Ruthless raja 4.2.2017

• Analyysia
• Palautetta
• Linkkejä

Parhaiten fiiliksiin pääsee, kun katsoo Terhin mainion videon:

Jos matkajorina ei kiinnosta niin hyppää samantien analyysi- ja palauteosioon.

Vuosi sitten osallistuin the ruthless raja skimarathonin testihiihtoon. Ihan ei mennyt reissu silloin putkeen. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa virallisesti. Toki piti taas osallistua :) Tosin tälläkään kertaa ei ihan kaikki sujunut kuten piti...

Telemark Team Örnin Eeron, Henrin ja Mikon kanssa ajelimme perjantai-iltana Suomussalmelle. Yövyimme siistissä matkustajakoti Kuutamossa. Heti matkustajakotiin saapuessamme herätimme muissa vieraissa hämmennystä ja taivastelua. Vissiin 150 km päivähiihtolenkki ei olekkaan ihan tavanomaista? :-D

Herätys oli aamulla jo klo 04:15. Äkkiä aamiaista nassuun ja marssimme romppeinemme Kiannon kuohujen edessä odottavaan bussiin. Bussi olikin melkein täynnä! Hienoa, että reippaita hiihtäjiä riitti uuteen tapahtumaan. Bussimatkalle saatiin vesisateen lisäksi pientä lisäviihdykettä, kun kuski pummasi loppumatkasta :) Sää oli aika jännittävä, koska pakkasta oli viitisen astetta mutta silti ilma oli selvästi kostea.

Iivaarassa sai numerolapun ja gepsin. Pakaasit heitettiin bussin kyytiin. Yksi laukku vietäisiin 100 kilometrin huoltopaikalle ja toinen maaliin 150 km kohdalle. Lähtöpaikalta löytyi myös Terhi, jonka kanssa oli jo etukäteen ollut puhetta hiihtelystä samassa letkassa. Sain Iivaarassa myös kuumaa vettä sukkamehupulloihin, jotka viimeistelin mehutiivisteellä.

Järjestäjien huutelut, tiedonannot ja vinkit lähtöviivalla kaikuivat kuuroille korville. Ainakaan minä en mitään kuullut. Leppoisasti letka liikahti eteenpäin ja järven jäälle. Porukkaa oli ehkä 80 eli sopivan vähän. Ei tarvinnut massahiihtojen tapaan tapella hiihtotilasta vaan jokaiselle löytyi heti paikka vaikka oli vain kaksi latua. Moottorikelkkailijat olivat edellisenä päivänä sotkeneet ladun mutta silti järjestäjät olivat ehtineet taikoa uuden ladun. Hienoa työtä :)

Kärkimenijät karkasivat samantien tasatyöntöpumpulla. Oma alkuvauhti oli mukavan leppoisa. Edellisvuonna hajosi ranne ja tänä vuonna en aikonut samaa uusia vaan tarkoitus oli edetä mahdollisimman rennolla tahdilla.

Terhi toimi alussa veturina. Samalla viriteltiin matkaradiota toimintaan. Seuraavat tunnit kuluivatkin leppoisasti, kun turisimme milloin mistäkin. Maisema tarjoili vuorotellen mäntymetsää, järviä ja soita. Henri viipyili hetken aikaa samassa vauhdissa mutta oli vähän kylmissään ja lisäsi vauhtia Palavaisenvaaralla. Mikko liittyi kohta takaa letkaamme ja jatkoi samantien ohitse tarkoituksena hypätä Henrin matkaan. Eeroa ei näkynyt.

Ensimmäinen tauko pidettiin tunnin hiihtelyn jälkeen Yli-Rikinjärvellä. Idea oli, että taukoiltaisiin vähintään kerran tunnissa tai 10 kilometrin välein ettei vain unohtuisi syödä tai juoda. Jokaisella tauolla kaivelin repusta sukkamehupullon. Repusta löytyi myös mustikkageelillä täytetty lötköpullo, karkkia, pari kismetiä, salmiakkikarkkeja ja sipsejä. Mustikkageeliin oli jäänyt sattumia, jotka tukkivat lötköpullon eikä siitä saanut imettyä geeliä. Pullo piti avata. Noo, onneksi olin retkellä niin ei ollut kiire :) Terhi joutui jokaisella tauolla värjöttelemään ja odottelemaan...

Sitä yhtä ja sammaa sitten jatkui tunnista toiseen... Mukavannäköisiä mäntykankaita oli jokaisen järven laitamilla. Moneen otteeseen mietin, että oiskohan täällä mukava maastopyöräillä... Yhteinen matkaradiomme piti huolen siitä, että retki ei käynyt tylsäksi vaikka maisema ei juuri muuttunutkaan.

Kolmannella tauolla Terhi joutui laittamaan compeedin toiseen kantapäähän. Aika uusi mono hiersi. Näin pitkällä matkalla ehtii pienikin hiertymä muuttua suureksi ongelmaksi jos sitä ei hoida ajoissa. Itellä oli jotain ongelmaa oikean käden kanssa. Kämmenessä tuntui pientä hiertymää mutta en sitä sen enempiä noteerannut.

Pohjasvaara tarjoili reitin tiukimmat laskut. Tiukassa 90 asteen mutkassa laskun alapäässä heitin kyljelleni, kun en saanut suksia käännettyä. Kärkipäässäkin oli kuulemma samassa mutkassa menty pitkäksi. Heti perään oli toinen vielä paljon jyrkempi lasku jossa oli aivan pakko voimakkaasti aurata ja uhrata pitoteippejä. Tässä mäessä joku myöhemmin tullut hiihtäjä loukkasi olkapäänsä ja joutui raatotaksin kyytiin :-(

Iso-Kivivaara oli varmaankin reissun korkeimpia paikkoja ja tarjoili myös vaaramaisemaa ja pitkän laskun. Pidettiin valokuvaustauko :) Ei ollutkaan enää pitkä matka Hossan luontokeskukseen.

Luontokeskuksessa Terhi huollatti suksensa ja minäkin harjasin omani. Sisätiloista saatiin juomatäydennystä. Kahvilassa myytiin myös munkkeja! Pitkään hiihtoretkeen kuuluu tuore munkki. Kylläpäs maistui hyvälle :) Jatkamaan lähtiessä hoksasin katsoa kunnolla oikeaan kämmeneeni ja bongasin siitä komean rakon. Ei se pieni matkalla tunnettu hankaus ollutkaan ihan turha juttu. Pala urheiluteippiä rakon päälle ja matka jatkui.

Matka jatkui. Saimme vähän matkaa nauttia Hossan seudun upeista harjuista ja niiden välissä olevista järvistä. Ei kestänyt kauaa kun vastaamme tuli myös koiravaljakkoretkue! :-)

Reitti jatkui mutkitellen kohti itärajaa. Reitti ei ihan kulkenut ilmoitettua ja karttaan piirrettyä reittiä pitkin. Osuipa matkalle aurattu tiekin jossa piti ihan kantaa suksia, koska hiekka oli näkyvillä.

Lopulta päädyimme rajavyöhykkeen reunalle. Keltaisella maalatut tolpat olivatkin seuranamme pitkään... Pieni hyppäys vasemmalle ja olisimme laittomasti rajavyöhykkeellä. Jossain 70-80 kilometrin tienoolla tuntui, että mahassa ei ihan kaikki ole normaalisti. Syöminen ei maistunut mutta eipä tuntunut olevan tarvettakaan syödä vaikka jotenkin lievästi heikottikin. Hiihto sujui normaalisti.

Ilta lähestyi ja aurinko painui mailleen. Lamppu piti laittaa päähän. Kissansilmillä varustettu Terhi kulki etummaisena ilman lamppua vielä pitkään sen jälkeen, kun minä jo tuikkuni sytytin. Muutama vähän korkeampi vaarakin osui matkalle. Jossain välissä hoksasimme myös: "hei, kato, tossa on kuusi!". Metsä ei ollutkaan enää pelkkää männikköä.

Lehtovaaran tienoolla ylitimme pitkästä aikaa auratun tien. Myös kannustajia oli paikalla. Saimme kuulla, että matkaa Martinselkoseen oli vielä 18 kilometriä vaikka luulimme, että olisi vain kahdeksan kilometriä! Järjestäjien kilometrimerkinnät loppuivat samaan aikaan, kun Terhiltä loppui juomat. Viimeisenä alas meni Martinselkoseen 100 kilometriin varattu energiajuoma. Sata kilometriä olikin jo täynnä mutta Martinselkoseen oli vielä matkaa... Toivottavasti kukaan sadan kilometrin hiihtäjä ei tehnyt liian tiukkaa loppukiriä ja kuukahtanut sen takia, että viiden kilometrin sijaan matkaa olikin jäljellä vielä 15 kilometriä?

Vauhti oli pimeästä huolimatta hyvää ja ehkä jopa nopeutumassa. Suksi luisti paremmin. Aamulla ollut kosteus oli jo hävinnyt. Martinselkoseen saavuttiin noin klo 19:20 hyvävoimaisina.

Martinselkosessa vaihdoin kuivat sukat. Monot, joista kummastakin on alkuperäinen vedenpitävä vetoketju vaihdettu tavalliseen, olivat litimärät. Sain hetken aikaa kuivatella jalkoja. Tarjolla oli hyvää lohisoppaa, nam :) Myös juomapullot sai taas täytettyä vaikka lämmintä vettä pitikin vähän metsästää. Jos ensi vuonna saisi tarjolle lämmintä mehua? Repun eväsvarastojakaan ei tarvinnut täydentää, koska en ollut syönyt vielä paljoakaan. Geeliä oli mennyt kolmisen desiä ja kymmenkunta karkkia.

Matka jatkuu. Martinselkosesta eteenpäin on aluksi mukavan loivaa alamäkeä. Reitti muuttuu entistäkin tasaisemmaksi ja kuljetaan enemmän pitkin järviä ja soita. Kauheasti ei naurattanut, kun 105 kilometrin kyltti tuli vastaan. Oikea lukema olisi pitänyt olla ainakin 115 kilometriä! Päättelimme kuitenkin, että ehkä nyt kyltit riittäisivät loppuun asti ja maali olisi melko lähellä 150 kilometrin kylttiä.

Saavumme 110 kilometrin kyltille ja on tauon aika. Voin pahoin. Mahaa alkoi ahdistaa heti, kun aloitin hiihtämisen Martinselkosssa. Varsinkin tasatyöntö tuntui pahalta. Turvotti. Eipä kauaa tarvinnut taukoa viettää, kun oksensin koko pötsin tyhjäksi ladun varteen :-( Sinne meni lohisoppa ja juuri juodut mehut. Olo ei ollut häävi. Vatsaa ahdisti edelleen mutta muutamaa yökkäystä enempää ei tavaraa tullut.

Ajattelin, että tämä oli nyt tässä. Jos oksentaa mahan tyhjäksi niin siinä menee energiat sekä nesteet. Nyt tarttisi kitkutella 10 kilometriä takaisin Martinselkoseen. Viimeisellä 50 kilometrin osuudella ei ole mitään helppoja noutopaikkoja raatokelkalle. Autolla ei pääse lähellekkään ennen kuin aivan lopussa. Terhi kuitenkin ylipuhui minut jatkamaan vielä eteenpäin vaikka matkaa oli jäljellä ainakin 40 km! Enhän minä voinut Terhiä yksin itärajalle hylätäkkään. Kuitenkin ois eksynyt pimmeeseen ja joutunut susien syömäksi... Vai meniköhän se oikeesti niin, että en ite uskaltanut jäädä yksin pimeään susien popsittavaksi :)

Oikeastihan matkaa ei olisi pitänyt jatkaa mutta oksennuksesta huolimatta olin edelleen ihan voimissani. Mahan möyryäminen väänsi miestä mutkalle mutta muuten pystyin hiihtämään ihan mainiosti. Ei ollut oireita nestehukasta ja voimatilanne oli muutenkin ihan hyvä.

Retki jatkui. Terhi siirtyi kärkeen ja minä jäin peesiin jojoilemaan. Tasuri tuntui mahassa kaikista ikävimmältä joten jouduin aika usein hiihtämään vuorotahtia ja silloin myös jäin vähän peesistä. Sitten taas hetken aikaa tasuria ja sain Terhin kiinni. Ihan oikea jojopeesi!

Matkaradiommekin oli nyt hyytynyt. Minusta ei mahavaivojen takia monisanaisia kommentteja irronnut. Terhikin muuttui hiljaiseksi vaikka ei muuten näyttänyt millään tavalla väsyneeltä vaan hiihti koko ajan yhtä hyvällä tahdilla ja voimalla.

Taukoja tuli nyt tiheämmin. Aina jokaisella kilometrikyltillä eli viiden kilometrin välein pysähdyttiin. Yritin aina juoda ja onnistuinkin mutta olo ei yhtään parantunut. Syöminen ei onnistunut. En kyennyt syömään yhtikäs mitään. Jossain välissä yritin imeskellä turkinpippurisalmiakkikarkkeja mutta sekin epäonnistui. Suu oli liian kuiva eivätkä karkit sulaneet. Nielemään ei kyennyt. Pakko oli sylkäistä karkit pois.

Kivijärvellä oli henkisesti piristävää nähdä valtavat ahman jäljeet! Vähän myöhemmin näimme myös saukon mahaliukujäljet. Mukavaa, että eläimiä oli ollut liikkeellä :)

Kivijärvensuolla tuli pitempi tauko. Kävin puskan puolella hellittämässä paineita mutta eipä tuo isommin mahan tilannetta parantanut. Kaikesta huolimatta matkavauhti oli kohtuullisen hyvää. Jälkikäteen gps-seurannasta katsottuna selvisi, että hiihdimme koko ajan samaa vauhtia kuin edellä kulkeneet Örnin pojat.

Lopultakin pääsimme pisteeseen jossa reitti poistuu rajavyöhykkeen kyljestä ja kääntyy länteen kohti Suomussalmea ja Raatteen porttia. Tuntui, että pääsimme laskettelemaan loivaa alamäkeä. Ainakin tuuli kääntyi myötäiseksi vaikka heikko olikin.

Syvänperänsärkän kyljessä pidimme tauon. Martinselkosen jälkeen emme olleet nähneet ketään muita mutta nyt takaa tuli valo kovaa kyytiä. Pyykkönen sujahti paikalle ja jäi myös pitämään taukoa.

Saimme seurailla hienoa harjua seuraavat kilometrit. Myös porot olivat löytäneet harjun rinteeseen yöpuulle. Kovin kauaa emme ehtineet hiihtää, kun Pyykkönen tuli takaa heittämällä ohi. Oli vissiin alkanut palella ja piti sen takia lisätä vauhtia.

Pian puolenyön jälkeen saavutimme 140 kilometrin merkin. Todellinen kilometrimäärähän oli yli 10 kilometriä enemmän. Yritin nyt varmistaa, että jaksan loppuun asti ja join väkisten vähän enemmän. Kaadoin kurkkuuni myös järjestäjiltä saadun geelin. Ehdimme tauon jälkeen hiihtää 30 sekuntia, kun oksensin taas! Sinne meni geeli ja nesteet taas pitkin piennarta... Samalla taisi mennä myös mahan sotkenut pöpö, koska tämän tyhjennyksen jälkeen olo vihdoinkin parani :) Mitään lisää en nyt uskaltanut juoda tai syödä vaan päätimme samantein jatkaa matkaa.

Viimeinen reilu kymppi kulkikin hyvin! Mahan tyhjennys vei mennessään kramppailun ja turvotuksen ja vihdoinkin pystyi hiihtämään normaalisti. Jostain ihmeen syystä myös voimia riitti. Vauhti oli koko retken ajan ollut läskidieselin puolella joten pitihän sitä jaksaakin. Harmi vaan, että ihan turhaan raahasin eväitä mukana... :-D Gps-seuranta paljasti, että loppu tultiinkin Örnejä lujempaa vauhtia. Maaliin päästiin! Matkaa tuli lopulta yhteensä 167 kilometriä eli semmoinen satamailinen tuli retkeiltyä.

Raatteen portilla eli maalissa oli aika hiljainen meno. Paikalla ei ollut suurta yleisömerta vaan vain pakollinen määrä järjestäjiä. Ensiapu oli jo ajantasalla ja tiesi odottaa, että minä saavun paikalle mahavaivaisena. Sain yrjöpussin kaiken varalta. Myös verensokeria olisivat halunneet mitata siltä varalta, että se olisi alhainen. Osasin tämän kertoa ilman mittaustakin :-D Niin matalalla eivät sokerit kuitenkaan olleet, että oisin kuukahtanut. Varovasti hörppäilin mehua ja katselin kun Terhi ja muut popsivat hernesoppaa. Mehu pysyi hyvin sisällä eikä olo siitä huonontunut joten minäkin uskalsin syödä lautasellisen soppaa. Hyvältä maistui :)

Analyysia

Vaatetus onnistui erittäin hyvin. Päällä oli haltin hiihtomakkarankuori ja jalassa ikiwanhat Niken trikoot jotka on sopivan tiiviit ja paksut pikkupakkasella hiihtämiseen. Päässä oli ohuen ohut suomiväritetty pipo. Kädessä olivat ohuimmat hiihtohanskani. Kaulassa oli buffi. Selässä kulki Osprey Hornet 24 -reppu, joka toimi hiihtoreppuna aivan loistavasti. Alunperin piti käyttää vanhaa Salomonin reppua tai Ospreyn pyöräilyreppua, jossa on hyvin ilmava selkämys. Pakolliset vaatteet ja sukkamehupullot eivät vaan meinanneet mahtua näihin reppuihin ja otinkin Hornetin, joka on minulla yleensä kaupunkireppuna.

Vaatetusta ei matkalla tarvinnut muuten säätää kuin välillä nostaa pipoa korvilta. Viimeisellä etapilla piti yrjöämisen jälkeen ottaa ohut tuulitakki lisälämmöksi. Hiki ei tullut missään vaiheessa. Jalassa olivat Fischerin kilpahiihtomonot. Monot ovat erittäin hyvät hiihtää pertsaa mutta muuten aika huonot. Molempien vetoketjut on jo kertaalleen vaihdettu. Uudet vetoketjut eivät ole vettähylkiviä joten monot kastuvat helposti ja tälläkin kertaa sukat olivat litimärät jo Hossaan päästessä.

Suksina olivat vanhat Fischerit ja sauvat tuliterät Rex Wizardit joihin oli vaihdettu vähän isompi 90-luvulta oleva exelin sompa ja yokon kahvat. Sauvat olivat selvästi paremmat kuin viime vuonna käyttämäni vanhat exelit. Uudet sauvat ovat hieman jäykemmät, 20 grammaa kevyemmät ja sompa oli toimivampi kuin hiihtosuunnistussompa. Sukset toimivat myös hyvin. Luisto oli koko päivän ajan hyvä vaikkei vielä erinomainen. Pitona oli pitoteippi, joka toimi taas kerran moitteettomasti.

Mustikkageeli pysyi hyvin juoksevana pienestä pakkasesta huolimatta. Geeli ei kuitenkaan suostunut tulemaan pullosta pihalle. Tätä täytyy vielä tutkia tarkemmin, että oliko geeli vain liian paksua vai tukkiko jokin sattuma pullon. Karkit toimivat ok vaikka olivatkin aika jäykkää syötävää, koska olivat hieman pakastuneet lantiovyötaskussa. Karkkia ei vaan ehtinyt syödä kuin sen kymmenkunta kappaleta. Yhden kismetin söin. Keksisuklaa toimii erinomaisesti pakkaskelissä. Tavallinen suklaa jäätyy kivikovaksi. Muutama turkinpippurikin meni alas. Sipsejä söin kertaalleen ja vain muutaman lastun. Tosi vähäisellä evästyksellä tämä keikka meni. Oma rasvanpolttokone toimii erinomaisesti, koska oksennuksista huolimatta ei iskenyt mikään paha heikotus.

Mahavaivojen syy jäi vielä hieman hämäräksi. Oma veikkaus on ruokamyrkytys. Normaalisti kisamahani oireilee vain menemällä kuralle. Hiihdossa ei ongelmia ole koskaan ollut vaan ongelmat tulevat juoksussa. Erikoisin syömiseni oli omatekoinen mustikkageeli jota olen viime kesänä käyttänyt ongelmitta useamman kerran. Ainut poikkeus mikä tulee mieleen on, että saatoin jossain vaiheessa kitata geeliä normaalia isomman määrän kerralla. Olisiko tämä voinut sotkea mahan? On toki myös mahdollista, että olisin geeliin saanut jossain vaiheessa jotain pöpöjä. Geelin jämät odottavat nyt jääkaapissa, että kokeilen syödä ne esim. jäätelön kera. Viimeistään silloin paljastunee onko geeliin päässyt pöpöjä. Toinen mahdollisuus on myös yöpaikassa syöty aamiainen. Söin aamulla paikallisvalmisteista mysliä ja jugurttia enkä mitään muuta. Muistan, että toisessa ottamistani jugurttitölkeistä oli alumiinikansi hieman raollaan. Olisiko se voinut olla ollut auki jo kaupassa ja liian pitkään? Tämä tuntuisi todennäköisimmältä selitykseltä. Aamuneljältä en osannut mitään tämmöstä aatella vaan pistelin jugurtit vauhdilla naamaan. Huonosti pakattu maitotuote on hyvin mahdollinen ruokamyrkytyksen lähde. Yhden kerran olen saanut ruokamyrkytyksen vanhentuneesta kermasta...

Matkavauhti oli mukavan leppoisa. Kilometrinopeus oli kovempi kuin viime talven testihiihdossa vaikka töitä joutui tekemään vähemmän. Keli oli siis selvästi liukkaampi kuin vuosi sitten. Rannevaivoja välttääkseni piti hiihdellä kevyesti. Onneksi Terhin vauhti oli juuri sopiva. Alunperin pelkäsin, että Örnien vauhti voisi olla meikäläisen ranteelle liian kova mutta hiihtovauhti oli sama. Taukojen määrä teki eroksi lopulta vajaat pari tuntia. Näin pitkällä matkalla ehtii pysähdellä monta kertaa. Jos oikein laskin niin parikymmentä stoppia tuli tehtyä. Jokaiseen pysähdykseen kuluu aikaa 2-10 minuuttia ja virallisissa huoltopisteissä vielä paljon enemmän.

Laskin gps-seurannan gps-jäljistä taukotilastoja. Ensimmäisessä sarakkeessa ovat hiihtäessä pidetyt tauot ja kahdessa jälkimmäisessä huoltopaikoilla vietetty aika.

Nimi            	Tauot           01 Hossa        02 Martinselkonen
Terhi Jaakkola  	00:55:40        00:19:07        00:38:04
Tommi Lahtonen  	00:37:30        00:19:06        00:38:04
Eero Moilanen   	00:17:30        00:24:15        00:31:35
Mikko Ylinen    	00:06:30        00:08:09        00:32:35
Henri Arjanne   	00:05:10        00:03:39        00:32:45
Heikki Kinnunen 	01:01:10        00:26:55        00:30:34
Kimmo Kaario    	00:02:20        00:11:28        00:15:38
Jukka Liuha     	00:16:50        00:14:28        00:28:35
Juho-Matti Taivainen    00:03:50        00:08:49        00:28:45

Vastaavat tiedot saa myös suoraan Garminin Basecampista:

	    Elapsed   Moving	Stopped	  Avg   Avg Moving km/h	Max km/h
Terhi	    17:15:25  15:05:47	02:09:38   9.7	    11.1 	31
Tommi	    17:15:26  15:12:36	02:02:50   9.7	    11.0	31
Eero	    17:24:31  16:07:19	01:17:12   9.6	    10.3	32
Mikko	    15:25:37  14:45:25	00:40:12  10.8	    11.3	34
Henri	    15:25:33  14:45:27	00:40:06  10.8	    11.3	31
Heikki	    18:31:32  16:04:54	02:26:38   9.0	    10.4	34
Kimmo	    13:45:39  13:19:44	00:25:55  12.1	    12.5	42
Jukka	    13:29:42  12:27:50	01:01:52  12.3	    13.3	43
Juho-Matti  12:40:21  12:10:40	00:29:41  13.1	    13.6	37

Laskentatavasta riippuen taukoihin meni siis 1:40 - 2:10. Tämä on aika paljon jos vertaa esim. Kaarion Kimmon käyttämään 25 minuuttiin.

Lopullinen kokonaismatka oli 167 km eli aika tarkkaan 100 mailia! Ylimitta ei minua normaalisti haittaisi mutta tällä kertaa olisi se 150 kilometriäkin riittänyt. Mahavaivaisena hiihtäminen ei ole herkkua... Toivottavasti kukaan 100 km hiihtäjistä ei sipannut sen takia, että 95 km jälkeen ei maali tullutkaan 100 km kohdalla vaan vasta reilun 110 km jälkeen! Normaalipäivänä ei olisi ollut mitään ongelmaa hiihtää vaikka 200 kilometriä. Saataisiinko ensi vuodelle näin pitkä matka? Vielä jos vähän venytettäisiin niin voisi lyödä luun kurkkuun ruotsalaisille ja ottaa maailman pisimmän pertsa"kisan" tittelin Nordenskioldsloppetilta. Tässä olisi jo hyvä matkailuvaltti! Maailman pisin hiihtokisa ja vielä itärajalla. Kannattaisi markkinoida Keski-Eurooppalaisille Worldloppet-hiihtäjille.

Palautetta

Tässä järjestäjille vähän ruusuja ja risuja tapahtumasta:

• Tapahtumassa on oikein mukava pienen tapahtuman meininki. Lähtöpaikka, huoltopaikat ja maali ovat mukavan rauhallisia. Rentoutta lisäsivät myös bussikuskin matkatarinat ja pieni pummi aamulla.
• Lähtöpaikalla oli aika vähän wc-tiloja. Riitti juuri ja juuri tälle määrälle osallistujia mutta yhtään enemmän niin olisi jo aiheuttanut kaaosta
• Reitin pitenemisestä olisi pitänyt mainita kissankorkuisin kirjaimin jollakin plakaatilla, kertoa numerolappuja jaettaessa ja huutaa tieto myös megafoniin. Reitin varrelle olisi myös pitänyt laittaa lisää kilometrimerkintöjä sinne missä ne nyt loppuivat eli esim. 95 kilometrin kohdalla oli viimeinen merkki ja siihen olisi voinut lisätä toisen merkin jossa olisi lukenut: "20 km Martinselkoseen".
• Huoltopaikoilla oli vähän huonosti jaossa kuumaa mehua. Martinselkosessa piti erikseen kysellä sen perään. Hossassa tyydyin kylmään. Kylmää juotavaa ei pakkaskisoissa tarttisi olla ollenkaan... Erityisen tärkeää on saada kuumaa juotavaa omiin pulloihin.
• Latu oli hyvä. Myös alkumatkan latu oli aivan tarpeeksi hyvä vaikka sitä olikin kelkoilla sotkettu. Pystyi siis aivan hyvin hiihtämään koko matkan. Loppumatkan latuhan oli aivan erinomainen. Pimeällä hiihdettävät osuudet onkin oltava varmasti hyväkuntoisella ladulla niin vältytään onnettomuuksilta.
• Pohjasvaaran pariin tiukkaan laskuun voisi laittaa vielä paremmat varoitukset ja varsinkin siihen jyrkimpään suoran kehotuksen ottaa sukset pois ja kävellä. Vähänkään jäisemmällä kelillä jyrkin lasku on jo hengenvaarallinen. Pertsamonon kanssa auraaminen on aina vähän arpapeliä, koska mono on niin löysä ja suksi pääsee vemputtamaan.
• Pitää saada 200 km matka tai mieluummin ainakin 221 km matka niin olisi maailman pisin! Raatteen portista voisi reitin vetää Suomussalmelle asti. Voisi myös harkita jos vaihtaisi Hossan lähtöpaikaksi ja tekisi ympyräreitin. Martinselkosen hienot maastot olisi mukava nähdä päivänvalossa... Rajahiihtoa tulisi ihan tarpeeksi vaikka toisen puoliskon hiihtelisi kauempana rajasta. Missään tapauksessa ei kuitenkaan saa hiihdättää samaa reittiä edestakaisin. Hossassa olisi myös hyvin majoituskapasiteettia osallistujille eikä tarvittaisi niin paljon osallistujien kuljetusrumbaa.

  Moottorikelkkauraa pitkin pääsee Raatteen portista Suomussalmelle asti. Suomussalmelta voisi vetää reitin järviä pitkin Juntusrantaan ja sieltä taas moottorikelkkauraa pitkin itärajalle. Loppumatka Hossaan voisi mennä samaa reittiä kuin tullessa. Näin lyhyt pätkä samaa reittiä edestakaisin olisi vielä siedettävissä ;) Raatteen portista Hossaan Suomussalmen ja Juntusrannan kautta olisi sopivasti reilu 100 kilometriä... Järville ajettu latu-urakin säilyisi hyvin jos sitä ei ajeta ihan suoraan kelkkojen suosimalle kohdalle. Suomussalmelle ja Juntusrantaan saisi varmasti huoltopisteet ja lyhyempien matkojen maalit. Pisimpien matkojen loppumatka olisi nyt myös hieman lähempänä sivistystä ja olisi helpompi järjestää tarvittaessa evakuointi.

• Tämä tapahtumahan ei ollut kilpailu... Retkimielisyyttä saisi lisättyä jos reitillä olevissa autiotuvissa olisi päivystys. Joku kävisi pistämässä tupiin lämmöt päälle ja voisi vaikka sopia, että tuvassa pitää käydä vähintään ilmoittautumassa paikalle hiihtäessään. Metsähallitukselta luulisi saavan luvan tämänsorttiseen käyttöön. Tänä vuonna oli leppoisa keli mutta todennäköisempää tähän aikaan vuodesta on kova pakkanen jolloin myös lämmittelypaikoille on todellinen tarve. Myös jollain laavulla voisi olla tulet valmiina. Eiköhän vapaaehtoisia tulilla istujia löydy :)
• Kiitokset järjestäjille kisan jälkeen järjestyneestä koisauspaikasta. Saatiin Örnien kanssa hyvät yöunet eikä tarvinnut lähteä unisena ajamaan.

Linkkejä

• The Ruthless Raja - 100 mailia hiihtoa armottomalla itärajalla
• Ruthless Raja -gps-seuranta
• Yrjopoeka
• Tulokset
• Armoton hiihtoa Kuusamosta Suomussalmelle
• Ruthless raja 2017 - Tero Hyppölä
• Armotonta menoa The Ruthless Rajassa