Björndalen (10.7.2000)

Eira ja porot
Kenkävarustus

Maanantainakaan postissa ei ollut mitään tietoa rinkasta ja kengistäni. Tyydyimme siis tekemään pienen piknik-retken Bjorndalenin suulle. Kävelimme rinnettä seuraillen Svalbard lufthavnin ohitse. Matkaa taisi kertyä yhteen suuntaan vajaa 10 kilometriä. Suurimmalta osalta maasto oli vetistä sammaleikkoa jossa siellä täällä oli kuivempia ja kivikkoisempia kohtia. Jonkin verran tuli nähtyä matalia kauniinvärisiä tundrakukkiakin.

Bjorndalenin suulla nautiskelimme eväistä ja katselimme samalla Isfjordenin takana kohoavia vuoria. Tuuli oli hyvin voimakas eikä paikallaan istuessa juuri hikoilemaan päässyt. Ympärillä lenteli paljon lintuja. Rannassa oli myös paljon norjalaisten hyttejä eli mökkejä. Norjalainen mökki on lähinnä laatikko eikä juuri ulkopuolelle prameile. Sisäpuolelta hytte saattaapi olla ihan asuttavanoloinen. Hassuinta lienee, että mökeistä suurin osa on Longyearbyenissä asuvien omistuksessa. Kotoa mökille on matkaa siis muutama hassu kilometri. Noh, huvinsa kullakin :)

Bjorndalenista kuulimme myöhemmin juttua, että siellä olisi juuri edellisviikolla nähty jääkarhu. Sysselmannen oli helikopterilla yrittänyt etsiä havaittua karhua mutta ei ollut kuitenkaan löytänyt mitään. Kivääri oli Eiralla mukana nytkin kuten oli ollut edellisenä päivänä vuoren päälle kavuttaessakin.

Takaisinpäin kävelimme tietä pitkin aivan rannan tuntumassa. Tällä reitillä saikin sitten melkein sananmukaisesti tuntuman Huippuvuorten lintuihin. Rannassa pesi vaikka kuinka paljon erilaisia lintuja. Kiukkuisimmat eivät tykänneet liian läheltä kävelevistä vaan uhittelivat oikein kunnolla. Läheltä piti ettei meikäläisenkin kallossa ole nokan mentävää koloa. Jos oikein muistan niin nämä äkäpussit olivat tiiroja.

http://www.iki.fi/hazor/svalbard2000/paiva10.shtml
© Tommi Lahtonen ()<URL: http://www.iki.fi/hazor/>
2024-12-20T16:24:52Z