Tonnihaaste - juoksuvaellus kaikkien Suomen yli tuhat metriä korkeiden vuorien kautta

• Tommin varusteet
• Antin varusteet
• Tilastot
• Reittikartta
• Retkikertomus
  • 1. päivä maanantai 10.7.2023
  • 2. päivä 11.7.2023
  • 3. päivä 12.7.2023
  • 4. päivä 13.7.2023
• Muita tonnisille käyneitä retkeilijöitä

Suomen kaikkien tonnisten huippujen kiertäminen ei ole helppo temppu. Maasto on suurelta osin Suomen vaikeakulkuisinta. Jos kalottireitti ja normaali kulkureitti Haltin huipulle on mielestäsi vaikeakulkuista, unohda samantein tonnisten kiertäminen. Kalottireitti on helppo. Haltin polku on helppo. Jos Herajärven kierros tai Vuokatin vaarojen polut ovat mielestäsi vaikeita, niin unohda tonnisten kiertäminen. Tonnisten kivikot eivät ole helppoja. Ne ovat ihan aikuisten oikeasti jyrkkiä, vaikeita ja vaarallisia.

Minulla ja Antilla on molemmilla vuosien tausta polkujuoksemisesta. Olemme juosseet kaikki Suomen pisimmät polkujuoksukisat. Antti treenaa jatkuvasti Kolin maastoissa eli Ryläyksen kivikot ovat hänen kotimaastoaan. Tommi taas kulkee jatkuvasti Jyväskylän alueen kivikkoisilla poluilla. Kivikkoinen maasto ei siis ollut meille uutta vaan jotain johon olemme tottuneet. Käsivarren huiput tarjosivat meillekin uutta haastetta, koska samanlaista kivikkoa ei muualta Suomesta löydy.

Tonnisten kiertäminen vaatii täydelliset olosuhteet. Märällä kelillä, sateella tai ukonilmalla huipuille ei pidä missään tapauksessa lähteä. Tommin edellinen yritys viisi vuotta aiemmin päättyi keskeytykseen ukkosen ja märän kivikon takia. Kostealla kelillä valtavilla kivillä tasapainoilu on entistä haastavampaa ja vaarallisempaa ja erittäin huono idea. Ukonilma on korkeilla huipuilla myös erittäin vaarallinen. Myös sumuisella tai pilvisellä säällä voi olla liian hankalaa kulkea maaston kosteuden tai näkyvyyden takia.

Yksin ei pidä tonnisia yrittää vallata. Tapaturman tapahtuessa voi käydä oikeasti hullusti, jos on yksin. Kännykkäverkko toimii

lähes kaikilla huipuilla, mutta niiden välillä verkkoa ei yleensä ole ollenkaan. Kaveri on tärkein turva.

Meille sattui retkellä yksi suurempi tapaturma, kun Tommi kolautti säärensä kiveen lumen pettäessä jalkojen alla. Sääreen tuli syvä haava. Tässä vaiheessa hoksasimme, että tavalliset laastarit olivat jääneet pois EA-pakkauksestamme. Meiltä löytyi kuitenkin sidetarpeita, jotka tässä tapauksessa olivat paljon parempia kuin mikään laastari olisi ollut. Leikkasimme sopivan palan siteestä ja teippasimme sen polveen tulleen haavan päälle. Teippaus ei kuitenkaan onnistunut kunnolla vaan leukoteippi ei meinannut pysyä kostealla iholla. Teippaus alkoi pysyä vasta, kun käärimme teipin koko säären ympäri. Haava olisi myös pitänyt puhdistaa paremmin, mutta hötkyilimme ja putsasimme haavan vain puhtaalla lumella ja käytimme kylmää lunta myös verenvuodon tyrehdyttämiseen. Desinfiointilappujakin olisi ollut mukana. Kolmisen viikkoa retken jälkeen polvessa on edelleen selvä kolo ja paraneminen on kesken.

Painavan rinkan kanssa tonnisille ei pidä lähteä. Meillä oli ultrakevyt varustus reissulle lähtiessä. Reppuja ei punnittu, mutta

molemmilla paino oli alle 10 kiloa. Tommilla oli kevyempi reppu, koska parempikuntoiselle Antille oli pakattu painavammat tarpeet kuten keitin ja suurin osa molempien eväistä. Tommi taas kantoi isommassa repussaan enemmän tilaa vievät tarpeet kuten molempien viltit ja teltan. Viikko tonnisten jälkeen Tommi kävi vaeltamassa UKK-puistossa painavamman (13,5 kg) rinkan kanssa ja huomasi heti puroja ylittäessä kuinka paljon vaikuttaa tasapainoiluun, jos selässä on yhtään reilummin painoa. Painopiste nousee korkeammalle eikä tasapaino ole niin hyvä kuin hyvin kevyellä repulla.

Suunnistaminen huipulta toiselle on kohtuullisen helppoa hyvässä säässä. Seuraavan kohteen yleensä näkee edelliseltä lähtiessä. Matkalla joutuu kuitenkin aina laskeutumaan sen verran paljon, että kohde voi hävitä näkyvistä. Suunnistustaito täytyy olla kunnossa. Mukana täytyy olla paperikartta eikä pelkkiä elektronisia välineitä. GPS-laitteen kanssa on helppo suunnistaa, jos laitteessa on valmis reittijälki seurattavaksi. Mikroreitinvalintoja joutuu kuitenkin koko ajan tekemään kivikossa kulkiessa. Ennakkoon suunniteltu reitti ei aina ole paras. Välillä poikkesimme reilustikin ennakkoreitistä, jos tarjolla oli hyvää lumikenttää tms. kulkua helpottavaa. Muutaman kerran teimme selkeitä virheitä, kun emme seuranneet suunniteltua reittiä vaan eksyimme liian jyrkkään ja vaaralliseen rinteeseen esim. Jollanoaivilta laskeutuessamme. Molemmilla olisi kannattanut olla kartallinen gps-laite. Antin rannelaitteessa ei ollut karttaa vaan pelkkä reittiviiva. Myös paperikartasta olisi voinut olla mukana helpommin käsiteltäviä palasia eikä yhtä isoa lakanaa.

Majoittuminen on vaikeaa. Kaikki huiput ovat niin kivisiä, että telttapaikkaa on mahdotonta löytää. Meillä oli etukäteen suunnitellut paikat, joissa aioimme yöpyä. Ehdimme ajoissa vain ensimmäiseen paikkaan eli Lossujärven autiotuvalle. Toinen yö oli tarkoitus viettää Toskaljärvellä, mutta olimme aivan liian hitaita emmekä sinne asti ehtineet. Onneksemme Ruvdnoaivin kyljestä löytyi juuri ja juuri teltalle sopiva läntti ja pystyimme yöpymään 1200 metrin korkeudessa. Vieressä oli myös pieni lampi, josta saimme vettä. Kolmas yö oli tarkoitus viettää jo Kilpisjärvellä, mutta emme sinnekään ehtineet.

Juomavettä ei saa huipuilta. Hieman alempaa saa vettä, jos vielä riittää lumien sulamisvesiä. Lumen kaikottua joutuu vettä hakemaan jo hyvin alhaalta. Käytimme suoraan purojen vesiä ilman desinfiointia. Steripenin olisimme voineet ottaa mukaan, mutta eihän sitä olisi malttanut käyttää. Aina olisi varmempaa puhdistaa vesi.

Meillä meni kaikkien huippujen kiertämiseen neljä päivää ja kolme yötä. Alunperin suunnittelimme selviävämme kahdella yöllä, jolloin kunkin päivän kulkumatka olisi ollut 50-60 km. Maasto oli kuitenkin vieläkin hitaampaa, kuin olimme arvelleet. Vain ensimmäisenä päivänä ehdimme suunnitellun matkan, mutta silloin alkumatka kulkikin helppoa kalottireittiä pitkin. Toisena ja kolmantena päivänä jäimme kumpanakin päivänä n. 10 km tavoitteesta. Tämän takia jouduimme vähiksi jääneillä eväillä yöpymään ylimääräisen yön ennen kolmea viimeistä huiputusta.

Meillä kävi tuuri eli sää oli suosiollinen koko retkemme ajan. Oli jopa turhankin lämmintä. Maasto oli kuivaa. Lunta oli kuitenkin jäljellä tunturien kupeissa ja saatoimme hyödyntää lumikenttiä. Yöt olivat lämpimiä ja pärjäsimme kevyillä vilteillä. Kolmantena päivänä oli kova tuuli, joka viilensi ja hankaloitti kulkemista. Ensimmäiset sadepilvet tulivat kohdalle vasta Saanalta laskeutuessa eli viimeisillä kilometreillä.

Reittimme ei ole lyhin mahdollinen. Matkaa saa lyhennettyä, jos huiputtaa Kahperusvaarat ja Guonjarvarrin vasta Meekon jälkeen, mutta nousumetrejä kertyy silloin enemmän ja Meekolta Kahperusvaaroille kulkeminen on haastava.

Maisemat ovat paikoin komeat, mutta eivät läheskään kaikilta huipuilta. Esim. Kahperusvaarojen huipuilta on tylsä maisema. Korkeimmat paikat ja kohdat eivät aina ole parhaita maisemapisteitä. Parhaat maisemat löytyvät Termisvaaran jyrkimmältä reunalta, Saanalta, Govddosgaisin jyrkimmältä reunalta, Loassonibbalta, Meekolta, Pikku-Haltin jyrkältä reunalta ja Norjan suuntaan on hyvät näkymät kaikilta rajan tuntumassa olevilta huipuilta. Hyviä maisemia etsivän kannattaa käydä matalammilla jyrkillä paikoilla kuten Meekonpahtan päällä ja Saivaaralla.

Eväinä meillä oli karkkia, suklaata, pähkinöitä, muutama patukka, urheilujuomaa, muromysliä + vaniljakastiketta ja kuivamuona-annoksia. Aamuisin syötiin muromysliä ja vaniljakastiketta. Iltaisin ennen nukkumista keitimme kuumaa vettä ja söimme valmiit kuivamuona-annokset. Viimeisenä iltana jouduimme jakamaan yhden kuivamuonapussin, koska eväät oli jo virallisesti syöty ja elimme vähäisillä extroilla. Viimeisenä aamuna söimme myslipatukat ja päivä jaksettiin urheilujuomalla ja salmiakkikarkeilla.

Kannattaako lähteä kiertämään tonnisia? Jos elämä on liian helppoa, ja haluaa könytä kivikoissa, niin ehkä kannattaa. Yhdellä reissulla kaikkien kiertäminen on raskas ja kivinen urakka. Monella retkellä kaikkien kerääminen on parempi ja turvallisempi idea. Maisemien kannalta reissu ei ole jatkuvaa ilotulitusta, mutta parhaat paikat ovat kyllä hienoja. Jos tonnihaaste houkuttaa, niin kannattaa ensin käydä kiertämässä esim. UKK-puiston kaikki 600 metriä korkeat huiput, niin pääsee hieman makustelemaan, miltä tämmöinen reissu tuntuu. UKK-puiston 600 metriset tarjoaa mukavamman maastopohjan ja lempeämpiä rinteitä, mutta kuitenkin suuren noususumman ja n. 100 km matkan.

Alpit vs Käsivarren tonniset? Suomesta ei löydy alppien nousujen veroisia nousuja yhtään mistään. Alpeilla saa helposti yhdessä nousussa kasaan yli 1000 nousumetriä. Suomessa ei saa edes puolta tästä. Tonnihaasteen kaikki huiput ovat matalia eikä yksikään nousu tunnu älyttömän pitkältä tai raskaalta. Alpeilla on tarjolla parempia polkuja ja valmiita reittejä. Käsivarressa joutuu kulkemaan pelkässä kivikossa ylös ja alas. Käsivarren nousut ovat teknisesti vaativampia ja vaarallisempia kuin alppien polut, mutta eivät tietenkään vedä vertoja oikealle vuorikiipeilylle. Suomen huipuille pääsee ilman kiipeilyvarusteita ja -osaamista.

Tärkeimmät kulkuvälineet eli kengät olivat molemmilla kevyitä. Antti kulki koko matkan paljasjalkatossuissa! Tommilla oli

kevyet polkujuoksukengät nolladropilla. Kenkävalintojamme ei kannata matkia, vaan kannattaa lähteä juuri niillä jalkineilla joilla on tottunut kulkemaan vaikeassa maastossa. Molempien kengät kärsivät kivikoista. Antin kenkien pohjasta lohkesi viimeisenä päivänä palanen. Tommin kenkien pohjat ovat myös selvästi kuluneet ja kärsineet.

Koko retken ajan oli lämmin ja kuljimme sortseissa ja t-paidassa muulloin paitsi yön viilentyessä pistimme tuulitakkia päälle. Lätsä oli koko ajan päässä paitsi Meekon ja Saanan huipuilla pahimmassa tuulessa. Aurinkorasvaa laitettiin joka aamu. GPS-laitteiden ja kännyköiden akkuja ladattiin yhteisestä varavirtalähteestä aina iltaisin ja öisin.

Tommi kuvasi reissua goprolla eli video on vielä tulossa. "oikeaa ruokaa" varten mukana oli titaanikattila ja kevyt kaasukeitin.

Makuualustat olivat molemmilla ohuet solumuovialustat (3 milliä ja 6 milliä). Makuupussien virkaa hoitivat Cumuluksen viltit, joilla on painoa reilut 300 g / kpl. Yölämpötilat eivät laskeneet alle 9 asteen. Päivän maksimi käväisi 30 asteen tienoolla. Tarkenimme oikein hyvin. Hätätilassa olisimme selvinneet yöpymisestä lähes nollakelissä. Kaikkia vaatteita ei tarvinnut käyttää. Esim. sadevaatteet jäivät kokonaan turhiksi. Ruuvitagilla oli helppo seurata miten kylmää tai kuumaa päivän eri vaiheissa oli. Valitettavasti unohdin tallentaa reissun datat ruuvitagista.

Sauvoja käytimme koko matkan ajan. Viisi vuotta sitten Tommi katkaisi hiilikuitusauvan Kahperusvaaralla. Tällä kerralla sauvat säilyivät ehjinä, koska Tommilla oli nyt alumiinisauvat ja Antin sauvojen alaosa suojateipattiin ennen lähtöä. Kuvista näkee millaisessa kunnossa suojateippi oli reissun jälkeen. Pistää epäilemään olisivatko sauvat säilyneet ehjinä ilman lisäsuojaa.

Hyttysiä ei reissussa ollut muualla kuin kolmannen päivän iltana Jollanoaivin juurella olevalla suolla. Hyttyset pääsivät kiusaamaan suopajukossa rämpiessämme ja telttaa pystyttäessä. Muualla hyttysiä ei ollut.

Retken kokonaismatka oli 172 km. Nousumetrejä kertyi vajaa 7400 metriä. Retken kokonaisaika oli reilut 80 tuntia, josta liikkeellä oltiin 44 tuntia. Yöunet hoituivat aina noin viiden tunnin unilla.

Tommin varusteet

OMM Classic 32 -reppu
Inov8 trailfly -tossut
Rukka shorts 120 g
JKL Trailrunners t-shirt 116
Icepeak hat 51
Seamless boxers 61
Fizan compact poles 320 g
Sukat
Anker powercore metro 20000 mAh 345 g
Garmin etrex 20 -gps
Gopro hero 7 camera + kolme vara-akkua + minijalusta
Fenix lithium -akut etrexiin + latauspiuha
Samsung A72 -puhelin
Tulitikkuja
Titaanispork
Sifonet -rätti
0,75l pyöräjuomapullo
0,95 l muovipullo
Multimat Superlite 8 -makuualusta
Cumulus quilt 150 * 2 (Molempien viltit)
Silk liner 
zpacks duplex -teltta
olight 1r2 eos -minilamppu
ruuvitag -lämpömittari
hydrapack pehmeä muki
Halloween hike buff 33 g
Mosquito head net 25 g
Rukka-huppari 169 g
Rukka-tuulitakki 
Raidlight -trikoot 193 g
Varakalsarit  62 g
Varasukat
Montane Minimus rainsmock 163 g
OMM Core hoodie 110 g
Montane minimus rainpants 154 g
sormikkaat
Uvex-aurinkolasit 22 g
Rannekompassi
Korvatulpat
Silmälaput
leukoplast kapea + leveä vajaa rulla
sidetarpeita
Hammasharja + tahna
Aurinkorasva
Linola
Vaseliini
WC-paperi
purukumia
elektrolyyttitabletteja
muovipusseja
eväinä karkkia, suklaata, pähkinöitä, kuivamuonaa,  mysliä+vaniljakastike

Antin varusteet

Juoksuliivi Evadict 15 l (360g)
Retki Trek Light Double Drink vyölaukku (300g)
Puhelin + latauskaapelit (300g)
T-paita Vaarojen Maraton
Shortsit Columbia Montrail
Sukat Feelmax merino varvassukat ja Knitido merino varvassukat (feelmaxit paremmat)
Paljasjalkakengät Xero Shoes Mesa Trail (500 g/pari)
Buff-lippis
Leki Sportvision urkkalasit
Sauvat Leki Ultratrail FX.One 120 cm (375g/pari)
Halti tuulitakki (100 g)
Druimaar ultrapipo ja kauluri, Tailwind buffi (100 g yhteispaino)
Raidlight kuoritakki ja housut, Roeckl sadehanskat (290 g yhteispaino)
Noname Sisu trikoot, Svala verkkopaita, ohut fleecepaita (450 g yhteispaino)
Makuualusta 3 mm merkistä Kaira extreme (130 g) silkkipussilakana.
Normaali levykompassi Suunto, wc-paperia, tulitikut. 
Urheilukello Garmin Fenix 6
Tailwindiä vähän yli kilo, karkkeja n. 500 g, salamit 50 g, oli joku patukka?, retkiruuat 375 g.
Pähkinöitä.
EA-paketti
Toaks 1100 ml -titaanikattila + kansi
brs-3000t-kaasukeitin
Kaasupullo (100 g kaasua) 202 g
Teltan kiilat
Opinel 08 -puukko 45g

Tilastot

10.7.2023 
Noususumma 2247 m 
Kokonaisaika 16 h 24 min
Liikkuma-aika 12 h 59 min
Taukoaika 3 h 25 min
Matka 52 km

11.7.2023
Noususumma 2319 m
Kokonaisaika 16 h 14 min
Liikkuma-aika 12 h 00 min
Taukoaika 4 h 13 min
Matka 42,9 km

12.7.2023
Noususumma 1472 m
Kokonaisaika 13 h 49 min
Liikkuma-aika 10 h 57 min
Taukoaika 2 h 52 min
Matka 43,3 km

13.7.2023
Noususumma 1330 m
Kokonaisaika 10 h 01 min
Liikkuma-aika 7 h 56 min
Taukoaika 2 h 05 min
Matka 33,9 km

Koko retki
Noususumma 7370 m
Kokonaisaika 3 päivää 6 h 45 min eli 80 tuntia ja 45 min
Liikkuma-aika 1 vuorokausi 19 h 53 min eli 43 tuntia 53 min
Taukoaika 1 vuorokausi ja 10 tuntia ja 52 min eli 34 tuntia ja 52 min
Matka 172 km

Reittikartta:

Reittikartta

Reittijälki gpx-tiedostona

Retkikertomus

1. päivä maanantai 10.7.2023

Viikko sitten maanantaina lähdimme Antti Eronen kanssa yrittämään Suomen kaikkien tuhat metriä korkeiden huippujen valloitusta. Huiput valittiin wikipedian listauksen ja Pekka Varis + Antti Ekonojan retken huippujen perusteella. Varsinaisia itsenäisiä huippuja vähintään 100 metrin prominenssilla on vain 15 kappaletta, mutta tähtäimessä oli myös muut korkeimpien listassa mainitut.

Alkumatka luontokeskuksen parkkipaikalta oli helppoa Kalottireittiä seuraillen. Muurivaara (840 m) oli ensimmäinen ja ainut bonushuippu, joka kerättiin. Nousu Muurivaaralle oli helppo, mutta sinne johtavan mönkijäuran alkua ei huomattu.

Nousu Duolljehuhputille (1081 m) oli aika iisi. Ylängön poikki oli todella helppo kulkea ennen kivikkoista huippua. Maisemat ovat hyvät. Lumilaikun avustamana päästiin alas huipulta ja taas todella hyväkulkuiselle ylängölle.

Guonjarvarri (1065 m) on myös helppo lukuunottamatta ihan lopussa olevaa kivikkoa, jota voisi myös väistää nousemalle enemmän lounaasta. Maisemat muistaakseni ihan hyvät Saanan suuntaan. Laskeutuminen Guonjarvarrilta Kuonjarjoen suuntaan on kivinen, mutta jyrkimmässä kohdassa oleva vaarallisen jyrkkä lumirinne helpotti. Kalkkinippa olisi hyvä sivuhuippu, josta näkyisi maisema Kuonjarjoen laaksoon, mutta jätimme tämän nyt välistä.

Kuonjarjoen pääsee kiviä pitkin ylittämään kuivin jaloin. Pidimme pienen tauon Kuonjarjoen autiotuvalle ja vähän rupattelimme vaeltajien kanssa.

Kahperusvaara (1143 m) on kauttaaltaan kivinen. Nousimme turhan jyrkästä kohdasta. Fiksumpaa olisi nousta huipulle hieman lännempää. Suunnistuksemme ei pohjautunut kartan lukemiseen vaan lähinnä gps-laitteeseen piirretyn viivan seurailuun ja sopivien mikroreitinvalintojen tekemiseen. Valitettavasti mikrovalinnat eivät

tuota aina parasta tulosta, vaan pitäisi malttaa katsella karttaakin laajemmassa mittakaavassa. Kävelysauvojen kanssa on vaan vähän hankala pitää paperikarttaa helposti luettavana eikä gepsin pikkunäyttöä jaksa selailla. Kahperusvaaran huipulle oli joku unohtanut kenttäpullonsa, joka haisi viinalle.

Kah-Perusvaaroilla on useita huippuja ja meidän piti vaeltaa kivisellä ylängöllä pitkä matka seuraavalle huipulle. Korkeimman kohdan valitseminen on hieman vaikeaa. Kävimme läntisemmällä huipulla, mutta itäisempi huippu voi jopa olla pari metriä korkeampi. Maisemat eivät ole erityiset. Kah-Perusvaara sopisi hyvin vaelluskohteeksi polku-ultrien perusmatkojen osallistujille😉 . Viisi vuotta sitten Tommin toinen sauva katkesi juuri tällä alueella. Kivikkoa riittää.

Altovaaraa (1055 m) ennen pääsee pitkästä aikaa purolle ja saa lisää vettä. Antti taisi näillä tienolla napata pelästyneen ahvenen suoraan

kiveltä käteensä. Altovaarasta ja Altovaggenmuvrasta (1046 m) ei jäänyt mieleen muuta kuin kivikko. Altovaggenmuvra on Norjan rajalla.

Gieddoaiville (1155 m) kulkiessa joutuu jo alittamaan rajalla kulkevan poroaidan. Alituspaikka löytyy kohtalaisen helposti. Kivikko on järkyn hidaskulkuista. Gieddoaivi II on yhtä hankala kuin edeltäväkin. Molemmilta aukeaa hyvä maisema Norjan suuntaan.

Giedderassa (1125 m) ja Godderassat (1072 m)- ei mielikuvia. Yleensä karttaan piirretty avokallio tarkoittaa, että maastossa voi olla parissa kohdassa avokalliota, mutta muuten sama kivikko jatkuu kaikkialla. Ts. avokallio ei välttämättä ole sen kummempaa kuin muukaan ympäristön maasto eli kivikkoisella alueella on avokalliokin kivikkoista.

Goddejavrilla riitti rantapenkalla vielä reilusti lunta. Loassanibba (1190 m) on massiivinen ja komea ilmestys viereisiltä vaaroilta katsottuna. Muistuttaa muodoltaan hieman Saanatunturia. Nousu Loassonibban päälle on hyvin jyrkkä ja hidas. Jyrkännepuolelta ei pääse elävänä alas edes lumilipppaa pitkin. Loassonibbalta

on hyvät maisemat.

Goddevarri (1047 m) ja Urtaspahdan huippu taisivat olla ainoita huippuja, joilla kännykkäverkko ei toimi. Nämä jäävät sen verran pahasti muiden isojen huippujen varjoon. Lähes kaikilla muilla huipuilla on hyvä 4G-verkko.

Lossujärvelle laskeutuessa maasto paranee eli kartta pitää tässä paikkaansa. Alempana on vähemmän kivistä. Yövyimme Lossujärven autiotuvassa.

Ensimmäinen päivä oli yhteensä 52 km, liikkuma-aika 13 tuntia, tauot 3,5 tuntia ja kokonaisaika 16,5 tuntia, noususumma n. 2528 m. Kulkunopeus oli 4,0 km/h liikkuessa. Ensimmäiset 24 km menivät alle seitsemässä tunnissa ja liikkuma-aika oli 5,5 tuntia, taukoja oli 1,5 tuntia eli liikkumisnopeus oli 4,5 km/h. Tässä vaiheessa oltiin Kuonjarjoen autiotuvalla ja pahin kivikko oli vielä edessä. Loppupäivän 28 km kestivät 9,5 tuntia, josta liikkeellä oltiin 7,5 tuntia ja taukoiltiin vajaa kaksi tuntia. Keskinopeus liikkeessä oli 3,7 km / h. Onneksi huipuilla oli siellä täällä lumialueita joilla kulkeminen oli nopeampaa kuin järkälekivillä pomppiminen. Ensimmäisen päivän reittiä voi tutkia tarkemmin täältä: https://hazor.iki.fi/gpx/?url=https://hazor.iki.fi/gpx/2023/1-paiva.gpx

2. päivä 11.7.2023

Tonnihaasteen toisena päivänä (11.7.2023) oli tarkoitus käydä kaikista korkeimmilla ja vaikeimmilla huipuilla kuten Govddosgaisi, Pikku-Halti ja Ritnicohkka. Ritnicohkkalle ei vielä tänä päivänä keretty, mutta telttaleiri tehtiin ehkä korkeimmalle mahdolliselle paikalle Suomessa.

Noin viiden tunnin unien jälkeen matka jatkui Antti Eronen kanssa Lossujärven autiotuvalta huiputtamalla ensin Urtasvaaran kaksi huippua. Kivikkoa riittää. Urtasvaaran jälkeen oli

pitkä siirtymä Govddosgaisille ja sen takana olevalle Bihcosjunnille. Kivikko Govddosgaisin päällä ei ollut ihan niin pahaa kuin

olin pelännyt muualla kuin korkeimmalla huipulla ja sitä jyrkkää rinnettä pitkin lähestyttäessä. Laajemmalla ylängöllä oli ihan ookoo kulkea kohti rajaa ja Marfevarria. Marfejohka

oli ensimmäinen joki, joka edellytti kahlaamista. Antti selvisi vielä tämänkin kuivin jaloin.

Marfevarrin jälkeen hieman mietitytti Bihcosjohkan yli kahlaaminen, mutta hyvä paikka löytyi läheltä poroaitaa. Nyt joutui Anttikin

kastelemaan jalkansa. Pikku-Haltille nousussa riitti taas kivikkoa a jyrkkyyttä. Huippu on sen verran sivussa jyrkältä reunalta,

että parhaat maisemat jäävät huipulta näkemättä. Sivuhuipulta on komeimmat näkymät laaksoon. Pikku-Haltille noustessa oli matkan varrella myös yksi reissun komeimpia putouksia lumilippoineen. Jos haluaa nähdä hyvät maisemat, niin kannattaa ennemmin huiputtaa Pikku-Halti kuin Halti.

Gieddecohkkan jälkeen löytyi Haltin kyljestä järvi, jossa oli vielä jäätä. Haltia saimme osittain lähestyttyä lumilaikkuja pitkin Norjan puolelta. Suoraan rajaa pitkin ei kannata yrittää, koska matka tyssää jyrkänteisiin.

Haltilla oli odotusten mukaisesti muitakin vaikka olimme huipulla puolen yön aikaan. Neljän henkilön seurue oli tullut Norjan puolelta käymään Suomen korkeimmalla kohdalla.

Ruvdnoaiville tuntui olevan paljon pitempi matka kuin näytti. Meidän onneksemme Ruvdnoaivin huipun vieressä on lampi 1200 metrin korkeudessa ja löytyi myös teltalle paikka. Lieneekö korkein mahdollinen kesätelttapaikka Suomessa?

Miehet olivat puhki ja univajekin painoi. Matkassa oli oltu jo yli 16 tuntia, joista liikkeellä 12 tuntia, mutta matkamittari näytti vasta 43 km. Pakko oli kuitenkin jäädä tähän leiriin. Ritnicohkka eli Suomen korkein huippu sai jäädä odottamaan aamua. Päivän keskivauhti liikkuessa oli 3,57 km/h. Noususumma 2600 m.

Päivän reittiä voi tutkia täältä: https://hazor.iki.fi/gpx/?url=https://hazor.iki.fi/gpx/2023/2-paiva.gpx

3. päivä 12.7.2023

Tonnihaasteen kolmas päivä 12.7.2023 eli päivä jolloin matka ei loppunutkaan vaan eväät loppuivat.

Ritnicohkkan sivuhuipulla ihmeteltiin Suomen korkeimmalla sijaitsevaa rakennusta eli Virve-verkon tukimastoa. Myös Suomen korkeimmalla sijaitseva huussi testattiin edelleen toimivaksi, vaikka ovi onkin irrallaan.

Ritnicohkkalta laskeutuminen oli todella jyrkkä. Onneksi saimme hieman apua lumilaikusta. Ritnicohkkalta Goapmavarrille pääsee kulkemaan helppokulkuista ylänköä pitkin kunnes lähellä huippua kivikko taas lisääntyy. Goapmavarrilta laskeutuminen on hankalaa. Kannattaa välttää karttaan merkitty jyrkänne ja jyrkin rinne.

Jeardneoaivi, Lafolvarri ja Doskalharj olivat aikalailla samanlaista kivikkoa kaikki. Välillä oli hieman parempaa pohjaa, mutta suurin osa oli kivistä. Peruskartassa käsivarressa kivettömäksi merkitty alue muuten kivikkoisen alueen keskellä tarkoittaa, että ihan jokaisella askeleella ei ole pakko astua kivelle vaan saattaa kyetä ottamaan useammankin askeleen maapohjalla.

Toskaljärven laakso näytti kauniilta, kun jouduimme muuttamaan suunnitelmia ja oikaisemaan kohti Meekoa. Saivaara sai jäädä odottamaan muita retkiä. Toskaljärven laaksosta länttä kohti noustessa päätyy hienoon jyrkänteiden rajaamaan kanjoniin vähän ennen kuin alkaa laskeutuminen Vuomakasjokea ja Meekoa kohti.

Meekolle nouseminen on kivinen urakka. Nousimme ehkä hivenen turhaan liian idästä ja jyrkästä kohdasta. Pienellä kaarrolla saisi alle parempaa pohjaa ja loivemman rinteen. Koko päivän jatkunut hirvittävä tuuli pakotti pistämään lakit reppuun. Meekon huipulla tuuli melkein kaatoi meistä molemmat.

Meekolta laskeutuminen ei mennyt ihan putkeen vaan kuljimme Meekonhpahtan kyljessä liian jyrkästä paikasta. Olisi pitänyt mennä puronotkon eteläreunaa pitkin.

Meekonlaaksosta pääsi nousemaan ensin kalottireittiä pitkin ja loppunousun mönkkäriuraa seuraillen. Maasto oli pitkään erittäin helppokulkuista kunnes Siedjonjärvin lähestyessä kivikko lisääntyy. Kahperusjoen ympäristö on myös rehevää. Välillä juutuimme pajupuskiin. Monihaarainen Kahperusjoki on helppo ylittää kiviä pitkin. Siedjonjavrin länsipuolella oli vaihtelevaa maastoa. Yhden teltan bongasimme järven rannalta. Myös polkua löytyi.

Siedjonjavrin eteläpään suo oli melko kuiva, mutta pajukon takia todella hidas ja hankala kulkea. Jälkikäteen katsottuna suoylityksemme meni ihan pieleen, koska päädyimme talsimaan suossa pisimmän mahdollisen pätkän. Tukkoisaa pajukkoa oli tosin edessä myös ylempänä, mutta ei niin jatkuvana mattona. Koko päivän jatkunut kova tuuli tyyntyi juuri nyt kun sitä olisi tarvinnut. Valtavat itikkalaumat hyökkäsivät kimppuun suolla rämpiessä.

Yritimme epätoivoisina etsiä vettä ja sopivaa telttapaikkaa. Useimmat purot olivat kuivia tai vesi virtasi kivikon alla. Lopulta sopiva paikka löytyi juuri ennen Jollanoaiville nousevaa rinnettä. Saimme teltan pystyyn ja pääsimme itikoilta suojaan.

Eväät olivat lopussa. Olimme kunnolla varautuneet vain kahden yön yöpymiseen. Jaoimme viimeisen vararuuaksi otetun kuivamuonan. Laskimme jäljellä olevat eväät ja päättelimme, että vielä selviämme Kilpisjärvelle asti. Jäljellä oli vielä pari patukkaa, vään karkkia, pähkinöitä ja urheilujuomajauhetta.

Päivän matka: 43,3 km Kokonaisaika 13:47 Liikkuma-aika 10:57 Tauot 2:50 Keskinopeus liikkuessa 3,9 km/h Kokonaisnousu 1716 m

4. päivä 13.7.2023

Tonnihaasteen neljäs päivä 13.7.2023 eli ylim. päivä jolloin eväät olivat loppu, mutta kävimme vielä pari viimeistä huippua eli Jollanoaivi, Termisvaara ja Saana, jotka ovat myös Suomen komeimpia maisemapaikkoja. Samaa ei voi useimmista Suomen tonnisista sanoa.

Viiden tunnin yöunien jälkeen jatkettiin taas matkaa. Jollanoaiville oli juuri niin kivinen nousu kuin kartasta voi arvata. Laskeutuessa kämmäsimme: olisi pitänyt kulkea lännempää ja isommalla kaarrolla. Menimme liian suoraan ja päädyimme lähes

tappavaan kivikkorinteeseen. Tommilla oli koko reissun hankalan laskeutuminen. Ehdottomasti oli aivan väärä reitti.

Termisjärven laaksossa näimme pari kalastavaa vaeltajaa. Nousu Termisvaaralle oli ookoo vaikkakin taas erittäin kivinen. Huipulta

ei ole kummoiset maisemat, mutta Dierpmesbaktin jyrkänteen reunalta on yksi Suomen upeimpia maisemia Termisjärvelle. Termisvaaralla on kaksi huippua, joista läntisempi on korkeampi.

Bonushuipuille ei ollut aikaa saatikka eväitä joten laskeuduimme hyväkulkuista rinnettä pitkin kohti Paihkasjokea. Matkalla näimme

yhden vaeltajan, jolta saimme hyvän vinkin uudelle mökille vievästä mönkijäurasta. Mönkkäriuraa pitkin pääsimme vauhdikkaasti pääpolulle eikä tarvinnut tarpoa pajukkopusikossa. Raivokkaasti sauvoen etenimme kohti Saanaa. Eväiden vähyydestä huolimatta päätimme valloittaa Saanan ilman välistoppia Kilpisjärven kauppaan lisäeväitä hakien. Onneksi polkuja piisasi eikä ollut pajukkoa esteenä. Vain Cahkaljavrin jälkeen piti vähän matkaa edetä ilman polkua. Saanan ympäri kiertävä polku ei tosin ole järin hyvä vaan on Saanajärven rannassa usein mutainen, kivinen ja huonosti näkyvissä. Pääsimme Saanan jyrkänteen reunan loppuun ja siitä ylös aika helposti. Paikalliset jänöt kävivät tervehtimässä Saanan valloittajia. Pian olimme huipulla ja kaikki tonniset oli nyt käyty!

Viimeinen etappi Saanalta alas kulki vauhdikkaasti hölkkäillen. Samalla jännättiin alkaako vesisade. Joitain pisaroita ehti

sataa, mutta oikea sade alkoi vasta, kun söimme pitsaa retkeilykeskuksessa. Tämä retki päättyi onnellisesti hyvän sään

aikaan, mutta huonomminkin olisi voinut käydä. Tommi sai toiseen sääreen polven alapuolelle ison haavan, kun horjahti pehmeällä

lumella vasten kiven reunaa. Antti sai sääriin puremia jäisestä lumesta. Antin sauvoihin laitetut suojateipit ovat aivan reikaleina. Tuurin, taidon ja kokemuksen yhdistelmällä saatiin tämä retki onnistumaan.

Yhnteensä 33,8 km, kulkuaika vajaat 10 h, josta kulkuaika vajaat kahdeksan tuntia. Keskinopeus liikkeessä 4,3 km/h. Noususumma n. 1500 m.

Reitti: https://hazor.iki.fi/gpx/?url=https://hazor.iki.fi/gpx/2023/4-paiva.gpx

Muita tonnisille käyneitä retkeilijöitä

• Suomen yli 1000 m tunturit 30.7.-5.8.2009
• Suomen tuhatmetristen huippujen kierros (STHK)
• Suomen yli 1000m tunturit, osa 1