Sunnuntaina olo alkoikin olla jo parempi. Kävimme tutustumassa UNISin tiloihin. Lienen nyt sitten lähettänyt sähköpostia maailman pohjoisimmasta yliopistosta:) Vaikka kuinka kauaksi yrittää mennä niin siltikään ei pääse nettiä pakoon.
Vaikka ruoka ei vielä sisuksissa viihtynytkään niin tunsin oloni jo sen verran vahvaksi että uskaltauduimme lähteä tutustumaan lähimaastoon. Ikävä kyllä rinkkani ja sen mukana vaelluskenkäni eivät olleet vielä saapuneet Longyearbyeniin vaikka olin ne antanut postin haltuun jo 1.5 viikkoa aikaisemmin. Jouduinkin selviytymään pelkissä sandaaleissa. Onneksi mukanani olivat Porellen vedenpitävät sukat joiden avulla vältin varpaiden kastelemisen.
Lähdimme kiipeämään heti kirkon takaa nousevaa rinnetta. Päivä oli pilvinen mutta aina silloin tällöin aurinkokin pilkisti esiin. Lämpötila oli Huippuvuorille tyypillinen vajaat kymmenen astetta. Rinne oli aikamoista kivikkoa mutta hitaasti kiirehtien kiipeäminen onnistui. Ylhäältä noin 400 metrin korkeudesta eteen avautuikin henkeäsalpaavan upeat maisemat. Vuoren rinteessä majaili paljon lintuja joita yritimme valokuvata vaihtelevalla menestyksellä. Teimme vuoren päällä pienen lenkin jossa pääsin tarpomaan lumihangessa ja keskellä pilveä. Huippuvuorilla tuntuivat pilvet olevan aina hyvin matalalla. Alaspäin tuleminen olikin sitten astetta hankalampaa kuin ylös kiipeäminen. Vierimällä olisi päässyt vauhdilla mutta luultavammin meikäläisenkään kova kallo ei olisi tuota rytinää kestänyt.
