Potkukelkalla Päijänne päästä päähän

Lauantaina Tommi lähetti Susannalle viestin, että lähetkö sunnuntain potkukelkkailemaan Päijänteen päästä päähän? Helppo ja kevyt myötätuuliretki :-) Susannna ei tunnetusti harkinta-aikaa tarvitse vaan suostui heti.

Sunnuntaiaamuna Lutakossa lähtöpaikalla paljastui, että Susanna ei ollut ikinä kokeillutkaan Kicksparkia. Onneksi lapsuudesta löytyi kokemusta mummomallin kelkoista, joten uskoimme, että kicksparkikin kulkee. Aika pian paljastui, että tulokasretkikin oli vielä tekemättä. Mitenkähän tässä käy Tommi ajatteli. Kaikki tarpeelliset varusteet oli kuitenkin kasassa. Jääsauvat kiinnitettiin kelkkojen tankoon ja sitten vaan menoksi. Tommi toimi kärjessä navigaattorina ja jään lukijana.

Heti Äijälänsalmessa jouduimme kävelytaipaleelle. Hyvänä talvena Äijälänsalmen läpi pystyy hiihtämään tai luistelemaan. Monesti salmi on kuljettu reilun metrin levyistä kaistaletta pitkin. Nyt ei ollut jäätä. Kelkat kannettiin salmen toiselle puolelle, josta löytyi taas jäätä.

Samulinniemen puolella päästiin seuraavaksi manailemaan ökylaitureita, jotka on tehty niin pitkiksi, että yltävät kyseisen virtapaikan syvänteelle asti. Jää näytti niin heikolta, että ei kannattanut irrotella sauvaa ja yrittää piikkailemalla edetä. Valitsimme akrobatiareitin lammasaitauksen aidan ylitse pyörätielle. Viimeisenkin pitkän laiturin jälkeen päästiin taas jäälle.

Lehtisen ja Riihiniemen välissä on Pohjois-Päijänteen vaarallisimpia jääalueita. Paikalla on matalikko, jonka läpi virtaa suuri osa pohjoisesta tulevista vesistä. Tässä on sula paikka lähes aina. Nyt koko salmi on sula. Onneksi Riihiniemen puolella on hyvä ruovikko, johon jäätyy aina tukeva kulkukelpoinen jää. Varissareen jälkeen päästiin vihdoin kunnolla potkuttelemaan.

Myötätuulessa potkuteltiin ennestään hyvin tuttuja jäitä pitkin Iso-Poron ohitse Murtoselälle ja edelleen Hauhonselän kautta Ristiselälle. Aika möykkyistä jää oli ja lumilaikkujakin riitti. Tuuli liikutti ja kasaili tuoretta lunta kinoksiksi. Edellisyönä oli satanut 1-2 cm tuoretta valkoista luistelijan kiusaa. Onneksi potkukelkkailijaa ei niin paljon haittaa lumi.

Päijänteen kapein kohta eli Rutasalmi otettiin varman päälle pienellä kävelyllä Rutaniemen kautta. Tässä vaiheessa havaitsimme, että poikittain tangossa oleva jääsauva ei ole erityisen miellyttävä metsässä kulkiessa. Ensimmäinen evästaukokin pidettiin. Ensimmäinen lyhyt evästauko pidettiin, kunhan saimme kelkat sauvoineen metsästä pois.

Matka jatkui pohjoisrannan suuntaisesti Neihtyensaarille saakka. Saaren ja mantereen välillä kulki pieni railo, johon Tommi kiinnitti huomionsa. Näytti ihan iisiltä yli vaan. Hups, nyt ritisee. Ei saakeli, heikkoa jäätä, äkkiä takaspäin. Eihän se kelkka käänny mitenkään niin nopsasti saatikka jyrkästi kuin luistimet. Jää petti Tommin alla. Susanna ehti väistää heikomman alueen ja pääsi vahvemmalle jäälle saaren tuntumaan. Tommi lillui vedessä yhdessä potkukelkan kanssa. Potkukelkkaa ei ollutkaan ihan helppo heittää jäälle. Jään reunasta ei saanut tukea, koska jää oli vain parisenttistä. Pienen ponnistelun jälkeen Tommi sai työnnettyä kelkan jäälle. Jään reuna ei kestänyt sen päälle ponnistamista. Susanna oli nopsasti napannut heittoköyden reppunsa kyljestä ja heitti Tommille köyden. Vielä vähän jään rikkomista niin Tommi pääsi Susannan köyden avittamana nousemaan jäälle ja ryömimään vahvemmalle alueelle. Poikkeuksellisesti plutaaja ei palannut tulosuuntaansa vaan nousi jäälle saaren suunnalle. Saari oli niin lähellä, että tarvittaessa olisi jaksanut rikkoa jäätä sinne saakka. Koko avantosessio kesti n. kaksi minuuttia.

Siirryimme saaren itälaidalle parempaan tuulen suojaan. Vaatteiden vaihtaminen sujui rauhallisesti. Tommi vaihtoi vaatetta ja Susanna väänsi märkiä vaatteita kuivemmiksi. Kylmäkään ei ehtinyt tulla. Potkuttelussa oli saanut melkeinpä liiankin hyvät lämmöt päälle. Pakkasta oli vain pari astetta. Vaatteiden vaihtaminen ja pieni evästys kesti 22-23 minuuttia. Eikä ollut missään vaiheessa kylmä! Ei avannossa ollessa eikä vaatteita vaihtaessa eikä sen jälkeen. Kaikki toiminta tapahtui maltillisesti.

plutauspaikka kartalla

Lyhyt analyysi plutauksesta: täysin idioottimainen amatöörivirhe. Jos Kalle Palander olisi juontamassa, niin sanoisi, että sisäsuksivirhe. Retkiluistelijan näkökulmasta aivan typerä piikkaamatta jättäminen. Kyseinen paikka olisi pitänyt kiertää myös jo ihan silmämääräisesti katseltuna, koska kyseessä oli kapea virtaava salmi ja ympäristön jää oli reikäjuustojäätä. Paikan heikkous oli siis selvästi nähtävissä, jos vain ensimäisenä ei olisi kulkenut puusilmä!

Pitempi analyysi: Tommi keskittyi liikaa pieneen railoon eikä katsonut tarpeeksi pitkälle eteensä. Edessä häämöttävä reikäjuusto jäi huomioimatta. Paikka on myös kapea salmi hyvin voimakkaasti virtaavalla alueella ja olisi senkin takia pitänyt olla tarkempi. Alue oli Tommille muutenkin tuttua ja jo vanhasta muistista olisi pitänyt tietää tämä kohta vaaralliseksi. Turvallisin reitti Kärkisten ohi kulkee aina eteläpuolelta. Pohjoislaita ja sen saaristo on täynnä pahoja paikkoja. Lisäksi tarjolla olisi ollut edellä kulkeneiden luistelijoiden jälki, jota seuraten olisi ollut helppo edetä turvallista reittiä. Syvyyskäyräkartasta olisi myös voinut helposti päätellä, että kyseessä on heikko alue. Plutaus tapahtui tismalleen kahden eri matalikon välissä eli siinä kohdassa, jossa vesi varmasti virtaa voimakkaimmin.

Bonuksena voi syyttävällä sormella osoittaa potkukelkkaa:

Varottavia asioita oli aivan tarpeeksi näkyvissä. Plutauksen selkeä syy oli kulkijan todella suuri huolimattomuus. Melkein yhtä paha virhe oli Susannalta jättää plutaus videoimatta ;-)

Jäiden paksuushan oli sunnuntaina periaatteessa ajankohdan normaali tai jopa hitusen parempi. Poikkeuksena aivan kaikki virtapaikat olivat heikompia, kuin tähän aikaan yleensä. Pitkät plussakaudet eivät ole ehtineet syödä jäätä, mutta lisääntynyt virtaama on sen sijaan syönyt auki ja heikoiksi useita paikkoja. Virtapaikoissa jäätilanne vastaa loppukevään tilannetta. Kts. jäiden paksuus

Vaatteita vaihtaessa Tommi mietti, että mitenkäs retkelle nyt käy. Mahdollisien jatkoplutausten todennäköisyyden punnitsemisen jälkeen tulos oli, että jatkamme retkeä. Olimme juuri nyt kaikista vaarallisimalla ja vaikeimmalla alueella. Kärkisten ohittamisen jälkeen tiedossa olisi isoa selkää eikä mitään yhtä pahoja virtapaikkoja.

Jatkoimme matkaa Arin ryhmän jälkiä seuraten. Pienen saaren kupeessa Arin porukka oli tehnyt täyskäännöksen. Samoin teimme me, koska jää meinasi täälläkin pettää alta. Rutina vain kävi. Arin ryhmästä poiketan jatkoimme suoraa reittiä kohti Kärkisten siltaa. Sillan ympärillä oli laaja sula alue, joka päättyi Sahinsaaren kupeeseen. Väistimme maitse sulan alueen. Sahinsaarten länsipuolella oli taas kestävää jäätä.

Sillan alitus sujui helposti aivan sillan juurelta. Kävelimme yli myös vanhasta lossitiestä, koska jäätä pitkin olisi todennäköisesti ollut tekemätön paikka. Muuttosaaren kupeessa ja Muuttoniemen kärjessä on aina hankalia paikkoja. Muuttoniemen poikki etsiskeltiin reittiä ja lopulta pujahdettiin kahden mökkitontin rajaa pitkin. Parempi olisi ollut mennä Lusikkaniemen kautta, koska Lusikkaniemen kärjessä oli vielä hankala paikka, joka piti ohittaa maitse.

Nyt vihdoin päästiin isommille selille ja varmemmille jäille. Kello oli jo 11:30. Mahdollisuudet ehtiä Vääksyn viimeiseen bussiin tuntuivat heikoilta, mutta aattelimme, että eiköhän jotain keksitä. Taksi ainakin veisi meidät Lahteen. Seuraava 10 km kesti tasan 45 minuuttia. Kelkka ei kulkenut aivan niin kovaa vauhtia, kuin olimme toivoneet. Tuuli oli ihan hyvä, mutta jäällä oli liikaa hidastavia ja kierreltäviä lumilaikkuja. Kummankaan nastat eivät pitäneet potkiessa tarpeeksi hyvin. Pysähdyimme Vehkakivien kohdalle pitämään taukoa.

Eteneminen oli nyt aika selkeää. Keskivauhti seuraavalla etapilla oli n. 14 km/h. Pysähdyimme seuraavalle tauolle Judinsalossa. Tahti jatkui tismalleen samanlaisena. Seuraava tauko oli juuri ennen Tehinselkää Oinaantakkon suojassa. Vaatetta oli molemmilla liikaa. Tommi joutui luopumaan pitkistä kalsareista ja sukkien päällä olevista muovipusseista välttääkseen ylikuumenemisen. Juomista ei ollut kummallakaan mukana yhtään ylimääräistä, joten oli parempi välttää turhaa hikoilua.

Tehinselällä jää oli ehkä hieman parempaa, kuin muualla, mutta parin ison mössölumirailon kiertäminen hidasti matkaa. Kokonaisuutena jään laatu oli skrinnari-termistössä jossain keltaisen ja sinisen välimaastossa eli jotenkuten luisteltavan ja luisteltavan väliltä. Sileät pätkät olivat todella hyviä, mutta ne olivat liian pieniä, että olisi voinut kehua vihreään kuulaan (hyvin luisteltavaan) törmänneensä. Aina parin potkun jälkeen piti jo väistää lunta tai täristä möykyissä tai puskea läpi lumesta. Sääliksi kävi luistimilla kulkevia, koska potkukelkka kuitenkin toimii ihan hyvin möykyissä eikä jumitu lumeenkaan niin helposti.

Kova tuuli oli puhaltanut kaikki leveät kevätrailot täyteen lunta. Vielä lauantaina Tommi oli nähnyt Päijänteellä monta metriä leveitä vetisiä railoja. Sunnuntaina emme nähneet ensimmäistäkään. Kaikki leveät railot olivat täyttyneet märällä lumimössöllä, jonka yli ei tietenkään voinut kulkea, vaan piti etsiä tarpeeksi kapea ylityspaikka. Pienempiin märkiin paakkuihin töksäytimme vauhtimme päivän kuluessa lukemattomia kertoja. Samalla sai pidettyä kengät litimärkinä. Myös potkukelkat keräsivät komean lumi- ja jääkuorrutuksen. Keskivauhti oli tällä pätkällä 13 km/h. Viimeinen valoisassa pidetty taukomme oli Purtsaaren eteläpäässä. Tehinselän erakon mökille ei tällä kerralla ehditty poiketa.

Otsalamput päässä matka jatkui kohti Kelvennettä, joka on Päijänteen kansallispuiston pisin saari. Puoli kuuden hujakoilla täytyi Tomminkin laittaa lamppu päälle. Kelventeen rantaa seuraillen pääsi potkuttelemaan ihan kohtuullisella jäällä. Valoa riitti vielä jonkin aikaa sen verran, että saarien silhuettien avulla pysyi hyvin kartalla. Klo 18 jälkeen sitten kolahti. Kelventeen eteläpäädyn lähestyessä näköpiiriin ilmestyivät myös Hinttolansaaressa olevan talon (mökin?) valot. Tommi ehti Susannalle hihkaista, että noita valoja kohti mennään. Seuraavaksi Tommi olikin rähmällään jäällä. Pikkuruisen niemen kärjessä oli kivikkoa. Mökin valoja tähyillessään Tommi oli nostanut katsettaan sen verran ylös jään pinnasta, että ehti ajaa päin 30 cm korkeaa kiveä! Tuloksena oli ilmalento potkukelkan tangon yli. Onneksi sen pahemmin ei sattunut vaan retkiluistelijan plutauksessa jo kertaalleen kolhittu ylpeys otti vähän lisää iskuja. Vasta kotona paljastui, että maha oli kunnon naarmuilla ja yhdellä ruhjeella koristeltu ja myös toinen polvi ja kyynärpää olivat kosketusarkoja. Pikkuvikoja.

Hinttolansaaren ja Kelventeen välissä oli matala kapeikko, josta kuitenkin keskeltä kulkee laivaväylä. Varmuuden vuoksi työnnettiin kelkat kaislikon läpi, jotta ei tarvinnut arpoa keskellä salmea olevaa mahdollista reikäjuustojäätä tai virtaaman ohentamaa jäätä. Hinttolanselällä olikin taas aivan hyvä potkutella kohti Pulkkilansalmea käyttäen jonkun ranta-asukin pihavaloja suuntamajakkana.

Viimeinen juoma- ja evästauko pidettiin heti Pulkkilanharjun ja tien ylityksen jälkeen. Heti tauon jälkeen päästiin myös ihastelemaan Päijänteen veden kirkkautta, koska pohja näkyi teräsjään alta! Hienoa :-) Viimeinen etappi Vääksyyn oli aika suoraviivainen lukuunottamatta yhtä suurta railoa, joka katkaisi koko selän Linkosaaren kohdalla. Saaren rannan kautta päästiin turvallisesti mössörailosta ohitse.

Vääksy erottui hyvin horisontisssa joidenkin suuren valojen (urheilukenttä?) ansiosta. Vielä lopussa piti vähän matkaa tarpoa rannan suuntaisesti lähemmäs Vääksyn kanavaa. Susanna oli somesta onnistunut saamaan meille kyydin Vääksystä Lahteen. Kyytiapu odotti meitä Lehtiniemessä. Kanavan suu oli kuulemma täysin sulana. Olimme perillä!

Näin pitkän retken lopettaminen ei ole kuitenkaan aivan yksinkertaista. Potkurit ja kengät olivat kastuneet matkan aikana monen monta kertaa vetisistä lumilaikuista kulkiessa. Potkurit olivat keränneet jalaksiin ja runkoihin messevän jäälumikuorrutuksen. Potkurit oli pakko purkaa, että ne mahtuisivat autoon. Mutterit ja ruuvit olivat kuitenkin jään peitossa! Onneksi retkiluistelijalla ja tällä kertaa myös ihanalla kyytiavullamme on aina mukana lämmintä juotavaa. Loraus kuumaa nestettä termoksesta mutterien päälle sulatti sopivasti ja Tommi sai käännettyä kelkat pieneen kokoon. Samanlaista ongelmaa oli ollut koko päivän edellämme kulkeneella luisteluryhmällä eli luistimen side voi myös jäätyä kiinni.

Varpaat olivat maalissa molemmilla litimärät, koska kengät olivat kastuneet myös Susannalla mössölaikuissa. Onneksi pakkasta ei ollut pahasti, niin märilläkin kengillä tarkeni ongelmitta potkutella. Susannalla ei tainnut montaa nastaa olla jäljellä. Tommin 40 nastasta oli matkan aikana irronnut kolme nastaa, mutta pito oli silti liian huono koko matkan.

Aikaa reissuun kului 12,5 tuntia ja matkaa kertyi 133 km. Reittiä voi vilkuilla kartalta, mutta samaa reittiä ei kannata seurata ellei halua käydä väliuinnilla ;-) Tuulen nopeus vaihteli suurinpiirtein 4-8 m/s välillä eli oli semmoinen kohtuullinen myötätuuli. Päijännettä päästä päähän hiihtäessä myötätuuli oli yli 9 m/s lähes koko ajan. Suksilla aikaa menikin vain yhdeksän tuntia!

Tämä oli Susannalle ensimmäinen kerta Päijännettä päästä päähän. Tommille tämä oli jo viides kerta, mutta ensimmäinen potkukelkalla. Aiemmin Tommi on saman tehnyt luistimilla pari kertaa ja kertaalleen hiihtäen ja maastopyöräillen.

Samana päivänä Päijänteen luisteli päästä päähän useamman henkilön ryhmä. Ei päässyt helpolla luistimillakaan! Heidän seikkailuunsa voi tutustua Arin videolta

Reissusta voi lukea myös Hesarista

Todo:

http://hazor.iki.fi/2025/potkukelkkailu/
© Tommi Lahtonen ()https://hazor.iki.fi/
2025-02-05 09:28:35