Kalmankaltio (Kalmakaltio) 16-21.4.2003

Keski-Suomen partiolaisten hiihtovaellus suuntasi tänä vuonna Kalmankaltioon (käytetään myös nimeä Kalmakaltio) ja Lemmenjoen kansallispuistoon. Lieneekö kohde ollut epäkiinnostavampi kuin edellisvuoden Tuntsa mutta tänä vuonna retkelle lähti neljä henkilöä: Eira, Tommi, Lauri ja Juho.

Lähdössä viideltä aamulla

Pakkasimme kaikkien neljän lähtijän tavarat pieneen Renault Clioon. Teimme jonkinsortin pakkausennätyksen sillä mukana oli kuitenkin kaksi ahkiota, neljät sukset ja läjäkaupalla muuta rompetta. Mahduimme jopa itsekin kyytiin ja matka kohti Kalmankaltiota saattoi alkaa.

Reilut 13 tuntia kestäneen ajomatkan jälkeen saavuimme Kalmankaltion loman pihamaalle. Aivan viimeisillä metreillä ei paljoa puuttunut, että automme olisi hyytynyt pihamaan loskaan ja mutaan. Talvi oli lapissakin lähestymässä loppuaan. Koko automatkan olimme huolestuneita lumen vähyydestä mutta onneksi täällä Suomineidon kainalossa maasto näytti vielä enemmän valkoiselta kuin mustalta.

Pakkasimme rinkat ja ahkiot ja lähdimme nousemaan kohti Kalmankaltion autiotupaa. Matkaa ei ollut kuin kilometrin verran mutta siihenkin ehti tulla hankaluuksia. Kelkkaura ja polku kulkivat hiekkaharjun päällä ja tupa sijaitsi harjun juurella joen rannalla. Kelkkauraa pitkin oli helppo hiihtää vaikka luistossa ei ollutkaan hurraamista. Päivä oli ollut lämmin ja lumi oli hyvin pehmeää ja vetistä. Pienikin poikkeaminen uralta aiheutti välittömän uppoamisen pehmeään lumeen. Ahkion kanssa kääntyminen tai eteneminen muualla kuin kelkkaurassa oli käytännössä mahdoton tehtävä. Pojat uskaltautuivat laskemaan suoraan mökille. Tommi ja Eira temppuilivat ahkioiden kanssa alas harjun päässä olevaa hiihtouraa pitkin.

Pitkää aikaa emme ehtineen tuvalla olla kun paikalle saapui toinen vaellusryhmä. He olivat tehneet pitkän ja raskaan päivämatkan Vaskolompolon tuvalta. Pienen ahtautumisen jälkeen molemmat ryhmät mahtuivat yöksi tupaan ja yhteen telttaan. Saimme kuulla, että paras keli olisi heti aamuyöstä jos yöllä vain pakastaisi. Päiväsaikaan eteneminen olisi kuulemma todellista tervassa hiihtämistä. Päätimmekin nauttia aamupäivän hankikannosta ja laitoimme herätyksen aamuviideksi.

Kalmankaltio - Porokämppä

Matkalla aamuauringon loisteessa

Unisina lähdimme liikkeelle heti aamupuuhien jälkeen kello kuuden tietämissä. Keli oli mitä mainioin. Yöllä oli ollut pakkasta viitisen astetta ja vanha kelkkaura oli kivikova. Luisto oli loistava ja alamäkien mutkissa jopa vaarallinen.

Seurasimme polka (kelkkauraa) kohti pohjoista. Aikomus oli sopivassa kohtaa kääntyä kohti itää ja Peltotunturia. Ehdimme hiihtää hieman suunniteltuakin kauemmaksi ja käännyimme itään vähän ennen Hietajärveä olevan pienemmän järven kohdalla. Ikäväksemme sattui pieni tapaturma ja Juho onnistui katkaisemaan toisen Lekin valmistamista sauvoistaan. Sauvaa yritettiin korjata mutta eipä korjaus kestänyt. Tommi kaivoi ahkiosta oman lähinnä valokuvausjalustaksi tarkoittamansa Lekin sauvan ja pääsimme taas jatkamaan matkaa.

Aurinko porotti täydeltä terältä. Lumi alkoi hissukseen pehmetä mutta onneksi pystyimme lähes koko ajan seuraamaan kelkkauraa. Poikien rinkat alkoivat painaa ja pidimmekin usein huilaustaukoja. Pitkällisen ähellyksen jälkeen pääsimmekin Peltotunturin huipulle ihailemaan maisemia. Peltotunturilta laskeuduimme kohti poroaitaa ja aidassa olevaa porttia. Tässä vaiheessa emme vielä huomanneet että hiihdimme kohti väärää porttia. Aivan Suomen ja Norjan rajan tuntumassa oli yksi portti ja siitä jonkin verran etelämpänä toinen. Tarkoituksemme oli kulkea eteläisemmästä portista mutta erehdyimme seuraamaan pohjoisempaa porttia kohti kulkevaa kelkkauraa pitkin.

Portin jälkeen aioimme suunnata kohti Pahtajärven lähellä olevaa porokämppää. Ikävä kyllä sorruimme jälleen kerran kelkkauran seuraamiseen eikä kompassia tullut katsottua tarpeeksi tarkkaan. Kelkkaura kääntyikin kohti pohjoista eikä kohti itää kuten olisi pitänyt. Jonkin matkaa kelkkauraa kuljettuamme Tommi hoksasi että nyt ollaan menossa väärään suuntaan. Kurvasimmekin pois kelkkauralta ja suuntasimme kohti kaakkoa. Ikävä kyllä matkaa oli edessä enemmän kuin kuvittelimme koska vieläkään emme hoksanneet että olimme kulkeneet pohjoisemmasta portista poroaidan läpi.

Umpihangessa eteneminen oli äärimmäisen hidasta. Hankikannosta ei ollut enää toivoakaan vaan jokainen askel upposi märkään lumeen. Kovin pitkää matkaa emme jaksaneet kulkea vaan lopulta pysähdyimme syömään. Ruuan jälkeen Eira ja Tommi tekivät vielä pari tiedusteluretkeä lähistölle mutta eivät löytäneet mitään erityisiä maamerkkejä. Päätimmekin leiriytyä yöksi ja lähteä aamulla hankikannon turvin etsimään Pahtajärveä.

Porokämpän kautta Vaskolompoloon

Aamulla lähdime virkeinä kohti etelää. Kovin kauaa meidän ei tarvinutkaan kulkea kun huomasimme saapuneemme järvelle, joka sijaitsi lähellä karttaan merkittyä poroerotuspaikkaa. Pääsimme jälleen kelkkauralle ja pystyimme laskettelemaan hyvää vauhtia kohti Porokämppää.

Porokämpällä pysähdyimme pienelle ruokatauolle. Syöminen sujui jotenkuten bensan katkussa ja maassa lojuvia poron sorkkia ihmetellessä. Poromiehet taitavat olla aika siivotonta porukkaa...

Soilla oli välillä jopa lunta

Matka jatkui kelkkauraa pitkin kohti Vaskolompoloa. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Välillä oli niin kuuma että olisi voinut aivan hyvin hiihdellä ilman paitaa. Hiki valui valtoimenaan. Kietsimäkuolpunoiden tienoilla pidimme ruokatauon. Viimeinen osuus Vaskolompolon kämpälle oli ajoittain hyvin hankala. Lumi oli vähissä ja suli lähes silmissä auringon porottaessa. Sulien paikkojen väistelemisen jälkeen saavuimme lopulta Vaskolompoloon.

Vaskolompolossa tapasimme yksinäisen vaeltajan, joka oli saapunut postijoen latvalta. Hän pelkäsi jäävänsä pian loukkuun nopeasti katoavan lumen takia. Seuraavana aamuyönä hän olikin lähtenyt kohti porokämppää ja Kalmankaltiota.

Lepopäivä

Viitat

Täysin alkuperäisistä suunnitelmista poiketen pidimme puhtaan lekottelupäivän. Yöllä ei ollut kunnolla pakkasta joten mihinkään kovin kauas ei ollut järkevää lähteä. Varsinkaan koska takaisin palaamiseen kuluisi aikaa pari vaelluspäivää kelin huonouden takia. Nautimme siis olostamme Vaskolompolossa.

Juho ja Lauri kävivät hiihtelemässä Reposelän rinteillä ja tekivät valmiiksi latua seuraavan päivän vaellusta varten. Eira ja Tommi rötväilivät tuvalla. Oikeastaan vain Tommi rötväili. Eira halkoi puut ja askarteli kiehiset. Iltasella nautimme lettujen paistamisesta nuotiopaikalla.

Vaskolompolo - Peltotunturi

Seuraavana yönä oli taas kunnolla pakkasta. Nousimme jo neljän aikaan aamupuuhiin ja pääsimme liikkeelle viiden tienoissa. Keli oli mahtava. Suksi luisti oikein kunnolla ja matka eteni vauhdikkaasti. Oikaisimme Reposelän ylitse Kietsimäkuolpunoilla ja edelleen kohti porokämppää. Aikaa kului vain murto-osa tulomatkaan verrattuna. Vauhti kuitenkin hiipui koko ajan mitä enemmän aurinko ehti pehmentää ja sulattaa lunta.

Hertta ja Sulo

Keli oli jo aivan vetelä porokämpän nurkalla. Reitillä olevat suot alkoivat olla enemmän mustia kuin valkoisia. Vähän väliä joutui hiihtämään mättäiden yli koska lunta ei enää ollut. Kunnollinen yllätys löytyi aivan porokämpän viereltä. Toiseen suuntaan mennessä emme olleet edes kunnolla huomanneet että porokämpän lähellä virtaa joki. Nyt ei voinut olla enää huomaamatta sillä joki tulvi yli äyräidensä. Pahimmillaan 10 metriä leveä virta melkein esti pääsymme porokämpälle. Kaikeksi onneksi saimme sumplittua itsemme virran ylitse ja pääsimme pitämään taukoa porokämpälle.

Tauon jälkeen jatkoimme matkaa samaa reittiä kuin olimme pari päivää aiemmin tulleet. Tullessa olimme hiihtäneet suoraan Pahtajärven pohjoispuolella olevien pikkujärvien ylitse. Nyt ei sama ollutkaan enää niin yksinkertaista. Kahdessa päivässä järvet olivat muuttuneet tulva-altaiksi. Vettä lainehti joka puolella. Pienen sihtailun jälkeen pystyimme ohittamaan ja ylittämään järvet. Pahimmillaan jouduimme kahlaamaan vedessä nilkkoja myöden. Ahkiot eivät onneksi pahemmin hörpänneet vettä. Eiran saappaaseen oli tullut reikä ja hänen toinen sukkansa pääsi kastumaan.

Hiihtäminen kohti poroaitaa Kämppävaaran eteläpuolelta ja poroerotuksen ohitse oli tuskaista puurtamista. Lumi oli todella vähissä. Tullessa olimme vielä pystyneet laskemaan mäkeä mutta nyt piti puurtaa kanervikossa. Olimme takuulla viimeisiä jotka tänä talvena kulkivat suksilla tätä reittiä. Onneksi kelkkaura kulki haluamaamme suuntaan. Kelkkaurassa lumi oli painautunut vähän tiukempaan eikä ollut sulanut niin nopeasti. Hieman ylempänä lunta alkoi olla vähän enemmän mutta se ei kantanut enää muualla kuin kelkkauran kohdalla.

Tällä kertaa löysimme oikealla poroaidalle ja toisen vaelluspäivän pienet mutkat saivat varmistuksensa. Matka jatkui Peltotunturin eteläpuolelta Katsapulijärven poikki. Katsapulijärveltä laskeuduimme vähän alempana olevalle pienemmälle järvelle ja pystytimme leirin sinne. Seuraavaksi päiväksi jäisi vielä matka suuren suon poikki Kalmankaltion tuvalle.

Peltotunturi - Kalmankaltio

Nousimme jälleen aamuvarhaisella ja jatkoimme vaellusta kohti länttä. Onneksemme järven nurkalta lähti vanha kelkkaura juuri oikeean suuntaan. Yöllä oli jälleen ollut pakkasta ja matka etenikin vauhdikkaasti. Suurin osa lumesta oli jo suolta sulanut. Lunta oli lähinnä enää kelkkauran kohdalla. Juurikaan muuta reittiä pitkin ei olisi päässyt etenemään.

Suuntasimme Pelsijärven kautta suoraan kalmankaltion lomaan. Emme katsoneet järkeväksi mennä enää yhdeksi päiväksi makoilemaan autiotuvalle. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan meidän olisi pitänyt illaksi saapua autiotuvalle ja siitä siirtyä tiistaiaamuna kalmankaltion lomaan saunomaan ja automatkalle kotiin. Keli oli kuitenkin mitä oli eikä päiväsaikaan voinut kunnolla pehmeässä lumessa vaeltaa jos lunta edes oli. Lyhensimme vaellustamme siis päivällä. Eteneminen Kalmankaltion lomaa ennen olevalle harjulle tapahtui ennätysvauhtia. Kelkkaura oli sopivasti jäässä ja sukset veivät meitä lentäen eteenpäin. Pääsimme Pelsijärvenkin yli sopivasti ennen sen pinnan sulamista.

Eipä aikaakaan kun olimme Kalmankaltiossa. Saimme tilattua itsellemme saunan ja sen lämpenemistä odotellessa pakkasimme varusteemme autoon. Makeiden löylyjen jälkeen saattoi todeta jälleen yhden vaelluksen päättyneen. Tällä kertaa talvivaellus oli enemmänkin loskavaellus mutta pitäähän sellainenkin joskus kokea. Palella ei onneksi tarvinnut :) Hieman jäi harmittamaan että ei päässyt ihan kaikkialle minne oli suunnitellut. Selvästikin täytyy tehdä Lemmenjoen kansallispuistoon uusi vaellus joskus toiste.

Muistoksi retkestä jäi vino pino valokuvia.

Suursyömäriseura Slamin sivulle tulleepi myös kertomus tästä retkestä.

http://hazor.iki.fi/2003/kalmankaltio/
© Tommi Lahtonen ()<https://hazor.iki.fi/>
2014-08-06 13:37:30