Pätkät vs Tyhjä Joukko (3.3.2000)

Ensimmäinen koitoksemme jokavuotisessa koripallopuulaakissa alkoi kihelmöivissä tunnelmissa. Pelaaja saapui yksi toisensa jälkeen paikalle ja lopulta kasassa oli koko odotettu kahdeksan raavaan uroksen katras. Tällä kertaa kauniimman sukupuolen edustajat jättivät Tyhjän Joukon edustamisen täysin miehisien harteiden varaan.

Vastaamme oli tulossa Pätkät-niminen joukkue josta kenelläkään ei ollut minkäänlaista ennakkotietoa/käsitystä. Päästyämme pallottelemaan ennen pelin alkua alkoi totuus hiljakseen paljastua. Kentän toiseen päähän kerääntyi suuri ryhmä tyttöjä! Arttu, muistatko mihin sinua kaipailin tänään keskustassa? ;) Sivusilmällä vilkuilimme kurvikkaita vastustajiamme ja kauhuksemme havaitsimme heidän ennenkin koskeneen koripalloon. Pienen manailun jälkeen päätimme kuitenkin ryhdistäytyä ja yrittää parhaamme. Emmehän TJ:n sisäisissä sählypeleissäkään aivan täysin avuttomiksi ole tyttöjä vastaan pelattaessa jääneet :)

Ottelu alkoi. Joukkueemme taisi kuvitella edelleen rämpivänsä pihalla lumimyrskyn kourissa. Ainakin niin vetelältä pelimme näytti ensi alkuun. Tiedä sitten käyttivätkö vastustajat laittomasti hyödykseen naisellisia avujaan ja sekoittivat pelaajiemme päät, mutta kuitenkin saimme pelin alkuhetkinä olla täysin altavastaajina.

Hyökkäyksiä tuli ja meni mutta onnistumiset jäivät kaikki vastustajan harteille. Saimme pelin alussa köniimme ainakin 12-0. Onneksi allekirjoittanut onnistui hieman terästäytymään ja pystyi sen verran keskittymään peliin, että pystyin tekemään Tyhjän Joukon aloituskorin. Hissukseen muutkin pojat alkoivat saada ajatuksensa peliin mukaan ja saimme rivimme paremmin järjestykseen. Ehkä vastapuolen tyttöjen "vahvistuksena" olleet pari miespuolista taituria palauttivat meidät maantasalle.

Tommin vastuulle jäi jostain syystä TJ:n koritehtailu pelin alkupuoliskolla. Sitten lopulta myös muutkin saivat availtua pistetiliään. Ensimmäinen erä päättyi harmillisessa 15-21 tappioasemassa. Alkupelin suurimpia heikkouksiamme olivat onneton syöttöpeli, liian ahneet yksilöyritykset ja hoiperteleva paikkapuolustus.

Pelin toisella puoliskolla otimme käyttöömme samat aseet, joita vastustaja oli hyödyntänyt ensimmäisellä puoliskolla. Erityisesti vaihtopenkin Pojat vetivät vatsan kunnolla sisään, rinnan ulos ja hymyn leveäksi. Johan alkoi vastapuolen tyttöjen peli hieman kangerrella ja TJ:n koneista pääsi kunnolla jylläämään. Vaikka syöttöpelimme edelleen hieman kangerteli saimme kuitenkin kuviomme paremmin pyörimään. Joukkueemme pitkistä senttereistä erityisesti Juha ja Sippo alkoivat näkyä hyökkäyspään levypallopelissä. Tämä kaksikko taisi hoitaa toisella jaksolla suurimman osan pisteistämme.

Vastustajamme eivät päässeet enää ensimmäisen erän malliin syöksähtelemään korille vaan menettivät pallon muurina edessä seisovalle puolustuksellemme. Peli jatkui kuitenkin erittäin tiukkana vaikkakin tällä kertaa enemmän TJ:n kuin pätkien hallinnassa.

Aivan pelin viime minuutilla Tommi rikottiin ja hän pääsi upottamaan kaksi tärkeää vapaaheittoa. Pillin vihellys kuului ja toinenkin erä päättyi. Kaikki säntäsivät ahdistelemaan pisteitä laskenutta tyttöä, joka meni aivan sekaisin laskuissaan. Ensi alkuun näytti, että Pätkät olisivat voittaneet pelin 37-38 eli yhdellä pisteellä. Onneksi kuitenkin Mika tarkkana matemaatikkona huomasi, että viimeiset vapaaheitot oli erehdyksessä merkitty pätkille ja tilanne kääntyikin Tyhjän Joukun 39-36 voitoksi!

Suuret kiitokset Pätkille hyvästä pelistä ja vastuksesta. Jos ottelun lopputulos olisi ollut toisenlainen niin emme ainakaan huonolle joukkueelle olisi hävinneet. Salaisuudeksi jää kuinka paljon pelistä ratkesi Tyhjän Joukon uroiden viehätysvoimalla ja kuinka paljon pelitaidolla. Allekirjoittanut ainakin joutui jäämään pelin jälkeen setvimään tunnelmia pätkäläisten kanssa ja sai jostakin kumman syystä kutsun tulla pelaamaan yliopistoliikunnan naisten vuorolle... :-D

Pätkät vastaan Tyhjä Joukko: 36 - 39

Korispuulaaki kevät 2000

TJ vs Pätkät

TJ vs Terässiipi

Seikkailua loppupeleissä


http://hazor.iki.fi/tj/p/korispuulaaki2000/pätkät.shtml
Tommi Lahtonen (hazor@iki.fi) 8.12.2006 20:55:16