Yhdentenätoista päivänä matkamme jatkui taas kohti pohjoista. Edellisyön leiripaikalta matkamuistoksi tarttui mukaan pätkä bambua tai mitä lie ruokoa. Aivan leirimme vieressä kasvoi yli 4m korkeita ruokoja joita en ollut nähnyt muualla enkä siis voinut vastustaa kiusausta napata mukaan pientä pätkää.
Pozo Alcónista käännyimme taas kohti vuoristoa ja nousuja. Suuntasimme katseemme Quesadaan ja sen takaa löytyvään Cazorlan kylään. Quesadan tieltä olisi päässyt kulkemaan oikoreittejä pitkin Cazorlan luonnonpuistoon mutta sivutiet vaikuttivat liian huonoilta ja raskailta kärrypoluilta joten emme niitä käyttäneet. Kärrypolkujen varrelta olisi löytynyt mm. Guadalquivir-joen alkulähde mutta jätimme sen odottamaan tulevia retkiä.
Quesada on on selvääkin selvemmin oliivinviljelyaluetta. Kylän ympärillä on silmänkantamattomiin oliivipeltoja. Näiden peltojen keskellä kuljimmekin viimeisen etapin Cazorlaan saakka jossa pääsimme hienolle vuorenrinteelle sijoitetulle leirintäalueelle.
