Neljäntenä vaelluspäivänä tallustimme Eiralle jo ennestään tutuissa maisemissa. Hän oli ollut täällä talvella laskemassa kiirunoita. Mitään erityisen uutta ei neljäs päivä tuonut tullessaan. Puroja, kosteaa sammalikkoa, kivikkoa aina vuoronperään. Loppumatkasta hyttejä toisensa perään. Aivan juuri ennen tieltä meinasin tallata maassa hautovan kiirunaemon (Lagopus mutus hyperboreus) littanaksi. Onneksi huomasin tämän viime hetkessä ja raasu joutuikin vain kameran uhriksi. Viimeisistä tylsistä maantiekilometreistä selvisimme tällä kertaa helposti, koska onnistuimme saamaan peukalokyydin. Ystävällinen pariskunta kyyditsi meidät Longyearbyenin kirkon ovella saakka. Olimme perillä hyvissä ajoin yhden päivän etuajassa.
