén00:05:27
Samuli Teittinen00:05:37
Mika Issakainen00:05:47
Antti Varis00:06:14
Marko Sarkkinen00:06:23
Tony Karppinen00:06:37
Petri Nukarinen00:06:58
Sven Liivand00:07:13
Gennady Karasev00:07:14
Jan Holmström00:07:16
Jari Kiiski00:07:25
Jyrki Askeli00:07:26
Petri Welling00:07:55
Juha-Pekka Kovero00:08:00
Jani Lehtola00:08:13
Harri Paalijärvi00:08:20
undefined00:08:20
Antti Lepo00:09:39
Jyrki Leskelä00:09:42
Tommi Lahtonen00:10:05
Juha Karppinen00:10:22
Matti Kivinen00:11:15
Jukka Johansson00:11:34
Antti Belt00:11:44
Simo Pätäri00:12:20
Timo Ketola00:14:03
Jani Ahonen00:21:20
14. Maali
Juha Jumisko01:06:55
Antti Itkonen01:10:30
Tommi Lahtonen01:15:49
Heikki Siivari01:16:27
Aki Ikäheimo01:19:08
Jaakko Eskelinen01:21:02
Franck Bugianesi01:23:25
Ossi Kokkonen01:26:38
Jarkko Aspegren01:28:01
Pontus Backlund01:28:28
Jani Ahonen01:29:36
Sven Liivand01:30:00
Jeremy Palmer01:31:18
Adam Hetmanski01:33:15
Mikko Nybacka01:34:54
Antti Lepo01:36:37
Jani Lehtola01:37:01
Mika Nurmi01:37:40
Matti Kivinen01:37:46
Jukka Sirén01:39:21
Petri Nukarinen01:39:50
Gennady Karasev01:40:44
Juha Karppinen01:41:56
Jari Kiiski01:42:22
Mika Leppälä01:44:41
Antti Rönkkö01:44:42
Tony Karppinen01:45:35
Juha-Pekka Kovero01:47:52
Tuomas Maisala01:51:28
Simo Pätäri01:53:55
Andreas Norrgård01:54:18
Tom Olsson01:54:19
Pasi Rinne01:55:20
Jukka Johansson01:57:40
Petri Welling01:59:06
Hannu Lempinen01:59:08
Jyrki Leskelä01:59:57
Iikka Sainio02:01:01
Timo Ketola02:01:43
Mika Issakainen02:02:03
Marko Sarkkinen02:02:05
Antti Varis02:06:13
Pasi Pirhonen02:07:00
Harri Paalijärvi02:07:19
Visa-Pekka Larivaara02:08:34
Teemu Halttunen02:09:32
Kari Karhula02:09:37
Jyrki Askeli02:10:10
Samuli Teittinen02:11:58
Antti Belt02:13:13
Antti Näreaho02:15:25
Jan Holmström02:24:23
undefined99:99:99
http://hazor.iki.fi/2018/nutskarhunkierros/
© Tommi Lahtonen ()https://hazor.iki.fi/
2018-06-12 21:33:15