Vienan Karjala 14.-25.6.2009

Keem

Kokopäiväisen bussikokotuksen päälle Tour de Vienan prologi Kuusamon keskustasta Hazorin bongaamalle kodalle Venäjälle johtavan tien varrella, Kuusamojärven rannalla. Pieni sadekin saatiin niskaan. Kota oli kiva majapaikka!

Keem

Kuusamosta auringonpaisteen alla posotettiin hyvää tietä yhtä soittoa 40 km Venäjän rajalle. Rajanylityspaikka oli hiljaisin missä olen koskaan ollut, ja saimmekin kaikkien virkailijoiden huomion osaksemme. Selvittelyjen jälkeen meidät päästettiin rajan yli vaikka pyöristä ei rekisteriotetta ollutkaan esittää. Olipa jännää toteuttaa pitkäaikainen haave Venäjän rajanylityksestä fillarilla! Rajalta Pääjärvelle sotkettiin vajaa 60 km kehnoa soratietä, välissä ei ollut mitään muuta kuin metsää ja muutama passintarkastuspiste. Lounastauolla Hazor ruokki makuualustansa Pirkka-pastoin. Alkuillan sadekuuro ehti kastella aika hyvin ennen kuin saatiin sadekamat niskaan (minkä jälkeen sade tietysti pian loppui). Pääjärvelle saavuttaessa joku maastopukuinen heebo esitti miliisiä ja kyseli kaikenlaista venäjäksi, taisin saada jopa jotain selkokielistä sille sanottuakin. Pääjärvi muistutti mitä hyvänsä suomalaista 70-luvun lähiötä, eikä ihme kun se on suomalaisten 70-luvulla rakentama. Kauppa oli hieno ja hyvin varusteltu! Hotelli taas aivan uusi ja todella siisti! Baarista löytyi maukkaat pelmenit, hapankaalit ja hauet sekä oluet, röyh. Kyllä Venäjä on hieno maa!

Keem

Hotellin aamiaisella sai erikoista piirakkaa, jonka voimalla käytiin hankkimassa luvat ja mökkimajoitus Paanajärven kansallispuistoon, minkä jälkeen retki villissä idässä jatkui kohti pohjoista. Koko päivän oli hyvä myötätuuli, kuten eilenkin. Alkumatkasta soratiekin oli hyväkuntoinen ja maasto tasainen, joten matka joutui. Loppua kohti tie kuitenkin heikkeni, Hazor onnistui yhdessä ylämäessä kaatumaankin. Myös maasto muuttui mäkisemmäksi, onneksi vauhti oli verkkainen niin pystyin matkassa mukana. Hazor putosi alamäissä aina kauas taa, mutta ylämäki ehti hädin tuskin alkaa kun se jo paahtoi ohi. Syke ei noussut tänään enää yhtä helposti kuin eilen. Vähän ennen puolimatkaa GSM-signaali katosi eikä palannut ennen kuin kolme päivää myöhemmin samassa kohtaa Paanajärveltä palatessamme. Tosin jäi tarkistamatta olisiko järven rannassa ollut suomalaista signaalia. Kansallispuiston portilla vartoili lisäksemme pietarilaisheebo näyttävine Volgineen. Puiston virkailijat eivät tienneet miten merkata pyörämme byrokratian rattaisiin, siellä kun vaadittiin tietoa auton merkistä. Laittoivat sitten VW. Kansallispuiston puolella polettiin vielä 17 km että päästiin Olanga-joen sillalle, jonka vieressä mökki sijaitsi. Puistonvartija Aleksanteri lämmitti meille heti saunan, ja hyvä sauna olikin! Hyttysiä piisasi ja sää synkkeni. Mökissä oli kuitenkin mukava nukkua ja mutustaa eväitä. Hazor asensi kuistilla verenimijöiden keskellä uuden takajarruvaijerin ja esitteli partiotaitojaan onkimalla jarrusta pudonneen osan lattian alta.

Keem

Paanajärvellä harrastettiin jo vähän maastopyöräilyäkin. Aikamoista maastopyöräilyä se tiellä ajaminenkin kyllä välillä on... Kylmää ja sateista oli. Kansallispuistossa poljettiin ensin ilman kärryjä Vartiolammen autiokylän kautta kohti Kivakkakoskea. Tie heikkeni heikkenemistään, lopulta ajettiin mutaista kärrypolkua metsän keskellä. Hazor pisti hyvissä ajoin gore-kenkineen jalalle, itse sinnittelin maastoajoa mahdollisimman pitkään jotta DS Trainerit pysyisivät jotensakin kuivina; turhaan, läpimäräksi kastuivat. Lopulta oli pakko itsekin jättää pyörä polun varteen, jotta pääsi ihailemaan kosken vaikuttavia kuohuja. Samaa reittiä takas ja sitten vielä autotietä pitkin käytiin itse Paanajärven rannassa. Järven seutu muistutti pikkuisen Baikalia, pienemmässä mittakaavassa vain. Sääkin oli yhtä harmaa. Emme sateessa hakeutuneet veneajelulle, vaan poljimme takaisin mökille ja ruokailun jälkeen lähdettiin takaisin kohti Pääjärveä. Huono veto sikäli, että koko seuraavan päivän satoi ja jouduimme makaamaan 36 tuntia teltassa sadetta pitämässä. Onneksi kukaan ei eksynyt paikalle, vaikka siellä selvästi leiriä oli pidetty. Makasin muuten 23 tuntia putkeen teltassa ulkona edes käymättä! Parempi olis ollut jäädä kansallispuistoon saunomaan. No, huonossa säässä oli se hyvä puoli että Hazor unohti uhot Kivakkatunturille kiipeämisestä. Yövyttiin muuten rajavyöhykkeellä.

Keem

Superpitkän levon jälkeen poljento maistui taas. Pääjärven hotellinpitäjän torstaiksi lupaama kesä ei saapunut vielä juhannusaattonakaan, mutta ainakin sade loppui. Tie oli pitkän sateen jäljiltä poikkeuksellisen pehmeää ja paikoin varsin raskasta ajaa Kotkan maastorenkaillakin. Poljettiin loppu n. 45 km tuttua tietä takaisin Pääjärvelle, jossa sain puhuttua Hazorin ympäri tuttuun baariin herkuttelemaan seljankalla, paistetulla perunalla, kalalla, leivällä, vadelma-omenamehulla, blineillä ja kahvilla. Juhannusta täällä ei näytetty juhlistettavan millään lailla. Kaupasta ostettiin legendaarisia muhu-keksejä (oikeasti minimuffinsseja) ja lähdettiin Tungjärven kylän kautta kohti Kalevalaa. Ekat kymmenisen kilsaa saatiin körrötellä asfaltilla! Tungjärvi oli ensimmäinen matkalle näkemämme vanhanaikainen kylä ränsistyneine puutaloineen, mutta emme jääneet tutkimaan sitä tarkemmin vaan ajettiin vaan ohi. Ajopäivästä tuli pitkä kun Kalevalan tieltä ei meinannut löytyä sopivaa telttapaikkaa, kaikki metsä näytti kovin märältä. Yhtä potentiaalista paikkaa tiedustellessa kaaduin Amerikan kotkineni isoon, puolisen metriä syvään vesilätäkköön ja kastelin koko oikean jalan sekä satutin polven. Onneksi polvi tointui nopeasti ajokuntoon eikä märkyyskään ihme kyllä muuttunut vilunväreiksi. Pian tämän jälkeen löytyikin mainio telttapaikka pienen kukkulan päältä ihan tien vierestä, sinne majoituimme juhannusyöksi. Siirryimme Louhen alueelta Kalevalan alueelle.

Keem

Lyhyt ajopäivä! Lämpenevää keliä! Kalevala! Sauna! Sänky! Hieno päivä kaiken kaikkiaan siis. Kolmen tunnin ajo Kalevalaan eli Uhtualle oli helppo ja oltiin perillä niin ajoissa että paikkoja ehti hyvin katsellakin. Saapuminen Kalevalaan oli aivan mahtava, pitkien metsätaipaleiden jälkeen oli huikeaa ajella Lenin-katua keskellä mennyttä maailmaa. Tunnelma oli kovin vanhanaikainen ja puutalot sieviä. Osuimme Lönnrotin männylle, uudelle tsasounalle ja vieläpä Jamasen aitallekin, jossa Elias yli 180 vuotta sitten oli asunut. Jamasen taloa ei enää ollut, mutta aitassa asui yhä joku! Tuntui huimalta ajatella, että täällä on Lönnrot samoja katuja tallannut ja runonlaulajien kotona vieraillut. Paikallisten avulla löydettiin Leo Kontkasen talo ja majoituttiin siihen. 82-vuotiaan ukon koti oli viihtyisä ja koimme itsemme todella tervetulleiksi. Leo kertoi majoittaneensa turisteja 70-luvulta asti, mutta olimme ensimmäiset jotka saapuivat polkupyörin. Leon kotiemännän laittamalla päivällisellä Hazor maistoi (tavallaan) kaljaa, ja tykkäsi siitä! Alkuillasta käytiin kiertelemässä kylillä, idyllistä maisemaa riitti. Yhden täysin ränsistyneen talon pihassa oli hieno Mersu, Leo epäili että taitaa olla kesämökkeilijä. Muuten autot oli lähinnä Ladoja ja Mosseja eri vaiheissa elämänkaartaan, sivuvaunullisia mopoja oli myös jonkun verran. Kun kylvimme Leon maanmainiossa saunassa, vastapäätä lammen takana ammui kylän ainoa lehmä yksinäisyyttään. Edellisestä kylvystä olikin jo neljä päivää. Seisoin tihkusateessa saunan pihalla ja olin onnellinen että olin täällä. Illalla luin sängyssä Kalevalaa ja pohdin ehdinkö tuoda Lepen tänne ennen kuin Leosta aika jättää.

Keem

Kalevalassa syötiin vielä aamupuurot ja jatkettiin sitten kaupan kautta kohti Vuonnista. Tie taisi olla sieltä parhaasta päästä, mutta silti kärryn päällä kuivumassa ollut DS Trainer putosi kerran. No, sainpa lyhyeen ajopäivään ylimääräisen kilometrin ajoa kun kävin sen hakemassa. Vuonninen osoittautui todella pieneksi ja suorastaan haja-asutetuksi kyläksi, jossa ei ollut edes kauppaa. Yhden talon pihasta löytyi ihmisiä ja kuinka ollakaan, he olivat juuri rakentamassa uutta majataloa/kahvilaa/kauppaa! Itse majapaikka oli jo valmis, joten pääsimme siihen. Saunaa sen sijaan vasta rakennettiin, joten löylyihin ei tällä kertaa päästy. Välipalaksi saatiin munakasta. Emäntä kyseli halutaanko päivällistä, sanottiin että kyllä kelpaa. Karjalankielinen vastaus ei ollut kuitenkaan suomalaisissa korvissa ymmärrettävä, joten jäätiin epävarmuuteen tuleeko ruokaa vai ei. Varmuuden vuoksi syötiin kymmenen aikaan Pirkka-pastat, mutta sitten vähän ennen puoltayötä saatiin kuitenkin vielä prinssinakki- ja pasta-ateria eteen, oluttakin ihan. Isäntäväen ostosreissu kesti hetken, sillä 60 km päässä olevaan Kalevalaan ja takaisin ei hetkessä ajeta... Aurinkoinen ilta oli todella kaunis, kävin yksikseni tutustumassa läheisen järven rantaan ja erilaisiin autiotaloihin. Muutama oli kyllä vielä asuttukin. Erityisen jännittävä oli visiitti hylättyyn kolhoosiin, jossa oli suorastaan aavemainen tunnelma! Vaassila Kieleväisen muistomerkki sen sijaan ei löytynyt.

Keem

Vuonnisesta oltiin valmiita lähtemään poikkeuksellisen hyvissä ajoin, mutta sitten pudotin lompakon kyykkyhuussiin. Viereistä saunaa rakentamassa olleet työmiehet tarjoutuivat ystävällisesti auttamaan ja rakensivat ensin hyttysverkosta ja sitten jostain kalastusverkon tapaisesta haavin, jolla lompakkoa kalastettiin nelisen metriä syvästä vesialtaasta. Eipä tullut kalaa, mutta hauskaa oli! Episodin jälkeen startattiin sitten liikkeelle lopulta ihan normaaliin kellonaikaan. Viimeinkin oli sortsi- ja t-paitakeli! Tätä tiepätkää oli varoiteltu erityisen huonoksi, mutta ei se suuremmin muista poikennut. Yksi erityisen iso mäki piti kavuta ja siinä kohtaa tuli suomalainen pakettiautokin vastaan. Tais olla vasta toinen suomalainen auto mitä nähtiin. Pitkässä alamäessä irtosi peräkärryn rengas ja puksutti metsään asti. Onneksi ei tullut mitään vaaratilannetta ja rengaskin meni kiltisti takaisin paikoilleen. Välillä pantiin kärryt piiloon ja poikettiin 24 km retkelle Venehjärvelle, mikä kannatti. Tie vei kauniin harjumaiseman kautta pikkuruiseen kylään, jossa oli Lesosten talon lisäksi siisti tsasouna ja aurinkopaneelit. Sittemmin kuulin, että Lepen setä on opettanut jotain näistä Lesosista Kemissä. Päivä päättyi Vuokkiniemeen, joka oli täysin erilainen kylä kuin aikaisemmin nähdyt. Leikittiin I.K. Inhaa ja kierrettiin kylän nähtävyydet, välteltiin pummaavia juoppoja sekä majoituttiin ilmeisesti Svetlana Remsun, tai sitten jonkun tuttunsa/sukulaisensa melko uuteen kotitaloon. Sauna oli taas taivaallinen ja ruoka hyvää!

Keem

Vuokkiniemessä saatiin tukeva lättyaamiainen! Tällä kertaa starttia viivästytti Hazorin peräkärryn sisäkumin vaihto-operaatio. Kesäisen sään jatkuessa matkalla Kostamukseen liikenteen määrä kasvoi kasvamistaan ja viimeiset hiekkatiet kaivoskombinaatin nurkilla olivatkin jo melkoisen pölyisiä. Hissukseen ajeltiin. Lopussa päästiin asfaltille, eikä siltä enää tällä reissulla tarvinnut poiketa! Kostamuksen vierestä löytyi tylsä hotellimajoitus, jossa käytiin ekaa kertaa yli viikkoon suihkussa. Käytiin kaupungissa herkuttelemassa Medved-ravintolassa (erinomainen borssi, lihaköntsä + perunaa, leipää, votkaa ja olutta), minkä jälkeen shoppailtiin kauppakeskuksessa (Alisan kokoelmalevy) ja osteltiin ruokakaupasta tuliaisia sekä kakkukaupasta tiikerin hymy -niminen kakku iltapalaksi, kyytipojaksi tietysti kvassia. Hotellin pihassa oli kiltti kissa ja vanha koira.

Keem

Pitkä päivä, joka päättyi uuteen omaan kilometriennätykseen. Poljettiin suunnilleen kellon ympäri miinus tauot huoltiksella, rajalla ja Kuhmossa. Onneksi kello siirtyi tunnin taaksepäin niin päivällä oli muutenkin vähän enemmän pituutta. Koko matka asfaltilla kauniissa säässä, kyllä kelpasi! Kostamuksesta rajalle päästiin puolessatoista tunnissa ja rajanylitys sujui jouhevasti. Sitten Kainuun vaarojen halki Kuhmoon, jossa käytiin pitsalla ja päätettiin vielä jatkaa jonkin matkaa kohti Nurmesta. Sain kuin sainkin houkuteltua Hazorin hylkäämään haaveet hikisestä telttayöstä korvessa, ja sen sijaan poljettiin aina Nurmekseen asti leirintäalueelle, jossa pääsi saunomaan. Telttapaikka maksoi vaivaiset 11,50 euroa eikä sauna yhtään lisää siihen. Nokkamies pisteli viimeiset 40 kilsaa melko reipasta kyytiä, peesailin sen mitä pystyin. Suoraan sanoen ei ollut kyllä mitään ongelmia jaksaa, kai tässä on siis jonkun verran pyöräilykunto parantunut. Palautuminen kolme päivää myöhemmin odottavalle Tahkolle vaan vähän arvelutti.