Rajahiihto - the ruthless raja skimarathon

• Miten kävi...

Lauantaina 6.2.2016 latu vei miestä. Menin testihiihtäjäksi Rajahiihdon 212 kilometrin reitille. Kuljimme yhtä matkaa Jari Pitkäkosken kanssa.

Rajahiihdon reitti kulkee itärajaa seuraillen Vartiuksesta Raatteen ja Hossan kautta aina Kuusamon Iivaaraan asti. Tarjolla ei ole mitään leveetä kuntolatua vaan semmoista oikeeta pelkällä moottorikelkalla ajettua erämaalatua. Pertsalla kihnutetaan ja välillä syödään eväitä ja ilmeillään susihukille.

Treenihiihtokilometrejä ei ole hirveästi tänä talvena kertynyt mutta retkeilyvauhdilla pitäisi jaksaa vaikka loputtomasti. Huoltopaikkoja 212 kilometrin reitillä on peräti kolme. Ei sis mitään finlandiahiihtotyyppistä viiden kilsan välein mehutarjoilua vaan ite pitää repussa kantaa eväät ja juomat. Pimeessäkin hiihdetään vähintään kymmenen tuntia. Ei ole ladulla valaistusta muualta kuin omasta otsalampusta. Kuukin jää pilvien taakse.

Etenemistä saattoi seurata täältä: Rajahiihto gps-seuranta

Miten kävi...

Hiihdetty reitti peruskartalla

Itäraja tuli tutuksi vaikka ei ihan niin pitkältä pätkältä kuin oli tarkoitus. Tapahtuma lähti liikkeelle Vartiuksen rajakahvilan nurkalta. Heitettiin huoltoreput minibussin kyytiin ja lähettiin ite suksimaan isohkojen eväsreppujen kanssa rajavyöhykkeen tuntumaan. Repussa oli taukotakki, vähän varavaatetta, vajaa kolme litraa juomista, evästä ja sekalaista tarvetta.

Reitti seuraili heti alusta alkaen rajavyöhykkeen laitaa. Pohja oli hyvin kelkoilla tampattu vissiinkin rajavartiomiesten toimesta ja latu oli siihen ajettu saman aamuna. Latu oli hieman pehmeä mutta muuten ihan hyvä. Suuren osan koko matkasta oikealla puolella oli rajavyöhykkeen rajamerkkejä. Kymmenen metriä "eksymällä" pois ladulta niin olisi mennyt luvatta rajavyöhykkeelle.

Lähtiessä pakkasta oli noin 14 astetta mikä tuntui ihan sopivalta. Tuulta ei ollut juuri ollenkaan. Päivän kuluessa lämpötila nousi hissukseen. Illalla 100 km hiihdon jälkeen pakkasta oli enää kahdeksan astetta ja jatkoi edelleen nousua. Päivä oli pilvinen. Aurinkoa ei nähty. Hiihto-olosuhteet olivat oikein hyvät eli ei liian kylmä tai kuuma, latu pysyi avoimena eikä tuulesta muutenkaan ollut kiusaa. Pahin ongelma oli huono luisto. Lumi oli irtonaista uudehkoa lunta eikä siinä suksi kovin hyvin liukunut missään vaiheessa.

Alussa lähdimme Heikin ja Miian kanssa samaa vauhtia. Miia eteni kärjessä ja piti yllä hyvää vauhtia. Ehkä turhankin hyvää. Kuivajärvelle saavuttuamme siirryimme Jarin kanssa kärkeen ja hissukseen karkasimme. Kuivajärvi oli ainut reitille osunut asutus! Ennen Raatteelle saapumista jouduimme hiihtämään vähän matkaa hieman kivistä tietä pitkin. Raatteella oli huoltopiste rajavartioiden rakennuksessa. Saimme hyvää palvelua ja täydennettyä juomavarastot.

Matka ja maasto jatkuivat samanlaisina. Välillä pienet harjut katkaisivat tasaisella etenemisen ja pari kertaa piti pistää ihan haarakäynnillekin. Reitti on kuitenkin erittäin tasainen. Hiihdimme Jarin kanssa ihan reippaasti mutta matkavauhti oli silti hitaahko. Suksi ei vaan luistanut vaikka välillä harjasimme suksien pohjat.

Noin 70 km huitteilla huomasin, että vasen ranne oli kipeä. Ranteet ovat joskus ennenkin kipeytyneet pitkissä hiihdoissa mutta en vielä tässä vaiheessa odottanut näin ilkeää kipua. Vuorotahtia pystyi tasaisella hiihtämään kivutta, kun ei käyttänyt voimaa tai taivutellut sormia. Heti kun tuli ylämäki tai joutui sormilla puristamaan niin rannetta vihloi. Ei hyvä merkki mutta aattelin, että seuraillaan tilannetta. Joskus näitä kipuja tulee ja menee.

Pimeäkin saapui. Lamput päähän ja maisemien katselu loppui. Maisemat tosin olivat olleet jo pitkään saman toisintoa. Hieman harmitti, että reitin hienoimmat alueet olisivat pohjoispäässä missä piti hiihtää pimeässä. Tämä reitti kannattaisikin hiihtää toiseen suuntaan.

Pidimme taukoja aina kymmenen kilometrin välein. Joimme rutkasti mehua ja popsimme jotain evästä ja kierrätimme nesteitä myös maaston puolella. Sama rytmi jatkui tunnista toiseen. Toisesta päästä nestettä sisään ja toisesta ulos. Onneksi eväät eivät kiertäneet samaa tahtia smile emoticon Ensimmäisen satasen aikana söin vajaat 300 grammaa karkkia, yhden kismetin, pari voileipää ja muutaman sipsin ja rusinan. Kulutus ei siis ollut hurja mikä kertoo, että vauhti oli sopiva. Voimiakin riitti koko ajan kun vain muisti tasaisin välein syödä ja juoda. Ainoastaan tuo ranne...

Kilometrit pitenivät koko ajan. Tuntui, että jokainen seuraava kymmenen kilometriä oli hitaampi kuin edellinen. Luisto oli mitä oli. Lopulta päästiin leveämmälle tampatulle kelkkauralle ja sitä pitkin edettiin viimeiset kilometrit Martinselkosen taukopaikalle. Gepsi näytti täällä minulla matkaksi 99,8 kilometriä. Harjattiin sukset ja siirryttiin sisätiloihin nauttimaan lohisoppaa.

Sitten olikin meikäläisen vuoro keskeyttää matka. Ranne oli ollut kipeä jo 30 kilometrin ajan ja vihloi pahasti sormia käyttäessä. Ei ollut järkeä jatkaaa vaikka vuorotahtia vielä olisikin kyennyt hiihtämään. Tarkoitus on kuitenkin hiihtää vielä tänä talvena muitakin lenkkejä. Jari pääsi jatkamaan matkaa seuraavan tulleen kaksikon kanssa. Kärjessä yksin kovaa vauhtia kiitänyt hiihtäjä oli joutunut keskeyttämään heti Martinselkosen jälkeen joten ketään muita ei enää täältä jatkanut kuin nämä kolme.

Ajelin Jarin autolla Lehtovaaraan hiihtäjäkolmikkoa kannustamaan. Keli oli hyytynyt entisestään. Pojat saapuivat paikalle hissutteluvauhdilla. Luntakin satoi jo. Kolmikko jaksoi hyvävoimaisina edelleen hymyillä ja jatkoivat matkaa. Kului pari tuntia ja tuli tieto, että keskeyttävät. Sää oli muuttunut reilusti pahemmaksi: lunta tuprutti taivaan täydellä. Poikien luisto oli hyytynyt täysin eivätkä päässeet enää kävelyvauhtia lujempaa eteenpäin. Matkaa oli vielä niin paljon jäljellä, että eivät olisi ehtineet maaliin asti aikataulussa joten oli järkevää keskeyttää 140 km kohdalla. Hieno taistelu kuitenkin Jarilta ja muilta!

Maasto oli heti alusta alkaen erämaista. Suota, avosuoita, kuusikkoa, mäntykankaita, erämaajärviä jne. Reitti oli pääasiassa hyvin tasainen eli kuljettiin paljon soiden ja järvien poikki. Mäetkin olivat maltillisen kokoisia eikä pahoja laskujakaan ollut. Laskut olivat muutenkin vähissä maaston tasaisuuden takia. Työmiehen reitti eli koko ajan piti hiihtää ja vain harvoin sai hengähtää laskuissa. Alkumatkan metsät olivat pääasiassa talousmetsiä. Hienoa mäntykangasta oli tarjolla mutta myös hirvittäviä pusikoita. Välillä oli söpöjä puroja. Aika usein reitti kulki pitkin metsäautoteitä. Hieman enemmän olin odottanut mutkittelevaa umpimetsälatua. kuin suoria tiepätkiä. Eniten harmittaa, että Martinselkosen ja Hossan alueen hienot metsät jäivät iteltä nyt vielä käymättä.

Järjestäjät pitivät hiihtäjissä erityishyvää huolta. Viimeisten perässä ajoi huoltokelkka ensiapumiehen kera varmistamassa.

Ranteen pahin kipuilu hävisi kylmällä hautomalla muutamassa tunnissa. Turvotusta on kuitenkin vielä sunnuntaina edelleen ja myös jäykkyyttä. Näppistä naputellessa sormet puutuvat melkein samantien. Ei siis ihan kunnossa ole ranne mutta eiköhän se tästä toivu.