Suvi-illan maraton 7.6.2003
Kolmen vuoden tauon jälkeen oli aika yrittää uudelleen maratonin juoksemista. Paikkana jo toista kertaa Forssan suvi-illan maraton jossa edellisellä kerralla tuli epäonnistuminen mahan sekoilemisen takia. Nyt takana oli muutaman päivän pastatankkaaminen ja vielä kisäpäivänä söin aamiaiseksi läjän mysliä jugurtin kera sekä lounaaksi makaroonilaatikkoa. Neljään ja puoleen tuntiin ennen lähtöä en syönyt enää mitään.
Maratonpäivän sää ei päivällä vaikuttanut mitenkään houkuttelevalta. Aamupäivällä lämpötila oli vain juuri ja juuri kymmenen asteen yläpuolella ja iltapäivällä satoi myös vettä rankasti. Kaikeksi onneksi aurinko sai kasvonsa esiin pilvien takaa ja kuivatti tien ja lämmitti ilman. Lähtöhetken lähestyessä sää olikin mitä mainioin. Auringossa lämmintä vajaa 20 astetta ja vain pieni tuulen vire. Ilma oli kostea ja helppo hengittää.
Numerolapun, paidan ja hikinauhan olin hakenut kisahallista jo edellisenä iltana. Pakko on kehua, että Forssassa saa oikeasti vastinetta osallistumismaksulleen: komea t-paita, hikinauha, ruokahuolto matkalla sekä maalissa, mitali ja loppurentoutuminen Vesihelmi-kylpylässä. Jos vertaa edellisviikonlopun Pirkan pyöräilyyn niin Pirkka häviää mennen tullen. Pirkan pyöräilyssä hintaan ei kuulunut kuin mitali ja matkalla ollut ei kovin kaksinen ruokahuolto.
Kisahallissa oli kova markkinamelske käynnissä saapuessani sinne hieman ennen neljää. Pienen etsiskelyn jälkeen löysin Boitin, jonka kanssa oli tarkoitus lähteä matkaan samaa vauhtia. Kovin kauaa emme ehtineet kisakatsomossa istuskellessa kun oman lähtöhetkemme aika alkoi olla käsillä. Rullaluistelijoiden lähdön jälkeen heitettiin juoksutamineet niskaan, viimeinen jonotus ja kevennys wc:ssä ja odottelemaan lähtölaukausta.
Laukaus pamahti ja 500 maratoonaria pinkaisi matkaan. Minulla ja Boitilla oli vakaa aikomus lähteä 5min/km vauhdilla eli tähtäimessä oli 3h 30 minuutin aikarajan alittaminen. Juoksu lähtikin kulkemaan ihan mukavan kevyesti juuri haluttua vauhtia. Ei mennyt kauaakaan kun lähtijät jo jakaantuivat samaa vauhtia tallustaviin porukoihin ja mekin löysimme oman vauhtiryhmämme.
Juoksu eteni mukavasti Tammelan aukean poikki ja ensimmäiselle juottopaikalle. Jännitys tiivistyi sillä nyt selviäisi toimisiko maha paremmin kuin kolme vuotta sitten. Juon mukillisen extrania jota ei voi mitenkään hyvänmakuiseksi kehua. Pirkan pyöräilyssä tarjottua dexal on valovuosien verran paremman makuista. Luultavasti extran oli hieman liian väkevää meikäläisen makuun sillä juomisen jälkeen joutui vähän aikaa röyhtäilemään. Maha kuitenkin toimi tällä kertaa ja neste imeytyi kroppaan eikä jäänyt mahalaukkuun kuten edelliskerralla.
Koko ensimmäinen maratonin puolisko eteni mukavan tasaisesti aikataulun mukaisesti. Aina välillä pienet ylämäet hidastuttivat menoa mutta alamäet taas kiihdyttivät vauhtia. Kilometriajat liikkuivat koko ajan 5 minuutin tuntumassa. Saaren kansanpuiston nousutkaan eivät aiheuttaneet mitään hyytymistä.
Maratonin kärki tuli vastaan vähän matkaa Saaren kansanpuistosta nousemisen jälkeen. Kärkijuoksija oli ottanut selkeän eron seuraavina tuleviin. Selkeästi erottuivat myös seuraavina tulevat juoksijat, jotka olivat kulkemassa alle kolmen tunnin vauhtia. Kääntöpaikan lähestyessä alkoi vastaantulijoitakin olla jo ruuhkaksi asti. Reilun kolmen tunnin juoksijoita tuntuu piisaavan. Kahdenkymmenen yhden kilometrin kohdalle saavuimme juuri aikataulussa hieman alle 1h 45 minuuttia kuluttaneina.
Ensimmäinen puolisko kulki mukavan kevyesti ja reippaasti mutta samaa ei voi sanoa jälkimmäisestä. Heti kohta puolimatkan jälkeen huomasin, että reidet ovat sanoneet työsopimuksen irti ja löivät itsensä lukkoon. Jumitus ei kuitenkaan ollut heti niin paha etteikö juoksemaan olisi pystynyt. Kykenin sisulla pitämään itseni mukana Boitin ja muiden tasaisessa kyydissä. Jokainen askel oli kuitenkin aina edellistä suurempaa tuskaa.
Aikataulu piti hyvin kutinsa edelleen kun saavuimme taas Saaren kansanpuistoon. Matkanteko sai pienen piristysruiskeen kun samassa ryhmässä kulkenut hieman hassusti askeltanut mutta kokenut maratoonari alkoi kertoilla juttuja aikaisemmista juoksuistaan. Saaren kansanpuisto menikin ohi hujauksessa. Kohtalokkaaksi paikaksi muodostui tankkauspaikka leirintäalueen nurkalla. Onnistuin jäämään hieman jälkeen Boitista ja muusta ryhmästä. Jaloissa ei ollut niin paljoa potkua, että olisin kyennyt ryhmän pinkaisemaan kiinni joten tyydyin pitämään vauhtia itsekseni. Reisien lukkiintuminen alkoi hitaasti mutta varmasti vaikeuttaa matkantekoa. Mikään ei auttanut vaan juoksuvauhti hidastui.
Jälleen kerran sain todeta olevani se juoksija, joka tulee selkä edellä paremmin voimansa jakaneita vastaan. Vauhtini putosi koko ajan vaikka kuinka yritin pusertaa. Boit ja kumppanit katosivat jonnekin kaukaisuuteen. Ilman kelloa en pysty tarkkaan arvioimaan kuinka hitaaksi vauhtini ehti hyytyä mutta aivan loppumatkasta oli hankaluuksia päästä ohitse kävelijöistäkin. Vauhti oli siis jo hitaampaa kuin normaali juorulenkkitahti. Sisulla sain pidettyä jalkani liikkeellä enkä sortunut kävelemään vaikka monesti olisi mieli tehnyt.
Kolmenkymmen viiden kilometrin tolpan tienoilla matkaa alkoi haitata myös maha. Jokaisen tankkauspisteen jälkeen mahaa väänsi aina jonkin aikaa niin pahasti, että vauhti melkein pysähtyi. Pakko oli kuitenkin juoda koska ilman nestettä olisi edessä ollut täydellinen stoppi. Vaikka ilma ei ollutkaan kovin lämmin niin hikoilemista ei voinut välttää.
Lopultakin myös maali alkoi häämöttää. Kilometriä ennen maalia olivat isä ja äiti kannustamassa. Ãiti oli päässyt töistä pois reilusti normaalia aikaisemmin koska ravintolassa ei juoksujen takia ollut asiakkaita. Loppukiriä en pystynyt juoksemaan vaan vain tahkoamaan samaa hidasta tahtia maaliin saakka. Positiiviseksi yllätyksekseni loppuaika oli 3:44:22 eli uusi ennätykseni. Boit oli onnistunut pitämään tasaisen tahdin loppuun saakka ja alitti 3:30 rajan. Viimeisen 14 kilometrin matkalla hävisin Boitille keskimäärin minuutin per kilometri. Aivan loppumatkasta luultavasti parikin minuuttia per kilometri.
Maaliin pääsemisen jälkeen oli ensimmäisenä kiire weskiin. Maha olikin aivan sekaisin. Jalat olivat myös jumissa. Aivan HCM 1999:n tasoista jumi ei sentään ollut mutta portaiden kulkeminen erityisesti alaspäin oli vaikeaa. Lieneekö tästä pääteltävissä, että juorulenkkitreenaus ei aivan ollut vuoden 2000 treenien tasoista. Silloinhan ei juoksun jälkeen ollut mitään ongelmia kävelemisessä. Mahan sekoilusta huolimatta piti tällä kertaa syödä järjestäjien tarjoama ruoka, joka maistuikin maratonurakan jälkeen oikein erinomaisesti. Harvoin on ruisleipä ollut niin hyvää :) Syömisen jälkeen suuntasimme Boitin kanssa Vesihelmeen. Mahan sekoilu vaati täälläkin veronsa ja taisin viettää enemmän aikaa wc:ssä kuin löylyissä.
Treeniohjelma
Tämä vuoden treeniohjelma poikkesi taas täysin edellisistä vuosista. Juoksutreeni alkoi huhtikuun loppupuolella muutamalla lyhyellä ja hitaalla juorulenkillä (5-6 km) ja yhdellä pitemmällä lenkillä (13 km). Ensimmäinen kovempi treeni oli Jyväskylän katujuoksun neljännesmaraton toukokuun alussa. Toukokuu sujui juoksemalla kahdesti viikossa juorulenkki, jonka matkakin alkoi hieman kasvaa ja oli lopulta pisimmillään 12km. Juorulenkkien vauhti oli edelleen verkkainen sillä 12km matkaan kului aikaa n. 1h 20min. Juoruilun välissä tuli juostua muutama vähän reippaampi lenkki kuntorastien muodossa. Näihin liittyi monesti myös pyöräilyä. Ostettuani uudet juoksukengät kävin niillä juoksemassa 12km lenkin reilu pari viikkoa ennen maratonia 56 minuuttiin. Kunnolliset pitkät lenkit jäivät puuttumaan kokonaan. Vajaa pari viikkoa ennen maratonia juoksimme juorulenkin + vuoren lenkin (20km) n. kahteen tuntiin. Samalle viikolle mahtui vielä retkeilyä rinkka selässä Repovedellä. Vajaata viikkoa ennen maratonia tuli tehtyä reilu tyhjennysharjoitus: yli 400km pyöräilyä kolmen päivän (la-su-ma) aikana. Maratonviikolla tein vain pienen viiden kilometrin lenkin kahta päivää ennen maratonia. Kaikki muut päivät vain lepäilin ja tankkasin.
Mitkähän olisivat mahdollisia syitä maratonin toisen puoliskon huonoon sujumiseen? Veikkaisin, että oma osansa oli reilulla pyöräilyllä, joka varmasti vielä aiheutti väsymystä reisissä vaikka sitä ei lähtöhetkellä havainnutkaan. Tavallaan olin varautunutkin siihen, että noin lähellä maratonia ajetut pitkät pyörämatkat vaikuttaisivat jotenkin mutta siltikin reisien totaalinen lukkiutuminen oli yllätys. Reisien väsyminen juostessa on minulla yleensä tuntematon olotila. Normaalisti juokseminen tuntuu vain pohkeissa. Toinen syy lienee pitkien harjoituslenkkien puuttuminen. Jalat eivät vain olleet tarpeeksi tottuneita näin pitkiin juoksuihin. Mahan sekoilemiseen on vaikeampi arvailla syytä, mutta todennäköisimmin tulin kaikesta varovaisuudesta huolimatta syöneeksi liikaa maratonpäivänä. Seuraavalla kerralla lounaan pitää olla vieläkin kevyempi.
Mitään vammoja ei tällä kertaa tullut. Sisäreisissä on juuri ja juuri havaittavissa jälkiä pienestä hinkkautumisesta mutta ei muuta. Vasen polvi, jonka kestämistä olin etukäteen hieman pelännyt, tuntuu olevan ihan kunnossa vaikkakin aavistuksen arempi kuin oikea polvi.