Mammuttimarssi 24.10.2008

Varusteet
Kisan kulku
Pohdinta
- Ero kärkeen kisan aikana
Tilastot
Reitti

Vain 12 päivää Vantaan maratonin jälkeen oli uuden koettelemuksen aika. Skylarkin kanssa oli jo aiemmin ollut puhe osallistumisesta Peräkylän Ponnistuksen mammuttimarssi-kilpailuun. Mammuttimarssin luvattiin olevan 85km mittainen jalan kuljettava yöseikkailukilpailu eli pilkkopimeä (sanan kaikissa merkityksissä ;) ultrajuoksukisa.

Vantaan maratonin jälkeen pohkeet oli muutaman päivän ajan pahasti jökissä ja keskityin vain syömään ja lihomaan. Vähän tuli pyörällä ajeltua ja vaalilehtien kanssa könyttyä kerrostalojen portaikoissa. Juoksua ei ennen mammuttimarssia kertynyt montaakaan kilometriä. Noh, tulipa ainakin tarpeeksi lepäiltyä.

Mammuttimarssia edeltävä viikko oli hirveän kiireinen enkä juurikaan ehtinyt kilpailuun perehtyä ja valmistautua. Suurin osa ajasta meni Jopan retkeilykurssin parissa. Kartat sain meille onneksi tehtyä. Kisavarusteiden pakkaaminen ja eväiden hankkiminen meni aivan viime tippaan. Onneksi rogaining-kisa oli vielä hyvässä muistissa niin tiesin millaisilla kamppeilla mammuttimarssista selviäisin.

Varusteet

Menestyksekäs varustearsenaali kiinnostaa kuitenkin ihmisiä niin listaan seuraavassa oleellisimmat varusteet:

Päälle
- Salomon speed cross 2 -maastolenkkarit (ei mitään goretexia tms.)
- Lidlin talvijuoksusukat
- Hyvin ohuet suunnistustrikoot
- Haltin kilpahiihtotrikoon yläosa
- Keltainen huomioliivi
- Lead Lenser Head Fire Revolution -otsalamppu
- Juoksulippis (rastilta 10 eteenpäin)
- Buff-huivi kaulassa (uintirastilta eteenpäin)
- Akryylisormikkaat (uintirastilta eteenpäin)
Kantamus
- Deuter speedlite 20 -reppu
- Pieni kännykkäkokoa oleva vyölaukku jossa 300g pussi panttereita (kului kisan aikana reilut 200g)
- Garmin 60CSx -gps-laite reittitallentimena toisessa verkkosivutaskussa
- puolen litran juomapullo toisessa verkkosivutaskussa (turha, käi käyttämättä)
- 4kpl fazerin pieniä suklaapatukoita joista söin kaksi
- 6kpl kaura & omena -patukoita joista söin kaksi
- 50g sipsejä joista söin ehkä 10g
- Varavaatteita: Haglöfs fusion -takki, varatrikoot, varapaita, varasukat, varakalsarit, vedenpitävät käsineet pakattuna kanoottisäkkiin (mitään näistä ei tarvittu)
- Rakkolaastareita, magnesiumia, laastaria, haavateippiä, leukoplastia (ei tarvittu)
- Neljä dexalin geeliä, glukoositabletteja, pussi turkinpippureita (turhia)
- Kompassi
- Kartat muovitaskussa
- kahden litran juomapussi jossa vettä ja maltoa. Uintipaikalla oli kulunut n. litra ja täytin pussin ja laitoin sekaan hieman dexalia. Maalissa oli jäljellä pari desiä.
- Kännykkä
- 2*aa- ja 7*aaa-vara-akut
- Petzl zipka-varalamppu
- Ilmastointiteippiä

Tavaraa oli siis taas kerran aivan liikaa. Milloinkohan oppisi pakkaamaan järkevän määrän ruokaa...

Ennen lähtöä teippasin kaikki varpaat, käsittelin jalkapohjan rakko-aroiksi tietämäni paikat rakonestepuikolla, teippasin nännit ja suojasin nivuset vaseliinilla.

En tarvinnut/käyttänyt koko kisan aikana takkia vaan tyydyin ohueen trikoopaitaan yhdessä huomioliivin kanssa. Seisoskella ei kauaa tarennut mutta juostessa lämpö oli juuri sopiva. Sade ei ehtinyt kylmentää ja kastella paitaa liikaa vaan kropan oma lämpö piti paidan ja myös suunnistustrikoot tarpeksi kuivina.

Kisan kulku

Startti oli perjantaina klo18 eli juuri auringon laskettua. Lamppu piti ottaa heti käyttöön jos mieli nähdä lukea karttaa. Taktiikkanamme oli peesata alkumatka muita koska oma ensimmäinen karttalehtemme ei ulottunut aivan lähtöpaikalle asti.

Heti startin jälkeen joukosta erottuivat nopeimmat. Minä ja Skylark juoksimme kärkiryhmässä yhdessä rapakuntoisten spartathlonin kävijöiden ja parin suunnistajan kanssa. Ensimmäiselle rastille saavuimme samassa letkassa. Matkalla saimme juoruta kokeneiden ultrajuoksijoiden kanssa ja ihmetellä Kontulan Kalashnikovin juoksujalkineita: Crocs-saappaat!

Kakkosrastille mentäessä havaitsimme polun olevan ulkotulilla valaistu. Olipas mammutti panostanut reittiin ja valaissut sen ainoan kartoista puuttuvan polun! Myöhemmin selvisi, että valaistus ei ollut Mammutin tekemä vaan kakkosrastina toimivalla hiihtomajalla oli jokin tapahtuma johon valaistus liittyi. Kakkosrastilla sama ryhmä oli edelleen suurinpiirtein kasassa.

Kolmosrastille mentäessä RC Eemeli eli minä ja Skylark erehdyimme kärkeen ja muut tulivat hieman perässä. Saavuimme kolmosrastille ensimmäisinä mutta ryhmä läjääntyi taas neloselle lähdettäessä.

Nelosrastille olikin jo hieman pitempi matka ja ilta oli muuttunut oikeasti pimeäksi. Saimme juosta vanhaa tasaista ratapohjaa pitkin. Nelosrastilla meille sattui paha kämmi. Rillit täynnä vesipisaroita luin rastitehtävän kohteena olleen sähkötolpan numeroksi 35 vaikka oikea numero oli 85. Jouduimme selvittelemään asiaa mutta onneksi rapakuntoiset reiluina miehinä kertoivat, että numero oli 85 eikä 35 ja saimme asian korjattua. Tämän sähläyksen takia tipahdimme suunnistajien ja rapakuntoisten joukosta ja saimme jatkaa ratapohjaa eteenpäin kahdestaan.

Viitosrastipaikka löytyi ongelmitta mutta kohteena ollutta sähköpylvästä piti hetken aikaa etsiskellä. Rapakuntoiset olivat vielä rastilla meidän saapuessamme mutta Kalashnikov oli jo jatkanut eteenpäin. Jostain syystä rapakuntoiset jatkoivat tietä meidän mielestämme väärään suuntaan mutta päättelimme, että he halusivat tehdä oman reitinvalinnan ja kiertää seuraavalle rastille itäkautta. Itse pitäydyimme suunnitellussa reitissa ja lähdimme länsipuolta.

Kuutosrastilla saimme yllätykseksemme kuulla, että olimme johdossa. Muista ei näkynyt edes valoja. Päättelimme, että muiden reitinvalinta oli selvästi ollut huono ja jatkoimme omaa suoritustamme. Harmi, että hyvä juoruseura jäi.

Edessä olivat kisan pisimmät rastivälit. Sitkeästi lönköttelimme eteenpäin omaa tahtiamme ja säästelimme voimia kävelemällä ylämäet. Välillä kuikuilimme taaksepäin, että näkyykö muita. Komion luonnonsuojelualueella piti hieman arpoa, että olemmmeko varmasti oikealla tiellä vai emme. Löysimme kuitenkin seiskarastille jossa myös mammutin auto oli kisailijoita kyttäämässä.

Kahdeksannella rastilla oli odotettavissa kisan kohokohta eli pulahtaminen kylmään järveen! Rastille oli kuitenkin pitkä matka. Suuunnistuksellisesti kaikki sujui mukavasti kunnes pääsimme asfalttitielle ja päätimme oikaista Syvälahden rannan kautta. Erehdyimme mökkialueen keskella ja hieman piti ihmetellä, että löysimme oikean rantapolun. Vielä vähän matkaa jaloille tuskaista asfalttitietä ja löysimme uintirastille.

Uintirastilla oli erinomainen palvelu. Vettä oli hyvin tarjolla ja sain jopa dexalia terästykseksi. Nuotiolla oli myös makkaroita kärventymässä ja niitä meille kovasti tyrkytettiin mutta tällä kertaa niitä ei uskaltanut nauttia. Makkara ei olle maramahasta kuuluisan miehen ravintoa kesken ultrakisan. Kävimme molemmat pulahtamassa järvessä ja vältimme näin pitkän sakkolenkin. Vesi ei ollut ollenkaan liian kylmää ja uiskentelun jälkeen oli tyypilliseen avantouintitapaan hetken aikaa hyvin lämmin. Tankkasin yhden suklaapatukan ja kaurapatukan ja olimme valmiita lähtöön. Juuri ennen kuin jatkoimma matkaa niiin paikalle ilmestyivät myös Kalashnikov ja rapakuntoiset. He olivat edellisellä rastilla olleet meitä jäljessä 12 ja 14 minuuttia.

Pieni tauko teki hyvää jaloille ja matka jatkui taas reippaasti. Vähän turhankin reippaasti sillä pummasimme seuraavaa rastia. Juoksimme yhden risteyksen verran liian pitkälle lentokentän risteykseen asti. Vähän aikaa piti ihmetellä ennen kuin tajusimme palata vähän matkaa taaksepäin.

Etappi kymppirastille oli kisan pisimpiä ja myös mäkisimpiä. Monessa paikassa pistimme kävelyksi ylämäen takia. Etenemistä haittais myös otsalamppuni tehon hiipuminen. Päätinkin vaihtaa tuoreet akut seuraavalla rastilla. Pitkällisen lönköttelyn jälkeen pääsimme tien päähän ja kymppirastille.

Vaihdoin lamppuuni tuoreet akut. Lamppu ei toiminut. Ahaa, patteripesästä oli tipahtanut pieni osa. Onneksi se löytyi maasta eikä tarvinnut turvautua varalamppuun. Samalla piti vaihtaa myös karttalehteä. en heti löytänyt karttanivaskasta oikeaa joten sovimme, että mennään seuraava väli pelkästään Kimmon kartan varassa.

Vain yksi kartta oli pienoinen virhe sillä Kimmo erehtyi välillä pitämään karttaa väärinpäin ja juoksimme tietä pitkin aivan liian pitkälle. Totesimme, että takaisin ei palata vaan jatketaan rastia kohti toista reittiä. Pahensimme kämmäilyä juoksemalla ensin väärää tietä vähän matkaa kunnes järkemme kirkastui ja tajusimme kunnolla missä olemme. Jatkoimme matkaa Sääksjärven toiseen päähän josta käännyimme etelää kohti. Kuljimme etelää kohti kunnes pääsimme polulle, joka veisi meidän taas suunnitellulle reitille. Saattaa olla, ettämä reitti oli jopa nopeampi kuin alunperin suunniteltu Mammutin vinkkaama reitti. Päästyämme takaisin reitille lisäsimme vauhtia. Tämä rastiväli oli selvästi PITKÄ. Tuntui, että menee ikuisuus rastipaikalle pääsemiseen vaikka juoksuvauhti oli ihan reipasta.

Rastilla nro 11 huomasin rastikohteelle eli kaivolle ojan yli kulkiessani, että jaahas nyt tultiin kovaa koska mies hieman hoipertelee. Korjasin energiahukan suklaapatukalla sillä välin kun Kimmo poikkesi kevennykselle. Mieliala oli korkealla koska edessä oli enää lyhyitä rastivälejä. Tiesimme, että me selviämme tästä!

Seuraavalle rastille piti kärsiä asfaltti mutta ei onneksi kovin pitkälti. Rasti nro 13 kulkeva reitti sulki kisareittiympyrämme sillä pääsimme samalle vanhalle ratapohjalle jota olimme jo monta tuntia aiemmin kulkeneet pohjoiseen. Tällä kertaa suuntasimme etelään ja suoraan karmeaan vastatuuleen. Hiekkaiselta ratapohjalta oli vaikea erottaa vesilätäköitä hiekasti ja saimmekin tehokkaan pesun kengille useaan kertaan.

Toiseksi viimeinen rasti houkutteli oikaisemaan polkua pitkin mutta lamppujemme teho taisi olla jo liian heikko koska emme polun lähtöpaikkaa löytäneet. Kiersimme hieman pitempää reittiä. Mäen päällä meinasimme erehtyä väärälle polulle, joka olisi vienyt meidät Toiviketuvalle. Pääsimme kuitenkin oikealle tielle ja toiseksi viimeinen rasti löytyi. Pitkästä aikaa saimme kuulla myös kisan tilannetietoja. Raportti kertoi vain, että RC Eemeli oli lähestymässä rastia nro 14. Muista ei kerrottu mitään joten päättelimme, että olimme kaikista toilailuistamme huolimatta pitäneet kisan johtopaikan.

Vielä viimeinen rypistys viimeiselle rastille. Polkua ja hiekkatietä riitti ja vauhdintekoa haittasi jälleen heikoksi hyytynyt otsalamppu. Selvisimme haaveritta Ahmoonmäkeen asti ja saimme hetken aikaa nauttia muustakin valosta kuin omien otsalamppujemme valokeiloista. Viimeinen rasti löytyi ongelmitta mäen päältä.

Hetken aikaa mietimme lähteäkkö vinkattua reittiä maaliin vaiko lyhyempää omaa reitinvalintaa pitkin. Vähän aikaa jouduimme etsimään polun alkukohtaa mutta löytyihän se ja saimme viilettää maalia kohti lyhyempää reittiä pitkin. Vähän ennen maalia tuli vielä ongelma. Polku tuli suoraan teollisuushallin katolle. Jouduimme kiertämään oikealta ja keplottelemaan itsemme väsyneillä jaloilla kaltevaa hiekkarinnettä pitkin alas. Enää muutama sata metriä ja olimme Masuunin pihalla, kiersimme etuovelle ja sisään. Olimme maalissa voittajina ja loppuaika karvan verran alle 11 tuntia eli 10:59!

Pohdinta

Vaatetus ja vauhdinjako osuivat juuri sopiviksi. En joutunut hikoilemaan liikoja joten nestettäkään ei kulunut paljoa. Maalissa nestehukka ei ollut ollenkaan sama tasoa kuin esim. Vantaan maratonilla. Jalat kestivät juoksun erinomaisesti. Mitään isompia vaivoja ei tullut missään vaiheessa. Aina välillä jokin tietty paikka jalassa saattoi hetken aikaa kiukutella mutta nämäkin tilanteet menivät nopeasti ohi. Oikean jalan isovarpaan viereen oli kisan aikana ilmestynyt rakko mutta sitä ei kisassa juurikaan huomannut. Oikea jalkaterä hieman valitteli matkan aikana ja nyt kisan jälkeen on oikeastaan ainut kunnolla kipeä paikka. Jalkojen nivelet ja lihakset ovat tietysti väsyneitä, arkoja ja jäykistyvät nopeasti paikallaan ollessa. Oikean jalkaterän ulkosyrjä on selvästi hieman turvoksissa ja punottaa vasempaan verrattuna ja kävellessä se aristaa niin paljon, että täytyy hieman klinkata. Toivottavasti jalkaterässä ei ole mitään pahemmin vialla vaan se toipuu nopeasti. Aivan loppumatkasta pientä kipua ilmestyi säärien etuosaan.

Sunnuntaina vuorokausi kisan päättymisen jälkeen oikea jalkaterä on edelleen turvoksissa ja kipeä. Toivottavasti ei ole (mammutti)marssimurtuma kyseessä. Huomasin myös, että kummankin jalan keskimmäisissä varpaissa on komeat rakot. Eipä niitä eilen havainnut... Taidan olla jo niin tottunut pieniin kolotuksiin ja kipukynnys on noussut niin korkeaksi, että ei moisia rakkoja noteeraa juuri ollenkaan.

Nyt muutama päivä kisan jälkeen poikkesin työterveyslääkärin juttusilla. Vähän kyseltyään ja tutkittuaan tämä totesi, että ei ole marssimurtuma vaan kyseessä on selvä tulehdus. Jalan ulkosyrjässä kulkee Peroneus Brevis -jänne, joka oli tulehtunut. Kuulemma ihan tyypillinen vaiva epätasaisella alustalla juoksemisen jälkeen. Lääkkeeksi määräsi mobilatia ja jotain tabuja. Mobilatia lupasin pistää mutta tabuja en luvannut syödä. Lekuri sitten totesi, että voin tabut ottaa varaulta mukaan seuraavan viikonlopun retkelle ja popsia sitten jos jänne kiukuttelee. Tyypillinen toipumisaika tällä vammalla on kuulemma yhdestä kahteen viikkoa.

Vanha sanonta, että vauhti tappaa eikä matka pitää edelleen paikkansa. Juoksimme Skylarkin kanssa sopivan hidasta tahtia ja kummankin jalat ja energiat riittivät hyvin kisasta suoriutumiseen. En tiedä olisiko vauhtia uskaltanut nostaa. Skylarkilla olisi kyllä menohaluja piisannut kovempaankin vauhtiin.

Ledilamppujen kanssa pärjättiin ihan kohtuullisesti. Skylarkin Tikka XP:stä riitti heikoin teho juoksuvaloksi. Minun Led Lenserin valokeila on turhan kapea ja tehoa pitää laittaa liian paljon ja tietty akut kuluvat nopeammin. Kävelyssä ja retkeilyssä lamppuni olisi piisannut hyvin mutta juoksu oli sille turhan vauhdikasta. Suunnistaminen oli pääasiassa oikean risteyksen ja muiden selkeiden maamerkkien bongaamista. Jos olisi pitänyt kulkea suunnan avulla umpimetsässä niin olisi kyllä tullut ikävä kunnollisia teholamppuja.

GPS oli mukana lähinnä reittitallentimena mutta parissa kohdassa vahvistimme uskoamme omaan sijaintiimme myös GPS:n näytöltä. Mitään varsinaista hyötyä GPS:stä ei ollut. Toki jos olisi tehnyt kisareitistä valmiin trackin ja tallentanut sen gepsiin niin ei olisi kisan aikanut tarvinnut kuin seurailla gepsin ohjeita. Seuraavilla kerroilla täytyy muistaa ottaa kartan lisäksi talteen tärkeimpien reitille osuvien teiden nimet. Tienviittojen avulla olisi helppo varmistaa sijaintinsa.

Aivan pilkkopimeässä koko yön läpi taivaltaminen kysyy henkistä kanttia. Onneksi ei tarrvinnut kulkea yksin vaan mukana oli koko ajan pari jutustelemassa. Täytyy nostaa hattua niille urheille, jotka jaksoivat vääntää koko reitin läpi soolona. Pitkillä tiepätkillä, kun ei näe mitään muuta kuin välillä lampun valokeilassa vilahtavat vesilätäköt (jos niitäkään...), niin vaatii jo tietynlaista luonnetta, että jaksaa pakottaa jalkansa jatkamaan juoksemista tunnista toiseen.

Ero kärkeen kisan aikana

Kaaviosta näkyy hyvin missä välissä sohlasimme rastikoodin kanssa ja putosimme hetkellisesti kärjestä. Samoin erottuu hyvin yhdeksännellä rastilla tehty pieni pummi koska ero Rapakuntoisiin on tällä rastivälillä pienentynyt. Rastivälillä 11-12 ero on myös pienentynyt mutta tämän selittää rastilla 11 viettämämme pitkähkö tankkaus- ja kevennystauko.