Toinen vaelluspäivä taisi olla retkemme rankin. Maasto oli äärimmäisen vaikeaa ja raskaskulkuista. Olisimme päässeet huomattavasti helpommalla jos olisimme osanneet seurata moottorikelkkauraa mutta erehdyimme kulkemaan liian lähellä jokea. Jouduimme rinkat selässä kapuamaan ja könyämään pitkin hirveintä mahdollisia liuskakivikkoa. Paljon ei puuttunut, että jyrkimmissä kohdissa olisi joutunut etenemään kontillaan. Mutainen moreenirinnekään ei ollut niitä helpoimpia kavuttavia.
Bogerbreenin päässä oleva päätemoreeni sisälsi kuitenkin iloisia yllätyksiä. Lähes jokainen käteen osunut kivi sisälsi jonkinlaisen fossiilin. Kulutimmekin pitkän aikaa etsiskellessämme sopivan pieniä ja selkeitä fossiileja matkamuistoiksi. Ahneempi olisi voinut täyttää vaikka koko rinkkansa kivenmurikoilla mutta me tyydyimme muutamaan pieneen.
Loppupäivä olikin hieman helpompaa maastoa Fardalenin varrella. Hieman ennen Colesdalenin reunalle pääsyä törmäsimme muutamaan poroonkin jotka käyskentelivät hassun mustasta hienosta hiekasta koostuneen rinteen tienoilla. Mitähän nuokin sieltä kaivelivat syötäväkseen. Pian tämän kohtaamisen jälkeen saavuimmekin Fardalenin ja Colesdalenin risteyskohtaan tai n. 200 metriä sen yläpuolelle. Maisema oli henkeäsalpaavan upea! Colesdalenin pohja on laakea laakso jossa virtaa monia pieniä jokia, jotka muodostavat kauniin näköisen sinisen kuvioinnin vihreän maaston keskelle. Kaiken takana näkyi mahtavia lumihuippuisia vuoria joiden ympärillä leijui pilvimassoja. Maisema oikein kerjäsi asettumaan telttailemaan niin, että teltan oviaukosta näki suoraan colesdalenille. Upein leiripaikka jossa olen koskaan yöpynyt.
