Vaellusvarusteet

Tässä pieni ohjeellinen varustelista kesävaellukselle.

Ryhmän varusteet

Henkilökohtaiset varusteet

Jos listassa on puutteita niin korjauksia voi lähettää sähköpostilla.

Tavarat kantsii pakata niin, että painavat tavarat lähelle selkää ja kaikista painavimmat jonnekin alaselän tienoille. Käytännössä siis vaatteet ja makuupussi rinkan isoon osaan ja mahdollisesti myös teltta. Pikkuromppeet ylätaskuihin ja sivutaskuihin. Ruokatarpeet menevät alataskuun.

Ultralight Backpacking Equipment List

Ruoka

Ruokalista Hetta-Pallas-vaellukselta (1999)

Halpa kiisseli

Valmiit kiisselijauheet ovat kalliita ja sisältävät hyvin vähän aitoa marjaa. Halvemmalla pääsee kun ostaa valmista kuivattua mustikkarouhetta tai muuta marjarouhetta tai kuivaa itse. Valmiista mustikkarouheesta syntyy kiisseli näin:

Kaikki aineet sekaisin ja kiehauttaa minuutin ajan.

Muonareseptejä voi vilkuilla myös Akateemisen kenttägourmetseuran kotisivulta sekä Suursyömäriseura Slamin kotisivulta.

Ruokakulut saadaan minimoitua kuivaamalla itse aineksia ja tekemällä niistä erilaisia pataruokia retkellä. Kuivaaminen on hyvin helppoa:

Kahdeksan henkilön ruokalista Jotunheimenin vaellukselle kesällä 2002

Aamiainen Lounas Päivällinen Iltapala
Keskiviikko Kaakao+lämminkuppi korput
Torstai Mysli soppaKeitto pasta Blå Band pasta Omenarusinaluumumössö kaakao vaniljakiisseli
Perjantai Puuro soppa Keitto pasta Pirkkapasta pasta Kaakao lämminkuppi korput
Lauantai Mysli soppa Keitto pasta Pirkkapasta pasta Omenarusinaluumumössö kaakao vaniljakiisseli
Sunnuntai Puuro soppa Keitto pasta Blå Band pasta Kaakao lämminkuppi korput
Maanantai Mysli soppa Keitto pasta Pirkkapasta pasta Aprikoosibanaanimössö kaakao vaniljakiisseli
Tiistai Puuro soppa

Vaelluksen jälkeen ylläolevaa listaa voisi korjata lisäämällä myslin määrää hieman per hlö. Vaniljakastiketta voisi olla myös hieman reilummin.

Kahden hengen ruokalista viikon vaellukselle Muotkatuntureilla kesällä 2002

Päivä
Ateria
Aamiainen Lounas Päivällinen Iltapala
Lauantai - - - Lämminkuppi+korput
Sunnuntai Mysli Soppa Pasta Pinaattikeitto Nuudelit kermakastike Hedelmämössö
Maanantai Mysli Soppa Pasta Herkkusieni Riisi Gorgonzola Superkupit korppuja
Tiistai Mysli Soppa Nuudelit Yrttikastike Riisi Tillikastike Lämminkuppi korput
Keskiviikko Mysli Soppa Pasta Kermakastike Riisinuudelit Yrttikastike Lämminkuppi korput
Torstai Mysli soppa Pasta Superkupit Nuudelit kermakastike bansku+omppu vaniljakastike
Perjantai Mysli soppa Pirkkapasta Pasta yrttikastike -

Aamiaisia ja paria lounasta lukuunottamatta kaikki muut safkat löytyivät suoraan kaapista. Vanhoja jämiä oli noin roimasti ja olin kuivannut selleriä, purjoa, paprikaa, porkkaa, banaania ja omenia. Kuivattua sipuli tuli joskus ostettua iso purkillinen. Soijarouhetta oli kaapissa vaikka kuinka paljon sekä iso purkillinen kuivattuja mustikoita.

Ei tarttenut siis ostaa yhtään valmista Blå Bandia tai jotain pirkkapikapastasafkaa vaan ruuan pohjana on aina jokin pussikeitto tai kastike johon lisätään terästykseksi kuivattuja aineksia ja pikariisiä tai pastaa (3-5 min).

Tämä ruokalista on tehty meitin perinteiseen tapaan, joka tarkoittaa, että takuulla ei pääse laihtumaan eikä tulemaan nälkä. Yleensä aina jää useampikin ateria välistä kun ei vaan oo nälkä aina. Sen takia kaapissakin oli niin paljon valmiiksi.

Kallein osa safkoista on nuo aamiaiset. Mysliä syödään aina ekströmin mustikka-, mansikka-, tai vadelmasopan kanssa. Tässäkin on helppo säästää jos kokkaa puuroa. Puuroainekset eivät maksa oikeestaan yhtään ja myös painavat vähempi kuin mysli.

Sitten se kallein osa mikä ei näy tuossa ruokalistassa on ns. mutustuspussi eli kaikki se mitä tulee mutusteltua kulkiessaan ja pikkutauoilla. Mutustuspussin voi kukin kasata omien mieltymistensä mukaan tai jättää kokonaan pois. Mutustuspusseissa on tällä kertaa suklaata, rusinoita, luumuja, kuivattua ananasta (kalpiksesta) ja muromysliä. Joku toinen saattaa kantaa mukanaan rusinapurkkia ja paria suklaalevyä. Toisella voi olla keksejä. Joku taas tykkää vaikka suolakekseistä tai maapähkinöistä. Ja jotkut eivät mutusta kulkiessaan ollenkaan. Noilla ruokalistan kamoilla kyllä selviää ihan hyvin mainiosti.

Jokaiselle aterialle on laskettu myös pari palaa näkkileipää. Mulla on mukanani kuuden päivän reissulle yksi paketti koulunäkkiä. Leivän päälle on sitten hankalampi keksiä mitään mikä säilyisi mutta sulatejuusto nyt menee yleensä ainakin parin päivän ajan. Nyt mukana on myös purkki aprikoosimarmeladia. Käyttää voisi myös vaikka suklaa- tai pähkinäsuklaalevitettä. Kuka nyt mitäkin keksii. Näkkäri menee kyllä vaikka sellaisenaan jos tosi nälkä on.

Yleisiä ruokaperiaatteita

Aamuisin mysli+soppa tai puuro+soppa. Tehdään puolena aamuista mysliä ja puolena puuroa.

Lounaaksi aina jokin keitto joka tukevoitetaan reilusti pikapastalla tai -riisillä. Yleensä yhdestä keittopussista saa litran verran keittoa eli yksi pussi per trangia piisaa.

Päivälliseksi jokin vähän tukevampi ateria eli jokin pirkkapasta tai vastaava. Pitää hieman tutkailla minkäkokoisia pusseja kaupasta saa mutta kaksi pussia per trangia riittää varmasti. Tukevoitetaan pikapastalla tai -riisillä ja kuivatuilla aineksilla.

Jotain Blå Bandia tai muita ns. vaellusruokiakin voidaan harkita mutta ne eivät ainakaan ruuan hintaa laske.

Iltapalaksi minulta löytyy makoisa hedelmämössöresepti josta voidaan varioida pari kolme erilaista versiota. Lettuja on paistettu monella vaelluksella jos nuotion tekeminen onnistuu. Kaasua ei kannata tuhlata lettuihin. Lämmin kupit + korput on myös iha kiva pieni iltapala.

Ruoka-ainekset kannattaa pakata ateriatyypeittäin omiin pusseihinsa. Mysli, pasta ja puuroainekset omiin säkkeihinsä.

Mysliä tarvitaan n. 2dl per hlö per ateria.

Puuroa tarvitaan n. 1.5dl per hlö per ateria. Hieman vähemmän kuin mysliä.

Keittoa riittää n. 1 litran satsi per kattila per kolme hlöä. Päälle terästyspasta 1dl per hlö. Yhdestä keittopussista saa yleensä litran keittoa.

Näkkäriä riittää yksi paketti (400g) n. viikon retkelle jos syö n. kaksi palaa per ateria.

Pukeutumisesta kylmässä

http://hazor.iki.fi/text/vaellusvarusteet.html
© Tommi Lahtonen ()<https://hazor.iki.fi/>
2014-08-22 17:08:13