Vierumäki 24h-hiihto soolosarjassa

Kaksi 24 tunnin hiihtoa ei ollut tälle talvelle tarpeeksi vaan vielä piti käydä kokemassa Vierumäen 24h-hiihto. Joukkuetta en tällä kertaa saanut kokoon vaan jouduin (pääsin?) kokeilemaan 24 tunnin soolosarjaa.

Hieman pelotti että, kuinka ehdin toipua Kurun koitoksesta Vierumäelle. Toipumisaikaa oli vain vajaat kaksi viikkoa. Ensimmäinen viikko Kurun jälkeen olikin selvästi väsynyttä aikaa. Olo oli yhtälailla tyhjä kuin maratonin jäljiltä. Onneksi Eemelien talvitriathlon peruuntui ja sain vietettyä kunnollisen lepoviikonlopun. Vierumäen kisan lähestyessä voimatkin tuntuivat palanneen.

Saavuin Vierumäelle hyvissä ajoin perjantaina kolmisen tuntia ennen kisan alkua. Ehdin hyvin etsiä sopivan paikan tavaroilleni aivan Kekkonen hiihti ja kalasti -joukkueen vierestä. Kolmen vuoden takaisesta 24-hiihdosta tuttu Kyrkön Terokin pyörähti paikalla morjenstemassa. Vokant-teamin Eero Jäppinen varasi ryhmälleen paikan aivan vierestäni. Yllätyinkin hieman kun myös Markus Kettunen ilmestyi paikalle. Tuttuja siis piisasi.

Parin tunnin makoilun jälkeen oli aika startata kisaan. Joukkueita oli tänä vuonna reilusti enemmän kuin kolme vuotta sitten. Lähtöalue oli ihan täynnä kisaajia. Soolosarjaankin oli lähdössä peräti 13 sekopäätä. Laukaisu kajahti ja kisa alkoi.

Aloitin varovaisen rauhallisella ja tasaisella vauhdilla. Useimpien muiden soolosarjalaisten alkuvauhdista en tiennyt juuri mitään vaan yritin kulkea omalla vauhdillani. Keli oli ihan hyvä vaikkakaan ei mikään lentokeli. Reittikin oli helpompi kuin kolme vuotta sitten. Alkumatkan paha lasku ja nousu jäivät pois ja reitti kulki tasaisella golf-kenttää seuraillen. Yritin edetä mahdollisimman taloudellisella tekniikalla. Lykin varovaisesti niin vähän käsiä rasittaen kuin mahdollista. Pidin periaatteena, että työnnössä ei saanut tuntea käyttäneensä ollenkaan voimaa.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen en vielä poikennut tankkaamaan. Toisen kierroksen jälkeen aloitin dexalin geelien syömisen. Ajattelin, että geeli aina kahden kierroksen jälkeen riittäisi pitämään minut voimissani. Ajatukseni toimikin paremmin kuin olisi voinut kuvitella. Geelin ja järjestäjien mehun kanssa sählätessä kului joka kierroksen jälkeenvähän turhaa aikaa. Oma huoltaja olisi ollut suureksi avuksi. Tankkaus toimi kuitenkin erinomaisesti ja jaksoinkin hiihtää ilman mitään ongelmia koko yön ympäri.

Parin tunnin hiihtämisen jälkeen takaa tunki ohitse hätäisempiä soolosarjalaisia. Raino Simolan perään huutelinkin "Meinaatko tosissasi jatkaa tuota tahtia koko kisan ajan?". Nyt jälkikäteen kierrosaikoja katsoessa näkee selvästi kuinka moni soolosarjalainen aloitti aivan liian lujaa. Kierrosajat putosivat myöhemmin alkukierroksista reilusti ja monet joutuivat pitään useita pitkiä lepotaukoja. Kisan viimeisellä neljänneksellä huomasi muutenkin kuinka useimpien voimat olivat jo loppu.

Yön aikana yhyttäydyin samaan letkaan numerolla viisi hiihtäneen Jussi Kirjavaisen kanssa. Etenimme sen verran samanlaisella vauhdilla että ryhdyimme vetämään kierroksia vuorovedolla. Samalla vuoron perään kiroilimme kuinka pälli meinaa levitä ja kuinka vähän hiihtäminen innostaa. Jussi kävi välillä pitämässä taukoja ja jotenkin kummasti ilmestyi vaihtopaikalle aina samaan aikaan kun minä olin tankkaamassa geeliä tai mehua. Vuorovetomme jatkui kymmenien kierroksien ajan. Suuret kiitokset Jussille.

Kisan ensimmäiseksi ongelmaksi ilmestyi vasemman monon aiheuttama hiertymä jalan sivuun. En ollut muistanutkaan että käyttämilläni monoilla oli tähän taipumusta. Hiertymä tuntui sen verran ikävältä että piti pysähtyä hetkeksi ja käydä ensiavusta hakemassa apuvälineitä. Joitain tuntea ehti kulua niin sama ongelma iski myös toiseen jalkaan ja taas oli pysähdyttävä hakemaan paikkausapua.

Yö sujahti ohi ilman muita taukoja kuin jalkaterien teippaukset. Muut hiihtäjät pitivät enemmän taukoja joten sijoitukseni nousi ihan huomaamatta. Ainoastaan kisan kärjessä kulkeva triathlonisti Tero Hyppölä ei taukoja pitänyt. Olin edennyt Hyppölän kanssa samaa tahtia vaikken tätä missään vaiheessa nähnytkään. Jalkoja paikatessani Hyppölä pääsi karkaamaan kärkeen.

Kisan alusta alkaen pelkäsin että lihaskunto pettää hartioista tai selästä mutta mitään tälläistä ongelma ei ilmestynyt. Kurun jäljiltä hieman arkana ollut oikea hartiakaan ei valitellut mitään. Kiusaksi ilmestyi aivan uusi ongelma. Sauvojen hihnat painoivat käsiä. Erityisesti vasen käsi oli välillä todella kipeä. Mikään hihnan löystyttämien tai muu temppuilu ei vaivaan auttanut. Jokaisella lykkäyksellä ranteeseen sattui. Mitä pidemmälle kisa eteni niin sitä kivuliaammaksi ranne kävi. Loppupuolella kisaa myös oikea ranne kipeytyi lähes yhtä pahasti. Nyt tätä kirjoittaessani kisan jälkeisenä päivänä on oikea käsi ihan kunnossa mutta vasen käsi on edelleen pahassa kunnossa. Kämmen on turvoksissa, ranne on kipeä ja tietokoneella naputettaessa sormet puutuvat ja alkavat kihelmöidä. Veikkaisin että sauvan hihna on painanut jotain oleellisia käden hermoja jotka ovat nyt pahemman kerran jökissä. Toivottavasti mitään pysyvää vammaa ei käteen jää... Luultavasti samaa ongelmaa oli monella muullakin. Ainakin Kirjavaisen Jussilla oli aivan sama ongelma vasemman kätensä kanssa.

24 tunnin soolohiihto on kaikista eniten kiinni omasta päästä. Jos ei erehdy lähtemään liian lujaa ja osaa hyvin tankata matkan aikana niin jaksaminen ei ole mikään ongelma. Puolet kisasta hiihdettyäni ei jaksamisen suhteen ollut mitään isompaa ongelmaa. Tietysti väsytti ja oli pientä kolotusta mutta lihaksissa riitti koko ajan hyvin voimia hiihtämiseen. Kurun tai Lempäälän kisan tyylistä todellista sippaamista ei ollut havaittavissa missään vaiheessa. Vauhti se on mikä tappaa eikä matka... Puolen välin jälkeen motivaatio hiihtämiseen oli aivan nolla. Sijoitus kisassa oli hyvä mutta ei sillä ollut mitään merkitystä. Tuntikausia jatkuneen hiihtämisen jälkeen ei vain yksinkertaisesti enää tehnyt mieli hiihtää metriäkään. En ollut ongelmani kanssa yksin vaan myös Jussilla oli aivan samanlainen motivaatio-ongelma. Lopulta aamuseitsemän tienoilla sanoin: "Nyt mennään aamupuurolle" ja oli ensimmäisen todellisen tauon paikka.

Pieni lautasellinen puuroa, pari leipää ja olin jo aivan valmista poikaa jättämään koko kisan siihen paikkaan. Ruokailun päälle vielä pieni makoilu ja olin lopettamisen partaalla. Kilometrejä oli jo kasassa lähemmäs kaksi sataa. Ihan hieno saavutus jo sekin. Onneksi oli Jussin kanssa sovittu että kahdeksalta jatketaan matkaa. Ilman Jussia olisin jäänyt koisaamaan loppupäiväksi. Hiihtokiinnostus oli siis ihan oikeasti täysi nolla eikä kyse ollut siitä etteikö olisi jaksanut.

Aamupuuroilun aikana yö oli väistynyt ja oli valoisaa! Reitti näytti aivan uudelta ja mielikin piristyi maisemia katsellessa. Jaksoinkin taas tsempata yli 6h hiihtosession yhteen putkeen. Välillä jopa haaveilin 300km rajapyykin ylityksestä mutta haaveilu väheni sitä mukaan kun kiinnostus hiihtoon hiipui. Lopulta lauantaina iltapäivällä pälli levisi taas ja siirryin tauolle nakkisopan pariin.

Raino Simola ilmestyi peesiin jossain vaiheessa iltapäivällä. Rainollekin oli käynyt sen verran hassusti että liian kova alkuvauhti oli kostautunut ja hän oli joutunut pitämään rutkasti taukoja. Rainon kanssa hiihdeltiin ja juteltiin pari kierrosta samaan tahtiin.

Nakkisoppatauko venähti turhankin pitkäksi. Viimeisen hiihtomotivaationi kävin etsimässä tulostaululta. Hyppölä, joka oli pitänyt vain yhden ainoa lyhyen tauon, oli karannut joten ei tarvinnut stressata hänen suhteensa. Olisipa minullakin ollut oma huoltaja. Eroa kisassa kolmantena tulevaankin oli useita kierroksia vaikkakin ero kapeni koko ajan kun meikäläinen vain makoili hallissa. Päätin hiihtää sen verran että saan pidettyä kisan kakkostilan itselläni. Kisassa kolmantena oli tulossa Otaniemen jyllääjien Juhana Pakkasmaa, joka oli saanut kisan loppuajaksi myös huoltajan avukseen. Oma huoltaja säästää heti selvästi aikaa vaihtoalueella tapahtuvan tankkauksen aikana. Pakkasmaa oli kuitenkin jo selvästi väsynyt eikä minulle tuottanut mitään ongelmaa hiihtää halutessani monta minuuttia nopeampia kierroksia. Eroa oli minun hyväkseni monta kierrosta.

Isä saapui paikalle kannustamaan kolmen jälkeen. Otin viimeiset tunnit hyvin rauhallisesti. Juorusin vaihtopaikalla ja kävin tarkistamassa tilannetta tulostaululta. Voimiakin olisi riittänyt vielä vaikka mihin. Ilman suurempaa ponnistelua hiihdin vielä alle 20 minuutin kierroksenkin. Pari viimeistä kierrosta meni juoruhiihdellessä. Yhden kierroksen hiihdin Hyppölän peesissä. En ollut koko kisan aikana aikaisemmin nähnyt miestä ollenkaan. Hyppölän vauhti oli hiipunut olkapäävaivan takia. Hänen oikea olkapäänsä oli niin kipeä ettei hän pystynyt lykkäämään ollenkaan. Toivottavasti olkapäähän ei jäänyt mitään pysyvää vaivaa. Viimeiselle kierrokselle lähdin Pakkasmaan peesiin ja ilmoitin lopettavani tämän kierroksen jälkeen. Hänelle jäi vielä tunti aikaa ottaa eroa kiinni mutta se ei riittäisi mitenkään koska olin sillä hetkellä neljän kierroksen verran edellä. Pakkasmaa hiihti sen verran hissukseen etten tarennut samaa hiipimistä vaan karkasin loppukierroksen omaa kyytiäni. Aurinko oli juuri laskenut ja pakkanen kiristyi vauhdilla.

Virallisen ajanoton mukaan kisan alusta oli kulunut 22:56:33 kun saavuin vaihtopaikalle ja lopetin hiihtämisen. Vielä olisi ollut hyvin aikaa ja voimia hiihtää kolme kierrosta ja ylittää 300km rajapyykki mutta pitäähän sitä jättää saavutettavaa seuraavallekin kerralle ;) Seuraavaa kertaa tuskin tulee sillä niin kypsäksi käy saman lenkin tahkoaminen 24 tunnin ajan että ei voisi kyllä vähempää enää kiinnostaa :)

Kiitokset juttu- ja hiihtoseurasta ja tsemppauksesta kaikille mukanaolleille mutta erityisesti: Jussi Kirjavainen, Raino Simola ja Markus Kettunen.

1. Tero Hyppölä 340,56km
2. Tommi Lahtonen 288,96km
3. Juhana Pakkasmaa 281,82

Tulokset. Kirjoitushetkellä tuloksissa on vielä virheitä. Yliajalle hiihtäneille on laskettu yksi kierros liikaa.