Todalen (14.7.2000)

Norjalainen mökki eli hytte

Kolmantena päivänä matkamme jatkui Bødalenia pitkin poispäin Colesdalenilta ja kohti Todalenin alkulähteitä. Tälle päivälle sattuivat lumisimmat osuudet. Suurin osa matkasta oli kuitenkin "helpohkoa" tarpomista sammaleikossa. Useampiakin jokia jouduimme ylittämään lumisiltoja pitkin. Loppupäivästä pääsimme Bodalsbreenin kohdalle jossa lumi oli vallitsevana elementtinä ja kivikkoa pilkisti esiin vain sieltä täältä. Reittimme varrelle osuvat ainoat järvet olivat täällä. Kumpikin oli hyvin pieni lammikko ja vielä jäälohkareiden peittämiä. Kaikeksi onneksi lumi oli kohtalaisen tiukkaan pakkaantunut joten pääsimme lumikenttien ylitse ilman suurempia vaikeuksia. Muutamaan otteeseen jalka kuitenkin upposi syvälle ja jouduimme ravistelemaan lumimössöä kengistämme.

Todalenin yläpäässä oli pari syrjäisintä hytteä mitä Svalbardissa ollessani näin. Emme edenneet todalenia kovinkaan pitkälle kun pääsimme jo hieman vastaavanlaiseen paikkaan kuin edellisenä iltana. Olimme korkealla jokilaakson yläpuolella josta näimme koko seuraavan päivän etappimme adventdaleniin saakka. Telttaa ja ansalankoja taas kerran pystyyn samalla mahtavia maisemia ihaillen.

karu maisema Kimppaposeeraus Todalenin yllä Näkymä teltasta

http://www.iki.fi/hazor/svalbard2000/paiva14.shtml
© Tommi Lahtonen ()<URL: http://www.iki.fi/hazor/>
2018-09- 4T11:03:57Z