Keski-Suomi hiihto 31.1.2009
Kaikkien aikojen ensimmäinen Keski-Suomi hiihto hiihdettiin 31.1.2008. Osallistuin ihan kannatuksen vuoksi koska Jyväskylän seudulta on jo pitkään puuttunut oma massahiihtotapahtuma. Kisaa yritettiin järjestää jo edellisenä vuonna mutta se jouduttiin lumen puutteen takia peruuttamaan.
Hiihdon treenaaminen tänä talvena oli menny vähän poskelleen mutta päätin silti osallistua. Ennen vuoden vaihdetta oli jo paljon hyviä hiihtokelejä mutta niistä ei päässyt nauttimaan jalkaterän rasitusvamman takia. Alkuvuosi meni hiihtovaeltaessa mikä oli varsin mukavaa mutta ei sitä oikein voi oikeaksi hiihtämiseksi kutsua. Perinteisen sukset kaivoin varastosta muutamaa päivää ennen kisaa ja ehdin pari kertaa käydä kevyellä lenkillä. Vielä niillä pystyssä pysyi joten ei kun kisaamaan!
Kisapäivänä oli kova pakkanen. Aamulla kotimittari näytti 20 astetta pakkasta ja kisapaikallakin kuulutettiin, että aurinkoisissa paikoissa keli oli lämmennyt jo 18 pakkasasteeseen :-D Sää oli kaikinpuolin komea. Aurinko paistoi ja lumi narskui juuri kuten sen oikeana talvipäivänä pitääkin narskua.
En yhtään muistanut milloin olisin viimeksi kisannut yhtä kylmässä joten varusteiden valinnassa oli pieniä hankaluuksia. Tiesin, että en aivan parhaimpaani kisassa pystyisi joten varauduin retkeilyvauhdin varalle ja laitoin jalkaani tuulisuojatut craftin hiihtohousut. Alle laitoin ohuen kerraston. Yläkropan peitteeksi riitti vähän paksumpi kerrasto ja haltin hiihtotrikoo. Pään suojasin kunnolla kypärämyssyllä jonka päälle laitoin vielä haltin hiihtopipon ja päällimmäiseksi tuulisuojaksi aivan ohuen mutta tiiviin lurupipon. Hiihtohanskojen alle laitoin vielä pienet sormikkaat. Suksissa oli pitona pitoteippiä ja luistona jotakin startin vähäfluorista vihreää tököttiä.
Kovimmiksi rankatut kaverit pääsivät viiteen ensimmäiseen riviin. Itse valkkasin paikan jostain kymmenennen rivin tienoolta. Starttivihellyskin tuli ja päästiin matkaan. Kymmenen latua riittivät vain muutamalle ensimmäiselle metrille ja sen jälkeen alkoi tunkeminen. Mitään pahempia haavereita ei näyttänyt tapahtuvan mutta kovin vauhdikkaaksi ei voi alkua kehua. Startista on myös video. Ensimmäinen nousu alkoi pian ja pääsinkin siinä ohittelemaan hitaampia. Ylämäkeen pinkominen tuntui ihan hyvältä ja pito oli hyvä.
Ensimmäisen nousun jälkeen pääsi heti vetämään henkeä alamäessä. Joku edempänä hiihtänyt oli kaatunut sisemmälle latu-uralle mutkan jälkeen. Taisi käydä vähän pahemminkin koska kaveri ei kauheasti tehnyt lähtöä. Edelläni kulkenut kaveri huikkasi onnettomuudesta mutkan takana olleille järjestäjille. Letka venähti jo tässä vaiheessa vaikka matkaa ei ollut takana juuri yhtään.
Edessä oli rankaksi tiedetty vesitornin nousu, joka oli toinen reitin oikeista nousuista. Meno tuntui ihan hyvältä ja loikottelin ohi isosta ryhmästä, kun tuntui siltä, että matelivat. Mäen päällä jäin seuraavaan porukkaan peesailemaan alamäkipätkälle. Pysyinkin saman ryhmän perässä pitkään koska vauhti tuntui ihan sopivalta.
Haapasuon tienoolla oli reitin paha paikka. Juuri ennen Haapasuota on tiukka 90 asteen käännös, joka muuttuu samalla jyrkäksi alamäeksi. Tässä ei ole oikein mitään mahdollisuuksia pysyä ladulla vaan joutuu laskemaan ilman. Samassa kohdassa tuli seuraavalla kierroksella hiihtäjiä vastaan. Laskun jälkeen saavutaan Haapasuolle, joka oli aivan onnettomassa kunnossa. Suolla oli vain yksi latu ja sekin oli huono ja tässä kohtaa piti olla kaksisuuntainen liikenne!? Paikka on mielestäni erittäin vaarallinen jo pelkästään tiukassa mutkassa olevan alamäen takia koska siinä voi helposti ajautua ylöspäin hiihtävän päälle. Samoin voi käydä huonosti suon kohdalla koska siinä vastaantulijat voivat laskea päälle. Minusta massahiihtoreitillä ei pidä missään nimessä olla näin vaarallista paikkaa. Tällä kertaa ei varmaan mitään pahempaa sattunut mutta jos hiihtäjien määrä yhtään kasvaa ja joukkoon tulee mukaan enemmän teknisesti huonompia hiihtäjiä niin on aivan varma, että tässä paikassa tulee ruhjeita tai katkeaa luita. Suon jälkeen on heti yksi ongelmapaikka lisää koska nopeammat laskevat alas vasenta kaistaa ja hitaammat jotka nousevat suolta joutuvat kääntymään vasemmalle suoraan yli laskevien ladun. EIEIEI. Ei massahiihdossa saa tehdä näin. Reittiä pitää selvästi uusia.
Haapasuon jälkeen on reitin toinen oikea nousu. Letkan vauhti hyytyi tietysti heti. En taaskaan jaksanut ryhmän hidastelua vaan pinkaisin ohi ja karkuun. Mäki on oikeasti pitkä ja rankka mutta kulki ihan hyvin. Väliin tulee pieni lasku ja sen jälkeen nousu jatkuu edelleen. Sain taas sopivasti jonkun kiinni ja jäin peesailemaan alamäkeen. Reitin paras alamäki on laskettaessa Vaajakosken urheilukentälle.
Vaajakoskelta takaisin Halssilaan asti on pääasiassa nousuvoittoista ylä- ja alamäkimaastoa. Halssilasta eteenpäin on ehkä hieman enemmän laskua kunnes käännytään Karmitsan suuntaan jossa on pitkä ja loiva uuvuttava nousu. Peesailin koko välin samaa kaveria mutta Hiihtomaan jälkeen kaivellessani taskusta turkinpippureita jäin kyydistä muutaman metrin päähän. En saanut kiinni ennen kuin Karmitsan nousussa ja jäin taas heti kun käännyttiin laskemaan samaa reittiä alaspäin. Tällä kertaa syynä oli yhden pipon vähentäminen ja sen saaminen taskuun asti talteen. Seuraavassa ylämäessä olin taas peesissä. Tässä vaiheessa jo uumoilin, että luisto ei ollut aivan paras mahdollinen mutta pito oli hyvä.
Loppukiekka meni ihan mukavasti maalialueelle asti jossa totesin, että hyvä veturi lopettikin jo yhden kierroksen jälkeen. Ketään muita ei näkynyt lähistöllä ja jouduin yksikseni aloittamaan toisen kierroksen. Ensimmäisen kierroksen väliaika oli n. 1:23.
Kauaa ei tarvinnut yksin kulkea, että sain näkyviin muita sillä seuraava ryhmä hidasteli sopivasti ensimmäisessä nousussa. Nappasin perän pään kiinni heti nousun päällä ja lopun ryhmän mukaan pääsin vesitornin nousussa. Ajattelin, että lienee taas hyvä taktiikka peesailla helpommat pätkät ja ehkä karata seuraavassa isossa nousussa. Pysyin siis letkan mukana vaikka välillä tuntui, että vetojuhdan suksi ei oikein luistanut koska minunkin kehnommalla luistolla pääsi luistamaan edellä hiihtävän kantapäille.
Haapasuon jälkeisessä nousussa iskin taas ja ryhmä jäi kuin seinään. Sopivasti edellä kulki yksi hiihtäjä jonka tsemppasin kiinni mäen päällä. Taas sai laskea alamäkeen peesissä. Nyt muistin hyödyntää hyvän laskun ja kaivelin taskusta pari turkinpippuria lisää suupieleen. Geelit ovat ihan turhuutta ;-) Kaveri ei ollut kovin vetohaluinen joten jouduin hiihtämään urheilukentän jälkeen itsekseni. Omaa vauhtia on kyllä mukava hiihdellä mutta välillä olisi kaivannut peesietua koska tuntui, että suksi ei oikein luista niin hyvin kuin sen pitäisi.
Jaksoin hiihdellä ihan mukavasti hiihtomaahan saakka. Siellä lasi urheilujuomaa ja matka se vain jatkui. Seuraavassa ylämäessä tunsin pieniä oireita siitä, että hiilihydraattivarastot ovat hieman vähissä. Pahimmissa kisoissa silmissä alkaa viirata ja jopa pimetä siinä vaiheessa kun vauhtiruuvi on tiukalla mutta polttoainetta ei enää riitä. Nyt tuntui vain pientä viirausta joka ei ollut vielä mikään ongelma. Katsoin matkamittaria ja totesin, että hyvin jaksaa loppumatkan ilman lisäturkinpippureita. Tuleepa rääkättyä kroppaa toimimaan paremmin rasvoilla.
Matka jatkui ihan reipppaasti. Karmitsan nousussa alkoi hieman tuntua siltä, että tämähän väsyttää! Vauhti pysyi kuitenkin edelleen ihan hyvänä. Alaspäin kääntyessä huomasin missä takana kulkeva ryhmä tulee ja vaikutti siltä, että olivat ehkä hieman saavuttaneet laskuvoittoisella osuudella. Hankalaa arvioida koska he olivat vielä menossa ylämäkeen ja minä jo alas. Lykin alamäkeen sen mitä jaksoin. Tasatahtipumppu ei selvästikkään ole vielä parhaassa iskussa eikä tilannetta helpota varsinkin vasemmassa ranteessa oleva rasitusvaiva.
Edellä kulki väsähtäneitä hiihtäjiä tasaisin välimatkoin. Ohitin muutaman viimeisten kilometrien aikana vaikka viimeisessä ylämäessä jo tuntui siltä, että nyt riittää minullekkin jollen saa lisätankkausta. Edessä kulkevat hiihtäjät saivat kuitenkin pinnistämään vielä vähän ja tulin loppuun ihan reippaasti. Viimeinen lasku latasi akkuja hyvin ja jaksoin mukavaa tahtia maaliin saakka. Loppuaika oli n. 2:44. Tarkka aika löytynee joskus tuloksista.
Maalissa olo ei ollut kovin kummoinen. Heti kun lopetti hiihtämisen niin kaikki heikotuksen oireet katosivat. Sain mitalin, pari lasia mehua ja puolikkaan banaanin. Tämä luvannee ihan hyvää Pirkan hiihtoa ajatellen. Siellä pitäisi jaksaa tuplamatka ja mielellään vielä samalla vauhdilla. Vähän treeniä helmikuun aikana ja lisätankkausta Pirkan kuluessa niin pitäisi onnistua...
Ennakkoepäilyistäni poiketen kisa kulki ihan mukavasti. Kylmä kelikään ei tuntunut keuhkoissa pahalta. Keskisyke oli 157 eli tismalleen samaa tasoa mitä yleensä maratonilla. Valitettavasti suksi ei ollut aivan parhaimmillaan. Maalissa paljastui, että pitoteippi oli kerännyt ison läjän lunta mikä on peräti omituista koska pakkastakin oli paljon. Ainakin selitys hieman huonolle luistolle löytyi.
Isä ja äiti kuskasivat minut vielä kisakansliaan jossa oli hiihtäjille tarjolla lihasoppaa. Tästä järjestäjät saavat lisäpisteitä! Liian harvassa massahiihdossa on kunnolla ruokaa tarjolla. Ensi vuonna pitää tulla uudestaan :-)
Tilastot
| Laji: | Hiihto (perinteinen) |
| Tyyppi: | Vauhtikestävyys |
| Alkuaika: | 31.01.2009 09:59 |
| Kesto: | 02:44:16 |
| Matka: | 47.4 |
| Vauhti: | 03:28 |
| Avg: | 157 |
| Max: | 176 |
| Kulutus: | 3143 |
| Lämpötila: | -18 |
| Noususumma: | 1118 |
| Korkeusero: | 100 |
| Maksimaalinen | 00:01:52 | 1.13 |
| Anaerobinen | 02:19:54 | 85.16 |
| Aerobinen | 00:22:25 | 13.64 |
| Aliaerobinen | 00:00:06 | 0.06 |
Reittikartta
Kaaviot
Korkeuskäyrä
Korkeuskäyrään kannattaa suhtautua varauksella koska se on mitattu forerunner 305:lla jossa ei ole ilmanpainemittausta vaan korkeuskäyrä tulee gps-datan perusteella eikä tarkkuus ole silloin kovin hyvä.
Väliajat
Syke
