Kaamosvaellus Syötteen kansallispuistossa 4.1.2009 - 9.1.2009

• Tilastot

Herajärven kierroksella käynyt poppoo aikoi kokeilla kaamosvaeltamista Syötteen kansallispuistossa. Sairastumiset vähän karsivat ryhmää mutta lopulta Anne, Tanja, Tommi ja Ville kävivät seikkailemassa kaamoksen keskellä.

Ensimmäinen päivä Syötteen maastoissa oli kylmä ja kaunis. Pakkanen oli reissun kovimpia sillä mittarista loppui asteikko... Matkaa ei ollut paljon sillä tavoite oli kulkea tien varresta UKK-reittiä seuraillen Taimenmutkan autiotuvalle. Melkein alkumatkasta Tanja oppi, että ahkio kulkee paljon kevyemmin jos ei jätä yhtä mustekalaa laahaamaan ahkion alle... Aina kannattaa harjoitella ensimmäinen ylämäki vähän raskaammalla lastilla ;-) Etapin sananmukaisesti hyytävin osuus oli suoaukiota ylittäessä. Taivas oli kirkas ja pakkanen kylmäsi oikein kunnolla. Onneksi suoaukion jälkeen oli kunnollinen ylämäki jossa suosiolla otettiin sukset pois jalasta ja kiskottiin lastit hitaasti mutta varmasti huipulle. Ei muuten palellut enää! Loppumatkalla saatiin seurailla joen vartta ja vähän aikaa jännittää, että pitääkö reitille ilmestynyt leveä oja kiertää vai uskaltaako sen ylittää suoraan. Turhan reitinetsintäseikkailun jälkeen Tommi rysäytti suoraan yli ojasta ja muut seurasivat kiltisti perässä. Taimenmutkan tupakin löytyi ja näkyi jo vähän kauempaa sillä tuvassa oli valot! Kaksi reipasta umpihankihiihtäjää oli jo asettunut taloksi ja juuri sopivasti lämmittivät tupaa. Mahduimme vielä hyvin sekaan emmekä saaneet lähtöpasseja edes levottimilla jutuillamme. Ehkä meitä siedettiin paremmin koska tarjoilimme kaksikolle iltapalaksi tehtyä suklaamoussea. Edes Tanjan taidonnäyte moussen syömisessä ei pelottanut kuin tupahiiriä.

Toinen päivä oli reissun pisin ja raskain päivä jolloin kuljimme Taimenmutkan tuvalta Toraslammelle asti. Päivä alkoi heti huonosti sillä huomasimme lähtiessä, että Annen suksen side oli hajalla. Viritimme siteen kiinni nippusiteillä ja pääsimme vihdoin matkaan.

Pitkät pätkät seurailtiin mettäautoteitä, vähäsen autotien laitaa ja sitten valmiita latupaanoja. Ensimmäinen ruokatauko pidettiin juuri huonoimpaan aikaan lumipyryn iskiessä Naamankajärven nurkalla. Samalla tauolla päästiin paikallisen hiihtäjäsedän juttusille. Hän neuvoikin meille mitä reittiä kannatti kulkea eteenpäin. Saimme kokea vielä todellisen yllätyksen kun olimme hiihtäneet Pytkynharjun mökkialueen läpi ja aioimme juuri siirtyä ladulle. Viereemme pysähtyi auto ja aikaisemmin tavattu setä ilmestyi tuomaan meille latukartan, että varmasti löytäisimme perille. Suuret kiitokset :-)

Matka jatkui ihan mukavasti valmista latupohjaa pitkin. Hieman mietimme moottorikelkkauraa pitkin oikaisemisesta mutta ajatus kypsyi toteuttamiskelpoiseksi vasta toisen kelkkauran kohdalla. Uraa pitkin pääsimme kulkemaan vähän matkaa kunnes piti kääntyä umpihankeen ja kohti pohjoisempana kulkevaa latua. Pienenä apuna oli jonkun hiihtämä pieni latu. Jouduimme kuitenkin pian ongelmiin sillä Annen suksen side hajosi taas. Onneksi nippusiteitä riitti ja saimme siteen viriteltyä paikalleen.

Varsinainen latukin löytyi lopulta. Aurinko oli jo laskenut ja alkoi olla lähes pimeää. Tommi heitti jonkun vitsin Syötteen kummitushiihtäjästä. Samantien metsästä meitä katsoi punainen silmä! Kukaan ei ainakaan tunnusta säikähtäneensä. Tarkempi tutustuminen paljasti, että punainen silmä oli suksilla kulkevan venäläisperheen ainoa valonlähde. He empivät kovasti uskaltavatko laskea alas pienen mäentöppyrän. Toivottavasti perhe selvisi ehjänä kotiin yön pimeydestä sillä tuosta paikasta oli useita kilometrejä lähimpään asumukseen...

Lopulta pääsimme Syötteen valoihin. Pysähdyimme evästämään ja taukoilemaan. Anne ahmi vähän liikaakin ja sai mahansa kipeäksi. Sovittiin, että hiihdetään luontokeskukselle asti kokkaamaan kunnollinen ateria. Valitettavasti luontokeskus oli saapuessamme kiinni mutta käytimme terassia kokkailusuojana ja saimme mahamme täytettyä.

Jäljellä oli enää viimeinen pätkä Toraslammen tuvalle. Villen piti liittyä joukkoomme tuvalla ja mielisssämme jo odotimme pääsevämme valmiiksi lämmitettyyn tupaan. Olihan Villellä ollut paljon lyhyempi matka kuin meillä ja hänen pitäisi olla Tuvalla odottamassa.

Lopultakin saavuimme perille. Päivän saldo oli peräti 28km, kellokin oli ehtinyt ympäri ja liikkeellä oltiin oltu yli 7h! Hatun nosto Annelle ja Tanjalle, jotka mukisematta jaksoivat koko pitkän raskaan päivän!

Tupa oli kuitenkin pimeä. Missä oli Ville? Oliko jotain sattunut? Raahasimme itsemme ja romumme sisään tupaan ja boottasimme kännykät käyntiin. Villeltä oli tullut parikin viestiä:

Eksynyt. Karttaan merkitsemättömiä teitä, pirun pusikoita. Väsy. Pysähdyin tekeen ruokaa. Varusteet ok, ei leiriytymisvälineitä. Olen Rajakoskella. Liikaa sulaa, en pääse joesta yli. Pimeää. Tulen teitä ja latuja pitkin. ts. varmaa reittiä Karsikkolampi-koiratupa-toraslampi. N.13km. ETA klo00-03... vittuuu...

6 tai 3km Koiratuvalle. Teerivaaran kohdalla. Tuun hiihtoreittejä. Osa varusteista ei toimi, mutta korvattu.

Villellä ei siis mennyt kovin hyvin. Luotimme kuitenkin, että kokenut eräkarpaasi ja juuri eräopaskurssin talvivaellusleiriltä päässyt partiolainen, selviää koittelemuksistaan ja ehjänä perille. Lämmitimme tuvan ja kokkailimme ruokaa. Lopulta klo02 yöllä Ville saapui paikalle ehjänä mutta väsyneenä. Matkaa oli Villellekin kertynyt lopulta 35km ja aikaa kulunut kellon ympäri! Ville oli lopulta joutunut kiertämään melkein samaa reittiä mitä muut olivat kulkeneet, koska ei päässyt Koiratuvankaan kohdalla joesta ylitse. Kaikesta huolimatta loppu hyvin kaikki hyvin :-)

Seuraavana päivänä ahkiot jäivät leiriin lepäämään. Lähdimme päiväretkivarustuksessa tutkimaan Ahmatupaa ja Ahmavaaran näkötornia. Olipas kevyttä ilman ahkioita! Ahmatuvan latukahvilasta ostimme lämmintä mehua ja tuoreet munkit. Taivaallisen hyvää...

Tankkauksen jälkeen siirryimme ladulta umpihangen puolelle ja hiihtelimme upean tykkylumen keskellä kohti Ahmavaaran näkötornia. Oli erittäin hauskaa tallustella oikeasti talvisessa metsässä. Näkötornikin löytyi juuri parhaaseen aikaan. Saimme ihastella maisemia sinisellä hetkellä ja mahtavassa kuutamossa. Loppumatka takaisin Toraslammelle oli helppoa alamäkeä. Matkalla treeenattiin vähän hiihtotekniikkaakin.

Seuraavana päivänä päätimme lähteä kohti pohjoista ja Rytitupaa. Onneksemme koko matkan sai kulkea kelkkauraa pitkin eikä tarvinnut rymytä suo-ojien yli umpihankireittiä. Kokemus oli jo osoittanut, että ojat olivat ahkioiden kanssa tuskaisan hankalia. Myöhemmin paljastui että leveä paana oli ajettu koiravaljakoita varten. Kylmää riitti taas.

Rytituvalle päästyämme jätimme ylimääräiset kamat tupaan ja lähdimme vielä lisälenkille katsomaan Rytivaaran kruununtorppaa. Pienen kiemurtelun jälkeen löysimmekin torpalle. Jälleen kerran aivan mahtava kuutamo valaisi kulkuamme.

Rytitupa oli hankala lämmittää. Kamiina oli alitehoinen ja tuvan oven pielistä veti koko ajan kylmää ilmaa. Poikkeuksellisen korkean laverin alta puhalsi myös jatkuvasti kylmää ilmaa. Tommi hermostui kylmyyteen ja sisusti tuvan uusiksi. Tommi käänsi penkit laverin alaosan eteen ja niiden kaveriksi asetteli alumiinilakanan. Kylmän alaosan eristämisen jälkeen lämmitettäviä kuutioita oli nyt vähemmän. Vielä kun Tommi tuuppasi tuvassa olleet kaksi patjan kappaletta oven eristeeksi niin tupa vihdoin lämpeni asuttavaksi.

Seuraavan aamuna päätimme lyhentää reissua. Emme jatkaneet suunnitelman mukaisesti Vattukuraan vaan palasimme samaa reittiä mitä olimme edellisenä päivänä tulleet. Matkalla pidimme reitin korkeimmalla maisemapaikalla lounastauon ja saimme seuraksemme koiravaljakkoretkueen. Moottorikelkalla ajanut opas kävi vähän kanssamme juoruamassa.

Toraslammelle emme enää halunneet vaan yritimme oikaista Ahmatuvan suuntaan. Valitettavasti oiko hieman kilpistyi sulana olleeseen leveään puroon ja tyydyimme seuraamaan melkein oikeaan suuntaan kulkenutta tieuraa, joka lopulta toi meidät Ahmatuvalle kulkevalle ladulle.

Ahmatupa on autiotuvaksi hieman turhan moderni mutta asettauduimme kuitenkin taloksi. Kamina oli hyvä ja tehokas eikä mennyt kauaa saada tupaan hyvä lämpö. Ilta kului rattoisasti syömisen ja laulelun parissa.

Viimesenä päivänä oli enää alamäkivoittoinen matka Ahmatuvalta luontokeskukseen. Matkalla tuli vastaan kaksi ahkiojeppeä jotka olivat yöpyneet Annintuvalla. Luontokeskuksella olimme ajoissa ja ehdimme tutustua luontokeskuksen tarjontaan bussia odotellessa. Bussin kyytiin ei luontokeskukselta muita eksynyt mutta matkan varrelta löytyi iso läjä turisteja joita kuskattiin ylös ja alas Syötteellä. Pudasjärvelle asti bussissa ei kulkenut muita kuin me. Pudasjärvellä vaihdoimme Ouluun menevään bussiin. Oulussa ehdimme sopivasti hakea syömistä kiinalaisesta ravintolasta ennen Jyväskylään ja Pielavedelle kulkevia busseja. Loppumatka kotiin menikin torkkuessa ja korttia pelaillessa.

Reissuvideo

Tilastot

Mistä - Mihin	Alkuaika	Kesto	Matka	Nopeus min:ss/km	Nousumma	Korkeusero
Pintamo - Taimenmutka	04.01.2009 13:37	02:10:43	6.8	19:18	96	69
Taimenmutka - Toraslampi	05.01.2009 09:18	07:10:10	28.0	15:22	225	81
Toraslampi - Ahmatupa, Ahmavaara-Toraslampi	06.01.2009 12:09	01:45:53	10.4	10:12	78	119
Ahmatupa - Ahmavaaran näkötorni	06.01.2009 13:59	01:20:38	4.8	16:46	75	126
Toraslampi - Rytitupa	07.01.2009 10:16	02:51:29	12.0	14:15	152	69
Rytitupa - Rytivaaran torppa - Rytitupa	07.01.2009 14:40	01:10:33	4.6	15:11	64	44
Rytitupa - Ahmatupa	08.01.2009 10:06	04:25:07	17.6	15:04	211	103
Ahmatupa - Luontokeskus	09.01.2009 09:00	01:34:42	8.2	11:31	44	138