| Mistä | Kilpisjärvi |
|---|---|
| Mihin | Tromssa |
| Ajoaika | 7h 58min |
| Aika | 8h 45min |
| Matka | 167 km |
| Keskinopeus | 21 km/h |
Aamulla tehdessäni lähtöä vaihdoin pari sanaa erään toisen pyöräilijän kanssa. Hän oli myös ollut parkissa retkeilyhotellissa. Mies oli muistaakseni jostakin Itä-Suomesta saakka polkenut tänne asti ja käynyt myös vaeltamassa Haltille. Jäämerelläkin hän oli poikennut ja nyt oli aikeissa aloittaa kotimatkan.
Matka alkoi yhtälailla tärisevissä merkeissä kuin edellispäivän loppu. Tietyötä jatkui aivan Suomen ja Norjan rajalle saakka. Rajan jälkeen pystyi taas nauttimaan kunnollisesti asfaltista. Siellä täällä näkyi lumisia huippuja. Olin selvästi Norjassa. Maisema oli heti jylhempää, kuin Suomen puolella. Onneksi koko alkumatka oli melkein pelkkää alamäkeä kohti merta. Lopulta, kun meri alkoi näkyä niin meinasi henki salpaantua. Maisema oli aivan älyttömän hieno monen tunturi- ja suomaisemapäivän jälkeen. Sain taas uusia voimia ja jaksoin jatkaa matkaani kohti Tromssaa.
Nordskjobotnissa pysähdyin tankkaustauolle. Norjalainen hintataso oli kova, mutta minkäs sille mahtoi. Pakko oli syödä, että jaksoin. Loppumatka kohti tromssaa oli aika leppoisaa aina niin kauan, kuin tie kulki meren rajassa. Ei siis juurikaan mäkiä. Pahin kiusa oli ajoittainen vastatuuli ja kova liikenne. Heti tien poiketessa sisämaahan päin niin edessä olikin kovaa nousua, mutta onneksi mäki maksaa aina velkansa :)
Seitsemän päivän polkemisen jälkeen olin vihdoinkin saapunut Tromssaan! Kaupunki on rakennettu pienen tunturin/vuoren sisältävälle saarelle. Tromssaan kulkeva silta onkin itsessään jo pienoinen nähtävyys, koska sillä piisaa korkeutta ja pituutta ihan kiitettäväsi. Yliajaminen ei sitten olekaan aivan yhtä nautittava kokemus. Siltä tuntuu olevan vain iso tärisevä kasa pultteja ja teräspalkkeja. Pyörätie on liian kapea ja epätasainen, metrin välein sillan pinnassa on pieniä levyjä koholla ja ne töyssyttävät ikävästi polkupyörää ja pitävät kolinaa.
Sillan ylittämisen jälkeen suuntasin kulkuni vasemmalle jossa tiesin kaupungin keskustan sijaitsevan. Hyvin valmistunut pyöräretkeilijä on etukäteen tutkinut määränpäänsä karttaa ja painaa tärkeimmät kohteet muistiinsa ;) Parin korttelin päässä sillasta tie muuttuukin siistiksi kävelykaduksi, joka taitaa voittaa Jyväskylänkin maanmainion kävelykadun. Ajelin hissukseen kävelykadun läpi ja etsiskelin mahdollista ruokapaikkaa, jonka eteen saisin pyöräni sopivasti näköetäisyydelle. Tein kävelykadun päässä käännöksen ja kuljin takaisinpäin viereistä katua. Täältä löytyikin pian suuri pizzeria, jonka nimi oli muistaakseni Peppe's pizza tai jotakin siihen suuntaan. Iskin pyörän parkkiin pizzerian eteen ja vaihdoin jalkaani sandaalit.
Pizzeriassa pääsin sopivasti istumaan ikkunanviereen juuri pyöräni vierelle. Hetken kuluttua söpö tarjoilijatyttö toikin minulle ruokalistan. Tässä vaiheessa hiukseni olisivat nousseet pystyyn jolleivat ne jo valmiiksi olisi olleet sopivasti pystyssä. Pizzojen hinnat olivat aivan järkyttäviä. Listasta selvisi, että kyseessä oli jonkinlainen amerikkalaistyyppinen pizzeria. Pizzojen täytteet olivatkin hyvin erilaisia, kuin ne mihin kotona tullut totuttua. Pitkähkön harkinnan jälkeen valitsin muistaakseni kanaa sisältävän pizzan, jonka hinta oli vaivaiset 160 kruunua!
Pienen odottelun jälkeen pizza tuotiin eteeni. Kokoa ja näköä piisasi, kuten myös täytteitä. Pizza sisälsi jopa pähkinöitä. MAku oli aivan mainio mutta koko päivän polkeneena minulle todennäköisesti olisi maistunut vaikka kengänpohja. Aikaa lentokoneen lähtöön oli vielä reilusti joten söin aivan rauhassa. Lopulta sain pizzan kokonaan poskeeni ja lähdin laskun maksettuani raahaamaan pullottavaa mahaani kohti lentokenttää.
Lentokenttä sijaitsi kaupungin toisella puolella eli keskellä sijaitsevan kukkulan takana. Jouduin pusertamaan useamman hikipisaran kunnes pääsin mäen huipulle. Kyseessä oli takuulla päivän rankin ylämäki. Mäen päällä eksyin hieman pääreitiltä ja sompailin itseäni kohti lentokenttää pikkuteitä ja pyöräteitä pitkin. Suunnasta ei voinut erehtyä, kun seurasi mihin suuntaan aina välillä taivaalla jyristelevät lentokoneet laskeutuivat.
Lentokenttäterminaali vaikutti pienemmältä kuin Helsinki-Vantaan lentokenttäterminaali. Ainakin minun muistikuvani perusteella. Hyvin siisti terminaali Tromssassa kuitenkin on. Talutin pyöräni sisään ja aloin ihmetellä, että mihin saisin sen vietyä säilöön. En onnistunut löytämään edes tavallisia säilytyslokeroita. Noh, kysyvä ei tieltä eksy ja päädyin lentokentän infopisteelle. Infopisteessä ollut viehättävä nuori tyttö kertoi, että voin jättää pyöräni heidän säilytyshuoneeseensa eikä se maksaisi kuin 20 kruunua. Veimme pyörän parin mutkan takana sijaitsevaan huoneeseen. En saanut mitään kuittia tai muutakaan lappua mutta enpä jaksanut moisesta huolestua :) Jätin pyörän kanssa säilöön myös pyöräilykenkäni ja kaasupolttimeni kaasusäiliön.
Seuraavana olikin edessä ihan elokuvatyylinen vaatteiden vaihtaminen lentokentän wc:ssä. Valloitinkin puolet wc:stä, kun en meinannut lukemattomien muovikassien joukosta löytää niitä, jotka sisälsivät haluamani vaatteet. Onnistuin kuitenkin enkä saanut osakseni kuin muutaman ihmettelevän katseen.
Nyt saatoinkin hankkiutua eroon matkatavaroistani. Braathensin vastaanotossa tuli kuitenkin pieniä ongelmia. Lento oli kuulemma aivan täysi eikä ollut täyttä varmuutta että matkatavarani tulisivat perille samalla lennolla. Huonolla tuurilla tavarat tulisivat vasta sunnuntaina. No eipä tuolle voinut mitään. Annoin tavaroideni kadota braathensin käsiin ja otin mukaani vain polkupyörän etulaukun, joka oli juuri sopivan kokoinen käsimatkatavaraksi. Ruumaan menevää tavaraa olikin n. 15 kilon verran. Arvioisin etulaukun painoksi vähintään viisi kiloa joten kokonaisuudessa mukanani oli reilut 20kg rontattavaa.
Enää ei ollutkaan edessä muuta kuin lennon odottelua. Kävin hieman tutkailemassa lentokentällä olevia kauppoja mutta niissä ei juurikaan ollut mitään kiinnostavaa. Yhteen jäätelöön kuitenkin törsäsin pennosiani. Vajaan parin tunnin odotteluaika menikin lähinnä ympärillä palloilevia ihmisia seuraillessa ja hankkiessani hullun papereita, kun itsekseni höpisin äänipäiväkirjaani oudolla kielellä, jota kukaan ohikulkija ei ymmärtänyt:)
Ympärilleni oli kertynyt useampiakin sen näköisiä ihmisiä, että he olivat menossa tutustumaan tarkemmin Huippuvuorten maastoon. Japanilaisryhmästä ei kyllä osannut sanoa, että mitä heillä oli mielessä. Lentokone saapui paikalle ja pian pääsimme sisään. Lipuissa ei ollut määritelty tarkkoja istumapaikkoja vaan ensimmäiset valtasivat parhaat sijat. Minun lipussani luki vain "sitting in back" joten menin kiltisti koneen takaosaan. Jouduin istumaan kurttuisen vanhan tädin ja nuorehkon miehen väliin.
Kerkesin vähän aikaa selailla braathensin lehteä ennenkuin tuli lähdön aika. Yritin parhaani mukaan vilkuilla maisemia tädin ohitse, mutta ikkuna oli hieman huonosti sijoitettu enkä nähnyt kovin ihmeellisiä. Pian kone olikin pilvien yläpuolella eikä mitään erityistä nähtävää enää ollut. Heti kohta lennon tasaannuttua alkoi myös ruokailu. Braathensilla näyttäisi olevan mielenkiintoinen käsitys ihmisten ruokajuomatavoista. Kaikille nimittäin jaettiin ruokajuomaksi pieni pullollinen viiniä. No, sainpahan tuosta pienen matkamuiston. Vettäkin sai pitkän odottamisen jälkeen. Onneksi hyvin varustautuneella reissaajalla on aina oma juomapullonsa mukanaan :) Varsinainen ruoka ei ollut kummoista. Tyypillistä lentokonekamaa ylipakattuna.
Lento kesti vain pari tuntia joten ehdin vain passelisti lueskella läpi braathensin lehden ja olimmekin jo perillä. Koneen laskeutuessa Longyearbyenin lentokentälle saattoi nähdä vilaukselta ympäröiviä vuoria ja laaksoja. Longyearbyenissä satoi vettä. Ilma ei muutenkaan ollut enää niin lämmin kuin vielä mantereen puolella oli ollut. Kai se pohjoisnavan läheisyys jotakin vaikuttaa :) Pienessä terminaalissa oli hieman ahdasta, kun ihmiset tungeksivat matkalaukkujensa perässä matkatavaralinjalla. Pienen etsiskelyn jälkeen löytyi Eirakin paikalta ja sain asiaankuuluvan tervetuliaishalin:) Pienen jännäämisen jälkeen matkatavaranikin saapuivat.
Siirryimme flybussiin, joka kyyditsisi koko poppoon eri paikkoihin Longyearbyenissa. Eira neuvotteli meille ylimääräisen pysäyksen kirkolla, joka tulisi olemaan majapaikkani seuraavina päivinä. Bussimatka kävikin hyvin pienestä kiertoajelusta :)
Kirkkorakennuksen ylimmästä kerroksesta löytyikin sitten hyvin varusteltu asunto. Silkkaa luksusta meikäläiselle, jolle olisi kelvannut mikä tahansa luukku jossa on katto pään päällä:) Eira oli kokannut kasvispihvejä joita pistelimme poskeemme iltapalaksi ennen kuin väsymys pakotti siirtymään unimaille. Huippuvuorilla taloissa on vain kaksinkertaiset ikkunat. Tämä ei kuitenkaan ihmetytä sen jälkeen kun on yhden yön nukkunut untavapeitteen alla. Ei nimittäin takuulla palella :-P