Retki Rogaining 16-17.8.2008

• Kartat
• Valmistautuminen
• Kisan kulku
• Mitä opimme
  • Hiertymät ja rakot
• Kommentit

Osallistuin ensimmäistä kertaa Rogaining-kisaan Seitsemisen kansallispuiston alueella 16-17.8.2008. Joukkueen toisen puoliskon muodosti monet pitkät tunturisuunnistukset käynyt Vaajakosken Terän Timo Reiman. Yhteensä ehdimme hakea rasteja 2700 pisteen edestä ja kulkea yli 100km matkan reilun 18 tunnin aikana.

Kartat

Kokonaismatka oli reilut 103km. Valitettavasti Timon mukana ollut FRWD:n tallennin teki tenän jo alkumatkasta joten aivan tarkkaan kilometrimäärää ei ole tiedossa. Käsin piirretystä reitistä puuttuu aivan varmasti jotain lisäkoukeroita useankin kilometrin edestä.

• Kartta 1
• Kartta 2
• Reitti
• Reitti google mapsissa
• rogaining.kmz (Google Earth)

Valmistautuminen

Kisaan valmistauduttiin pääasiassa ihan normaalilla harjoittelulla. Varusteiden ja koipien kestävyyttä kokeillaksemme kävimme Timon kanssa juoksemassa reilun 60 km harjoituslenkin metsoreittiä pitkin Suolahdesta Jyväskylään. Harjoituslenkki sujui mainiosti vaikka keli olikin erittäin märkä. Kengät olivat litimärät koko matkan ajan ja vesisade vain pahensi tilannetta. Lenkki oli pisin mitä kumpikaan oli koskaan juossut.

Itse kävin viikko ennen Rogaining-kisaa treenaamassa Ylläksen tunturisuunnistuksessa, vaikka olikin selvää ,että rogainingissa suunnistusvastuu on Timolla. Samalla reissulla tuli aloitettua myös juoksuvaeltaminen Kevon kanjonissa.

Varustepuolelle Timo haali juoksurepun lainaan Lakasen Janilta ja tehokkaat led-otsavalot (Wilma ja Betty) Vaajakosken Terältä. Jalkineiksi valkattiin suunnistusnastareita jalkaystävällisemmät Salomonin maastolenkkarit. Eväspuolelta löytyi karkkia, rusinoita, lohipastaa, suolakeksejä, keksipatukoita ja suklaata. Juomapussien sisältöä terästettiin maltolla ja rypälesokerilla. Eväiden kokonaismäärää olisi pitänyt hieman tarkemmin laskeskella.

Kisan kulku

Kisapäivänä herätys oli jo aamuviiden tienoolla. Ajoimme Jyväskylän Luomajärven kisakeskukseen Kuruun aamukahdeksaan mennessä. Varmistimme osanottomme, tankkasimme partiolaisten puuroaamiaisella, pystytimme huoltotelttamme ja odotimme karttojen saamista.

Kisakartat jaettiin aamuyhdeksältä. Reitinsuunnitteluun oli siis aikaa kolmisen tuntia koska varsinainen startti oli klo12. Kisainfo kertoi, että lyhin mahdollinen reitti kaikkien rastien kautta olisi 120 km. Kunnianhimoisesti päätimme yrittää kaikkien rastien kiertämistä. Ei mennyt kauaakaan kun olimme suunnitelleet reitin kaikkien rastien kautta. Hieman arvelutti repun paino lamppuineen ja kaikkine eväineen joten ujutimme reittiin kohdan johon jättäisimme lamput ja ylimääräiset eväät odottamaan yöosuutta.

Perusvalmisteluun kuului varpaiden teippaaminen ja jalkapohjan rakkoalttiin alueen suojaaminen compeedin voideltavalla rakkolaastarilla. Aikaisemmista pitkistä kokemuksista viisastuneena tiesin, että rakot tulevat isovarpaan vierestä kulkevaan saumaan jos minnekkään. Kamppeet läjään ja olimme valmiita starttiin hyvissä ajoin. Timo vielä viime hetkellä minuutti ennen starttia kävi hakemassa varusteistaan unohtuneen pipon. Sitten sitä mentiin.

Saimme aloittaa jonkun ulkomaalaiskaksikon peesissä kohti rastia nro 43. Rastin läheisyydessä letka hajosi. Hetken ihmettelyn jälkeen Timo vei meidät rastille porukan ensimmäisinä.

Seuraavaksi suuntasimme rastille 34. Pienen ryteikköpätkän jälkeen pääsimme peltoaukealle ja edelleen tielle ja rastin läheisyyteen johtavalle polulle. Muita ei näkynyt mutta ääniä kuului takaa. Juomarasti oli sopivasti matkan varrella kohti rastia numero 104. Kuljimme tietä pitkin hakkuualueen reunaan josta oikaisimme suoraan rastille. Tieosuudella katselimme sopivaa polunpätkää jota pitkin jatkaa matkaa rastille nro 96.

Rastille 96 lähtiessä teimme pienen virheen ja ajauduimme liikaa oikealle polkujen risteykseen. Pienen epätietoisuuden jälkeen pääsimme yhteisymmärrykseen sijainnistamme ja jatkoimme polkua ja tietä pitkin rastille. Aivan rastin lähellä koukkasimme vahingossa edeltävän kumpareen kautta. Valokuvaaja oli sopivasti rastilla ikuistamassa vielä tässä vaiheessa hymyileviä kasvoja.

Seuraava kohde oli rasti 95, joka löytyikin melko mutkattomasti hakkuuaukean keskeltä. Siirryimme läheiselle tielle ja pudotimme lamput ja muuta ylimääräistä tavaraa piiloon.

Matka jatkui kohti pohjoista ja rastia 65. Seurailimme aluksi puroa mutta lopussa oikaisimme mäen poikki suolle ja pirulammille, jonka rannassa rasti oli. Jatkoimme länteen rastille 97. Valitettavasti emmem löytäneet rastin 65 läheisyydessä mennyttä polkua joten jouduimme tarpomaan umpimetsässä alkumatkan. Kurvasimme Pahalammin eteläpuolelta suolle ja rastille.

Seuraava kohde oli rasti 107, jonne päästäksemme jouduimme ylittämään rastin 97 pohjoispuolella kulkeneen puron. Uoma oli niin leveä, että hyppäämällä siitä ei yli päässyt joten pulikoinniksi meni. Kastuimme lähes vyötäröä myöten mutta onneksi trikoot kuivuvat nopeasti. Vähän ennen rastia saimme kiinni yhden ulkomaalaisparin, joka oli tainnut jättää vähäarvoisempia rasteja välistä.

Tietä pitkin siirryimme juomarastille (24) Seitsemisen opastuskeskuksen luona. Pidimme kunnon huoltotauon. Täytimme vesipullot, tyhjensimme kengät roskista, kävimme wc:ssä ja söimme vähän reilummin. Seuraavaksi tietä, pellon laitaa ja metsän poikki rastille 87. Taas pellon laitaan, tielle ja polkua pitkin eteneminen rastille 71.

Rasti 109 oli kisan ikävimpiä. Järven kiertäminen pohjoispuolelta vei ensin ikävään pusikkoon ja sen jälkeen märkään heitteikköön jossa parhaimmillaan piti rämpiä polvea myöten vedessä. Hetteikkö oli myös leveä ja aikaa kului tolkuttomasti. Loppumatka rastille oli helpompaa tietä ja järven länsirantaa pitkin.

Rasti 72 piti hakea kulkemalla samaa reittiä edestakaisin. Jätimme reput tien risteykseen ja nautiskelimme ilman lastia juoksemisesta. Samalla näimme Seitsemisen kansallispuiston parhaita paloja mm. jättiläispetäjän. Kaksi retkeilijätyttöäkin tuli polulla vastaan. Toivottavasti eivät kärsineet liikaa suunnistajaruuhkasta.

Rasti 80 haettiin samalla tekniikalla kuin edellinen rasti. Juoksimme vähän pitemmän pätkän eteläkautta. Jätimme reput tien varteen ja kävimme rastilla. Olimme hieman nopeampia kuin suoraan kulkenut kaksikko, joka saapui rastille samaan aikaan meidän kanssamme, mutta oli ollut jonkin matkaa meitä edellä.

Rasti 99 oli ison avosuon takana. Timo tykkää suolla juoksemisesta ja veikin meidät suoraan avosuon poikki rastille. Suo ei ollut liian märkä mutta ei siinä hirveästi kannattanut voimia hukata juoksemiseenkaan.

Rastit 77 ja 88 lähestyttiin tietä pitkin. Vähän ennen rastia 45 pidimme pienen tankkaustauon. Rastilla 45 rämmittiin polulle jota pitkin saatiinkin vauhdikkaasti juosta rastille 90 kuten myös rastille 69, 86 ja 108. Kaikki helppoja rasteja joko aivan polulla tai sen lähellä. Tällä pätkällä juomapussini tyhjeni mutta onneksi Timolla vielä riitti juotavaa.

Vielä käytiin tervahautarastilla nro 35 ennen juomarastia. Täytimme juomapussit ja -pullot. Söimme vähän ja matka jatkui hyvää polkua suoraan rastille 60. Seuraava väli oli taas vaihteeksi suolla ja pusikossa rämmintää mutta kiertämäänkään ei kannattanut lähteä. Rasti 51 löytyi helposti kuten myös rasti 67. Tässä vaiheessa kello oli jo paljon ja alkoi hämärtää. Lampuille oli vielä reilusti matkaa jäljellä.

Jatkoimme rastin 84 kautta rastille 76. Alunperin suunnitelman oli juosta tietä ja polkua pitkin rastille 85 ja siitä rastille 56 mutta päätimme jo pelkästään pimeyden takia vaihtaa näiden järjestystä. Saimme seuraa rastille 56 mennessämme ja vastaantulijoita piisasti rastilta 85. Tässä vaiheessa alkoi olla niin pimeää että pelkkien pikkuledien varassa ei rasteja kannattanut enää etsiä. Suuntasimme pohjoiseen ensin polkua ja sitten pienen suopätkän kautta isommalle tielle ja edelleen päällystetylle tielle. Asfalttitiellä vaihdoimme talsintaan ja marssimme jo aiemmin käydyn rasti 95:n läheisyyteen piilotettujen lamppujen luokse.

Vaihdoimme päälle kuivaa vaatetta. Minä siirsin märän paidan reppuun ja laitoin tilalle kerrastoreikäpaidan ja sen päälle kevyen paclite-kuoritakin. Timo vaihtoi vaatetta sukkia ja kalsareita myöten. Tankkasimme samalla ravintoa ja pääsimmekin uusissa voimissa hyvien lamppujen kera etsimään seuraavia rasteja.

Alunperin rasti 66 olisi pitänyt hakea ennen lisävarusteiden hakemista mutta pimeyden takia se jäi välistä. Nyt poikkesimme ensin juomarastin nro 25 kautta ja siitä edelleen etenimme rastille 66. Palasimme takaisin samaa reittiä juomarastille. Juomavarasto täyteen ja matka saattoi jatkua. Lamppujen saamisen jälkeen olimme edenneet vain kävellen ja samaan tapaan jatkoimme. Juomarastilla kohtaamamme pari yritti vähän juosta mutta tyytyi sitten kuitenkin meidän kävelyvauhtiimme. Timon kävelyvauhti on aikas reipas ja meikäläinen ei rehkimättä pysy samassa tahdissa. Välillä piti aina hölkätä Timon etumatkaa kiinni.

Seuraavina rastit 83 ja 105. Toinen pari pysyi kyydissä vielä rastille 105 mennessä mutta katosi kesken matkan. Matka rastille 44 ja edelleen juomarastille 22 ovat minulla hieman hämärästi muistissa. Tässä vaiheessa kisaa pimeys, märkyys ja väsymys vaivasivat ja mieliala ei ollut parhaimmillaan. Fyysisesti matkaamisessa ei ollut ongelmaa mutta psyykkisellä puolella oli. Pää tahtoi sanoa, että nyt pitää päästä lämpimään suihkuun ja lopettaa tämä jatkuva talsiminen. Rastilla 22 oli myös pakko teipata nivuset koska jatkuvasti kosteana pysyneet alushousut olivat jo ehtineet tehdä pahat hiertymät.

Useampi rastiväli meni hieman zombiena Timon perässä talsiessa. Varsinkin seuraavat rastit 75 ja 61 olivat henkisesti raskaita. Paljon pitkospuita jotka olivat erittäin liukkaita, kapea polku ja huono keli kiusasivat kävelyä. Monen tunnin talsiminen aiheutti myös pieniä kipuja jalkoihin mutta kaikeksi onneksi jalkapohjiin ei ollut tullut rakkoja. Jaksaminen ja lihasten voimatilanne säilyi kuitenkin hyvänä. Pohkeissa ja reisissä riitti edelleen voimia mutta olisi ehkä pitänyt vaihdella lihasten rasittamistapaa juoksemalla eikä rasittaa jäseniään pelkällä kävelyllä. Melkeinpä kaikista kiusallisinta oli hartioiden jumiutuminen. Repun kantaminen aiheutti sen verran jännitystä hartioihin, että koko yläselkä tuntui välillä hyvin ikävältä. Tilanne helpotti heti kun muisti lysäyttää hartiat alas ja vain roikotti karttaa ja kompassia käsissä.

Valitettavasti Timolla oli hieman liian vähän vaatetta näin märkään ja viileään keliin. Rastilla 75 Timo totesi, että on liian kylmä ja lainasin hänelle päivällä käyttämäni pitkähihaisen paidan. Märkänäkin paita toimi hyvänä lisälämmittimenä. Myös sormikkaille olisi ollut kummallakin käyttöä. Molempien kädet olivat kylmästä ja märästä hieman turvoksissa.

Rasti 106 löytyi helposti hienon suoluontopolun päästä. Koko toinen karttalehti oli nyt käyty läpi ja kisa-ajasta oli jäljellä vielä reilu kolmannes. Juoksemisen vaihtaminen kävelyyn oli selvästi hidastanut rastien keräämistä mutta osa hidastus tuli varmasti myös yön pimeydestä ja kelistä.

Pian rastin 106 jälkeen Timo totesi, että nyt on reisistä voimat loppu ja jaloissa rakot. Pienen pohtimisen jälkeen Timo ehdotti, että olisikohan jo nyt aika vetäytyä kohti maalia ennen kuin vaivat muuttuvat oikeiksi vammoiksi. Suuntahan meillä oli jo poispäin. Jonkin matkaa tietä talsittuamme vahvistui päätös, että nyt mennään suorinta reittiä maaliin.

Eteneminen hidastui selvästi Timon jalkavaivojen takia eivätkä omatkaan jalkani aivan priimat olleet. Eniten kiusasivat nivushiertymät ja pientä vaivaa oli toisen jalan pikkuvarpaaseen tulleesta rakosta. Ei voi sanoa, että minulla olisi ollut vielä varsinaista halua jatkaa kilpailua vaikka se fyysisesti vielä olisikin ollut mahdollista.

Käännyimme kohti pohjoista ja rastia nro 54. Tässä vaiheessa Timo oli jo sitä mieltä, että yhtään rastia ei enää haeta vaan pitää päästä suorinta tietä pois. Rasti 54 tienoolla näimme vilaukselta joidenkin otsalamppuja mutta emme itse käyneet enää rastia hakemassa. Matka eteni todella hitaasti ja vaivalloisesti. Kilometrit olivat pitkiä ja yksitoikkoisia. Tuntui, että emme edenneet kartalla ollenkaan vaikka koko ajan kuljimme kohti pohjoista. Aamuviiden jälkeen valokin palasi maailmaan mutta harmaa sadekeli piti huolen siitä, että mitään aurinkopiristystä olisi meilte tarjoiltu.

Kävelimme lyhintä mahdollista reittiä kisakeskusta kohti. Vauhti tuntui kuitenkin hidastuvan koko ajan. Timolle tuottivat varsinkin alamäet tuskaa väsyneiden reisien takia. Minun jalkani toimivat mutta olivat sitä mieltä, että erityisesti kävelyannos on nyt täynnä. Oikean jalan nilkan etuosa rasittui jotenkin kummallisesti kävellessä ja on nyt kisan jälkeen kaikista kipein paikka.

Viimeinen tie Vehmaanperältä kohti Luomajärveä oli todella tuskallinen. Tiellä oli menossa tietyö ja tie oli kokonaan karkean ja terävän tiesoran peitossa. Väsyneet jalat joissa oli hiertymiä ja rakkoja eivät tykänneet ollenkaan jalkaterää painavista kivistä. Viimeinen pari kilometriä oli todella hidasta paarustamista mutta liike, vaikkakin hidas, jatkui maaliin asti.

Saavuimme maaliin vähän aamukuuden jälkeen aivan jonkun toisen parin vanavedessä. Siirryimme tässä vaiheessa kisan ylivoimaiseen johtoon 2700 pisteellä. Ensimmäiseen emitiin oli kertynyt kisan ekan puoliskon aikana peräti 2200 pistettä. Montaakaan rastia ei olisi pitänyt lisää kerätä niin 3000 pisteen raja olisi ylittynyt. Pelkästään pari tuntia kestäneen loppukävelyreitin varrella olisi ollut 200 pistettä tarjolla hyvin pienellä vaivalla.

Aikaa kulutimme 18:16:42 eli vielä olisi ollut varaa viettää lähes viisi tuntia metsässä. Kisan parhaat pisteet kerännyt joukkue keräsi 3300 pistettä. Vielä puolimatkassa olimme aivan kärkivauhdissa.

Mitä opimme

Seuraavaan on kerätty sekä minun, että Timon pohdintoja kisaan liittyen.

kaikkien rastien sisällyttäminen suunnitelmaan oli kokemattomuuden aiheuttamaa epärealistusuutta. Tällä ei kuitenkaan ole ratkaisevaa merkitystä lopputulokseen.

kisan taso ainakin huippusuunnistusta läheltä seuraavan silmin on kohtuullisen matala: jos homma toimii, niin on ihan sama missä järjestyksessä rasteja hakee. Jos pysyy liikkeellä 24h, niin kilpailussa pärjää. Jos ei pysty liikkumaan kuin 16h, niin on myös ihan sama missä järjestyksessä rasteja hakee; kärkisijoille ei ole asiaa kuitenkaan.

Suomessahan rogainingia ei ole juurikaan harrastettu mikä näkynee lähinnä suunnistustason mataluutena. Toisaalta ei suomalaisista huippusuunnistajista kovin moni ole ultrajuoksija, joka kykenisi juoksemaan koko 24 tunnin satsin läpi. Väittäisin, että jos olisimme juosseet tuon 16h niin olisimme olleet todennäköisesti ykkösiä.

Tuloksista näkyy, että meillä oli puolimatkaan saakka aivan parasta vauhtia:

http://rogaining.fi/uploads/2008results.html

Ulkomailta tulleet ja enemmän rogainingia harrastaneet ovat selvästi osanneet tasaisen vauhdin taktiikan ja ovat varmasti keskittyneet vain isojen pisteiden keräämiseen. Pekka & Alpo on kerännyt ekalla puoliskolla melkein yhtä paljon kuin me ja hiiltomiehet vähän enemmän mutta meidän tulosta heikentää vielä se lamppuhakukeikka johon upposi ainakin tunti ylimääräistä. Hiiltomiehet on sipanneet yhtälailla kuin meikäläisetkin jälkipuoliskolla.

Jälkimmäisen puoliskon parhaat pisteet olivat näköjään 1440 mikä tarkoittaisi meidän ekan puoliskon vauhtiin yli kolmanneksen hitaampaa. Yö tietty hidastaa kaikkia mutta mekin saimme kerättyä neljän tunnin aikana kävelyvauhdilla lähes 500 pistettä eli aivan samaa tahtia kuin jälkipuoliskon paras joukkue.

EM-kisoissa taso on varmasti kovempi ja löytyy myös pareja jotka saavat pidettyä juoksuvauhtia yllä lähes koko kisan ajan.

Kilpailun ensisijainen tekijä on siis se, miten varmistaa liikkeen säilymisen kohtuullisena 24h. Kun tuo on hanskassa, niin voi alkaa optimoimaa pistemääriä tarkemmalla reitisuunnittelulla

Näin jälkikäteen voidaan spekuloida, että kuljimmeko kisan alkupuoliskon liian lujalla vauhdilla ja sen takia jouduimme "luovuttamaan" liian aikaisin?

Jos vauhti olisi oikeasti ollut liian kova niin olisimme sipanneet kyllä jo paljon aikaisemmin. Kuljimme kuitenkin pääasiassa juosten lähes 12 tuntia ilman mitään ihmeellisempiä ongelmia. Tuossa ajassa kyllä huomaa jo jos vauhti on energiataloudellisesti liian kova tai jos jotkut lihakset alkavat pettää.

Luultavasti osasyy kohtaloomme oli pelkkään kävelyyn siirtyminen! Tommilla on sen verran vaelluksia takana, että jalat ovat tottuneet kävelyyn mutta Timolla ei. Alkumatkalla, kun helpot pätkät juostiin ja metsän puolella käveltiin niin meininki oli sopivasti vaihtelevaa ja jalkojen lihakset saivat vaihtelua. Pimeällä kun edettiin vain ja ainoastaan kävellen niin se oli liian yksitoikkoista Timon jaloille eikä tuo Tomminkaan jaloille hyvää tehnyt. Tätä voisi verrata vähän pitkän juoksulenkin tekemiseen asfaltilla: jalat tulevat huomattavasti kipeämmiksi kuin jos juoksee saman matkan maastossa. Asfaltti on aina yhtä kovaa ja tasaista ja jalka toimii (rasittuu) joka askeleella samalla tavalla. Maastossa taas pitää askelta varioida koko ajan ja rasitus kohdistuu tasaisemmin eri lihaksiin.

Jos siis olisimme juosseet pimeälläkin helppoja pätkiä kevyellä askeleella ja metsän puolella kävelty niin se olisi saattanut olla jaloille helpompaa. Toisaalta jos keli ois ollu hyvä niin olisimme voineet klo11-03 välillä vetää tirsat jossain laavussa ja sen jälkeen vielä juosta voittoon :)

Ultrajuoksijatkin suosittelevat kävelyn harjoittelua. Välillä kävellen ja välillä juosten on hyvä taktiikka kulkea erittäin pitkiä matkoja.

Lauantain vaatetus (suunistus trikoo ja lyhyt trikoo paita) oli sopiva reippaalle vauhdillemme (valittu suunnistuskokemuksen pohjalta), mutta edesauttoi sitä, että etenimme liian lujaa. Pääsy liialliselle vaihdille oli kuitenkin se, että lampuille oli liikaa matkaa

Timon vaatetus yölle (lyhyet alusvaatteet ja Terän ohut lenkkipuku) olivat liian kevyet noissa olosuhteissa (ja vauhdin pudottua). Ainakin Timo odotti kelin pysyvän sateesta huolimatta muutamaa astetta lämpimämpänä. Sormiakin paleli yöllä ja sormikkaat olisi olleet tarpeen. Kun Timo lainaasi lisäpaidan rastilla 75, niin sitten vaatetus oli siltä osin sopiva.

Tommin vaateyhdistelmä eli ohut brunjen aluskerrastopaita ja sen päällä paclite-kuoritakki toimi erittäin hyvin yön viileydessä ja sateessa. Juostessa olisi saattanut tulla lämmin mutta toisaalta huppu oli koko ajan päässä ja kainalotuuletuksetkin kiinni joten ilmastoinnin säätövaraa oli vielä paljon.

Hiertymät ja rakot

Liikkeen lopetti ensimmäisenä hiertymät jaloissa. Kun varpaiden takia alkoi varomaan askelia ja jännittämään joka askelta, niin reisien jumi oli välitön seuraus. Toki reisilihakset olivat saaneet oman annoksensa rasituksesta jo muutenkin. Kun jalkojen tilanne paheni nopeasti, niin parin kilometrin matkalla tuli mieleen ainoa oikea ratkaisu: suoraan kotiin ja häpeämään. Homma kosahti perusvirheisiin ja äärimmäisellä tuskalla hankituista muutamista lisäpisteistä ei olisi ollut kuitenkaan mitään iloa.

Reisilihakset saa kuntoon treenaamalla. Timolla oli jäänyt viime talvena voimaharjoittelu reilusti edellisiä vuosia vähemmälle. Samoin kesään (ja tuntureihin valmistautumiseen kuuluvat) mäkitreenit jääneet lähes olemattomiin. Tämän korjaamiseen ensi vuodeksi on tie hyvin selvä.

Mutta miten estää varpaiden ja nivusten hiertymät? Pitäisi kokeilla tärkkiä, rasvaa, erilaisia sukka ja teippaussysteemejä. Esim nivusiin voisi vetää teipit jo ennen lähtöä. Hiertymäongelma pitää ratkaista ennen seuraavaa koetusta. Patenttiratkaisua ei taida olla, koska kaikilla (suomalaisilla) kilpailijoilla taisi olla vastaavia ongelmia.

Olisikohan näin kostean kisakelin varustautumiskaava jotenkin seuraava:

1. Nivusiin ja nänneihin teipit heti startissa
2. Rakkoarkoihin varpaisiin teippaukset
3. Jalkapohjien ja kantapään rakkoarkoihin paikkoihin käsittely compeedin rakonestopuikolla. Toimi Tommilla nyt hyvin eikä tullut rakkoja jalkapohjaan.
4. Käsittelee jalkaterät ja nivuset talkilla. Talkkia voi lisäillä myös matkalla ihan sen mukaan kuinka kosteaksi keli ja kamppeet menevät.
5. Kahden sukan systeemi eli alimmaiseksi erittäin ohut liner-sukka tai naisten hyvin ohuet keinokuituiset nilkkasukat (30 denier?). Päälle sitten vähän paksumpi juoksusukka. Alempi sukka kun on tarpeeksi jämpti niin hankaus jää sukkien väliin eikä iske ihoon.
6. Vaihtaa kalsarit ainakin kerran kisan aikana. Mahdollisesti jopa 8h välein. Vaihtaa sukat puhtaisiin yhtä usein niin ei tule hiertymiä sukkiin kertyneestä ja tarttuneesta moskasta

rakkojen ehkäisemisestä kannattanee lukea ultrajuoksijoiden kommentteja.

Compeedia vastaavia näyttäisi löytyvän maailmalta useitakin. Tässä on vähän erikoisempi rakkoehkäisyratkaisu:

http://www.goengo.com/how_it_works_instructions.aspx

Positiivinen yllätys oli se, että pohkeissa ei tunnu juuri mitään rasituksen merkkejä! Myöskään energia ei tuntunut ongelmalta. Ruokaa oli reppu täynnä, eikä mahaongelmat mitenkään rajoittaneet syömään niin paljon kuin olisi halunnut. Mutta pysähtyminen liian vähissä vaatteissa syömään aiheutti voimakasta palelemista.

Kommentit

Sky & Niilos

Omalla vaatimattomalla "ultra" kokemuksellani ja tuon meid?n joukkueen kapteenimme kahden 100 km juoksukokemuksella t?ss? vinkkej?:

1. Nivuset (miehill?) ehdottomasti rasvataan valkovaseliinilla ja muistaa lisätä sitä keskellä kisaa (hellekelissä käydyssä 100 km kisassa nivuset hiertyivät todella paljon, mutta siitä viisastuneena laittoi nyt todella paljon rasvaa - ei alushousuja vaan pitkien alle lyhyet trikoot - ei hiertymiä tällä reissulla ollenkaan!)

Nännit (miehillä) vaseliinia ja teipit (tämähän kuuluu jo maratoonareidenkin vakiovarusteisiin)!

2. Rakot kannattaa ennaltaehkäsitä JOS tietää että johonkin tiettyyn paikkaan varmasti tulee ennenpitkää rakko - Compeed toimii aina! Tai sitten kunnolla rasvata vaseliinilla myös varpaat.

3. Varmaan toimii...tuo sun kolmas kohtasi.

4. Talkki ei varmaankaan olisi ehkä toiminut noin märällä kelillä - vaseliini kyllä.

5. Vähän asian vierestä. Minulla oli nyt ja muutamalla vaelluksellani käytössä TUKISUKAT eli ihan tavalliset lentosukat (leikattu jalkaterät pois) - pitivät todella hyvin jalkojen verenkierron kunnossa. Ja tätä keinoa käyttävät monet oikeatkin (heh) ultrajuoksijat.

6. Vaatteiden vaihtaminen (kaikki pois ja puhtaat päälle) vie varmaankin aika vähän kuitenkin aikaa. Näin me tehtiin siinä ollessamme huoltopaikalla. Se tuo piristystä - varsinkin kun ajattelen että teillä oli oikeesti pukeutumisen kanssa ongelmia. Jos huoltopaikalla olisi ollut kunnon pukutilat ja sisäsuihku niin olisimme me ehdottomasti käyneet pikaisesti lämpimässä suihkussa (tai sitten hellekelillä viileässä). Nyt kun olimme jo maalissa leimanneet niin molempien olo parani heti puolentoistatunnin jälkeen vain pelkästään tuosta lämpimästä saunasta! Ja nyt harmittaa ettei sittenkin jatkettu vielä matkaa...